Vaikka alkuperäisten suunnitelmien mukaan kisakausi oli tarkoitus aloittaa vasta ulkokentiltä, niin niinhän siinä kävi että yllytyshulluna löysin itseni Niihaman maaliskuisten hallikisojen lähtölistalta. Kansallisessa* kisassa oli yksi toimihenkilöille tarkoitettu alueluokka*, joten kyselin että minkähänmoisia tehtäviä mahdollisesti olisi tarjolla. Olen itse asiassa ollut muutenkin TRS:n koulukisoissa melkein järjestäen joka kerta jollain tapaa mukana auttamassa. Kisalupa ja hevosen vuosimaksu oli jo maksettuna, ja kyytikin järjestyi "lähes naapuriin" helposti, joten ei muuta kuin mukaan.
* Olen seura-aktiivina ja kisajärjestäjänä hyvinkin perusteellisesti perillä uudesta kisajärjestelmästä tasoineen. Mutta kun niillä vanhoilla nimillä on vaan niiiiiiin paljon helpompi puhua...
Liekö sitten pitkä kisatauko (edellinen oikea startti syyskuussa) vai mikä, mutta lauantaina jostain puski päälle yllättävänkin kova jännitys. Osa oli ihan tiedostettua, mutta suurin osa sellaista jännitystä mitä en itse tiedosta, mutta minkä kuitenkin pystyn havainnoimaan - menetetyistä yöunista ja hevosen käytöksestä. Kisaa edeltävä yö meni pikkutunneille asti pyöriessä, ja verkassa mukavan rento hevonen muuttui kuin nappia painamalla jännittyneeksi sillä hetkellä kun minun kuulutettiin valmistautuvan. Rutiinin puutetta, mutta niin kovin turhauttavaa.
Verkka meni tosiaan varsin mukavasti, vaikka yhden viime hetken poisjäännin myötä sainkin itselleni pienoisen kiireen aikaan. Hupi oli pikkumaneesin verkassa alusta asti kuulolla ja rento, ja sain tehtyä suunnittelemani asiat lopulta ihan hyvissä ajoin. Pieni kävelypätkä väliin ennen isoon maneesiin siirtymistä, mihin pääsi kolme ratsukkoa eli viitisentoista minuuttia ennen omaa vuoroa. Ensimmäisen viisiminuuttisen käytin siirtymisiin ja tehtävien läpikäymiseen, toisen vitosen kävelin melkein kokonaan pitkin ohjin, ja viimeisen aikana hain hevosen uudelleen kuulolle ja valmiiksi siirtymisten kautta.
Valmistautuessa tosiaan sain oman (tiedostamattoman) jännitykseni tartutettua hevoseen, ja rataa lähdettiin kiertämään antennit (lue: korvat) tiukasti pystyssä mörköjä (lue: tuomareita) tuijottaen. Rennoksi ja ratsastettavaksi en hevosta ehtinyt saada, mutta kuulolle sentään kuitenkin. Rata oli rikkeetön mutta jännittynyt. Jälkikäteen videolta katsoessa tosin teki mieli huutaa sille selässä keikkuvalle kaverille että hellitä, rentoudu ja lopeta se hirveä riuhtominen, se hevonen suorittaisi kyllä jos antaisit sen suorittaa. Jännitys hajotti istunnan, ja hajonnut istunta rikkoi tuntuman. Ja siinähän sitä sitten oltiin. Video on vielä kamerassa, saa nähdä jääkö sinne kokonaan.
Mutta jos haetaan sitten niitä positiivisia puolia, niin suorittamisen perustaso on ilmeisesti kuitenkin pienen pykälän verran noussut, sillä tämäkin (sähellys) riitti tasan 60 prosenttiin ja lopulta (pienessä, yhdeksän ratsukon luokassa) siniseen ruusukkeeseen. Olin kyllä itse aivan vilpittömästi sitä mieltä, että tuloslistalla jäi taakse parempia suorituksia, mutta arvostelulajihan tämä on. Joka tapauksessa kisakauden avaus alue-HeA-luokasta suoraan sijoituksella on hyvä alku kaudelle. Seuraavissa kisoissa sitten voisi ottaa tavoitteeksi vaikka hengittämisen ja rentoutumisen, niin olisi reilumpaa hevosellekin.
Nyt sitten varmaan pidetään paussia ja jatketaan seuraavan kerran vasta ulkokentillä. Janakkalan HeA:10 tosin hieman houkuttelisi, mutta ajankohta on vähän huono.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti