Kaveri kävi vähän katsomassa meidän perään tiistaina ja nyt on taas palikat paikoillaan (kiitos ja tervetuloa uudelleen M, jos tätä luet!). Jostain käsittämättömästä syystä perusasiat aina yksi kerrallaan unohtuvat ja taas on "koko pakka levällään" vaikka kyse on lopulta aivan naurettavan pienestä asiasta. Tällä kertaa ongelman ydin oli Hupin malttamattomuus ja se että allekirjoittanut katseli sitä aivan läpi sormien. Onhan se kivaa että hevosella on energiaa liikkua mutta pidätteet täy-tyy saada läpi. Oikeasti läpi. Ei vaan niin että sen aikaa kun pidäte on päällä niin jotain tapahtuu mutta heti sen jälkeen taas juostaan.
Aloitettiin Kyran neliötreenillä, vähän soveltaen. Käytännössä siis tehtiin töitä neliöllä jonka sivu on noin 20m pituudeltaan. Pitkää rentoa käyntiä sivut, ennen kulmaa kokoaminen ja kulma takaosakäännöksen omaisesti selkeästi ulkoavuilla kääntäen. Hupi on aina ollut vähän haastava sivullevievien apujen kanssa, sen mielestä kaikki pohje tarkoittaa aina "eteen, nyt, heti, kovaa". Alkuun jouduin tekemään jopa pysähdyksiä että sain hevosen malttamaan, ja silti joko "juostiin" kulman läpi, tai sitten jouduin joka askeleella tekemään valtavan suuren pidätteen että etuosa oikeasti lähti kääntymään sivulle eikä vaan liirannut etuviistoon. Vähitellen Hupi alkoi hoksata homman idean ja tuntuma pehmeni edestä. Vähitellen myös kuski tajusi miten paljon käännöstä täytyy valmistella, että hevonen on hidas ja malttava, kevyellä tuntumalla, mutta kuitenkin selkeästi pohkeen edessä.
Lopussa alkoi kuitenkin tulla sellainen fiilis että pääsen kääntämään askel kerrallaan, ja hevonen joka askeleen lopulla kysyy että vieläkö yksi vai jatketaanko (sen sijaan että paahtaisi menemään ratsastajan edellä). Kulman jälkeinen suoristus on vielä ongelma, tuppaan tekemään käännökset vähän yli, ja sen jälkeen joudun oikaisemaan aina linjaa, kun ideaalitilanteessa viimeisestä käännösaskeleesta pääsisi ratsastamaan suoraan eteenpäin. Täytyy kuitenkin sanoa, että se hyöty Hupin valtavasta eteenpäinpyrkimyksestä on hyötyä, että takajalkojen poljenta ei pääse sammumaan vaan käynnin tahti säilyy vaivatta käännöksen läpi. Olen ollut vähän arka tekemään takareita itsekseni kun pelkään että en huomaa jos hevonen jää ruuvaamaan paikoilleen. Ollaan tehty harjoituksia lähinnä maastossa ja suht laajoilla kaarilla että poljenta säilyy varmasti, lähinnä taivutukseen ja tuntuman pehmeyteen keskittyen. Vähitellen olen uskaltautunut siirtämään tehtävää kentällekin mutta aina niin että joku muu on vieressä vahtimassa että ei mennä metsään.
Mutta takaisin tähän treeniin. Neliön jälkeen jatkoin pääty-ympyrällä siirtymisillä. Ravi oli kohdillaan (rauhallinen mutta energinen) heti, kun maltti oli jo olemassa valmiiksi. Tein siirtymisiä ravista käyntiin, käynnistä seis, pysähdyksestä peruutus ja peruutuksesta joko suoraan tai käynnin kautta raviin. Peruutukset on meillä myös ollut vähän ongelmakohta. Taakse mennään kyllä, mutta kovin hätäisesti ja turpa ryntäissä kiinni. Ongelman ydin on luultavasti satulan päällä oleva täti jolla on pakottava tarve vetää naruista. Nyt yritettiin löytää mahdollisimman pehmeällä ja kevyellä tuntumalla tulevat peruutusaskeleet, vaikka sitten olisivat vähän hitaita ja lyhyitä. Suurin osa yrityksistä meni siihen että Hupi ei yksinkertaisesti ymmärtänyt että haluanko oikeasti että se peruuttaa vai en. Pari muuten onnistunutta kertaa meni sitten rajusti vasemmalle vinoon (kuskin vanha vinous punkee esille kun joutuu keskittymään johonkin muuhun liikaa). Fiilistä saatiin kuitenkin siitä, mitä pitäisi tapahtua. Jatketaan harjoituksia ja tasapainottelua rentouden ja tarmokkuuden välillä...
Lopussa tehtiin vielä vähän laukassa kokoamisia ja eteenratsastuksia. Vasen laukka oli tällä kertaa yllättäen huonompaa, vähän sellaista lapa edellä punkemista. Mentiin mielestäni vähän kovaa, ja näyttikin siltä että joudun "pitämään" koko ajan. Oikeassa kierroksessa taas oli selvästi pehmeämpi edestä ja sain koottua laukkaa ilman että tuntuma ja muoto suuresti kärsi (vrt vasemman kierroksen vedetään naruista -tyyli). Mitään suuria muutoksia en vielä pysty laukassa(kaan) tempoon tekemään mutta vähitellen koitetaan kasvattaa eroja.
Keskiviikkona olin alunperin suunnitellut juoksuttavani Hupin kevyesti, mutta lopulta päätin kuitenkin kiivetä kyytiin ja jatkaa kentällä vielä toisen päivän putkeen samoja asioita. Ja hyvä niin, suurinpiirtein kaikki ongelmakohdat mitä edellispäivänä oli, olivat nyt tiessään. Maltti oli olemassa heti ensimmäisestä askeleesta alkaen. Hupi tuntui suorastaan sanovan, että "joo mä osaan tän, anna mä näytän". Samoin vasen laukka oli suorastaan huikean hyvää ja pyöreää, ja temponvaihdokset sai tehdä täysin istunnalla (sikälimikäli siihen itse pystyi...). Sen sijaan oikea laukka oli kyllä selkeästi heikompaa kun edellispäivänä, ei lähtenyt missään vaiheessa pyörimään kunnolla vaan joku ulkokyljessä tuntui kinnaavan vastaan (ikään kuin ulkotakajalka olisi ollut jotenkin heikko) ja sitä kautta ylälinja ei pyöristynyt vaan oli koko ajan vähän "katki". Laukkaa sai kyllä säätää mutta muutos ei tullut rehelliseti takaosasta. Voi olla että oli jostain vaan vähän jäykkä ja väsynyt edellispäivän hyvän työskentelyn jäljiltä, en viitsinyt työstää asiaa paljoa, vaan jatkoin helpommilla asioilla niin jäi hyvä mieli.
Sunnuntaina päästään vihdoin taas kouluaitojen sisälle, naapuritallin harjoituskisoihin tosin vain, mutta edes johonkin sentään. Kuukausitolkulla on ehtinyt jo vierähtää aikaa edelliskerrasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti