Hupilla on uusi lempilaji. Vuokraaja kokeili viime (vai toissa?) kesänä jokusen kerran ohjasajoa, mutta touhu jäi sittemmin unohduksiin pitkäksi ajaksi. Hupi on siis aikoinaan ajolle opetettu, mutta sille on sattunut muutama äksidentti liikaa kärryjen kanssa. Se on todistettavasti päässyt useamman kerran irti ja juossut kärryt perässä yksinään takaisin tallille, ja ilmeisesti myös joskus kaatunut aisan päälle (selässä on arpikudosta tai vähintäänkin hyvin joustamatonta osaa pitkittäin aisanmallisesti). Soittelin toissasyksynä myös Hupin aiempia omistajia läpi, ja hevosen ajolle opettanut ravimies puhui "kovapäisestä ja rajusta" opetettavasta. Kovapäistä tuosta ei saa tekemälläkään, arka se sen sijaan kyllä on, ja menee takalukkoon loppujen lopuksi aika pienistä asioista. Summa summarum, jotain on aikoinaan mennyt pieleen ja niitä jälkiä aina välillä paljastuu.
Aluksi siis jo pitkillä ohjilla ajaminen oli Hupille hyvin jännittävä, jollei suorastaan pelottava juttu. Se turvaa mielellään ihmiseen, haluaa seurata ja tulla perässä, joten yhtäkkiä se, että sen pitikin mennä edellä oli jännittävää. Jokaisesta pienestäkin rasahduksesta se pyörähti ympäri ja ikään kuin kysyi että "mitä tapahtui, täytyykö paeta". Tuolloin kesällä päästiin ihan hyvään alkuun, kentällä käynti ja ravi sujui ihan asiallisesti ja apurin turvin päästiin kiertämään laidunten ympäri menevä vajaan kilometrin harjoituslenkki ympäri.
Pari viikkoa sitten Jillan blogin inspiroimana päätin sitten itsekin kokeilla touhua. Lähtökohtana oli siis se, että hevosella oli taukoa ties kuinka paljon ja kuski ei ollut koskaan muuta kuin vierestä katsonut. Mutta näinhän me ollaan paljon muitakin asioita opeteltu, kaksi kokematonta. Ei ehkä suoraan oppikirjasta, mutta kun luottamus ja kommunikaatio on kohdillaan niin kaikki on onnistunut hienosti.
Ensimmäisellä kerralla meni alku luonnollisesti siihen, että yritettiin päästä eroon hevosen jännityksestä, löytää yhteinen kieli, ja yritin itse olla sotkeutumatta pitkiin ajo-ohjiin. Tein käyntityöskentelyt pääasiassa hevosen takana pysyen, ja muuten sitten ympyrän keskellä pysyen, ikään kuin kahdella ohjalla juoksuttaen. Pyrin vaihtamaan paikkaani ja suuntaa usein, että hevonen hyväksyisi sen, että voin olla eri paikoissa ja heittää ohjat lautasten yli puolelta toiselle ilman että sitä tarvitsee säpsähtää. Päästiin tekemään kaikki askellajit läpi, olkoonkin että laukka oli melko isoa ja sain harppoa melkoisia askeleita että pysyin mukana (meidän ohjat on vuokraaja aikoinaan pikkuponilleen ostanut, eli mittaa ei ole hevoselle ihan valtavasti).
Toisella kerralla Hupi oli jo selvästi innoissaan kun hoksasi mitä ollaan tekemässä. Se ei jännittänyt enää ollenkaan vaan työskenteli rentona ja ei ottanut pulttia siitäkään kun jouduin välillä ihan reilusti komentamaan eteenpäin. Tällä kertaa laukkatyöskentely oli oikeastaan se paras osuus, Hupi esitti niin hienoa laukkaa että en tiedä olenko selästä käsin saanut vastaavaa koskaan irti. Se oli rento ja lyhyt, pysyi koottuna vajaan 15 metrin voltilla ja sain itse kävellä keskellä aivan rauhassa. Harkkalenkkiä kiertäessä kokeiltiin myös vähän avotaivutusta, tuntuu vaan ylivoimaisen vaikealta päästä taivuttamaan poikituksen sijaan kun ei ole pohkeita käytössä.
Maanantaina oltiin taas liikkeellä maasta käsin, ja vaikka kuvittelin jo etten enää hämmästy siitä miten nopeasti Hupi joskus oppii uusia asioita, niin kyllä se taas pääsi yllättämään. Varmaan sanomattakin selvää, että kaikki askellajit tehtiin läpi sujuvasti, mutta ne siirtymiset! Juoksuttaessa laukannostot on aina olleet vähän vaikeita ("piiskalla ja prkleellä kiitoravin kautta laukkaan ajaen"), mutta nyt kahdella ohjalla sain molempiin suuntiin erittäin teräviä laukannostoja suoraan käynnistä. Ja vielä yllättävämpää, myös jarru oli melkeinpä yhtä herkässä, ja lopulta tehtiin useamman kerran melkein puhdas laukasta käyntiin siirtyminen. Hurja määrä rapsutuksia ja kiitosta hevoselle ja pienen palauttelun jälkeen talliin.
Laukka-käynti-siirtyminen on ollut meidän ehkä isoin kompastuskivi pitkän aikaa, ja olin jo viikkoa aiemmin päättänyt ottaa sen oikeasti työn alle. Aiempi teema rentoudesta liittyi oikeastaan tähän tavoitteeseen hyvin läheisesti, koska jännittyneellä hevosella on turha yrittää tehdä hyviä siirtymisiä, saati sitten opetella uusia asioita. Ohjasajossa hevosen ei tarvitse kantaa ja hallita kuin oma painonsa, ja kun siirtymiset saadaan tässä vahvoiksi, niin uskon että pystyn ne selästäkin tekemään. Pientä esimakua sain jo eilen, kun yhden mietintä-vapaapäivän jälkeen kaikissa alaspäin siirtymisissä oli ihan uutta ajatusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti