Su 2.10.2011
Hupin vuokraaja päästi lunastamaan kesäisiä lupauksiaan kun naapuritallin estekisoista löytyi se pieni kiltti ristikkoluokka. Luokan muut osallistujat olivat pikkushettiksiä mutta jos a) hevonen on hypännyt naurettavan vähän, b) hevosella on ollut jalkavamma, c) kuski on rimakauhuinen ja d) kuski on kisakauhuinen niin se harkkakisan leikkimielinen ristikkoluokka, jossa palkintona on hyvää mieltä ja ehkä kavereiden pientä vinoilua, oli ihan sopiva paikka lähteä mukaan. Estehevostahan tuosta ei ikinä ole tarkoitus tehdä, hypätä vaan välillä vähäsen jumpan, takaosareenin ja mielenvirkistyksen vuoksi.
Kuskin naama oli hiukan valkoinen kisapaikalle päästessä ja vielä valkoisemmaksi se muuttui kun kävi ilmi että ristikkoluokassa oli mukana myös kirkuvankeltainen lankkupysty ja sininen laine, Hupihan on nähnyt vain puomeja. Mutta nyt näki muutakin eikä kehittänyt niistä edes mitään ongelmaa. Sujuva rata, yksi pudotus - Hupi ei ollut ihan varma onko tikut ristissä esteitä eikä vaivautunut hirveästi varomaan. Lankku ei aiheuttanut mitään ylimääräistä, este muiden joukossa. Lainetta piti vähän tuijottaa ja hypätä varmuuden vuoksi vähän ylimääräistä ettei vaan este pure nilkkaan, mutta ei merkkiäkään epäröinnistä. Tuloksena tyytyväinen ratsukko ja kuski joka uhkasi lähteä leikkiin toisenkin kerran. Tämä lupaus muistetaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti