Kuulumisia Teivonmäeltä

Hupi olisi varmaan ottanut joululahjaksi mieluummin porkkanasäkin tai pari, mutta ei näyttänyt pistävän pahakseen kylpyläreissuakaan. Käytiin siis jälleen vierailulla Teivossa Ekohepon vesimatolla. Aikataulu- ja muistakin ongelmista johtuen hieronta vähän lykkääntyi, ja kun tämä tilaisuus tarjoutui niin en jäänyt miettimään. Syksy on treenattu ihan kunnolla, ja viime viikkoina Hupin vinoudet ovat alkaneet taas korostua. Vesimatto on ollut oikeastaan vielä hierontaakin tehokkaampi suoristaja, joten kaverin kyytitarjous tuli aivan täydelliseen aikaan.

Alkuun Hupi olikin matolla selvästi taas "pitkin seiniä", peppu oikealla ja vasen kylki lähes laitaa vasten. Jo viidessä minuutissa alkoi kuitenkin jo selvästi tapahtua suoristumista, ja session lopuksi hevonen käveli täysin symmetrisesti. Viime kerran tapaan Hupi oli matolla 40 minuuttia, josta alkua ja loppua lukuunottamatta vesi oli vähän alle polveen asti ja vauhti vajaa 70 m/min. Ei pistä puhaltamaan eikä hikoamaan, mutta syvät lihakset joutuvat töihin tehokkaasti ja symmetrisesti. Viimeksi Hupi tuntui vesikävelyn jälkeen selvästi suoremmalta jopa viikkoja, toivottavasti saadaan sama efekti aikaan tälläkin kertaa.

Hupi oli muuten matkustanut edellisen kerran syyskuussa, mutta käveli mennen tullen koppiin kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Paluumatkalle lastatessa meinasi tulla jo vähän hätä, kun ensin joutui odottamaan ulkona ihan yksin tarhakaveri-tyttöystävää, ja huuteluihin vastasi vain ihan vieraat hevoset. Ja sitten kun tyttöystävä lopulta tuli ulos niin se menikin jo samantien koppiin, ja muka olisi pitänyt malttaa odottaa omaa lastausvuoroa.

Sisäänpääsyä odotellessa oli aikaa ihmetellä radalla treenaavia ravureita. 

Ps. Olen edelleen aivan rakastunut tuohon Horse Comfortin villaloimeen...

Eteenpäin mars. Lopussa mentiin jo aika viivasuoraan. Ja juu, ihan ite 

klippasin, ja sen kyllä huomaa, vinot kolmiot ja kaikki ;)

Neopreenihuput nolottaa?

Sama hevonen, joka ennen säikkyi ja pelkäsi kovia ääniä, odotteli kaikessa 

rauhassa kotiinlähtöä vesimaton pauhatessa viereisessä huoneessa.  

Ja hörisi vieraille ruunille ja kerjäsi namia kaikilta ohikulkijoilta...

Ekohepossa taas

Viime maanantaina pakattiin taas tallinpitäjän kanssa hevoset koppiin ja ajeltiin Ekohepoon vesimatolle. Hupi oli toisella kerralla paikassa jo kuin kotonaan, ei säpsynyt mitään ääniä (paksut neopreenihuput oli toki korvilla) ja omaa vuoroa odotellessaan torkkui silmät puolitangossa. Matolle käveli ihan pienen empimisen jälkeen hienosti kahdelta puolen taluttaen, ja matolla käyttäytyi jo sitten kuin ammattilainen. "Sehän menee kuin juna" - ja niinhän se meni, alusta loppuun asti, pää alhaalla ja selkä ylhäällä, suorassa ja hienosti koko kroppaansa käyttäen. Vettä oli tällä kertaa suurimman osan ajasta yli polven, ja nopeus 68-69m/min (eli reilu 4km/h), joten ihan kunnolla sai kyllä hevonen tehdä töitä. Mitään väsymyksen merkkejä ei kuitenkaan lopussakaan ollut näkyvissä, vaan sama keskittynyt ilme oli silmissä koko ajan.



Ja pakko vielä lopuksi hehkuttaa jälleen kerran entisen lastausongelmaisen käytöstä. Mennen tullen käveli suoraan koppiin sisään hetkeäkään empimättä, ja oli kuin kotonaan. Nyt jos olisi mahdollisuus treenata niin ei varmasti menisi viikkoakaan että tämän saisi lastattua yksinkin. Enpä olisi uskonut jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut.

PS. Jos joku tietää myynnissä olevasta 1,5 hevosen Atecista (tai vastaavasta uudehkosta max. 1300/1400 kokonaismassan kopista) niin saa vinkata. Satulakaappi iso plussa. Oma sijainti Tampere/Kangasala joten mieluiten järkevän matkan päästä. Budjetti nelisen tonnia, käteiskaupalla.

Tapahtunutta, osa 3: Hupin kylpyläreissu

Maanantaina piti alunalkaen olla vuokraajan päivä, mutta suunnitelmat meni uusiksi jo viikonloppuna. Asioiden varmistelu jäi lopulta vähän viime tippaan kun ensin en saanut tarvittavia ihmisiä puhelimen päähän, ja sitten nukuin vielä ma-aamuna rankasti pommiin. Lopulta kuitenkin kaikki natsasi juuri ajoissa, ja vähän kymmenen jälkeen Hupi oli jo kaverin hevosen kanssa kopissa matkalla kohti Teivoa ja Ekohepoa.

Perillä otettiin kaverin tamma ensin kopista ulos ja jätettiin Hupi syömään. Hetken päästä sisältäkin löytyi tilaa, joten haettiin Hupikin sisälle odottelemaan. Ekohepon laitteiden äänet ovat melko kovia ja Hupi on äänille melko herkkä, joten puin neopreenikorvahuput jo kopissa. Sen jälkeen koin valtavan suurta ylpeyttä hevosesta, kun pystyin vastaamaan tarviitko apua -kysymykseen "En, mä saan purettua tän kyllä yksinkin". Ja sitten keskellä Teivonmäen vilinää ja vilskettä purin Hupin kopista ilman apukäsiä. Lastaamaan en (vielä) pysty yksin mutta eiköhän siihenkin treeni auta aikanaan ihan kuten tähänkin. Entinen lastaus-purku-ongelmainen hevonen on nykyisin yksi tallin helpoimmista. Lastatessa tarvitsen vain jonkun laittamaan takapuomin kiinni, lastata voi ekana tai vikana, ja samoin purkaessa ei tule enää ollenkaan hätä hevoselle vaikka kaveri otettaisiinkin ensin ulos. Hyvät kokemukset ja onnistuneet toistot ovat tehneet tehtävänsä.

Olin vähän mietteliäs etukäteen että miten paljon Hupi jännittää Ekohepon laitteiden ääniä - mutta ihan turhaan. Kapealla ovella kurkistettiin ensin ja sitten tultiin ihan rohkeasti sisälle, ja ilmeisesti korvahuppu hoiti asiansa hyvin, koska yhtään kolahdusta Hupi ei säpsynyt, vaan jäi rentona jalkaansa lepuuttaen odottelemaan vuoroaan.

Päivän ohjelmassa niin tallikaverin kuin Hupinkin osalta oli siis vesikävely. Olin nähnyt jokunen viikko aiemmin miten hurjan hyvin kaverin vino hevonen suoristui jo alle puolessa tunnissa, ja Hupihan on sairaslomien jäljiltä melko toispuoleinen. Kun sitten selvisi viikonloppuna, että kaveri on tulossa tänne ja että kopissa on toinen puoli tilaa, niin maanantaiaamuna sitten soitin Ekohepon Jyrkille, että olisiko mahdollisesti vesimatolla vapaata aikaa kaverin perään - ja olihan siinä.

Vesikävelymatto on siis ikään kuin hevosten juoksumatto, jossa saadaan vaan sitten maton päälle nostettua vettä lisävastusta antamaan. Hupia vähän arvelutti astua kynnyksen yli matolle, mutta selkeästi lastaustreeneistä oli apua tässäkin, ja itse asiassa Hupi meni matolle lopulta uskomattoman sujuvasti ja rohkeasti. Takapuomi kiinni, hevonen edestä kiinni, itse pääpuoleen kiinni ja matto liikkeelle. Matto lähtee käyntiin mukavan pehmeästi, ja pienen kummastelun jälkeen Hupi hoksasi homman. Aluksi se yritti pysähtyä mutta takapuomi (ja allekirjoittanut) pistivät nopeasti jalat uudelleen liikkeelle. Samoin aluksi se seilasi melko paljon laitoja pitkin eikä ymmärtänyt pysyä keskellä.

Hetken päästä alettiin laskea matolle vettä (vesi tulee tosi nätisti ja huomaamattomasti) ja Hupi pääsi kunnolla töihin. Alkuun vettä laskettiin ensikertalaiselle suunnilleen sääreen asti, niin että ehtii tottua taas lisääntyneeseen vastukseen. Vähän Hupi yritti uudelleen kiemurtaa ja jarrutella, mutta jo muutamassa minuutissa se rentoutui, laski pään alas ja alkoi kävellä hienosti läpi kropan. Alussa takaosa oli tosi paljon oikealla ja hevonen hetkittäin melkein pyrki nojaamaan vasempaan laitaan. Kymmenessä minuutissa ero oli kuitenkin jo ihan huomattava ja kroppa alkoi olla hyvinkin suora. Maton vieressä olevalta rampilta pääsee katsomaan selkälihasten työskentelyä yläviistosta, ja saa ihan uuden näkökulman selän toimintaan. Tiistain valmennuksen havainnoille tuli tästä kuvakulmasta melko selvä varmistus: vaikka selkä selvästi vertyi ja tuli kauttaaltaan huomattavasti liikkuvammaksi kävelytyksen aikana, niin vasen puoli jäi vähän kireämmäksi erityisesti lanteen kohdalta. Samaten taidan havaintojen perusteella tarkistaa satulan alla olevan Mattesin padin fyllejä vähän uudelleen.



Viimeiselle kymmenelle (?) minuutille nostettiin tehoja vielä vähän lisää ja laskettiin matolle lisää vettä niin, että sitä oli noin etupolveen asti. Ensikertalaisen suositeltu aika laitteessa on 20 minuuttia, ja vaikkei mitään suuria väsymyksen merkkejä Hupissa näkynytkään, niin aika oli varmasti juuri sopiva, niin paljon uusia lihaksia tuossa tulee käyttöön. Seuraavana päivänä takareidet olivat vähän kireän tuntuiset, mutta ranka näytti edelleen aiempaa suoremmalta, ja selkälihakset olivat paremman tuntuiset kuin miesmuistiin.

Pakattiin hevoset takaisin traileriin ja käytiin vielä varaamassa uusi aika. Suositus olisi muutama käyntikerta alkuun vähän tiheämpään (esim. 3x/kk) ja sitten sopivalla "ylläpitotahdilla" jatko. Meillä seuraava kerta on nyt vasta elokuun alussa, mutta varmasti tästäkin tahdista on hyötyä. Ja erittäin lämpimästi suosittelen vaikka ihan kertavisiittiäkin Ekohepoon, jos vaikka oman tai kaverin klinikkareissun yhteydessä pääsee (Ekohepo löytyy siis Teivosta ihan hevosklinikan vierestä). Vastaavia laitteita taitaa olla Suomessa muuallakin muutamia. Yhdelläkin kerralla näytti olevan sen verran paljon positiivisia vaikutuksia hevosen suoruuteen, ja toisaalta tuossa pääsee opiskelemaan hevosen liikemekaniikkaa melkoisen hienolla tavalla. Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos, olin oikeasti melko vaikuttunut.

Harmittavan vähän ehdin videota lopulta kuvaamaan, kun Hupi tarvitsi koko ajan pääpuoleen jonkun tueksi, ja Jyrkillä oli niin paljon muita asiakkaita ettei ehtinyt kuin pieniksi hetkiksi auttamaan. Tässä kuitenkin pieni videokooste Hupin kylpyläreissusta:

Terveisiä Teivosta

Teivon retken tuliaisina oli tällä kertaa pääasiassa hyviä uutisia.

1. Hankkarissa ei ollut mitään vikaa. Tai siis vanha vammakohta kyllä näkyy edelleen jossain määrin ultrassa mutta mitään uutta vammaa ei löytynyt. Sen sijaan hankkarin ja luun välissä oli reilusti nestettä ja luun pinta vähän epätasaisen näköinen. Röntgenistä löytyi sitten vanha tuttu ystävämme, kolhu puikkoluusta. Ei ole ensimmäinen tai toinen (eikä varmasti myöskään viimeinen) kerta kun Hupi onnistuu lyömään kinttuunsa niin kovaa että luun pinta lähtee reagoimaan, molemmissa puikkoluissa alkaa olla kohta kaunis luuliika-helminauha... Penetrolia pullo mukaan (lopulta itse asiassa löysin tallilta edellisenkin putelin), vajaa pari viikkoa kävelyä ja sitten vähitellen takaisin treeniin.

2. Kun kerran röntgenissä oltiin niin otettiin samalla viimein ne hiekkakontrollikuvat. Ell tuli kuvien vilkaisun jälkeen käytävällä iloisella ilmeellä vastaan, ja viesti oli lähinnä "toi sun hevoses on aika hyvä malliesimerkki siitä miten psyllium parhaimmillaan toimii". Jos edellisreissulla hiekkakertymä oli massiiviset 26 x 5 cm niin nyt hiekkaa oli jäljellä enää 8 x 2 cm (alla vertailun vuoksi kuvat ennen ja jälkeen). Tällä hetkellä ei tarvita mitään toimenpiteitä, mutta syksyllä kun maa jäätyy (mikä toivoakseni tänä vuonna sitten myös tapahtuu) otetaan uusi kuuri varmuuden vuoksi, kun kerran taipumusta hiekan kertymiseen on. Ja Hupihan tästä pitää, psylliumilla maustettu melassivesi kun ehti tuossa kymmenessä päivässä muodostua sen uudeksi herkuksi.

3. Sitten niitä vähän huonompia uutisia. Ei mitään maata mullistavaa, mutta kuitenkin. Jo vajaan viikon seisominen/kävely sai taas Hupin takaosan jäykistymään melkoisesti. Klinikalla juoksuttaessa huomio en niinkään kiinnittynyt tuohon etuseen minkä vuoksi reissussa oltiin (joka oli taivutuksissakin ok) vaan todella jäykkään takaosaan. Hupi on aina reagoinut yhtäkkisiin lepojaksoihin jäykistymällä takaosastaan (lanne, takapolvet ja kintereet lähinnä ongelmakohtina) mutta nyt tämä tuli hurjan selvästi ja hurjan lyhyessä ajassa. Takaosahan on pari vuotta sitten vastaavassa tilanteessa taivutettu minimaalisin reaktioin (lähinnä 0-1, yksi 2), siihen perään kuvattu täysin puhtain paperein, ja piikitetty pikkuannoksilla takaylänivelet ihan ok tuloksilla. Todettiin nyt, että tällä kertaa ei tehdä vielä mitään vaan katsotaan miten tilanne lähtee kehittymään kun päästään taas liikuttamaan, mutta ollaan hyvin kriittisiä tilanteen suhteen. Ei siis mitään "en mä vaan osaa ratsastaa ja tää on siks jäykkä ja vino" -kuvitelmia vaan jos tilanne ei parane niin uutta keikkaa Teivoon ja mietitään sitten toimenpiteitä.

Tehtiin myös sitten hyvin äkkiä päätös, että kun saa alkaa liikuttaa, niin ensimmäiset 3-4 viikkoa ohjelmassa on pääasiassa kavaletteja, kiipeilyä ja paljon kävelyä tai avaavaa ravia-laukkaa, jätetään kokoamiset ja koulukiemurat sitten vähän myöhempään ja katsotaan ensin auttaako tämä. Ja nyt vajaan viikon perusteella näyttää jo siltä että ainakin jalkojen nivelet toimivat jo ihan eri tavalla. Voi olla että lannetta täytyy avata hierojan tai ehkä ennemmin fyssarin toimesta. Omiin käsiin lihakset tuntuvat ihan ok:lta mutta lanne toimii vähän jäykästi, eli jossain syvemmällä ehkä jotain ongelmaa voi olla.

4. Koska hampurilaismallin mukaan lopuksi pitää taas antaa kehuja jostain, niin kehutaanpa nyt sitten taas Hupin lastaus- ja matkustuskäytöstä. Kaikkien paikalla olleiden suureksi hämmästykseksi Hupi käveli kotipihassa käytännössä suoraan lähes kyselemättä ja täysin ilman liinoja kuorma-autoon sisälle. Alkumatka yksin vähän jännitti eikä heinä maistunut, kun keskittyminen meni lähinnä tasapainotteluun (viistottain/sivuttain matkustaminen on toki helpompaa mutta aluksi traikussa kulkemaan tottuneelle vähän uutta). Sitten kun kyytiin saatiin mukaan kaverin hevonen, niin Hupi oli kuin kotonaan, ja Teivossa autossa odotti kaksi hyvin rentoa ja tyytyväistä hevosta, ja selvästi pienentyneet heinäkasat. Paluumatkalle lastaus suoritettiin yhden liinan avustuksella, mutta mitään painetta takaa ei tarvinnut antaa, riitti että liina oli olemassa. Ja matkustus sujui takaisin päin rennosti, nyt jo sen pienen yksinäänkin matkustetun pätkän verran. Autosta ulos Hupi tulee super-siististi, jyrkkä ja pitkähkö lastaussilta laskeudutaan askel kerrallaan hyvin huolellisesti.

Myöhästynyt kisaraportti

Jos Kangasalan kotikisojen jälkeen oli vähän ristiriitaiset fiilikset niin Niihaman reissun jälkeen sitten sitäkin enemmän. Viikossa on ehtinyt pureskella asiat siinä määrin että ongelmakohdat on ainakin suurimmalta osin tunnistettu, ja suunta ja suunnitelma on taas selvillä.

Ohjelma oli sama yhden tähden A-ohjelma kuin TaRin maaliskuisissa kisoissa. Suunnitelma oli selvä, korjata tuon radan ongelmat, lähinnä laukkaohjelman osalta, ja olla kehittämättä uusia ongelmia. Ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Kevään ensimmäinen hellepäivä osui kisapäivälle, ja verkan mitoittaminen oli hurjan haastavaa. Viime kisasta oppineena halusin verkata lyhyesti, mutta kuitenkaan hankkimatta kiirettä. Oppi numero yksi: lyhyessä verkassa täytyy olla todella tarkka suunnitelma mitä haluaa tehdä. Jos on tarkoitus verkata 20 minuuttia, ei voi käyttää varttia haahuiluun ja "oho-eikun"-arpomiseen. Nyt oli oikeastaan melkein koko ajan sellainen olo ettei itselläni ollut mitään hajua siitä mihin olen pyrkimässä. Valmentaja kentän laidalla yritti pelastaa sen mitä pystyi, mutta lopulta lähdin radalle tosi sekavin fiiliksin - ja vielä kaupan päälle pienen aikataulu-lähtöaika-säädön jälkeen. Väärinkäsitysten seurauksena luulin että edeltävä ratsukko oli jäänyt pois, ja kun lopulta näin ei ollut, niin yhtäkkiä pitikin hukata seitsemän minuuttia johonkin väsyttämättä hevosta enää enempää.

Radalle menin sitten taas vähän liian pitkään verkanneena, Hupi oli näennäisesti edestä ryhdissä, mutta takajalat oli jossain verkan puolella, hevonen ihan pohkeen takana, ja kun takaosa ei työntänyt eikä kantanut niin koko raviohjelma meni kipittäen ja takaosa peräsimenä puolelta toiselle liiraillen. Päivän plussat sai ohjelman kohta pysähdys-peruutus-käynti. Peruutukset, jotka yleensä on meidän vahvuus, oli hiottu viime kisan kämmien jälkeen taas kuntoon, tuloksena seiska ja seiskapuoli. Käynnistä kutosta, edelleen venyvyys ja jousto puuttuu lisätystä käynnistä mutta nyt sitä voi jo oikeasti ratsastaa radallakin. Seuraavalla kerralla ehkä sitten pientä riskinottoa jo, ja rikon uhallakin lisää energiaa ja askelpituutta käyntiin. Laukkaohjelmasta taas ei jäänyt juuri lapsille kerrottavaa, kun takaosa ei kanna niin menee aika vaikeaksi. Keskilaukat jäi vaatimattomiksi ja oikeassa laukassa Hupi heittäytyi ihan sisäpohjetta vasten (näkyy aika karusti videolla..). Mitään rikkoa tai totaalikatastrofia ei tullut, mutta kun tietää mitä hevonen on treeneissä esittänyt, ja sitten radalla joutuu keskittymään ihan vaan selviytymiseen niin ei voi olla tyytyväinen.



Radalta tullessa totesin vuokraaja-hoitajalle että "jos tuolla esityksellä saa viisviis niin hyvä on". No saihan sillä. Sillä sai itse asiassa tähän mennessä parhaat alue-HeA-prosentit, tasan 60%, joskin kovatasoisessa luokassa tuolla jäi tuloslistoilla puolivälin huonommalle puolelle. Skaala oli kyllä aika kiltti, koska vielä videonkin katsottuani olen edelleen vähän hämmentynyt prosenteista. Mitähän sitten saa kun on radalla sellainen tunne että ratsastaa oikeasti, suorittaa ja esittää tehtäviä selviytymisen sijaan? Rusetin varmaan?

Tuo takaosan toimimattomuus jäi joka tapauksessa vähän huolestuttamaan. Kävin puhumassa radan jälkeen valmentajankin kanssa, mutta hän ei ollut ollenkaan niin huolissaan kuin itse olin. Hevonen on kuitenkin nostettu nyt reilussa kuukaudessa HeB-muodosta HeA-muotoon (jopa niin että papereissa oli loppukommenttina "ryhdikäs suomenhevonen"), ja varmasti lihaksisto on aika kovilla. Pitkäksi venynyt verkka varmaan osin tekee sen, ettei takaosa enää jaksa (verkassa samaa ongelmaa ei ollut ainakaan ollenkaan yhtä isona). Kun kokoamisastetta on nostettu aika radikaalisti, niin menee hetki että liikkeen saa taas ratsastettua "ulos". Lähitulevaisuuden suunnitelma sisältää nyt pienen paussin kisoista ja kovasta treenistä, hierontaa, venyttelyä, rauhallista maastoilua ja eteen-alas-jumppaa, ja katsotaan sitten viikon tai parin päästä tilannetta uudelleen.

Hienojen kelien vuoksi Hupi sai aloittaa lomailunsa jäämällä sunnuntaista lähtien öiksi ulos. Yö oli sujunut rauhassa, ja alkuviikosta vastassa oli kyllä varsin väsynyt mutta sitäkin tyytyväisemmän oloinen hevonen. Pitävät kuulemma vahtivuoroja niin että kaikki uskaltavat nukkua ihan makuullaankin, mutta tokihan ensimmäiset yöt silti verottavat voimia.

"Siitä on tulossa kyllä tosi kiva"

Vaikka torstain valmennus olikin periaatteessa ihan onnistunut, niin olin erittäin tyytyväinen että maanantaille saatiin vielä uusinta vähän pienemmällä ryhmällä. Neljä ratsukkoa torstain tapaan menee kuitenkin aina jossain määrin liikenteenohjauksen puolelle.

Olin maanantaina liikkeellä kangilla, tarkoituksena päättää valmennuksen jälkeen millä kuolaimella sunnuntain kisaan lähdetään. Verkasta lähtien oli kuitenkin selvää, että kankikuolaimen kanssa vielä pari viikkoa sitten esiintyneet ongelmat (jää hetkittäin tyhjäksi) alkavat olla mennyttä, ja Hannakin sanoi itse asiassa ekan parin minuutin jälkeen että varmaan tällä starttaat.

Tehtiin tällä kertaa normaalia suurempi osa töistä laukassa, mikä sopi meille mainiosti lauantain ylitempo-ongelmien jälkeen. Tehtiin ympyrällä laukannostoja ja raviin siirtymisiä siten, että kumpaakin askellajia tuli aina puoli kierrosta. Teemana tarkat siirtymiset, ennakoinnin ehkäisy ja laadukas suht koottu liike molemmissa askellajeissa heti ensimmäisestä askeleesta lähtien. Olen ollut aika varovainen korjaamaan Hupia laukannostoissa takaisinpäin. Se siis helposti "heittäytyy" isoon laukkaan, enkä ole uskaltanut puuttua tähän kun kuitenkin periaatteessa pyyntö on ollut eteenpäin. Jälkeenpäin ajateltuna en varmasti ole aina saanut korjattua tuota vielä niissä seuraavissakaan askeleissa, mistä koko tempo-ongelma sitten ehkä on lähtöisin. Hanna puuttui asiaan nyt aika tiukasti, ja parin tiukemman korjauksen jälkeen sain säätää laukan tempoa jo ihan nostohetkestä lähtien. Niin helppoa (myös hevoselle), kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee ongelmalle jotain.

 Lopulta jatkettiin laukassa suoraa uraa pitkin, missä kokoamisasteen säilyttäminen oli vähän ympyrän kaarta haastavampaa. Jokainen kiihdyttely ja kädellä roikkuminen piti korjata pysähdyksellä ja yhden tai kahden askeleen peruutuksella, vain sen verran että takaosa ottaa painon, ja vähitellen ajatus peruutuksesta (lue: puolipidäte) riittää siirtämään painon taakse. Vielä vaan tarkempi (ja itsevarmempi) pitäisi olla itse, ja korjata nopeammin. Jään liian paljon varmistelemaan ja "ylläpitämään" haluamaani tempoa, vaikka sen kuuluisi säilyä ihan itsestään kunnes toisin pyydetään.

Ravissa tehtiin ensin suht nopea säätöjen tarkistus. Hupin ravi oli Hannan sanojen mukaan "ulospäin ihan ok näköstä mutta mä tiedän että se pitää ensin saada odottamaan ja hidastamaan että siitä voi ratsastaa tuon ravin ulos". Ja jos rehellisiä ollaan, niin olihan itselläkin vähän sellainen tunne että pitää koko ajan ratsastaa vähän jarru päällä. Muutaman kerran koottiin ravia todella pieneksi, vaadittiin että hevonen rentoutuu siihen, ja sen jälkeen päästettiin takaisin näennäisesti samaan raviin kuin mistä oli lähdettykin, ja oli heti parempi fiilis itselläkin.

Toisessa(kin) ravitehtävässä Hupi-hätähousu jäi rysän päältä kiinni. Tehtiin pitkän sivun alusta noin 4-5 metriä pohkeenväistöä keskilinjaa kohti, ja suoristettiin siihen - juoksemiseksi meni. Kiirehtiminen korjattiin samalla tavalla kuin laukassakin. Miljoona systemaattista toistoa lisää homma vaatii, että menee lopullisesti jakeluun (molemmille), mutta fiksuna hevosena Hupi reagoi joka kerralla edellistä paremmin.

Sunnuntain kisaohjelmassa (HeA FEI:n CCI/CIC* A-kenttäohjelma) yksi ongelmakohdista on heti radan alussa tehtävä lyhyt lävistäjä jolla myödätään ohjia hevosenmitan ajan. Varsinkin jännittyneenä ollessaan Hupin reaktio tuohon on dipata etuosa alas ja kiihdyttää tahtia, enkä ole itse keksinyt oikein mitään toimivaa korjausta asiaan. Nyt tehtiin muutaman kerran myötäyksen jälkeen ihan rauhallisin avuin pysähdys ja sama yhden tai kahden askeleen peruutus, että hevoselle ikään kuin ohjelmoituisi korvien väliin, että myötäys tarkoittaakin ennemmin jarrua kuin kaasua (ja parhaassa tapauksessa pääsisin jopa ratsastamaan vähän jalalla ohjaa kohti). Montaa päivää ei ole aikaa, mutta katsotaan toimiiko.

Lopussa tehtiin jo tavaksi muodostuneet keskiravit, tällä kertaa lävistäjällä. Olen jo aiemmin huomannut, että Hupi rikkoo keskiravin ainoastaan oikeasta kierroksesta diagonaalille tullessa ja aina vasemmalle laukalle, ja melko usein. Olen kuvitellut itse tarraavani johonkin kiinni ja aiheuttavani rikon sillä, mutta kun pyysin katsomaan tätä asiaa, niin Hanna bongasi ongelman ytimen. Niillä kerroilla kun rikkoa ei tullut, niin oikea etujalka ottaa pari ensimmäistä askelta selvästi lyhyempänä, ja rikko tulee siitä kun hevonen käytännössä "rullii yli" ja kaatuu siksi vasemmalle laukalle. Lavoissa ei pitäisi kireyksiä olla (oikea lapa on vasenta liikkuvampi), vaan ongelman ydin löytyy todennäköisesti selästä, missä oikea puoli on selvästi jäykempi ja mahdollisesti jopa vähän arpikudoksinen, luultavimmin nuoruudessa sattuneen kärryäksidentin jäljiltä. Arpikudokselle ei mitään voi, mutta yritetään pitää nyt vielä vähän tarkempi huoli selästä, jos vaikka vähän saisi sinne enemmän joustoa. Sunnuntaina keskiravi lähtee nimenomaan oikeasta kierroksesta, joten tähän hätään korjauksena tehtiin kulman pyöristäminen ja jopa lievä vastataivutus kulmassa, että oikea puoli olisi jo valmiiksi vähän venynyt diagonaalille lähtiessä. Hupi pystyy siis kyllä venymään symmetrisesti molemmista lavoistaan liikkeeseen, mutta ihan näin nopeaan venymiseen se ei pystynyt. Kulmassa oikea (sisä)kylki on lähes äärimmilleen kasaan koottuna, ja siitä pitäisi nopeasti yhden tai kahden askeleen aikana päästää se lähes äärimmäiseen venytykseen.

Vaikka tekstin perusteella ongelmia oli ehkä enemmän kuin aiemmilla kerroilla, niin fiilis loppuverkan jälkeen oli aika mahtava. Ongelmiin löytyi syitä, ja mikä parasta, niihin löytyi erittäin toimivia korjauksia. Ja olihan tämän päivän vaatimustaso jotain aivan muuta kuin torstaina - ei kelvannut nyt alkuunkaan se mikä torstaina meni läpi. Ja melkoisen hyvä mieli jäi kyllä siitä ihan viimeisestä kommentistakin: "Siitä on tulossa kyllä tosi kiva".

Niin totisesti on. Super-Hupi :)

Elonmerkkejä

Päivitystauko on venynyt pidemmäksi kuin aikoihin, mutta allekirjoittaneen operaatio Tohtorinhatun Metsästys kai luetaan hyväksyttävien syiden joukkoon. Hupi puolestaan on viettänyt rentouttavan pariviikkoisen lomailun, hieronnan ja estehyppelöiden merkeissä.

Hupi vaikutti marraskuun puolivälissä vähän nuutuneelta. Se teki kyllä töitä ihan asiallisesti, muttei ehkä antanut kuitenkaan ihan kaikkea itsestään vaan lintsasi enemmän kuin mitä tuon työmyyrän tapoihin kuuluu. Siinä mielessä paussi tuli varmasti ihan täydellisen oikeaan aikaan. En edes laskenut miten monta vapaapäivää parin viikon sisälle mahtui, itse en tuona aikana käynyt selässä kuin yhden kerran, vuokraaja hoiti liikutuksen siltä osin kun muilta menoiltaan ehti. Loma teki varmasti hevoselle hyvää, nyt voidaan sitten ottaa taas kunnon treenijakso ennen tammikuun lopulla tulevaa vuosittaista rokotuslomaa.

Ennen lomaa tuttu hevoshieroja kävi tsekkaamassa Hupin läpi. Vakio-ongelmakohdat (lavat ja lanne) olivat tällä kertaa hyvällä mallilla, sen sijaan uusista - joskaan ei kovin yllättävistä - paikoista löytyi pientä kireyttä. Kaulan ylälinjaa tukevat (tai tekevät) lihakset olivat vähän kireähköjä, ja takaosassa oli myös pientä jumia, ja juuri näihin paikkoihin syksyn aikana on tullut lisää lihasta ja voimaa. Kertoo ainakin siitä että oikeita asioita on tehty, toisaalta muistuttaa myös sitten allekirjoittanutta lihashuollon tärkeydestä, ei pelkästään tutuissa ongelmakohdissa vaan myös siellä missä muutoksia tehdään. Oikein hyvään paikkaan osui siis Hupin treffit hierojan kanssa, hevonen pääsi viettämään lomaansa ilman kireyksiä ja jumeja, ja päästään taas paussin jälkeen jatkamaan treenejä hyvillä mielin puhtaalta pöydältä.

Täysin lomailua ei sentään tuo kaksiviikkoinen Hupillekaan ollut, vaan vuokraajan kanssa olivat viikko sitten estetunnilla, ja sen jälkeen eilen Niihaman Drive In -estekisoissa ristikoita ylittämässä. Kyseessä oli vuokraajan ensimmäinen "oikea kilpailu" vieraassa paikassa, ja hevosen todennäköisesti ensimmäinen kerta kun se edes näki jotain muutakin kuin tavallisia tolppia ja puomeja (oli muuten komeasti koristellut johteet ja esteet muutenkin!). Jo valmennuksissa näki, että Hupin silmiin syttyi ihan uusi loiste, ja parin vähän epävarman hypyn jälkeen itseluottamus lähti hurjaan nousukiitoon. Joka hyppy oli edellistä varmempi, ja imua estettä kohti alkoi löytyä ihan oikeasti. Pelottava kirkuvanvärinen okseri ylitettiin ekalla kerralla varuiksi tuplakorkeudelta tarvittavaan nähden, mutta yhtään kertaa hevonen ei epäröinyt vaan ajatus oli aina esteen yli (neliraajajarrutuksia ja tökköjähän tuo ei harrasta mutta ohi saattaa mennä helposti). Niihaman kisaradalla kakkos-kolmos-linja oli jo etukäteen hankala (suora suhteutettu ilman laidan tukea), muuten joka este ylittyi sujuvasti ja laukka rullasi paremmin kuin koskaan. Kuski ja hevonen pääsivät kotimatkalle tyytyväisinä punavalkoisen ruusukkeen kanssa. Lastaukset hoidettiin pitkästä kuljetustauosta johtuen suosiolla yhden liinan avustuksella, mutta pienellä liinan paineella avitettuna Hupi lastautui sujuvasti ja jopa suhteellisen rentona.

Huomenna toivottavasti touhu jatkuu Hannan valmennuksella. Kaksi viikkoa pois selästä ei ehkä ole se paras lähtökohta valmennukselle, mutta kun ei enää malta poiskaan pysyä. Pieni kysymysmerkki tosin vielä leijuu valitettavasti ilmassa, kun auto on korjaamolla, toivottavasti valmistuu aikataulussa (ja mieluiten niin että ehtisi tänäänkin selkään ettei ihan suorilta sinne valvovan silmän alle tarvitsisi mennä).