Tai sitten kouluratsin paluu? Tai sellainen jännä ilmiö että kun hevosen saa oikeasti avuille niin siitä tulee mukavampi ratsastaa.
Perjantaina vuokraajan äiti kävi Hupilla ratsastamassa. Vuokraaja itse on vielä toista viikkoa jalka kipsissä joten toi sitten vuosia itsekin harrastaneen äitinsä stunttaamaan. Ihan perushommia olivat tehneet, lähinnä kuskiin keskittyen. Hupi Fan Club kasvoi taas yhdellä jäsenellä, ja stunttiratsi jatkaa vielä ensi viikollakin pari päivää.
Viikonloppuna olin sitten itse molemmat päivät Tavelassa maneesilla tekemässä töitä. Maneesissa on ihan oikeasti näillä helteillä viileämpi kuin suorassa auringonpaisteessa olevalla kentällä (vaikka 30+ asteen superhelteet onkin ohi niin 25 asteen raja paukkuu silti edelleen lähes päivittäin rikki). Ja lisäksi maneesissa on peilit että näkeekin välillä koko kauheuden ;)
Jos keskiviikkona lopetin siihen että hevonen tuntui siltä että nyt voisi alkaa ratsastaa, niin lauantaina päästiin sitten aloittamaan suunnilleen samasta pisteestä. Varsinkin ravi oli oikein kivan tuntuista, tuntui siltä että joutuu keventämään hurjan hitaasti kun hevonen ei tikannutkaan miljoonaa vaan malttoi tehdä joka askeleen kunnolla. Laukkaa en tehnyt pitkiä pätkiä vaan sata ja yksi nostoa, aina vähän laukkaa, alas ja taas uusi nosto. Malttoi yllättävän hyvin ennakoimatta kun teki välillä ravisiirtymisiä, ettei hevonen päässyt niin arvailemaan mitä seuraavaksi tulee. Varsinkin vasen laukka oli taas alusta asti hyvää, ja siirtymiset laukasta alas oli kivan tasapainoisia, tuli melkein suoraan käyntiin alas, ja pysyi kevyenä. Oikea laukka oli alkuun vähän kulmikasta mutta vertyi varsin asialliseksi sekin. Ja nostot sekä käynnistä että ravista, myös siihen oikeaan laukkaan, oli kivan vaivattomia. Sitten kun tämän kaiken saisi seuraavaksi siirrettyä ympyrän kaarevalta uralta myös suorille - kouluohjelmissa kun kaarevalla uralla ei siirtymisiä juurikaan tehdä... Koko paketti tuntuu leviävän aina kun jatkaa uraa pitkin.
Sunnuntaina oli tarkoitus alunperin käydä maastoilemassa mutta kuskin sisäinen kouluratsi halusi sittenkin mennä korjaamaan edellispäivän hedelmiä. Eikä varmaan ollut ollenkaan huono idea, hevonen oli alusta asti kiva ja kuulolla. Tein lopuksi lyhyen kouluradan pariin kertaan läpi, kiire tulee edelleen. On se helppoa todeta sen seitsemännen peräkkäisen laukkaympyrän kohdalla että olipa siisti ja helpon tuntunen, vaan kun asiat tuleekin yhtäkkiä eteen peräperään, nopeasti ja kaikki pitää olla kunnossa heti, eikä korjaamiseen ole aikaa niin ei olekaan asiat enää niin helppoja ja vaivattomia. Edelleen tulee yllätyksenä miten tarkasti jokainen askel oikeasti pitää tehdä, yksi pieni lipsahdus kertautuu aika nopeasti ja heijastuu moneen asiaan.
Reenattavien asioiden listalle pääsee - ylläriylläri - ne laukasta alas siirtymiset. Lävistäjän lopussa tulevat siirtymiset on pakko tehdä ennen pistettä että ne pääsee itse tekemään, eikä hevonen heittäydy ihan holtittomaksi. Toinen mihin täytyy jatkossa keskittyä lisää, on keskiravi, tai temponvaihtelut yleensäkin. Hevonen lähtee kyllä jalasta eteen mutta tikkaa miljoonaa minkä ehtii. Itse en meinaa malttaa kasvattaa ravia riittävän hitaasti vaan yritän tyrkätä kerralla ja sitten koko homma onkin jo levällään. Heti kun kuski malttoi mielensä niin tahtikin säilyi paljon paremmin. Kai kotiläksyjä voi itselleenkin antaa?
Nyt alkuviikosta Hupi saa pitää pari maastoilu- tai muuten kevyempää päivää. Ihan totaalivapaata en viitsi hurjan usein antaa, kun hevonen kuitenkin tykkää harjukävelylenkeistä ja mahanpienennysprojekti myös. Tiistaina saadaan taas hierojakin paikalle. Loppuviikosta voisi sitten joku päivä laittaa vähän puomitehtäviä, ja ehkä sitten soitella taas valmentajallekin.
Tunnilla elokuussa 2010© Anna Moilanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti