Operaatio "isompi moottori"

Kun kisakausi on paketoitu niin on aika alkaa rakentaa pohjaa seuraavalle. Jo HeB-luokissa Hupille on tullut koko ajan sanomista puutteellisesta takaosan kantokyvystä, ja vähitellen HeA-luokkiin siirryttäessä voiman puute vain korostuu. Moottori ei jaksa kantaa eikä työntää riittävästi, eikä liike tule kunnolla selän läpi vaan jää kipittäväksi. Tarkoituksena on ottaa nyt ainakin muutaman viikon tehokuuri, katsoa minkä verran sillä saa aikaiseksi ja sitten tehdä talvelle suunnitelma. Ohjelmassa on ollut suurinpiirtein joka toinen päivä kunnon treeniä takaosalle, tehtäviä vaihdellen, ja välissä aina palauttava kevyempi päivä, ja toki sitten pidempiäkin helppoja jaksoja tarpeen mukaan. 

Lauantaina rakennettiin tallikaverin kanssa kentälle suoralle uralle viiden ravipuomin sarja ja ympyrän kaarelle kolme laukkakavalettia. Yllättäen ravipuomit olikin tällä kertaa se vaikeampi tehtävä, ravi ei oikein missään kohtaa lähtenyt kantamaan kunnolla, ja Hupin mielestä oli paljon mukavampaa vaan hiihdellä matalana puomien yli. Toin sen sitten vähän liioitellunkin pienessä ravissa sisään, jolloin se ei voinut heittäytyä vaan pitkänä ja laakana kipittäen aika reiluilla väleillä olleiden puomien yli, vaan joutui ihan oikeasti työntämään takaa venyäkseen väleihin. Kavaleteilla taas Hupi yllätti positiivisesti pelastamalla tädin useampaan otteeseen. Toin välillä ihan miten sattuu, ja hevonen ratkaisi ongelman aina oikein, sekä venyi kauempaa että kokosi itsensä pieneen askeleeseen vielä juuri ennen kavalettia. Vasen kierros oli selvästi vaikeampi kuin oikea, Hupi olisi mielellään heittäytynyt vaan suorin vartaloin sisälapa edellä tehtävään, ja pari kertaa meni läpijuoksuksi, kun sitkeästi vaadin hevosta taipumaan myös puomien päällä. Muutettiin vielä tehtävää niin, että reunimmaiset puomit laskettiin maahan, ja keskimmäinen nostettiin pieneksi pystyksi, kaikki innariväleillä siis edelleen. Ensimmäisellä yrityksellä kolisteli takajaloillaan pystyn alas, mutta korjasi hyvin seuraavalle kerralle. Muutenkin kaikki kolistelut tulivat takajaloilla, eli juuri sinne sitä voimaa kaivataan.

Sunnuntaina lähdettiin pitkälle harjukävelylle, samoiltiin harjupolkuja edestakaisin ja mäkiä ylös ja alas lähes kaksi tuntia. Alkumatkasta edellispäivän jumit näkyivät selvästi, kun Hupi tuntui kompuroivan ja liukastelevan jatkuvasti. Vähitellen askel keveni, ja paikkojen vertyessä löytyi taas se varmajalkainen maastomopo, joka selvitti pahimmatkin kivikot ja alamäet löysällä ohjalla ilman apua. Hupi oli rennon ja tyytyväisen oloinen koko reissun ajan, eikä esittänyt tällä kertaa mitään hui-mörkö-loikkiaan, vaikka varsin valpas olikin.

Tiistaina laitoin ensimmäistä kertaa Kangasalan kisan jälkeen kanget, ja vaihdoin suitsiin Ypäjän sh-viikonlopulta ostetun uuden kankikuolaimen. Vanha aavistuksen liian pitkä ranskalainen kanki vaihtui oikean mittaiseen loivalla kielentilalla varustettuun "tavalliseen" kankeen. Muuten suuria eroja ei ollut (eikä pitänytkään olla), mutta uusi kanki tuntui asettuvan suuhun parempaan asentoon, ja kääntäminen kyllä helpottui parilla pykälällä kun kuolain lepää tasaisesti suupieliä vasten molemmilta puolilta.

Viilenevät kelit alkavat näkyä Hupin vertymisessä, kesällä riittä oman vajaan kilometrin harkkalenkin kiertäminen alkukäynneiksi, nyt saa taas ihan suosiolla lähteä maastoon kävelemään jos haluaa että hevonen liikkuu kunnolla kentälle siirryttäessä. Talven pakkaskeleillähän monesti teen alkuverkatkin maastossa missä on tilaa liikkua eteenpäin ilman jatkuvaa kääntämistä. Vajaa kolme kilometriä kävelyä tuli mittarin mukaan alkukäynneille mittaa, ja jos tallinpihasta lähdin vähän tahmatassulla, niin takaisin tullessa käyntiaskel oli jo vetävä ja matkaavoittava. Tehtiin suunnitelman mukaisesti nopeita ja mahdollisimman suuria siirtymisiä askellajin sisällä kaikissa askellajeissa. Käyntitehtävät tein ravin ja laukan "seassa" että vähitellen pääsisi radallakin ratsastamaan käyntiä ilman että tarvitsee varoa tahdittamista koko ajan. Ravissa oikea kierros oli suht ok, vasemmalle ravatessa tuli sama ongelma kuin kavaleteillakin, eli Hupi yritti koko ajan heittäytyä suoraksi eikä halunnut venyttää oikeaa kylkeään. Kun helpotin tehtävää vähän enkä pyytänyt niin isoja eroja ravin tempossa, niin taivutus säilyi paremmin. Molempiin suuntiin tein kokoamiset alkuun voltilla, että pääsin ratsastamaan sisäpohjetta läpi, ja että takajalkojen aktiivisuus säilyisi (suoralla ajatus on itsellä helposti liikaa taakse, voltilla saan kokoamisen helpommin tehtyä ylöspäin).

Laukassa vasen kierros oli helpompi kuin oikea, tosin oikea laukka jäi viimeiseksi tehtäväksi, ja Hupi oli varmasti jo todella väsynyt tässä vaiheessa. Molempiin suuntiin kokosin laukkaa niin paljon kuin uskalsin, jopa vähän hidastettuun tahtiin, ja päästin siitä taas takaisin normaaliin laukkaan pidemmälle kaulalle (venytti muuten harvinaisen hyvin ja mielellään!). Vasenta laukkaa Hupi kokosi hyvin, sen sijaan oikeassa laukassa vaikka tempo hidastui lähes yhtä paljon, niin missään vaiheessa en olisi pystynyt tekemään siirtymistä suoraan käyntiin, takaosa ei vaan ollut tarpeeksi alla vaan Hupi roikkui koko ajan enemmän tai vähemmän etupainoisena ohjalla. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli varmaan se hetki, missä Hanna olisi huutanut että älä auta sitä niin paljon vaan anna sen tehdä virhe, että pääset korjaamaan. Jos ensi kerralla muistaisi sitten itsekin.

Tänään Hupi pääsee kevyelle hölkälle kun siskoni tulee pitkästä aikaa ratsastamaan, keskiviikko on vielä avoin, mutta torstaina ohjelmassa onkin sitten esteitä vuokraajan kanssa.