Otsalamppumaastoilua

Keskiviikkona Hupi sai hölkätä kevyesti liinan päässä. Kiva oli huomata siinäkin kehitystä, kaksi vuotta sitten allekirjoittanutta vietiin välillä kuin märkää rättiä, vuosi sittenkin jarrutusmatka ravista käyntiin oli normaalisti useamman kierroksen mittainen, nyt yhteistyö tälläkin saralla alkaa toimia, ollaan löydetty yhteinen kieli. Taikasana on pyrrr! Pelkkä "kääääääyyyyntiiiiiin" tai "hoooooouuuuuu" ei tee yhtään mitään, sen sijaan kun eteen lisää melko terävänkin "pyrr"-sanan niin johan toimii. Hassua. Nyt voidaan tehdä yhden kierroksen aikana vaikka useampikin käynti-ravi-käynti-siirtyminen. Ja laukatkin alkaa nousta merkistä melko säännöllisesti, ei tarvitse ajaa piiskan ja perkeleitten säestyksellä...

Torstaina olin jo pitkäksi venyneen työpäivän päätteeksi päättänyt antaa itselleni luvan jäädä kentälle pyörimään. Tallilla mieli muuttui kuitenkin, ja maastoseuran puutteesta huolimatta ripustelin hevosen ja itseni täyteen heijastimia ja suuntasin kohti harjua. Harjun tiet ja polut ovat sen verran epätasaisia ja paikoin täynnä kiviä ja juuria, että vaikka leveämmät väylät ovat valoisalla ihan laukattaviakin, niin pelkän otsalampun valossa käynti oli ainoa järkevä askellaji. Alkuun kompuroitiin vähäsen helpommissakin paikoissa, mutta vähitellen Hupi alkoi keskittyä jalkoihinsa ja lopussa mentiin jo hyvin varmajalkaisesti. Ja se rentous, se oli olemassa edelleen. Käsittämättömän hyvä fiilis voi tulla ihan vaan pelkästä maastokävelystä. Mutta kun hevonen kävelee tyytyväisenä pärskien pilkkopimeässä metsässä, pitkin ohjin ja täysin rentona niin väkisin leviää hymy kuskinkin naamalle. Jos polun reunassa oli jotain epäilyttävää niin riitti, että käänsin itse katseen ja lampun valon mörköön ja kerroin että "kyllä, huomasin tuon" niin Hupi huokaisi syvään ja jatkoi tallusteluaan. Kai se alkaa luottaa, Ihan Oikeasti :)

Muiden blogien heijastinkuvien innostamana:

Hevosen pää näyttää kovin pimeältä, pitäisiköhän sille ostaa oma otsalamppu ;)