Suojasään iloja?

Su 9.1.2011

Paukkupakkasten vaihtuminen nollakeliksi ei ole ainakaan allekirjoittaneen mieleen. Tilsakumeista huolimatta kavionpohjiin kertyy hetkessä ikävät paakut, varsinkin nyt kun kenttää ei ole saatu aurattua joten lunta todellakin riittää. Vaihtoehtona oli maneesi katolta putoilevine lumineen mutta koska tilsataistelu ei huvittanut niin maneesille tiemme siis vei.

Hupi oli eilen rämpinyt hangessa joten vertyminen oli vähän hidasta, takaosaa sai odotella käynnistyväksi hetken jos toisenkin. Toisaalta, kun se lopulta sieltä tuli mukaan niin hevonen oli varsin mukava ja kevyt ratsastaa. Käynti oli vähän kiireistä mutta varsinkin ravissa hevosen sai rentoutumaan helposti. Tehtiin ihan perushommia, paljon siirtymisiä - ensin siksi että sai sen takaosan mukaan ja sitten siksi että pysyisi joku kontrolli mukana. Sitä lunta nimittäin tuli katolta useampaan otteeseen ja vaikka Hupi sitä nyt ei periaatteessa oikeasti pelkää (on toki varuillaan ja säpsyy mutta ei yleensä pakene) niin nyt sitten jostain syystä oli sitä mieltä että kannattaa varmuuden vuoksi juosta ettei vaan jää surman suuhun. Otettiin siis muutama melkoisen terävä äkkikäännös ja spurtti, mutta toisaalta tulipahan ainakin takajalat mukaan. Varsinkin oikea laukka oli lopussa muutaman askeleen ajan todella hyvää - pyörivää, ilmavaa ja takaosan päällä. Itse vaan en oikein uskaltanut rentoutua istumaan kun piti vähän varoa että koska seuraavan kerran mennään ja mihin ilmansuuntaan...

Mutta teki kuskikin sentään töitä, siinä määrin että tätä kirjoittaessa tietää tehneensä. Olin lauantaina katsomassa kaverin istuntatuntia ja koitin poimia sieltä jotain ideoita omien ongelmieni ratkaisuun. Alkeiskurssin aikainen "kantapäät alas"-mantra ja viiden vuoden luennoilla lojuminen ovat valitettavasti tehneet tehtävänsä ja täti istuu sekä kauniissa tuoli-istunnassa jalat lavoilla että hetkittäin todella vinossa. Venyttelin ne suurimmat murheenkryynit (lonkat ja sisä- ja takareidet) ennen tallille lähtöä ja maneesimatkalla koitin vielä jumpata paikkoja vähän lisää auki. Yleensä isoimpana ongelmana on se, että lonkat eivät anna riittävästi (lue: ollenkaan) periksi ja reisi jää puristamaan, jolloin taas alapohje heiluu mihin sattuu ja välillä jalustimetkaan ei tunnu pysyvän jaloissa.

Ilmeisesti venyttelystä ja omasta verryttelystä (karkuun karauttavaa hevosta puolimetrisestä lumihangesta metsästäen...) oli oikeasti hyötyä, ylläriylläri, mutta joka tapauksessa istuminen oli huomattavan paljon tavallista helpompaa ja jalka tuntui pysyvän aika kivasti omalla paikallaan jopa laukassa (missä yleensä näkyy komeaa heiluriliikettä eestaas). Apua oli myös sieltä kaverin tunnilta poimitusta ajatuksesta että kantapään alaspainamisen sijaan yritinkin kevyesti kantaa sen ylhäällä. Olen toki tiennyt että alas painamalla jännitän vaan koko kintun mutta toisaalta mitään toimivaa "no mitäs sillä sitten tehdään" -ratkaisuakaan ei ole löytynyt. Jos yritän rentouttaa koko jalan niin saan sen saman holtittomasti heiluvan alapohkeen. Nyt tuntui löytyvän jonkinlainen kultainen keskitie rentouden ja jäntevyyden välille.

Samoin kevennys tuntuu olevan edelleen yksi asia mitä en edelleenkään osaa tehdä oikein, tai siis tuntuu siltä että teen aivan liikaa ja videopätkätkin kyllä näyttävät rankasti ylikeventävän kuskin. Olen yrittänyt ratkoa ongelmaa sillä että koitan nousta vain vähän ylös, mutta se tuntuu heittävän pois tasapainosta, lisää takakenoon ja aiheuttavan lisäksi myös tahatonta reisillä puristamista. Nyt sitten - jälleen sieltä samalta tunnilta poimittuna - sen sijaan yritinkin istua mahdollisimman vähän ja kevyesti alas, ja kummasti jalka alkoi asettua paremmin omalle paikalleen kropan alle (eikä eteen) enkä puskenut ollenkaan niin pahasti ylös "suorille jaloille".

Pitäisi pyytää joku taas videokameran kanssa että näkisi itsekin, muutenkin kun nopealla vilauksella peilistä, että onko touhussa oikeasti eroa (ja jos niin mihin suuntaan ;).