Musta syksy

Kuulumisia on kyselty useammaltakin taholta (kiitos), vaan tältä syksyltä ei ole paljon kerrottavaa. Kisakauden loppu meni omituisesti alisuorittaen vaikka näennäisesti prosentit ihan asiallisia olivatkin, eikä esimerkiksi aluemestaruusmitali jäänyt yhden väärinratsastuksenkaan jälkeen kuin muutaman hassun pinnan päähän. En ole ennen kisakauden jälkeisiä vet checkejä teettänyt mutta nyt oli jotenkin sellainen fiilis että jos nyt ihan varmuuden vuoksi. Lähinnä epäilin että etuvuohisissa tai takana ylänivelissä voisi olla sanomista, vaan väärässä olin. Tarkoituksella otettiin klinikkakäynti sellaiselle päivälle, että alla oli edellisen päivän estevalmennus. Jos jotain sanottavaa on niin se sitten myös löytyy.

Taivutuksissa ei löytynyt juuri mitään huomautettavaa, ainakaan sellaista mikä olisi 14-vuotiaalla hevosella huomionarvoista. Vasemmassa etusessa sen sijaan oli pientä turvotusta alhaalla, mutta ei kuitenkaan arkuutta, eikä mitään mikä olisi ensimmäisen kahden askeleen jälkeen näkynyt liikkeessä vaikka miten päin yritti katsoa. Tämä sama jalka on muutaman vuoden takaisen hankkarivamman jälkeen kerännyt aina nestettä muita kinttuja enemmän, ja tästä huolestuneena olen parikin kertaa käyttänyt terveen hevosen klinikalla. Vaan tällä kertaa siellä oli sitten oikeasti sanomista, siellä samassa hankkarissa missä se edellinenkin. Tämäkään vamma ei ollut missään nimessä tuore, vaan useamman viikon ikäinen jo.

Ei sitten tarvinnut enää miettiä mistä alisuorittaminen johtui, kirosin lopun päivää omaa tyhmyyttäni. Elokuussa ratsastusfiilis oli treeneissä parempi kuin ikinä ja oikeasti tuntui siltä että ollaan pääsemässä iso pykälä eteenpäin, vaikka kisaradoilla välillä hukattiinkin pisteitä turhanpäiväiseen tuijotteluun. Syyskuussa sen sijaan oli vaikeaa löytää edes treeneissä niitä huippuhetkiä, vaikka näennäisen asiallista suorittaminen olikin. Ehkä tuo aluemestaruusrata kuvaa koko syyskuuta, ulospäin ihan ok, mutta se helppous puuttui täysin, ja oma fiilis radalla oli punnertamista ja puskemista yhdessä tekemisen sijaan.

Mutta siis, suunnitelma oli kävellä 4-6 viikkoa, ultrata uudelleen marraskuun puolivälissä ja toivottavasti päästä ensi vuoden alkupuolelta varovasti ja vähitellen takaisin treeneihin. Jalka oli heti klinikkaa seuraavana päivänä kuiva kuin pikkuvarsalla, ja pääsääntöisesti Hupi malttoi hienosti olla rauhassa koko kävelykuurinsa ajan. Käveltiin varmuuden vuoksi kuusi viikkoa kun kerran potilaan pää tuntui kestävän, ja lähdettiin varovaisen toiveikkaina Teivon retkelle. Klinikka-aamuna jalassa oli ehkä aavistus nestettä (kun lähes koko tämän kuusi viikkoa jalka oli ollut kuiva ja viileä), mutta koska muut jalat tuntuivat about samalta ja matkaan lähdettiin käytännössä suoraan yön jälkeen tallista (jolloin tämän hevosen jalat ovat aina aavistuksen nesteiset), en ollut huolissani.

Olisi pitänyt olla. Siellä samassa hankkarissa oli uusi reikä, ihan vanhan vieressä. Ja kun 15-vuotiaaksi kääntyvällä hevosella on samassa hankositeessä kolmas repeämä, ja näistä uusin syntynyt kävelyloman aikana, niin eihän tuo ennuste kovin ruusuinen ole.

Kiire loppui kertaheitolla siihen paikkaan. Vielä en ole lyönyt hanskoja kokonaan tiskiin, mutta se lienee jo melko lailla selvää että kisat on kisattu. Toiveissa on, että ajan kanssa ja rauhassa kuntouttamalla Hupi kestäisi vielä kevyttä käyttöä. Kesään asti mennään eläinlääkärin ohjeiden mukaan, ja vaikka varmuuden vuoksi tuplaamalla kaikki ajat, ja laidunkauden jälkeen katsotaan sitten tosiasioita silmiin. 

Siihen asti ei ole kuin aikaa.