Kaksi ääripäätä

Ke 11.8.2010

Eilen löytyi ponista kaksi täysin erilaista moodia. Pikkuveli tuli tallille mukaan kokeilemaan ratsastusta elämänsä ensimmäistä kertaa (ellei neliveen shetlanninponi-talutusratsastusta lasketa) ja meinasi mennä puihin koko homma. Jouduttiin odottelemaan hetki pihassa kun taivas aukesi eikä viitsitty lähteä kastelemaan ehdoin tahdoin itseämme. Tallin katolta styroksilevylle tippuva vesi tai joku muu yhtä vaarallinen asia (jäi allekirjoittaneelle vähän epäselväksi..) oli vähän liikaa hevoselle ja se lietsoi itsensä hetkessä mukavan kiihtyneeseen mielentilaan.

Kiipesin itse ensin kyytiin, tarkoituksena vähän näyttää nappeja ja ohjaimia mutta kun pääsin eestaas steppaavan hevosen selkäänkin vasta toisella yrittämällä ja harjoituslenkin varrella meinasin pudota kerran kun hevonen yritti poistua paikalta, niin katsoin parhaimmaksi ratsastaa ihan kunnolla jos hevonen vaikka vähän väsyisi ja viisastuisi. Vaikka alkeisratsun hommia ajatellen Hupi ei ollutkaan oikein siinä parhaassa mahdollisessa mielentilassa (kaukana siitä) niin omaa itseäni ajatellen se täytyisi kyllä saada lietsottua useammin tuohon tilaan, ratsastettavuus nimittäin oli ihan eri luokkaa kun viime aikoina. Kentällä ylimääräiset pöllöilytkin unohtui nopeasti ja pienen verryttelyn jälkeen alla oli "mitä sais olla, kerro vaan niin teen kyllä" -tilassa oleva hevonen. Ei olisi millään malttanut tulla alas mutta kun se pikkuvelikin oli mukana.

Hetken nautiskelun jälkeen siis vaihdettiin kuskia. Pieni briiffaus ja veli nousi selkään niin kuin olisi joskus ennenkin noussut. Hupilla oli heti alusta alkaen kivan keskittynyt ilme joka kertoi selvästi että hevonen hoksasi homman nimen ja tajusi että nyt täytyy käyttäytyä. Hetkeä ennen se oli vielä yrittänyt paeta sateenvarjoa ja kytännyt yhtä kentän kulmaa mutta nyt ei ollut merkkiäkään mistään tyhmistä tempuista. Talutin aluksi Hupia vierellä kun etsittiin kaasu, jarru ja ratti, ja kun liikkeellelähtö, pysäyttäminen ja kääntäminen alkoi sujua niin ohjasin hevosen liinan kanssa ympyrälle. Vähän oli alkuun tekemistä pitää Hupi poissa ympyrän keskeltä mutta kun veli löysi sisäpohkeensa ja itse otin koulutikun käteen niin löytyi tasainen ympyrän kaari. Otettiin muutamia ravipätkiä, alkuun lyhyitä ja loppuun pari kierrosta putkeenkin. Alkuvaikeuksien ja jalustimien lyhentämisen jälkeen lopussa alkoi kuski löytää hetkittäin jo vähän kevennyksen rytmiä, ei hassummin parinkymmenen minuutin ratsastusuran jälkeen. Hupi taas toimi liinassa kuin ajatus, lähti pyynnöstä pehmeästi ja rauhassa raviin ja siirtyi pienenpienestä vihjeestä taas takaisin käyntiin. Ja oli kovin keskittynyt koko ajan, hänellä on nyt Tärkeä Tehtävä.

Alkuvaikeuksien jälkeen löytyi sitten kuitenkin se kunnon luotettava ja tasainen alkeisratsu. Ja pikkuveli taisi jäädä vähän koukkuun kun autossa takaisin ajellessa kyseli että koska voi tulla seuraavan kerran ;)