Tuli näköjään reilu allekirjoittaneen loman mittainen päivitystauko kun oli sen verran paljon muutakin tekemistä. Paljon on ehtinyt tapahtua tällä välillä joten otetaan pieni tiivistelmä.
Hevonen sai uudet kengät jalkaansa ja kaviot alkaa näyttää jo ratsumallisilta. Takakaviot nyt on suht asialliset olleetkin mutta etukavioissakin alkaa olla jotain kannan tapaista ja malli ei varmaan mahdu enää hiihtoliiton kriteereihin. Kärkeä lyhennettiin sen verran kun pystyy ja kannoille tehtiin sivulle vähän tukea (riskinä tietysti että polkisi pois kun on leveämmällä mutta ei onneksi polkenut). Lohkeilu alkaa olla mennyttä aikaa kun naulat on siinä missä pitääkin.
Heti loman alussa onnistuin sitten itse telomaan itseni. Olin hyvin sujuneen ratsastuksen jälkeen viemässä hevosta takaisin laitumelle kun se otti ja säikähti tallin maskottivuohea ja tuli suoraan syliin. Ei onneksi sattunut pahemmin mutta vasen jalka otti kaviosta iskua ja polven ympäristö oli vähän verillä, turposi ja muuttui kauniin sinertävänpunertavankukertavaksi ja saman puolen olkapää ja peukalo varmaankin venähti. Edelleenkään jalka ei ole ihan täysin kunnossa mutta alkaa kestää taas ratsastustakin. Rikki ei onneksi mennyt mitään, venähdyksillä ja mustelmilla selvittiin.
Hevosen kanssa on tapahtuman jälkeen ollut vähän luottamuspulaa. Sehän on tähän asti toiminut maasta kuin ajatus, tullut kaikkialle mihin pyydän, ja nyt kun olin pyytänyt muka-kovin-vaarallisen vuohen ohi, se kiltisti uskalsi tulla ja kävi miten kävi, niin sen jälkeen on alkanut pieni kyseenalaistaminen pienissäkin asioissa. Ei tietysti mikään ihme eikä missään nimessä hevosen vika mutta aavistuksen turhauttavaa silti keskustella autonrenkaiden vierestä ja kentänreunan yli menemisistä. Mutta lasketaan kymmeneen, hengitetään syvään ja jatketaan.
Ja tokihan sillä kipeällä kintulla oli pakko kiivetä hevosenkin selkään seuraavana päivänä kun oli valmennus sovittuna. Vähän oli puolikuntoista meno ja jääpussi-burana-mobilat-troppauksesta huolimatta en pystynyt vasenta jalkaa kunnolla käyttämään. Tunnilla tehtiin asioita sen verran reippaasti etten varsinaisesti ehtinyt ajatella kipua mutta vaistomaisesti varoin silti jalkaa ja voimatonhan se oli toki myös. Tehtiin käynnissä ja ravissa väistöjä ja laukassa ympyrä-voltti-ympyrä-tehtävää laukan tempoa ja kokoamista säädellen. Tai ainakin yrittäen. Hupi teki kyllä kaikki tehtävät mutta oli vähän kankea ja haluton kulkemaan oikein päin. Ei huono missään nimessä mutta ei oikein oma itsensä. Mistä päästäänkin sitten seuraavaan asiaan...
... eli satulaan. Ei ihme että oli haluton kun penkki on jäänyt liian kapeaksi. Reilu viikko oltiin kokonaan ilman satulaa. Liikutettiin hevosta juoksuttamalla, taluttelemalla tai oman takapuolen ja tasapainon kestämisen mukaan ilman satulaa. Allekirjoittaneen tasapaino kestää tasan käynnin ja rauhallisen ravin. Laukasta ei edes keskusteltu ja ravissakin heti kun joutui vähän käskemään kun hevonen yritti dipata alas ja vetää ohjaa kädestä, niin kuski meinasi kellahtaa alas. Tarvis vissiin reenata? Toissaviikon perjantaina kävi sitten hieroja avaamassa selän jumit - tosin isoimmat jumit löytyikin sitten lavoista, varsinkin vasen oli aivan tukossa. Hävetti. Kun tiedän varsin hyvin mitä niille pitäisi itse tehdä että pysyisivät kuosissa ja auki. Maanantaina saatiin sitten satula-auto paikalle. Kokeillaan nyt kokoa leveämpää satulaa, sellaisenaan se on liian leveä mutta Mattesin avulla saatiin ihan asialliseksi. Toiveissa on että hevonen kasvattaa lihasta vielä sen verran että leviäisi tuohon sopivaksi. Jos ei leviä niin sitten on satularumba uudelleen edessä, ei tuo padi mikään lopullinen ratkaisu kuitenkaan saa olla.
Uudella penkillä on sitten tähän asti lähinnä maastoiltu. Nyt kun kelit on hyvät ja harjulle löytyy seuraa niin täytyy ottaa tilanteesta kaikki irti. Periaatteena on tehdä pitkään ja rauhassa ja kiipeillä paljon, mutta välillä täytyy päästellä höyryjäkin pihalle. Viime torstaina oltiin kaverin kanssa ensin Asemantien päässä siskolla kyläilemässä ja kun takasinpäin tullessa oli hevosilla edelleen virtaa niin päästeltiin sitten harjulla pitkä mäki isoa kovaa. Ei jäänyt putteruuna tuumaakaan ison puoliverisen vauhdista, sisulla painoi menemään. Viime viikonlopun vietin kokonaan Ypäjällä sh-viikonloppua seuraamassa (ja veistä haavassa kääntämässä, KN ja HeB:3 olis olleet molemmat aika jees meillekin, jos olisi hevonen ollut kunnossa koko kauden), täytyy varmaan tänään yrittää tehdä kentällä jotain kouluratsastusta muistuttavaa.
Hevosillakin alkoi syksy siinä mielessä että talliremontti saatiin siihen vaiheeseen että hevoset saadaan yöksi sisään. Hupi tuntuu olevan suomenhevoseksi ihan uskomattoman kylmänarka ja paleleva joten tuli heti ensimmäisten joukossa sisälle kun osa vielä yöpyi laitumella. En tiedä onko syynä sopiva satula, kunnolla tallissa nukutut yöt, viileämmät kelit vai mikä, mutta joka tapauksessa hevonen alkaa olla taas kunnolla oma itsensä. Liikkuu mielellään ja oikein päin - ja näkee pikku-ukkoja vanhaan tapaansa :)
Harjulla maasta käsin, luottamusta ja arvojärjestystä palauttamassa© Kati Santtila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti