Ravintolavaunu ja kesken jäänyt salaatti

Pari kertaa ollaan treenattu Hupin kanssa nyt lähettämällä lastaamista, toiveena se, että pääsisin joskus kulkemaan sen kanssa ihan kaksin, ilman apukäsiä. Itse asiassa viimeisin Pohtiolammen valmennusreissu tehtiin jo kahdestaan, mutta molemmissa päissä oli joku auttamassa takapuomin kanssa. Ensimmäisistä lähetysharjoituksista ja Hupin lastaushistoriasta voi lukea täältä. Kuten tuolta linkin videolta näkyy, Hupi menee kyllä sujuvasti yksin sisään, mutta ei kuitenkaan ihan niin pitkälle että takapuomin saisi kiinni. Se ei myöskään ole sietänyt pienintäkään painetta takaa, vaan peruuttaa heti ulos jos yrittää työntää kädellä tai takapuomilla pidemmälle. Oman (1,5 hevosen) kopin kanssa ongelmaksi paljastui nopeasti myös se, että Hupi alkoi vähän pohtia, josko kääntyisi kopissa ympäri.

Mutta onneksi kevät on parasta aikaa lastausharjoituksille. Kuivattu leipä, porkkana ja kaura ovat kaikki ihan päteviä houkuttimia ja palkintoja, mutta mikään ei voita kevään ensimmäisiä vihreitä ruohotupsuja. Joten ei muuta kun täti kyykkimään pusikkoon ja keräämään pari ämpärillistä tuoretta ruohoa ja voikukkaa, koko komeus heinäverkkoon ja heinäverkko traileriin. Ei muuten enää käynyt ympäri kääntyminen mielessäkään, kun edessä oli taivaallinen salaattibuffetti.

Aiemmin ensimmäinen ongelmakohta oli se, kun hevonen on kopissa sisällä ja takana alkaa tapahtua. Mikä tahansa pienikin liike takasillan tienoilla sai Hupin laittamaan peruutusvaihteen silmään. Tämä ongelma ratkesi käytännössä itsestään, tuore ruoho maistui sen verran hyvin, että pienen harkinnan jälkeen Hupi päätti jäädä koppiin syömään, vaikka vähän takana kolisteltaisiinkin. Ulos ollaan peruutettu niin, että vihellän vähän ja vedän hännästä varovasti taaksepäin. Pari kertaa piti pyytää vähän reippaammin, kun vastaus ensimmäiseen pyyntöön oli mallia "mutta kun mulla on täällä ravintolavaunussa vielä tää salaatti kesken". Peruutti takajalat sillalle ja kaula pitkällä yritti hamuta vielä pari voikukanlehteä evääksi mukaan. Eipä ole ennen tälläistä "ongelmaa" ollut!

Mutta mitään painetta se ei vaan siltikään sietänyt, pienikin hipaisu takapuomilla ja hevonen peruutti saman tien ulos. Ei säikähtäneenä, ei oikeastaan edes suuremmin jännittyneenä vaan ihan rauhassa ja aivan kuin se ei olisi oikein ymmärtänyt tilannetta ja tuli ulos kysymään että mitä te oikein haluatte. Ratkaisuna oli siis kertoa hevoselle, mitä siltä halutaan. Hupi sietää yllättävänkin paljon painetta edestä päin, joten apukäsi kopin etuosaan, ja samalla hetkellä vetämään riimusta hevosta eteenpäin, kun itse työnnän takapuomia kiinni. Kokonaista kolme toistokertaa tarvittiin, ja oppi oli mennyt perille.

Sen jälkeen homma olikin sitten tällä mallilla:

Ja eilen käytiin sitten Niihamassa Hannan valmennuksessa ihan kaksin hevosen kanssa. Tarvittaessa olisi varmastikin ollut apua tarjolla molemmissa päissä, mutta eipä tarvittu. Yksin lastasin, yksin kuljetin ja yksin purin, mennen tullen. Voin muuten kertoa, että tätä päivää on odotettu!