"Siitä on tulossa kyllä tosi kiva"

Vaikka torstain valmennus olikin periaatteessa ihan onnistunut, niin olin erittäin tyytyväinen että maanantaille saatiin vielä uusinta vähän pienemmällä ryhmällä. Neljä ratsukkoa torstain tapaan menee kuitenkin aina jossain määrin liikenteenohjauksen puolelle.

Olin maanantaina liikkeellä kangilla, tarkoituksena päättää valmennuksen jälkeen millä kuolaimella sunnuntain kisaan lähdetään. Verkasta lähtien oli kuitenkin selvää, että kankikuolaimen kanssa vielä pari viikkoa sitten esiintyneet ongelmat (jää hetkittäin tyhjäksi) alkavat olla mennyttä, ja Hannakin sanoi itse asiassa ekan parin minuutin jälkeen että varmaan tällä starttaat.

Tehtiin tällä kertaa normaalia suurempi osa töistä laukassa, mikä sopi meille mainiosti lauantain ylitempo-ongelmien jälkeen. Tehtiin ympyrällä laukannostoja ja raviin siirtymisiä siten, että kumpaakin askellajia tuli aina puoli kierrosta. Teemana tarkat siirtymiset, ennakoinnin ehkäisy ja laadukas suht koottu liike molemmissa askellajeissa heti ensimmäisestä askeleesta lähtien. Olen ollut aika varovainen korjaamaan Hupia laukannostoissa takaisinpäin. Se siis helposti "heittäytyy" isoon laukkaan, enkä ole uskaltanut puuttua tähän kun kuitenkin periaatteessa pyyntö on ollut eteenpäin. Jälkeenpäin ajateltuna en varmasti ole aina saanut korjattua tuota vielä niissä seuraavissakaan askeleissa, mistä koko tempo-ongelma sitten ehkä on lähtöisin. Hanna puuttui asiaan nyt aika tiukasti, ja parin tiukemman korjauksen jälkeen sain säätää laukan tempoa jo ihan nostohetkestä lähtien. Niin helppoa (myös hevoselle), kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee ongelmalle jotain.

 Lopulta jatkettiin laukassa suoraa uraa pitkin, missä kokoamisasteen säilyttäminen oli vähän ympyrän kaarta haastavampaa. Jokainen kiihdyttely ja kädellä roikkuminen piti korjata pysähdyksellä ja yhden tai kahden askeleen peruutuksella, vain sen verran että takaosa ottaa painon, ja vähitellen ajatus peruutuksesta (lue: puolipidäte) riittää siirtämään painon taakse. Vielä vaan tarkempi (ja itsevarmempi) pitäisi olla itse, ja korjata nopeammin. Jään liian paljon varmistelemaan ja "ylläpitämään" haluamaani tempoa, vaikka sen kuuluisi säilyä ihan itsestään kunnes toisin pyydetään.

Ravissa tehtiin ensin suht nopea säätöjen tarkistus. Hupin ravi oli Hannan sanojen mukaan "ulospäin ihan ok näköstä mutta mä tiedän että se pitää ensin saada odottamaan ja hidastamaan että siitä voi ratsastaa tuon ravin ulos". Ja jos rehellisiä ollaan, niin olihan itselläkin vähän sellainen tunne että pitää koko ajan ratsastaa vähän jarru päällä. Muutaman kerran koottiin ravia todella pieneksi, vaadittiin että hevonen rentoutuu siihen, ja sen jälkeen päästettiin takaisin näennäisesti samaan raviin kuin mistä oli lähdettykin, ja oli heti parempi fiilis itselläkin.

Toisessa(kin) ravitehtävässä Hupi-hätähousu jäi rysän päältä kiinni. Tehtiin pitkän sivun alusta noin 4-5 metriä pohkeenväistöä keskilinjaa kohti, ja suoristettiin siihen - juoksemiseksi meni. Kiirehtiminen korjattiin samalla tavalla kuin laukassakin. Miljoona systemaattista toistoa lisää homma vaatii, että menee lopullisesti jakeluun (molemmille), mutta fiksuna hevosena Hupi reagoi joka kerralla edellistä paremmin.

Sunnuntain kisaohjelmassa (HeA FEI:n CCI/CIC* A-kenttäohjelma) yksi ongelmakohdista on heti radan alussa tehtävä lyhyt lävistäjä jolla myödätään ohjia hevosenmitan ajan. Varsinkin jännittyneenä ollessaan Hupin reaktio tuohon on dipata etuosa alas ja kiihdyttää tahtia, enkä ole itse keksinyt oikein mitään toimivaa korjausta asiaan. Nyt tehtiin muutaman kerran myötäyksen jälkeen ihan rauhallisin avuin pysähdys ja sama yhden tai kahden askeleen peruutus, että hevoselle ikään kuin ohjelmoituisi korvien väliin, että myötäys tarkoittaakin ennemmin jarrua kuin kaasua (ja parhaassa tapauksessa pääsisin jopa ratsastamaan vähän jalalla ohjaa kohti). Montaa päivää ei ole aikaa, mutta katsotaan toimiiko.

Lopussa tehtiin jo tavaksi muodostuneet keskiravit, tällä kertaa lävistäjällä. Olen jo aiemmin huomannut, että Hupi rikkoo keskiravin ainoastaan oikeasta kierroksesta diagonaalille tullessa ja aina vasemmalle laukalle, ja melko usein. Olen kuvitellut itse tarraavani johonkin kiinni ja aiheuttavani rikon sillä, mutta kun pyysin katsomaan tätä asiaa, niin Hanna bongasi ongelman ytimen. Niillä kerroilla kun rikkoa ei tullut, niin oikea etujalka ottaa pari ensimmäistä askelta selvästi lyhyempänä, ja rikko tulee siitä kun hevonen käytännössä "rullii yli" ja kaatuu siksi vasemmalle laukalle. Lavoissa ei pitäisi kireyksiä olla (oikea lapa on vasenta liikkuvampi), vaan ongelman ydin löytyy todennäköisesti selästä, missä oikea puoli on selvästi jäykempi ja mahdollisesti jopa vähän arpikudoksinen, luultavimmin nuoruudessa sattuneen kärryäksidentin jäljiltä. Arpikudokselle ei mitään voi, mutta yritetään pitää nyt vielä vähän tarkempi huoli selästä, jos vaikka vähän saisi sinne enemmän joustoa. Sunnuntaina keskiravi lähtee nimenomaan oikeasta kierroksesta, joten tähän hätään korjauksena tehtiin kulman pyöristäminen ja jopa lievä vastataivutus kulmassa, että oikea puoli olisi jo valmiiksi vähän venynyt diagonaalille lähtiessä. Hupi pystyy siis kyllä venymään symmetrisesti molemmista lavoistaan liikkeeseen, mutta ihan näin nopeaan venymiseen se ei pystynyt. Kulmassa oikea (sisä)kylki on lähes äärimmilleen kasaan koottuna, ja siitä pitäisi nopeasti yhden tai kahden askeleen aikana päästää se lähes äärimmäiseen venytykseen.

Vaikka tekstin perusteella ongelmia oli ehkä enemmän kuin aiemmilla kerroilla, niin fiilis loppuverkan jälkeen oli aika mahtava. Ongelmiin löytyi syitä, ja mikä parasta, niihin löytyi erittäin toimivia korjauksia. Ja olihan tämän päivän vaatimustaso jotain aivan muuta kuin torstaina - ei kelvannut nyt alkuunkaan se mikä torstaina meni läpi. Ja melkoisen hyvä mieli jäi kyllä siitä ihan viimeisestä kommentistakin: "Siitä on tulossa kyllä tosi kiva".

Niin totisesti on. Super-Hupi :)