Ennen otsikon rennompaa pätkää käytiin tosin vielä kerran Hannan tunnilla. Pyynnöstäni aloitettiin tällä kertaa laukkatyöskentelyllä, että pääsin kerrankin työstämään laukkaa ennen kun Hupi alkaa väsyä liikaa. Laukka pyöri kivasti, oli Hannan sanojen mukaan enemmän ylämäkeen kuin koskaan aiemmin, tosin oikea lapa oli jälleen vähän hukassa. Ravissa vinous kostautui vähän enemmän kun tehtävänä oli avotaivutukset ja väistöt. Joka tapauksessa hyviä pätkiä oli paljon ja huonoihin löytyi hyvät korjauskeinot, kotiläksyjä jälleen siis. Saatiin myös lupa tulla seuraavan kerran kanget päässä tunnille, muoto alkaa olla sen verran hyvä ja vakaa :) Mielelläni starttaisin niillä seuraavan HeA-luokankin, mutta ennen kun valmentaja on nähnyt meidät edes kerran kangilla niin en uskalla radalle asti lähteä kokeilemaan.
Viime viikonloppu ja kulunut viikko ollaankin otettu sitten vähän rennommin, paljon maastoillen ja kentällä hevoselle mieluisaan puomityöskentelyyn painottaen. Kaviotkin ehtivät kasvaa niin hurjasti että tuli ylikasvaneiden kavioiden ja irronneiden naulausten vuoksi parin päivän pakkoloma, vaikkei edellisestä kengityksestä ollut kuin kuusi viikkoa. Kavioille hyvä asia, allekirjoittaneen lompakolle vähän vähemmän hyvä.
Maastossa ollaan käyty sekä niin kävelemässä, kiipeilemässä kuin karauttelemassakin. Lisäksi Hupi kunnostautui tallin nuoren ponin turvahevosena ensimmäisellä harjulenkillä, ja kun edellä oli varma ja tuttu hevonen niin ponilapsi tuli rohkeasti perässä tienylitykset, jyrkät mäet ja vesilammikotkin.
Kentällä tosiaan ohjelmassa on ollut paljon puomityöskentelyä, takaosaa saa jumpattua ilman että hevonen edes oikeastaan tajuaa tekevänsä töitä, niin hauskaa sillä on. Alla kaverin ottamia kuvia yhdeltä puomijumppapäivältä, laitoin kaarevalle uralle viisi laukkapuomia peräjälkeen lyhyehköillä (keskeltä alle 3m) väleillä, niin että hevonen joutuisi oikeasti ponnistamaan ja kantamaan laukkaa takaosallaan, sen sijaan että reuhtoisi etupainoisena menemään. Nyt kun puomeja oli riittävän monta peräkkäin, niin Hupi keskittyi selvästi paremmin, ja laukkaan pääsi vaikuttamaan myös tehtävän aikana. Plussana myös se, että hevosen (ja kuskin?) silmä on kehittynyt vuoden takaisesta, ja laukassa alkaa olla voimaa ja säädeltävyyttä nyt sen verran että askel tuntui osuvan suht helpon tuntuisesti.
Parin lomapäivän ja yhden maastokävelyn jälkeen tänään olisi tarkoituksena palautella Hupia vähitellen takaisin työmoodiin, ja huomenna ratsastaa sitten kentällä kunnolla läpi, mahdollisesti kangilla. Tiistaina ohjelmassa on sitten Hannan valmennus, tällä kertaa tosin oman seuran järjestämänä ja tietyllä teemalla, eli sinne mennään vielä nivelellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti