Parvelan kisareissu

Ypäjän kisaviikon jälkeen valmennuksessa keskityttiin siihen, miten kyttäämiseen täytyy reagoida, ja haettiin vähän uusia (tai sitten vanhoja mutta unohtuneita) työkaluja poikittamisen pois kitkemiseen. Hanna ravisteli kentän laidalla koiran makuualustaa, kopisteli muovitötsistä hiekkaa aitaa vasten juuri kohdalla, ja lopussa otettiin mukaan myös yksi sateenvarjo. Hyvin äkkiä selvisi, että ongelman ydin on karkaava sisälapa. Vasemmassa kierroksessa saan etuosan pidettyä apujen välissä, ja hevonen ei pääse karkaamaan sisäpohjetta vasten vaikka pelottaisi. Oikeassa kierroksessa sisälapa putoaa helposti, ja hevonen pääsee sitä kautta "karkuun". Kun saan sisäavuilla (mukaan lukien se sisäohja, ei pelkkä pohje!) pidettyä lavan hallinnassa, ei hevonen pääse karkaamaan pohjetta vasten. Lopulta pääsin ratsastamaan "mörköpäädyn" läpi niin, että takaviistossa sateenvarjoa avattiin tai suljettiin ilman, että pystyin itse hevosesta (jännittymisestä) lukemaan milloin jotain tehdään ja milloin ei. Työvoitto!

Heinäkuun alussa oli vuorossa Parvela ja jälleen 3-tason kisa. Koska kilpailupaikka on lähes naapurissa (matkaa 20 km), rutiinia tarvitaan sekä kuskille että hevoselle, ja tarjolla oli kaksi HeA-luokkaa, niin pienen arpomisen jälkeen ilmoittauduin molempiin. Tiedossa oli, että avoin HeA tulee olemaan jälleen tasoltaan kivikova, ja ohjelmakin oli vaikea ja tappavan pitkä (CCI** HeA 1998). Toinen luokka ei varsinaisesti ollut lähtökohdiltaan kovin paljon helpompi: Ohjelma oli tuttu (CCIP** HeA 2007) mutta ei ehkä tehtäviltään lempiohjelmiani, ja suomenhevosten rahaluokka Prix de Suomen Hippos kerää mestaruuskilpailun osallistujia mukaan kiitettävästi. Nytkin mukana oli noin puolet ihan sieltä terävimmästä kärjestä.

Verkkaolosuhteet olivat vähän haasteelliset, tilaa oli yllin kyllin ja maneesi oli ihanan viileä, mutta pohja oli juuri uusittu ja hurjan raskas, ja lisäksi maneesi paukkui kuin pahemmalla myrskytuulella. En osaa suunnitella verryttelyä tällaisiin olosuhteisiin ollenkaan. Pitäisi ratsastaa paljon käyntiä, mennä "pitkään ja hitaasti" ettei väsytä hevosta joka ei kuitenkaan pitkään jaksa punnertaa raskaalla pohjalla, mutta toisaalta käynnissä on aivan liian paljon aikaa kytätä ja pelätä pauketta. Päädyin sitten fiksuna tyttönä tekemään vähän ja sinne päin, ja lähdin radalle ihan liian vähän tehneenä. Parvelan kenttä on 50x75m joten kahden pitkän kouluradan ja tuomareiden lisäksi päätyyn jää noin viiden metrin levyinen kaistale kahdelle valmistautuvalle ratsukolle (yksi per rata). Yritin tehdä tuossa mahdollisimman paljon siirtymisiä ja saada hevosen kunnolla pohkeen eteen, mutta olisin tarvinnut enemmän tilaa laukata kuin sen neljä askelta noston jälkeen. 

Rataa kiertäessä Hupi yritti vähän kysellä että josko täällä tuomaripäädyssä olisi mörköjä, mutta valmennuksen työkaluilla sain ongelman korjattua ennen kuin se oikeastaan edes oli ongelma. Radasta ei sitten jäänytkään paljon lapsille kerrottavaa. Vaikken tietoisesti jännittänyt, niin videolta näkyy tönkkösuolattu kuski ja vähän hämmentynyt hevonen joka varsinkin ravissa jää ihan selättömäksi ja tahdittomaksi. Ja unohdinpa sitten ensimmäistä kertaa elämässäni radankin. Muiden suorituksia katsoessa kaksi ratsastajaa kolmesta unohti vasemman laukan voltin (joka kieltämättä on ihan epälooginen ohjelman kulkuun nähden), ja mietin vielä itse että ei saa unohtua. Mutta niin vaan laskettelin iloisesti päädyn läpi kohti keskilaukkaa, ja samantien pillin soidessa tajusin ja kirosin. Ja korjasin liian hätäisesti, tulin voltille huonolla laukalla, enkä saanut laukkaa pyörimään sitten missään vaiheessa, mikä näkyi sitten erityisesti käynnin kautta vaihdossa (kun ei pyöri niin ei kokoa). Lopputervehdyksessä fiilis oli "kiitos ja anteeksi, mistä täältä pääsee pois". 

Paperilla 55% ja rapiat, ja ihan ansaitusti. Ihan kaikkia numeroita tai kommentteja en ehkä allekirjoita: mielestäni täsmälleen paikallaan pysyvä ja askeleet läpi (joskin matalasti) polkeva takari ei ole vitosen arvoinen (se jälkimmäinen olikin sitten ala-arvoinen), ja peruutuksesta käynnin kautta laukannostoon neljä askelta käyntiä on riittävä määrä askeleita. Kuitenkin lopputulos ja sijoitus oli varmasti juuri sitä mitä tuolla radalla pitää saada, joten siinä mielessä paperi oli ihan oikeudenmukainen. Kauhuleffa (K18), olkaa hyvä.



Hetken aikaa arvoin ihan oikeasti, että kannattaako lähteä starttaamaan toista luokkaa, mennä uudelleen raskaaseen verkkaan jo yhden radan suorittaneella hevosella. Hupi ei kuitenkaan varsinaisesti vaikuttanut väsyneeltä, se suostui huilaamaan trailerissa varjossa, ja joikin miltei koko ämpärillisen melassivettä, niin tekosyyt olivat aika vähissä. Päätin tehdä tosi lyhyen verkan vähän isommilla tehoilla, kävellä pienen hetken maneesista kentälle siirtyessä ja keskittyä ensisijaisesti siihen, että hevonen on pohkeen edessä. 

Rataa kiertäessä kyttääminen oli tipotiessään, ja ehdin oikeasti ratsastaa hevosta korjaamisen sijaan. Samalla varmaan rentouduin itsekin, kyllä tämä laji vaan on käsittämättömän paljon kiinni korvienvälistä. Sisään ihan ok ja suht suoraan, vaikka ravi on edelleen liian lyhyttä ja kireää. Toisen keskiravin jätän kesken kun viereisellä radalla ratsukko sai lähtömerkin ja kuvittelin hetken taas ratsastaneeni väärin (molemmilla radoilla oli pilli lähtömerkkinä, vähän eri kuuloiset vain). Avot molemmin päin vähän vaatimattomat (se sisäpohje ja impulssi!). Pysähdyksessä olisi pitänyt korjaamisen jälkeen odottaa paljon pidempään ("levoton", vaikka ihan tietoisesti korjasin tasan, sitten vaan loppui maltti itseltä). Käynnissä ei venyttänyt ollenkaan, korjasin riskillä ja rikoin itse raville. Laukannostossa jää tosi kireäksi ylälinjasta, mutta korjaantuu hetkittäin ihan ok. Käynnin kautta vaihdossa unohdin itse laskea askeleet alas siirtymiseen ja jätin valmistelun puolitiehen (vasemmasta oikeaan ja tällä tiellä tämän pitäisi olla meille ihan sujuva tehtävä). Keskilaukat vähän käsijarru päällä, mutta oikeasta(kin!) kootessa pysyy suht suorana. Vastalaukat sujuvia molemmat, oikeassa jäin ihan turhaan kädellä kiinni hetkeksi, mutta rytmi säilyi (kiltti hevonen!) niin ei näkynyt taakse tuomareille. Lopputervehdys tasan ja tasapainossa (treeneissä ratsastan ihan luokattomia pysähdyksiä, mutta radalla pääsääntöisesti ihan asiallisia, mieluummin näin päin!). 

Tälläkään kertaa en ollut tuomareiden kanssa ihan samaa mieltä kaikesta, mutta nyt mielipiteet erosivat myös tuomareiden kesken. Olin itse sillä mielellä että jos hyvin käy niin ehkä voi olla pienet mahdollisuudet rikkoa 60% raja, joten 61,190% oli oikein positiivinen yllätys. Hämmentävää sen sijaan oli se, että C-tuomari antoi lähes 64,8% ja M-tuomari 57,6%, yli 7% ero siis. Papereissa kommentit selittivät kyllä eroja ihan hyvin, ja skaalankäyttö (5-7 vs. 4,5-8) myös. Ehkä totuus on jossain tuolla välimaastossa, 65% rata se ei varmasti ollut, mutta ei kyllä myöskään 57% suoritus (eli Ypäjää huonompi, tuomari oli sama). Rata on videona alla, joten siitähän tuon jokainen itse näkee. Ja sanotaan että jatkoa ajatellen tuosta 57% paperista saa kyllä paremmin eväitä treeniin, kommentit allekirjoitan nimittäin täysin. Joka tapauksessa se "olet luokan vaatimalla tasolla" -mittarina pitämäni 60% raja on puhkottu nyt myös kansallisissa (siitä yhdestä rikosta huolimatta!), ja lopputuloksissa oltiin sh-koulumestaruusfinalisteja vilisevässä luokassa sijalla 23./34.



Seuraavaksi vuorossa on 19.7. Renko ja 2-tason HeA:10. Pitkään arvoin ilmoittautumista mutta kisatauko olisi venynyt yli kuukauteen, joten viimeisenä ilmoittautumispäivänä päätin sitten lähteä.  Sen jälkeen olisi kolmen viikon paussi ennen Oriveden kisaa. Loma on kuitenkin tuosta jaksosta kaukana, kun molemmat Hannan kurssit osuvat sille välille. Lisäksi suunnitelmissa on paljon ravikavalettityöskentelyä, toiveena saada edes vähän ilmaa ja irtonaisuutta raviin.