maanantai 20. heinäkuuta 2015

Rengon kisa aka. Kun tunne ja todellisuus eivät kohtaa, part 2

(Part 1)

Arvoin ihan viime tippaan asti Rengon kisaa että lähdetäänkö vai ei. Kisatauko olisi ilman tätä reissua venynyt viiteen viikkoon (Parvela-Orivesi), niin viimeisenä päivänä laitoin ilmoittautumisen menemään. Ohjelmassa oli siis 2-taso ja HeA:10.

Hetken kirosin lähtölistojen ilmestyttyä, kun startti oli heti ysin jälkeen, ajomatkaa tulisi kuitenkin puolisentoista tuntia joten herätys oli viiden pintaan. Sääennusteiden vihjatessa ukkoskuurojen mahdollisuudesta iltapäivälle olin kuitenkin oikeastaan ihan tyytyväinen aamustarttiin. Oltiin kisapaikalla sopivasti noin tunti ennen starttia, ja vähän puoli ysin jälkeen kiipesin selkään, suunnitelmissa reilun puolen tunnin verkka.

Oma kroppa oli vähän jumissa, kiitos maanantaisen kuperkeikan, joten en istunut alas kovinkaan paljoa, ja tein melko paljon jumppaa ihan vaan käynnissä. Hupi ehti jo ensiminuuteilla rakastua tien toisella puolella laitumella olleeseen varsaan, joten toisessa päädyssä oli keskittyminen hetkittäin vähän hukassa. Tehtiin paljon väistöjä sekä käynnissä että ravissa (nopea pohje!), muutama takari (joko about puolikkaina tai sitten "yli", ajatuksena että pääsen ratsastamaan haluamastani askeleesta käännöksestä ulos) ja vastalaukkaa (nostojen ja lyhyiden laukkapätkien kautta hevonen pois kädeltä ja kantamaan itse oma kroppansa). Tarkistin myös vielä juuri ennen radalle ratsastamista että hevonen odottaa kulmissa - HeA:10 ei alun jälkeen juuri tarjoa aikaa valmisteluille, joten jokainen kulma pitää pystyä käyttämään hyväksi. Verkka-aika oli ihan sopiva, vaikkei hevonen mitenkään erityisen hyvältä tuntunutkaan radalle ratsastaessa. Mieli olisi tehnyt hinkata vielä asioita läpi pidempään, mutta järki sanoi kuitenkin että tämän paremmaksi tämä ei nyt tänään muutu.

Rataa kiertäessä Hupin keskittyminen oli onneksi jo kuskissa eikä siinä vähän tuomariautojen takana olleessa varsassa. Varsinainen tulikoekin läpäistiin, kun ensimmäistä kertaa päädyn läpi ratsastaessa tuulenpuuska kaatoi suoraan hevosen takana radan vieressä koristeena olleen kukkasaavin, eikä tästä aiheutunut pientä pyrähdystä suurempaa. Voiko oikeasti turhanpäiväisen kyttäämisen ja jännittymisen saada pois yhdellä ainoalla treenikerralla?

Koko radan ajan itselläni oli vähän sellainen fiilis että ei tämä nyt oikein kulje. Sisään tultiin ihan ok, ekan keskiravin unohdin (!) valmistella, ja väistö oikealle oli vähän vaisu, vaikka sen pitäisi olla se parempi. Toinen keskiravi lähti paremmin mutta hajosi turhankin nopeasti, toinen väistö soljui sivulle ihan hyvin, mutta jäi etupainoiseksi asetusta en saanut rehellisesti läpi. Käynti tuntui hitaalta mutten uskaltanut koskea juurikaan viime radan rikko mielessä (toim. huom. käynti näytti varsin rennolta ja siitä tuli seiskaakin, että voi sitten jättää ihan jatkossakin koskematta ja antaa hevosen hoitaa homman...). Ensimmäinen takari vähän läpi kävellen, toisessa molempien tuomareiden mukaan astui taakse (varmasti pitää paikkansa, häiritsee vaan se etten itse tuntenut, ja videolla on juuri toinen hevonen edessä eli ei näe tilannetta). Laukannoston ryssin itse kun taas unohdin (!!) valmistella ja sitten kun muistin niin vähän turhan ärhäkästä puolipidätteestä Hupi hämmentyi ja steppasi pari askelta ennen nostoa. Keskilaukka turhan vaisu ja etupainoinen, pitäisi uskaltaa antaa mennä, kun vasemman laukan saan koottua kaarelta nätisti vaikka ei olisikaan ihan niin hyvin takaosalla. Kaarros aika kivassa tasapainossa, vastalaukkakaarre taas vähän mitäänsanomaton (jos näistä on tarjottu seiskaa ja kasia niin miksi pitää vaan ajella läpi ja ottaa se kutonen?). Oikean laukan nostossa perä lensi sisään että heilahti, ja en saanut "keskilaukan" jälkeen oikein enää mitään tatsia, vaan hetkittäin oikeasti tuntui siltä että tämä voi vielä pudottaa raville. Ja ratsastamisen sijaan varmistelin. Mistä kaupasta saisi ostaa uskallusta? Lopputervehdykseen tulin vähän liian varovasti, ja kun ravista puuttui energia niin pysähdys jäi takaa hajalleen.

Radan jälkeen ajatuksena oli kävelyttää, riisua, lastata ja juottaa hevonen, hakea paperit ja lähteä pikapikaa kotimatkalle. Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen kun kuulutus kertoi prosenteiksi 61,400% ja sillä luokan johtoon (Anu sattui juuri olemaan vieressä, voinet todistaa tämän ;) Ja sori kun en tajunnut siinä jäädä jutulle enempää). Luokkahan oli toki ihan alussa, ja selvää oli että ohi tulee menemään vielä moni. Aika pitkään saatiin kuitenkin tätä kisapaikalla odottaa, ja lopulta tuomio oli toinen ei-sijoittunut. Vaivaiset 4,5 pistettä jäi rusettiin matkaa, sen verran enemmän olisi kyllä ollut otettavissa.

Videon katsomisen jälkeen totesin että eipä se nyt tosiaan näyttänyt ollenkaan niin pahalta kuin mitä tuntui. Ehkä se huono fiilis johtui siitä, että hevonen oli niin hurjan etupainoiseksi pyrkivä koko ajan (luottokengittäjän reissu, tasan viikon normaalista venynyt kengitysväli, ja hiihtoliiton hyväksymä suksimalli alla). Pakko kuitenkin olla tyytyväinen siihen, miten paljon pystyin ratsastamaan vaikka olin koko radan ajan enemmän tai vähemmän poissa mukavuusalueeltani. Ja vielä enemmän pitäisi, kun edelleen joka toisessa tämän kauden paperissa lukee "uskalla vaikuttaa", "ratsasta rohkeammin" tai jotain vastaavaa loppukommenteissa.

Kotimatkalle lähdettiin siis lopulta ihan hyvillä mielin. Ja oikeastaan ihan kaikista päällimmäisenä mielessä oli edelleenkin Hupin "henkisen kantin" kasvu: Kuukausi sitten tehtiin tikusta asiaa ja hakemalla haettiin kytättävää, ja nyt oikeasti hevosen säikäyttänyt asia ei jäänyt päälle vaan se uskalsi nopeasti rentoutua uudelleen. Itse asiassa hevosen rentous ehkä on sittenkin se ihan kaikkein päällimmäisin fiilis tästä reissusta, ja se ei ole huono asia se.

Video seuraa perässä, kunhan saan pienet tekniset ongelmat ratkottua.

2 kommenttia:

  1. Oli kiva törmätä! Ja kyllä, näytit hieman hämmästyneeltä, kun tuli tuo kuulutus, että siirryit luokan johtoon. Harmillista kyllä, en ehtinyt oikein kilpailusuorituksia ainakaan kentällä seuraamaan. Mutta se pitää kyllä sanoa, että melko kovassa porukassa pärjäsitte hyvin. Luokan kaksi parasta tekivät hyvää jälkeä myös VaB-luokassa. Ja se on aina mukavaa, kun suomenhevoset kamppailevat tasavertaisina puoliveristen kanssa samoissa luokissa.

    VastaaPoista
  2. Nyt herätellään Eevaa, kiva olisi kuulla teidän kuulumisia edes jossain muodossa, otatko haasteen vastaan?

    http://lahjattomatreenaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista