Pitkästä aikaa valvovan silmän alla

Lähes kuukauden tauon jälkeen oltiin viime torstaina taas valmennuksessa. Tauko venyi vähän turhan pitkäksi mutta ihan oikeita asioita oltiin tehty kotonakin. Alku oli vähän haastava kun ehdin verkata kentällä, mutta kaatosade ajoi meidät maneesin puolelle, ja siellähän olikin sitten ihan uudet möröt. Erityisesti Hupi kyttäsi kouluradan kirjaimia merkanneita muovitötsiä, mutta pari paikalta poistumista sai riittää ja ruuna palasi ruotuun hyvin vikkelään.

Olin suunnitellut että ottaisin joskus puheeksi meidän voltista-vitonen-syndrooman. Tavallisten volttien pitäisi olla niitä helpommasta päästä olevia tehtäviä radalla, ja niin vaan tasaisen varmasti nakutetaan niistä vitosella alkavia numeroita, ja videoiden perusteella ihan ansaitusti. En ehtinyt nostaa kissaa pöydälle, koska aloitettiin työt tekemällä ravissa 10 metrin voltteja tarkasti kirjaimiin. Isoimmaksi ongelmaksi ainakin tällä kertaa paljastui kuskin katse joka oli tiukasti hevosen niskassa, ja sen seurauksena hevonen valui katseen mukana alas, ja tie oli mitä sattui. Sanoin Hannalle, että itsellä on tunne että ohjailen etuosaa ja takaosa liiraa perässä potkien kuin uimarin jalat. Korjaus tehtiin samalla tavalla kuin avotaivutuksissakin, täti irti ulko-ohjasta ja sisäpohje töihin. Kun sain sisäpohkeen läpi, pääsin tekemään sillä kaikenlaisia jänniä asioita, kuten taivuttamaan, ratsastamaan volttiin pyöreyttä ja pyytämään sisätakasta enemmän alle. Jännä juttu... Erityisesti oikeassa kierroksessa kuskilla oli joku pakottava tarve roikkua ulko-ohjassa.

Tehtiin ravissa myös avotaivutuksia, ja tuo sama vasen ohja vähemmälle, oikea pohje töihin toimi siinäkin. Olin vähän hukannut fiilistä mikä avossa on silloin kun hevonen taipuu kunnolla eikä vaan tarjoa liioiteltua poikitusta. Nyt kun se fiilis löytyi, niin pitää yrittää tehdä säännöllisesti avoja taas kotitreenissäkin että saa liikemuistin ohjelmoitua uudelleen, niin hevoselta kuin itseltänikin.

Suurin osa päivän töistä tehtiin ravissa, ja lopussa kun otettiin laukkaa mukaan, alkoi Hupi jo selvästi väsyä. Hannan ensimmäinen huomio meistä kuukauden paussin jälkeen oli se, että hevonen kantaa itsensä selvästi aiempaa korkeammassa muodossa (ja muodon nostaminen oli yksi kesän tavoitteistakin), ja on toki aivan luonnollista ettei se jaksa työskennellä tuossa muodossa yhtä pitkään kuin matalampana. Lepokäynti-tauoilla se myös nykyään selvästi vie turpaa pitkälle eteen ja alas, ja venyttää koko ylälinjaansa, eli ilmeisesti ihan oikeat lihakset tekevät töitä. Laukassa tehtiin voltteja ja loivia vastalaukkoja, laukan pyörittämisessä alkoi väsyneellä hevosella olla jo ihan täysi työ, ja otettiinkin yksi ylimääräinen käyntitauko väliin, että saatiin viimeinenkin tehtävä suoritettua onnistuneesti.

Valmennuksen jälkeen Hupi liikkui muutaman päivän kevyemmin ja maastopainotteisesti. Tehtiin pari maastokävelylenkkiä, toinen maasta käsin ja toinen selästä, vietiin samalla naapuritallin vähän arempi ratsukko harjulle käymään. Hupi ehti myös kunnostautua polttariratsun töissä, sankari pääsi hevoskyydillä tallinpihasta harjumontulle asti, ja tuulisesta säästä huolimatta Hupi käyttäytyi täyden kympin arvoisesti :)

Huomenna mennään taas Hannan tunnille, joten tänään ohjelmassa oli kevyt läpiratsastus, nopeasti vaan suht pitkässä muodossa askellajit läpi. Hupi alkaa löytää vihdoin laukassa uutta vaihdetta, se vähitellen on hoksaamassa että laukata voi myös hitaasti, rennosti ja matalassa muodossa. Aiemmin se on joko ollut jännittynyt ja hengästynyt/väsynyt siksi nopeasti, tai sitten tiputtanut tosi helposti raville, mutta nyt vähitellen selvästi alkaa saada juonesta kiinni. Laukka on Hupille kuitenkin parempi ja helpompi askellaji raviin nähden, joten mielelläni ottaisin verkassakin laukkaa suht nopeasti, vaan kun hevonen on yleensä ollut melko kireä ja jännittynyt jos nostan laukat liian aikaisin.