Ti 26.10.2010
Jos hevosen ratsastaa pohkeen eteen niin moni asia helpottuu. Tai sitten tuo on vaan ihan yhtäkkiä jotain muuta nappia painamalla alkanut tekemään tarkat siistit laukannostot, pyöreät ja energiset siirtymiset alaspäin, tasan olevat pysähdykset ja aktiiviset peruutukset.
Jännä ilmiö kyllä.
Ja tyhmä kuski.
tiistai 26. lokakuuta 2010
torstai 21. lokakuuta 2010
Tempo, tempo ja vielä kerran tempo
To 21.10.2010
Viime viikolla luin vuokraajalta lainassa olevaa kirjaa jossa joku fiksu ihminen sanoi että muutos tuntuu aina ensin pahalta, vaikka se olisi oikeaan suuntaan. Totta.
Tänään ennen kun alettiin töihin, H kysyi että mihin haluan keskittyä ja viimeviikkoisen videon perusteella totesin ainoastaan että "älä vaan anna mun hynyttää mummoravia, ei sitten askeltakaan". No ei antanut, ei.
Puoli tuntia keskityttiin aika lailla ainoastaan siihen että hevonen liikkuu kunnolla eteen. Hupi vaikutti aika hämmentyneeltä kun sen vanhan hynytyksen ja alitempon sijaan joutuikin oikeasti töihin. Olin aina kuvitellut että jos pyydän sitä alussa liikaa eteen niin saan vain kiireisen ja jännittyneen singerin mutta nyt tehtiin ensin käynnissä sen verran töitä että hevonen vertyi vähän ja käytti itseään oikein ja ravissa tämä säilyi aika lailla itsestään. Mutta jestas että piti muistaa ratsastaa eteen. Jalkaa. Jalkaa. Pyydä lisää. Ja vielä rohkeammin eteen. Uskalla pyytää. Uskalla vaatia. Kymmenisen minuuttia se taisi vaatia että Hupi löysi tasapainonsa uudelleen mutta toisaalta tahti oli kuitenkin hanskassa alusta lähtien. Pari kertaa kysyin että "eikö tää näytä jo kiireiseltä". Ei kuulemma. Älä selitä kun ratsasta.
Ja kun akka selittämisen sijaan ratsasti niin hetken päästä hevonen liikkui oma-aloitteisesti ja aivan erilaisella energialla eteen, olematta kuitenkaan millään tapaa vahva tai hätäinen. Tosin aina kun teki jotain pienenpientä korjausta (kuten hetkellinen suoristus ympyrällä) niin energia aina katosi hetkeksi, täytyy muistaa olla vaan itse vielä nopeampi ja tarkempi. Sitten kun ravissa oli saatu palikat paikoilleen niin nostettiin laukka, ja nyt tunsin jo ihan itsekin että liikkeessä on ilmaa enemmän kun aiemmin. Varsinkin vasen laukka oli H:n sanojen mukaan "parasta laukkaa mitä olen nähnyt koskaan tältä hevoselta". Pari kertaa laukassakin tuli kommenttia että ei ainakaan yhtään hiljempaa, mutta kaikenkaikkiaan laukan tempo oli selvästi paremmin kohdillaan, eikä tietysti mikään ihme kaiken sen ravityöskentelyn jälkeen. Eikä kertaakaan tullut sitä fiilistä että hevonen veisi tai tila loppuisi kesken, välillä vähän "levisi" kun jäin matkustamaan mutta tuli takaisin "alle" kun itse keskityin. Istun laukassa kuulemma vähän etukenossa ja pienellä painonsiirrolla taaksepäin etuosaa saatiin vähän kevenemään. Millähän tuonkin saisi selkäytimeen asti...
Laukkatyöskentelyn jälkeen annoin hetkeksi pitkät ohjat ja tarkoitus oli ottaa sen jälkeen ravissa vähän voltteja ja tarkkoja kääntämisiä ja ehkä vähän laukkatyöskentelyä lisää. Hupi ilmeisesti väsähti kuitenkin alun hyvästä liikkumisesta sen verran että kun keräsin narut takaisin käteen niin oltiin pakkasen puolella ja rajusti. Lopputunti meni siis siihen että jumpattiin hevonen takaisin avuille ja oikein päin, siinä edes ihan kunnolla onnistumatta. Olen itse monesti vähän hukassa kun yhtäkkiä kaikki äsken käsissä olleet palaset katoaa ja jään vähän kokeilemaan yhtä ja toista ja kolmatta, tekemättä mitään oikeastaan kunnolla loppuun asti. H pyysi korjaamaan hevosta Isosti. Suoristamaan selvästi, kääntämään selvästi hyvin pienelle voltille, taivuttamaan vaikka vähän yli, väistättämään vaikka vähän liikaa - sen sijaan että kysyisin että voisitko vähän tehdä näin, ai et, no entä näin? Tarkemmin, rohkeammin ja loppuun asti.
Lopun takkuamisesta huolimatta jäi kyllä tosi positiivinen fiilis, ja ennen kaikkea paljon ajateltavaa. Täytyy ilmeisesti taas kerran opetella perusasioita ihan alusta asti.
Viime viikolla luin vuokraajalta lainassa olevaa kirjaa jossa joku fiksu ihminen sanoi että muutos tuntuu aina ensin pahalta, vaikka se olisi oikeaan suuntaan. Totta.
Tänään ennen kun alettiin töihin, H kysyi että mihin haluan keskittyä ja viimeviikkoisen videon perusteella totesin ainoastaan että "älä vaan anna mun hynyttää mummoravia, ei sitten askeltakaan". No ei antanut, ei.
Puoli tuntia keskityttiin aika lailla ainoastaan siihen että hevonen liikkuu kunnolla eteen. Hupi vaikutti aika hämmentyneeltä kun sen vanhan hynytyksen ja alitempon sijaan joutuikin oikeasti töihin. Olin aina kuvitellut että jos pyydän sitä alussa liikaa eteen niin saan vain kiireisen ja jännittyneen singerin mutta nyt tehtiin ensin käynnissä sen verran töitä että hevonen vertyi vähän ja käytti itseään oikein ja ravissa tämä säilyi aika lailla itsestään. Mutta jestas että piti muistaa ratsastaa eteen. Jalkaa. Jalkaa. Pyydä lisää. Ja vielä rohkeammin eteen. Uskalla pyytää. Uskalla vaatia. Kymmenisen minuuttia se taisi vaatia että Hupi löysi tasapainonsa uudelleen mutta toisaalta tahti oli kuitenkin hanskassa alusta lähtien. Pari kertaa kysyin että "eikö tää näytä jo kiireiseltä". Ei kuulemma. Älä selitä kun ratsasta.
Ja kun akka selittämisen sijaan ratsasti niin hetken päästä hevonen liikkui oma-aloitteisesti ja aivan erilaisella energialla eteen, olematta kuitenkaan millään tapaa vahva tai hätäinen. Tosin aina kun teki jotain pienenpientä korjausta (kuten hetkellinen suoristus ympyrällä) niin energia aina katosi hetkeksi, täytyy muistaa olla vaan itse vielä nopeampi ja tarkempi. Sitten kun ravissa oli saatu palikat paikoilleen niin nostettiin laukka, ja nyt tunsin jo ihan itsekin että liikkeessä on ilmaa enemmän kun aiemmin. Varsinkin vasen laukka oli H:n sanojen mukaan "parasta laukkaa mitä olen nähnyt koskaan tältä hevoselta". Pari kertaa laukassakin tuli kommenttia että ei ainakaan yhtään hiljempaa, mutta kaikenkaikkiaan laukan tempo oli selvästi paremmin kohdillaan, eikä tietysti mikään ihme kaiken sen ravityöskentelyn jälkeen. Eikä kertaakaan tullut sitä fiilistä että hevonen veisi tai tila loppuisi kesken, välillä vähän "levisi" kun jäin matkustamaan mutta tuli takaisin "alle" kun itse keskityin. Istun laukassa kuulemma vähän etukenossa ja pienellä painonsiirrolla taaksepäin etuosaa saatiin vähän kevenemään. Millähän tuonkin saisi selkäytimeen asti...
Laukkatyöskentelyn jälkeen annoin hetkeksi pitkät ohjat ja tarkoitus oli ottaa sen jälkeen ravissa vähän voltteja ja tarkkoja kääntämisiä ja ehkä vähän laukkatyöskentelyä lisää. Hupi ilmeisesti väsähti kuitenkin alun hyvästä liikkumisesta sen verran että kun keräsin narut takaisin käteen niin oltiin pakkasen puolella ja rajusti. Lopputunti meni siis siihen että jumpattiin hevonen takaisin avuille ja oikein päin, siinä edes ihan kunnolla onnistumatta. Olen itse monesti vähän hukassa kun yhtäkkiä kaikki äsken käsissä olleet palaset katoaa ja jään vähän kokeilemaan yhtä ja toista ja kolmatta, tekemättä mitään oikeastaan kunnolla loppuun asti. H pyysi korjaamaan hevosta Isosti. Suoristamaan selvästi, kääntämään selvästi hyvin pienelle voltille, taivuttamaan vaikka vähän yli, väistättämään vaikka vähän liikaa - sen sijaan että kysyisin että voisitko vähän tehdä näin, ai et, no entä näin? Tarkemmin, rohkeammin ja loppuun asti.
Lopun takkuamisesta huolimatta jäi kyllä tosi positiivinen fiilis, ja ennen kaikkea paljon ajateltavaa. Täytyy ilmeisesti taas kerran opetella perusasioita ihan alusta asti.
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Kisareissulla Niihamassa
Ke 13.10.2010
Keskiviikkona oli siis sitten pitkästä aikaa ohjelmassa ratsastusta valkoisten aitojen sisäpuolella. Edelliskerta oli viime helmikuussa Aitoossa joten oli jo aikakin. Niihamassa oli ratsastuskoulun harjoituskoulukisat ja pienen lähtijämäärän vuoksi lupasivat ottaa ulkopuolisiakin mukaan, joten kun kaveri vielä lähti kuskiksi (kiitos!) niin kaikki oli järjestettynä. Arvelin etukäteen että jos ohjelmissa on tarjolla C-merkki, KN Special ja joku HeA-rata niin HeC-luokassa on luultavasti paljon ratsastuskoulun ponilapsia, joten kaikista senhetkisistä ongelmista huolimatta (jotka siis ilmoittautumispäivänä olivat todellakin vielä kaikki olemassa) päätin valita HeB-luokan. KN on kuitenkin kiltti ja helppo HeB-ohjelma ja kyseessä pienet harkkakisat. Ja keskiravista tai laukka-käynti-siirtymisestä on ihan turha stressata, kun kerran tietää ettei kumpaakaan löydy niin tyytyy tekemään sinne päin niin siististi kun pystyy.
Oltiin Niihamassa hyvissä ajoin (kaveri ajoi yhden hevosen kopilla kaksi hevosta paikalle, meidät ensin, joten eestaas ajamista oli melkoisesti). Hupi osaa onneksi olla ihan asiallisesti vieraassa paikassa ja hetken huutelun jälkeen se jäi varsin rentona katselemaan ympärilleen ja mutustamaan heinää. Ei tarvinnut siis jännittää sitä että väsyykö se liikaa odottelusta. Sen sijaan verkasta se sitten väsyi, harkkakisojen aikatauluihin ei ilmeisesti ole luottamista kun nytkin meidän piti mennä 18.15 verkassa kolmantena eikä luokka ollut vielä vähän puolen jälkeen alkanutkaan. Kun muutenkin halusin tehdä pitkän ja hitaan verkan (että Hupi ehtii rauhassa kytätä kaikki möröt ja siitä vielä rentoutua sopivasti) niin hevonen oli radalla auttamatta jo vähän väsynyt. Positiivista aikataulutuksessa oli kuitenkin se että jos olisin päässyt radalle silloin kun olin laskenut pääseväni, olisi verkka ollut täsmälleen sopivan mittainen.
Paljon käyntiä, ensin pitkin ohjin, sitten tuntumalla. Suurin osa sen jälkeen kevyessä ravissa, vasta vähän ennen (oletettua) radalle menoa jokunen laukannosto ja alas istuen vähän raviin terävyyttä. Mietin hetken aikaa että miten vaikeita asioita uskallan tehdä (vai pidänkö vaan hevosen ja itseni hyvällä mielellä tekemällä niitä helpoimpia asioita) mutta lopulta toista ratsukkoa väistäessäni jouduin tekemään laukassa vähän vaikeampaa tietä (missä sunnuntain vaikeudet olisivat varmasti tulleet esiin jos niitä on) - ei ongelmia.
Maneesi oli käännetty juuri ennen kisoja joten pohja oli hurjan pehmeä. Verkka oli ehtinyt vähän tasoittua ja painua mutta rata oli melkoinen suo. Hupi suoritti ihan asiallisesti (ja kyttäämättä!) tehtävät mutta hyytyi kyllä vähän. Tosin, se miltä rata itsestäni tuntui (ravi ok, laukka vähän liian isoa) ei kyllä ihan kohdannut videolta nähdyn totuuden (ravi kovin vaatimatonta hynytystä, laukka sen sijaan kohtalaisen hyvää) ja tuomarin arvion (ravista lähinnä kutosta, laukasta jopa seiskoja) kanssa. Siis kuvittelen meneväni jo liian kovaa silloin kun tempo vasta alkaa olla sopiva. Ja kuvittelen tekeväni kamalan paljon asioita radalla mutta videolta katsoessa tekee suorastaan mieli huutaa kuskille että voisko siellä välillä vaikka ratsastaa niin tapahtuiskin jotain. Onhan se toki hyvä asia että pystyy tekemään asioita eleettömästi mutta kai sitä silti pitäisi uskaltaa vaikuttaa eikä vaan matkustella mukana?
Lopputulokseen täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, tuloksena 60.8% (tasaista kutosta, jokunen vitonen ja seiska), suurinpiirtein kommenteilla "tasainen ja siisti suoritus". Hevonen kyttäsi ja poikitti vielä rataa kiertäessä melkoisesti mutta itse suorituksessa keskittyi hienosti (kuulaisuudesta saatiin seiska). Kuski taas ei jännittänyt vaan malttoi ajatella ja ratsastaa tehtävä kerrallaan, ihan suunnitelmansa mukaan. Täytyy katsoa jos saisi skannattua paperit tänne kaiken kansan nähtäville. Videon lisään heti kun saan sen muutettua sellaiseen muotoon mitä blogi ymmärtää. Sijoituksia tai tuloslistaa ei jaettu mutta jälkeenpäin kuultuna ilmeisesti kuitenkin aika lailla sieltä kärkipäästä. Olisi ollut kiva ehtiä kysyä (tutulta) tuomarilta että olisitko päästänyt alueluokasta läpi ja jos, niin millä prosenteilla. Onhan se nyt kuitenkin selvää että harjoitus- ja aluekisojen skaala on, ja täytyykin olla aivan erilainen.
Joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa. Treenattavaa löytyy eniten juuri sieltä mistä oletinkin ja muutamia pisteitä saa raavittua lisää kasaan ihan vaan huolellisemmalla ratsastuksella - pysähdykset huolellisemmin ja jos vaikka ensi kerraksi opettelisi loivan kiemurauran tien niin että sen osaa vaikka unissaankin tehdä kunnolla (eikä epämääräisesti sinnepäin sohien ja "oho piti olla jo tuolla" kiireellä käännellen ;)
Mutta nyt blogi kiinni, ratsikamat päälle ja tunnille mars! Tietää ainakin mitä reenataan :D
Keskiviikkona oli siis sitten pitkästä aikaa ohjelmassa ratsastusta valkoisten aitojen sisäpuolella. Edelliskerta oli viime helmikuussa Aitoossa joten oli jo aikakin. Niihamassa oli ratsastuskoulun harjoituskoulukisat ja pienen lähtijämäärän vuoksi lupasivat ottaa ulkopuolisiakin mukaan, joten kun kaveri vielä lähti kuskiksi (kiitos!) niin kaikki oli järjestettynä. Arvelin etukäteen että jos ohjelmissa on tarjolla C-merkki, KN Special ja joku HeA-rata niin HeC-luokassa on luultavasti paljon ratsastuskoulun ponilapsia, joten kaikista senhetkisistä ongelmista huolimatta (jotka siis ilmoittautumispäivänä olivat todellakin vielä kaikki olemassa) päätin valita HeB-luokan. KN on kuitenkin kiltti ja helppo HeB-ohjelma ja kyseessä pienet harkkakisat. Ja keskiravista tai laukka-käynti-siirtymisestä on ihan turha stressata, kun kerran tietää ettei kumpaakaan löydy niin tyytyy tekemään sinne päin niin siististi kun pystyy.
Oltiin Niihamassa hyvissä ajoin (kaveri ajoi yhden hevosen kopilla kaksi hevosta paikalle, meidät ensin, joten eestaas ajamista oli melkoisesti). Hupi osaa onneksi olla ihan asiallisesti vieraassa paikassa ja hetken huutelun jälkeen se jäi varsin rentona katselemaan ympärilleen ja mutustamaan heinää. Ei tarvinnut siis jännittää sitä että väsyykö se liikaa odottelusta. Sen sijaan verkasta se sitten väsyi, harkkakisojen aikatauluihin ei ilmeisesti ole luottamista kun nytkin meidän piti mennä 18.15 verkassa kolmantena eikä luokka ollut vielä vähän puolen jälkeen alkanutkaan. Kun muutenkin halusin tehdä pitkän ja hitaan verkan (että Hupi ehtii rauhassa kytätä kaikki möröt ja siitä vielä rentoutua sopivasti) niin hevonen oli radalla auttamatta jo vähän väsynyt. Positiivista aikataulutuksessa oli kuitenkin se että jos olisin päässyt radalle silloin kun olin laskenut pääseväni, olisi verkka ollut täsmälleen sopivan mittainen.
Paljon käyntiä, ensin pitkin ohjin, sitten tuntumalla. Suurin osa sen jälkeen kevyessä ravissa, vasta vähän ennen (oletettua) radalle menoa jokunen laukannosto ja alas istuen vähän raviin terävyyttä. Mietin hetken aikaa että miten vaikeita asioita uskallan tehdä (vai pidänkö vaan hevosen ja itseni hyvällä mielellä tekemällä niitä helpoimpia asioita) mutta lopulta toista ratsukkoa väistäessäni jouduin tekemään laukassa vähän vaikeampaa tietä (missä sunnuntain vaikeudet olisivat varmasti tulleet esiin jos niitä on) - ei ongelmia.
Maneesi oli käännetty juuri ennen kisoja joten pohja oli hurjan pehmeä. Verkka oli ehtinyt vähän tasoittua ja painua mutta rata oli melkoinen suo. Hupi suoritti ihan asiallisesti (ja kyttäämättä!) tehtävät mutta hyytyi kyllä vähän. Tosin, se miltä rata itsestäni tuntui (ravi ok, laukka vähän liian isoa) ei kyllä ihan kohdannut videolta nähdyn totuuden (ravi kovin vaatimatonta hynytystä, laukka sen sijaan kohtalaisen hyvää) ja tuomarin arvion (ravista lähinnä kutosta, laukasta jopa seiskoja) kanssa. Siis kuvittelen meneväni jo liian kovaa silloin kun tempo vasta alkaa olla sopiva. Ja kuvittelen tekeväni kamalan paljon asioita radalla mutta videolta katsoessa tekee suorastaan mieli huutaa kuskille että voisko siellä välillä vaikka ratsastaa niin tapahtuiskin jotain. Onhan se toki hyvä asia että pystyy tekemään asioita eleettömästi mutta kai sitä silti pitäisi uskaltaa vaikuttaa eikä vaan matkustella mukana?
Lopputulokseen täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, tuloksena 60.8% (tasaista kutosta, jokunen vitonen ja seiska), suurinpiirtein kommenteilla "tasainen ja siisti suoritus". Hevonen kyttäsi ja poikitti vielä rataa kiertäessä melkoisesti mutta itse suorituksessa keskittyi hienosti (kuulaisuudesta saatiin seiska). Kuski taas ei jännittänyt vaan malttoi ajatella ja ratsastaa tehtävä kerrallaan, ihan suunnitelmansa mukaan. Täytyy katsoa jos saisi skannattua paperit tänne kaiken kansan nähtäville. Videon lisään heti kun saan sen muutettua sellaiseen muotoon mitä blogi ymmärtää. Sijoituksia tai tuloslistaa ei jaettu mutta jälkeenpäin kuultuna ilmeisesti kuitenkin aika lailla sieltä kärkipäästä. Olisi ollut kiva ehtiä kysyä (tutulta) tuomarilta että olisitko päästänyt alueluokasta läpi ja jos, niin millä prosenteilla. Onhan se nyt kuitenkin selvää että harjoitus- ja aluekisojen skaala on, ja täytyykin olla aivan erilainen.
Joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa. Treenattavaa löytyy eniten juuri sieltä mistä oletinkin ja muutamia pisteitä saa raavittua lisää kasaan ihan vaan huolellisemmalla ratsastuksella - pysähdykset huolellisemmin ja jos vaikka ensi kerraksi opettelisi loivan kiemurauran tien niin että sen osaa vaikka unissaankin tehdä kunnolla (eikä epämääräisesti sinnepäin sohien ja "oho piti olla jo tuolla" kiireellä käännellen ;)
Mutta nyt blogi kiinni, ratsikamat päälle ja tunnille mars! Tietää ainakin mitä reenataan :D
Laukkaongelmia
Ti 12.10.2010
Lähdettiin viime viikolla melko nopealla, muutaman päivän varoitusajalla Niihamaan ratsastuskoulun harkkakoulukisoihin. Sunnuntaina (vai maanantaina?) varmistui lähtö ja keskiviikkona oltiin jo radalla. Eipähän ehtinyt ainakaan stressata.
Lähtökohdat sen sijaan oli varsin mielenkiintoiset. Vielä edellisviikolla Hupilta ei meinannut millään löytyä mitään järkevää vaihdetta, oltiin viime ajat (viikot) menty maastoilupainotteisesti kun vettä tuli niin paljon että kenttä ei oikein ollut kunnossa, joten hevosella oli maastomoodi hyvin vahvasti päällä. Sunnuntaina löytyi ensimmäisen kerran raviin jotain tolkkua mutta laukka oli vielä silloinkin hyvin villiä ja vapaata. Kaarteet poni pysyi vielä jotenkuten hanskassa mutta kun yritti suoraa uraa laukata niin koko paketti levisi ihan täysin, hevonen valui etupainoiseksi ja tippui välillä jopa raville vaikka mitä tein. Sovin itseni kanssa että sunnuntai ja maanantai korjataan laukan ongelmia ja tiistaina tehdään sitten vaan helppoja ja kivoja asioita vaikka laukka olisi millä mallilla hyvänsä.
Sunnuntaina ohjelmassa oli ensin ravissa hevonen kivaksi ja avuille, ja sitten sen jälkeen laukassa miljoona ja yksi nostoa. Meillä suurin ongelma tuntuu olevan lähes jokaiseen kouluohjelmaan sisältyvä laukkadiagonaali. Pieneen päähäni ei voi mahtua että mikä siinä voi olla niin ylitsepääsemättömän vaikeata. Nytkin kun laukka lähti pyörimään ja paino siirtyi vähän paremmin takaosalle niin pitkien sivujen laukkaaminen ei tuottanut mitään ongelmia. Sen sijaan edelleen kun kulmasta käänsi lävistäjälle niin päästiin maksimissaan kolmisen askelta hyvää tasapainoista laukkaa ja sitten alkoi olla jo tarjolla Vermon takasuoraravia. Joskus vuosi sitten sain pilkottua tehtävän niin pieniin palasiin että se lopulta onnistui ja sama pitkä tie oli edessä taas. Ensin ravissa tie ja tahti selväksi (suora linja ja että sinne ei tarvitse ampua miljoonaa). Sitten ravi-käynti-siirtymisiä samalla linjalla. Sitten laukassa linjalle ja heti suoristuksen jälkeen itse siirtyminen. Sitten linjalle ravissa ja nosto ja taas alas raviin. Kun tämä onnistui niin kello alkoi olla sen verran paljon ja hevonen vähän väsyä joten jätin homman kesken, päästiinhän sentään kuitenkin lopettamaan onnistumiseen.
Mitä lie hevosen pääkopassa naksahtanut yön aikana mutta maanantaina ongelmasta ei ollut enää tietoakaan. Helpotin tehtävää tosin edelleen tekemällä laukassa pitkän sivun lopusta noin 15m täyskaarron ja jatkamalla siitä diagonaalintapaisesti uralle, mutta nyt homma sujui kerrasta. Pari onnistunutta toistoa molempiin suuntiin ja sen jälkeen jätin laukat sikseen, verkkasin vaan kevyesti ravissa ja lopetin siihen. Tiistaina sama homma, kevyesti ravissa keventelyä, hevonen rennoksi ja pyöreäksi. Pari laukannostoa molemmin päin, joka ikinen laukkapätkä onnistuneeseen diagonaaliin lopettaen. Vähän lisää keventelyä ja lopetus hyvillä mielin.
Kisareissu-kuulumiset seuraavassa osassa :)
Lähdettiin viime viikolla melko nopealla, muutaman päivän varoitusajalla Niihamaan ratsastuskoulun harkkakoulukisoihin. Sunnuntaina (vai maanantaina?) varmistui lähtö ja keskiviikkona oltiin jo radalla. Eipähän ehtinyt ainakaan stressata.
Lähtökohdat sen sijaan oli varsin mielenkiintoiset. Vielä edellisviikolla Hupilta ei meinannut millään löytyä mitään järkevää vaihdetta, oltiin viime ajat (viikot) menty maastoilupainotteisesti kun vettä tuli niin paljon että kenttä ei oikein ollut kunnossa, joten hevosella oli maastomoodi hyvin vahvasti päällä. Sunnuntaina löytyi ensimmäisen kerran raviin jotain tolkkua mutta laukka oli vielä silloinkin hyvin villiä ja vapaata. Kaarteet poni pysyi vielä jotenkuten hanskassa mutta kun yritti suoraa uraa laukata niin koko paketti levisi ihan täysin, hevonen valui etupainoiseksi ja tippui välillä jopa raville vaikka mitä tein. Sovin itseni kanssa että sunnuntai ja maanantai korjataan laukan ongelmia ja tiistaina tehdään sitten vaan helppoja ja kivoja asioita vaikka laukka olisi millä mallilla hyvänsä.
Sunnuntaina ohjelmassa oli ensin ravissa hevonen kivaksi ja avuille, ja sitten sen jälkeen laukassa miljoona ja yksi nostoa. Meillä suurin ongelma tuntuu olevan lähes jokaiseen kouluohjelmaan sisältyvä laukkadiagonaali. Pieneen päähäni ei voi mahtua että mikä siinä voi olla niin ylitsepääsemättömän vaikeata. Nytkin kun laukka lähti pyörimään ja paino siirtyi vähän paremmin takaosalle niin pitkien sivujen laukkaaminen ei tuottanut mitään ongelmia. Sen sijaan edelleen kun kulmasta käänsi lävistäjälle niin päästiin maksimissaan kolmisen askelta hyvää tasapainoista laukkaa ja sitten alkoi olla jo tarjolla Vermon takasuoraravia. Joskus vuosi sitten sain pilkottua tehtävän niin pieniin palasiin että se lopulta onnistui ja sama pitkä tie oli edessä taas. Ensin ravissa tie ja tahti selväksi (suora linja ja että sinne ei tarvitse ampua miljoonaa). Sitten ravi-käynti-siirtymisiä samalla linjalla. Sitten laukassa linjalle ja heti suoristuksen jälkeen itse siirtyminen. Sitten linjalle ravissa ja nosto ja taas alas raviin. Kun tämä onnistui niin kello alkoi olla sen verran paljon ja hevonen vähän väsyä joten jätin homman kesken, päästiinhän sentään kuitenkin lopettamaan onnistumiseen.
Mitä lie hevosen pääkopassa naksahtanut yön aikana mutta maanantaina ongelmasta ei ollut enää tietoakaan. Helpotin tehtävää tosin edelleen tekemällä laukassa pitkän sivun lopusta noin 15m täyskaarron ja jatkamalla siitä diagonaalintapaisesti uralle, mutta nyt homma sujui kerrasta. Pari onnistunutta toistoa molempiin suuntiin ja sen jälkeen jätin laukat sikseen, verkkasin vaan kevyesti ravissa ja lopetin siihen. Tiistaina sama homma, kevyesti ravissa keventelyä, hevonen rennoksi ja pyöreäksi. Pari laukannostoa molemmin päin, joka ikinen laukkapätkä onnistuneeseen diagonaaliin lopettaen. Vähän lisää keventelyä ja lopetus hyvillä mielin.
Kisareissu-kuulumiset seuraavassa osassa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)