Kuulumisia I: Hupin leirikoulureissu ja satulansovitusta

Hupin huhtikuu alkoi tavanomaisesta melkoisesti poikkeavalla tavalla, kun hevosmessuviikonloppuna pakkasin hevosen kaverin koppiin, mutta jäin itse katselemaan kopin perään. Tarina alkoi itse asiassa jo talvella, kun kaveri tarvitsi kouluhevosta ratsastuksenohjaajan loppunäyttökokeisiin, ja totesin että ”kyllähän mulla tuossa tallissa yks seisoo”. Parin kokeilukerran jälkeen oli selvää että kemiat mätsäävät, joten Hupi lähti viikoksi kaverille lainaan. Reissu meni kaikin puolin hyvin, Hupi sopeutui uusiin kuvioihin yllättävänkin helposti, ja suoriutui näyttökokeista (kaksi HeA-koulurataa samana päivänä) vähintäänkin odotetulla tavalla. Pakko olla kyllä vähän (lue: paljon) ylpeä hevosesta. Ei se ihan huonosti ole perusratsastettu, kun näyttökokeet onnistuivat näin hienosti, vaikka varsinkin jälkimmäisessä mentiin sekä hevosen että lainakuskin osaamisen ylärajoilla. Seuraavan päivän radan eli kisanäytön pääsin itsekin paikalle katsomaan. Hupi oli tuolloin jo silmin nähden todella väsynyt, mutta kiltisti suoritti minkä jaksoi ja pystyi.

Jälkeenpäin katsottuna tämä retki, vaikka rankka olikin, teki silti tietyssä mielessä Hupille kyllä todella hyvää. Jos 14-vuotias hevonen voi vielä aikuistua, niin sitä se tämän viikon aikana todellakin teki. Suhtautuminen vieraisiin paikkoihin on muuttunut huomattavasti rennommaksi. Sitä paitsi kenen sydän ei sulaisi, kun hevonen joka normaalisti juttelee vain heinäkärryille, hörisee kun kävelen tarhaa kohti...

Olin itse ilmoittautunut kilpailuihin Vesilahdelle viikko Hupin kotiinpaluun jälkeen, mutta melko pian kävi selväksi, ettei hevonen ehdi palautua reissustaan ajoissa. Parin huilipäivän jälkeen olin valmennuksessa, mutta Hupi ei tuntunut hyvältä. Teki mitä pyydettiin, muttei antanut itsestään puoliakaan. Kun se sitten vielä meni ja kolhaisi toisen takajalkansa tarhassa pikkuisen turvoksiin, otin puhelimen kauniiseen käteen ja peruin startin. Eikä oikeastaan edes harmittanut. Jalan turvotus meni ohi parissa päivässä, mutta lepo tuli hevoselle enemmän kuin tarpeeseen. 

Hörökorva matkalla kohti harjumaastoja kevätauringossa

Siihen satulansovitukseen sitten. Uutta ei oltu lähtökohtaisesti ainakaan hankkimassa, mutta kun tallikaveri oli tilaamassa satulansovittajaa, käytin tilaisuuden hyväkseni. Koulusatula on itse sovittaen kaverilta ostettu, ja vaikka itse olenkin ollut ihan tyytyväinen niin halusin kuitenkin ammattilaisen mielipiteen. Satulahuovat tuntuvat hankaavan karvaa takakaaren takaa erityisesti lopputalvella ja keväällä, vaikka mitä tekisi, joten halusin varmistua ettei nyt ainakaan syy ole epäsopivassa satulassa. Koulupenkin alla olevasta Mattesin padista leikattiin lopulta yhtä täytepalaa kapeammaksi, mutta muuten satula ja padin fylläykset todettiin istuviksi. Hyvä mieli tuli, ehkä sitten kuitenkin ymmärrän ainakin jonkun verran satulan sovituksestakin, vaikka aikanaan vähän hirvitti itse sovittaen ostaa. Mutulla ja hevosta kuunnellen näyttäisi osuvan aika hyvin oikeaan. Yleissatula sen sijaan putosi ohuen padinkin kanssa vähän liian alas, mutta toisaalta pykälää kapeampi taas jää auttamatta ahtaaksi. Todettiin että lampaankarvapadin kanssa tämä kyllä menee, kun on kuitenkin huomattavasti vähemmällä käytöllä ja koulupenkki se pääasiallinen satula.