Syksyn iloja?

Oli tarkoitus aloittaa psylliumkuuri vasta kun maa jäätyy ja lumi tulee pysyvästi. Pienet oireet kasaantuivat kuitenkin siihen malliin etten enää uskaltanut odotella. Onneksi psylliumilla maustettu lämmin melassivesi tuntuu olevan Herra Hevosen suurinta herkkua, joten kuuri uppoaa kivuttomasti. Kolmas päivä on nyt menossa, eikä mitään oireiluita kuurista ole tullut, joten nyt vaan toivotaan sitten, että nuo pienet oireet (pienenpieni haluttomuus liikkua ja käyttää itseä rehellisesti, aavistuksen löysä vatsa, pään kääntäminen joskus rajusti sivulle oikealle pysähdyksissä) katoavat kuurin myötä.

 

Voihan kurakinttu... Hupi kuulemma hoitaa kuulemma oman liikutuksena oikein näppärästi ihan itse - sillä sekunnilla kun heinäkärryjen renkaiden ääni kuuluu niin alkaa raparalli. Ja sen kyllä sitten huomaa... Keskiviikkoiltana loimet olivat helmoista hienosti kurassa, mutarastoilla varustettu häntä solmittu jalkalenkkien kanssa yhteen, ja koko komeus tietysti jäätynyt. Koska sääennusteessa oli miinusmerkillä varustettuja lukemia, niin Hupi pääsi oikein kunnon pesulle. Kuurasin hännän ja jalat ihan hexocilin kanssa, ensinnäkin siksi että pelkkä vesipesu ei tuntunut riittävän mihinkään, ja toisekseen siksi, että jos maaperässä joku pöpö pesii, niin tuleepahan pestyä tässä vaiheessa pois jalkakarvojen seasta pesimästä. 

Illan päätteeksi ruuvailin vielä kantahokit alle, niin oli pitoa eilen illalla alkaneessa lumimyräkässä. Tilsakumit tosin saadaan vasta seuraavaan kengitykseen, joten saa nähdä miten liikutuksen käy. Eilen tuli lumisateen yltyessä sellaiset korkkarit ettei ihan alkua lukuunottamatta ollut mitään toivoa tehdä edes käynnissä hommia. Maneesille on pari kilometriä matkaa, meinasin tänään varustautua kunnon kaviokoukulla ja lähteä kokeilemaan päästäänkö sinne asti turvallisesti.