lauantai 14. maaliskuuta 2015

Olipa kerran lastausongelma

Kolme vuotta sitten minulla oli hevonen, jonka saattoi laskea ainakin joillain kriteereillä lastausongelmaiseksi. Se ei enää suoranaisesti pelännyt, mutta jännitti kuitenkin lastaustilannetta siinä määrin, että liinoja tarvittiin taakse yleensä kaksin kappalein. Sitä ei tarvinnut (enää) vetää sisään koppiin, mutta takana oleva "pakoreitti" piti sulkea aukottomasti. Se matkusti kuitenkin hyvin, ja oli aina perillä ihan rauhallisen oloinen.

Kaksi vuotta sitten minulla oli hevonen, joka ajan kanssa ja hyvänä päivänä käveli koppiin ilman liinaa, mutta yleensä tilanne piti varmistaa takaapäin yhdellä liinalla. Välttämättä ei tarvinnut antaa painetta, ei edes koskea hevoseen, mutta liinan piti olla olemassa, ainakin jos lastattiin tyhjään koppiin missä ei ollut kaveria houkutuslintuna.

Vuosi sitten minulla oli hevonen, joka lastautui melko varmasti ilman liinoja. Alkukaudesta pidettiin varmuuden vuoksi liina mukana, loppukaudesta ei enää. Alkuun se vielä kerran kysyi lastaussillalla, että onko pakko, ja kun kertoi että kyllä, niin käveli mukisematta koppiin. Pystyin purkamaan sen kopista ulos yksin, ja itse asiassa purkaminen oli jopa helpompaa näin, hevonen tuli rauhallisemmin kopista ulos kun en ollut sen edessä "paineena".

Haaveenani on ollut aina saada lastaus- ja purkutilanteet opeteltua niin helpoiksi, että pystyisin kulkemaan Hupin kanssa yksinkin sitten kun minulla on oma kuljetuskalusto. Purkaminen saatiin opeteltua viime kesänä lähes vahingossa, mutta lähettämällä lastaamista Hupi ei ole koskaan oikein ymmärtänyt. Pari kertaa ollaan ihan vaan nopeasti kokeiltu, mutta se jää lastaussillalle odottamaan minua, ikään kuin kysyen että "ai eikö me mennäkään?"

Eilen sitten kaverilla oli ylimääräistä aikaa, ja päätettiin harjoitella lähettämistä oikein ajan kanssa. Pari epäonnistunutta yritystä, ja sitten kertaalleen hevonen taluttaen koppiin katsomaan että "hei katsos, täällä on evästä tarjolla". Ja sitten seuraavalla yrityksellähän se melkein jo juoksi sisälle. Puolenkymmentä toistoa, ja alle vartti aloittamisesta lastasin ja purin hevosen yksin. Alla on video toistosta numero neljä, jossa en vielä laittanut takapuomia kiinni. Omassa kehonkäytössä on vielä rutkasti parannettavaa, ja oikeastaan lastaussillan kohdalla viestin hevoselle kaikin mahdollisin keinoin että "älä mene sinne". Onneksi suomiruuna on perso ruualle eikä jää edes kyselemään.



Treenit tehtiin kaverin kopilla, jolla ollaan pääsääntöisesti viime kerrat matkustettu. Oma traileri on ollut ostoslistalla jo hyvän aikaa, mutta lompakolle ja B-kortille sopivaa ei oikein ole tullut vastaan, joten vähän jo luovuin ajatuksesta, kun kisakyytejä oli kuitenkin suht hyvin tarjolla muutenkin. Kunnes sitten:

1,5 hevosen Atec

Suosikkisivustoni viime päivinä on ollut nettiauto.com, kun tuolla vetokoukuttomalla pikkupökötillä ei näissä geimeissä paljoa tee. Jos kaikki menee putkeen niin voi olla lähipäivinä tiedossa päivitystä tällekin saralle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti