Viimein ollaan pääsemässä taas takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, kun ainakaan toistaiseksi ei enää uusia ylläreitä ole tullut. Jalka alkaa olla suht kunnossa, ehti tosin lopulta kuitenkin kasvattaa sen verran liikalihaa, että huomisen raspauksen yhteydessä eläinlääkäri saa vilkaista sitäkin ja sanoa mielipiteensä että annetaanko olla vai tehdäänkö jotain.
Reilu viikko sitten oltiin nopealla varoitusajalla vieraan valmentajan silmän alla, ja varsin mielenkiintoisia ja osuvia havaintoja kyllä tuli. Viidessä minuutissa oli käyty läpi a) kuskin vinous ja sen suurimmat syyt, b) kuskin pakottava tarve tehdä koko ajan jotain ja "auttaa" hevosta (ja tehdä siitä samalla kiireinen) ja c) hevosen tapa nojata sisäpohkeeseen kun kuski sen nojan siihen kerran tarjoaa. Keskityttiin oikeastaan lähinnä siihen koko aika, että ensinnäkään en näperrä mitään ylimääräistä, ja toisekseen siihen että käytän ulkoapuja. Hupi oli aluksi vähän hukassa kun sisälle "kaatuessa" sisäpohje ei ollutkaan ottamassa vastaan ja tarjoamassa tukea. Tilalle tarjottiinkin nyt riittävästi puolipidätteitä (odota!) ja ulkopohje vaikutti edessä ja käänsi lapoja, ja hevonen sai hakea ihan itse oman tasapainonsa sisäpuolen kanssa. Alkuun tuntui siltä että kaadan vaan hevosta sisäkylki edellä kurviin, mutta kun se alkoi itse ottaa vastuuta omasta tasapainostaan, niin vähitellen alkoi kuskikin hoksata mitä tehtävällä haettiin. Suurimmat ahaa-elämykset taisivat tulla vasta myöhemmin, kun systemaattisesti jatkoin samalla tavalla, ja yhtäkkiä oikeassa laukassa tapahtui joku *naps*, ja alla oli suora ja tasapainoisen tuntuinen hevonen. Kävi ainakin melko selväksi että toukokuun kisan sisäpohjetta vasten heittäytyminen oli ihan itse kerjätty...
Viime viikolla Hupi pääsi vuokraajan kanssa Pohtiksen keskiviikkokisoihin hyppäämään pikkupikkuristikoita ja hauskaa näytti olevan. Jokaista estettä tuijoteltiin korvat pystyssä ja silmät suurina, ja jokaisesta mentiin yli oikein loikalla. Alkuradasta Hupi esitti teatraalisen suuria loikkia, loppuradasta sitten ei enää jännittänyt esteet niin paljoa niin keilasi sitten pari viimeistä takasilla alas. Oman radan jälkeen Hupi sai odotella pari tuntia tallikaverin ratoja ennen kotimatkaa, ja ei näyttänyt herraa paljon kisapaikan vilinä stressaavan. Se maisteli välillä vähän vihreää ja nukkui sitten taas pää melkein polvissa roikkuen - väsynyt mutta onnellinen.
Lauantaina jatkettiin viime valmennuksen asioita, ja itse asiassa tuo oikean laukan kohdilleen loksahtaminen tuli juuri tällöin, ja tarttui jopa videollekin. Tämän jälkeen otettiin pari päivää vähän rennommin - tai siis itse asiassa sekä sunnuntaina että maanantaina tein ihan kunnon koulutreenit mutta ilman satulaa. Kiva huomata miten oma tasapaino ja itseluottamus on kehittynyt siten että pystyin tekemään ihan kaikki asiat - keskiraviyrityksiä myöten - kuin olisin tehnyt satulankin kanssa. Kovin monella muulla hevosella en varmasti samaan pystyisi, mutta Hupi tuntui turvalliselta jopa "hui-apua-kana" -sivuloikkineen.
Tänään suunnitelmissa on sitten joko laittaa kanget (ihan liian) pitkästä aikaa, tai sitten jos joku sattuisi samaan aikaan innostumaan niin voisi rakentaa jotain pientä puomi-este-tehtävää. Vaikka kyllähän viimeksi kesken kankitreenin kaveri tuli pystyttämään esteitä kentälle, eikä tarvinnut paljon yllyttää että lyhensin jalustimia muutamalla reiällä ja vaihdoin lajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti