Sydämentykytyksistä (lue edellinen postaus) huolimatta päästiin siis lähtemään Orivedelle aluekoulukisoihin, tähtäimessä sekä kuskin että hevosen ensimmäinen aluestartti. Luokkana oli HeB:0, ihan kiva ohjelma, paljon tekemistä ja aikaa saada hevonen rentoutumaan.
Kuukausi takaperin en olisi ikipäivänä uskaltanut ilmoittautua kyseiseen luokkaan koska laukka oli niin totaalisen levällään mutta niin vaan asiat alkaa toimia joskus ihan yhtäkkiä. Jostain syystä laukka on aina ollut itselleni varsinkin kouluohjelmissa iso mörkö, ei sen takia että vauhti hirvittäisi vaan siksi että en osaa istua siellä ollenkaan, ja Hupi taas helposti painuu todella etupainoiseksi jos kuski ei ole koko ajan tiiviisti satulassa auttamassa - ja tästä seurauksena välillä jo pelkkä laukan ylläpitäminen tuntuu mahdottomalta vähänkään tiukemmassa kurvissa tai suoralla uralla. Päätin sitten toukokuussa että nyt on aika tehdä asialle jotain. Hupillahan on siis ihan asiallinen laukka suomenhevoseksi, ja ainoa joka siitä tekee ongelman on kuski itse. Jo tuossa 6.5. postauksessa löytyy lopusta paljon positiivista kehitystä mutta lopulta se isoin naksahdus tuli kun yhtenä päivänä ratsastin kankisuitsilla.
Hupi on kangilla hurjan paljon terävämpi, herkempi ja kevyempi koska kantaa itsensä paljon paremmin. Pääsinkin näin laukassakin ratsastamaan jalalla koska hevonen oli kädelle tosi kevyt. Aiemminhan ongelmana on ollut se, että hevonen on etupainoinen, kuski yrittää käyttää jalkaa ja nostaa etuosaa ylös ja lopputulos on vetokisa ja edelleen etupainoinen ja nyt myös alta juokseva hevonen. Kangilla puolipidätteet meni läpi oikeastaan jo ajatuksen voimalla, ja lopulta laukkaa sai koota niin paljon että hevonen jo suorastaan kysyi että siirrytäänkö käyntiin. Tästä kun pääsi ratsastamaan uudelleen eteen niin muutama ensimmäinen askel oli hurjan hyvän ja voimakkaan tuntuista. Ja kun fiiliksen kerran löysi (sekä kuski että hevonen) niin se on sen jälkeen löytynyt myös nivelellä oikeastaan joka kerta. Ja kun hevonen on takaosansa päällä ja edestä kevyt niin 10m laukkavoltti on yhtä helppo kun mikä tahansa muu pylpyrä ja keskilaukkaan voi vain "päästää" sen sijaan että yrittäisi polkea jalalla lisää vauhtia (ja sen saa vielä takaisinkin ilman että tiputaan suoraan vermontakasuoraraville). Joka tapauksessa päätin tehdä kisaa edeltävän päivän viime hetken viilaukset kanget päässä että tämän efektin pääsisi käyttämään mahdollisimman hyvin hyödyksi - hyvä ja toimiva ajatus.
Orivedelle lähdettiin helatorstain aamuna, eikä onneksi edes ihan kukonlaulun aikaan. Kaverin startti oli 10.30 maissa ja oma lähtö vasta vähän puolenpäivän jälkeen. Hupi yllätti positiivisesti ja meni rekkaan suht sujuvasti (liinojen avulla mutta ihan parissa minuutissa) vaikkei ole moisessa välttämättä koskaan ennen ollut. Samoin kisapaikalla saatiin ottaa kaverihevonen ulos ja Hupi jäi rauhassa yksin syömään yli tunniksi. Isoja edistysaskeleita :)
Verkka oli tällä kertaa juuri sopivan mittainen, kävelin kymmenisen minuuttia ja aloitin ravaamisen noin puoli tuntia ennen omaa starttia. Paljon ravia, vähän laukkaa, siirtymisiä, voltteja, perusratsastusta. Vähän kiireinen tahdiltaan mutta suht rento ja ihan hyvin kuulolla. Rata oli jonkun verran verkkaa pehmeämpi mutta ei häiritsevästi. Päädyssä odottaessa paikanvaihdosta (verkka -> radan pääty) vähän yllättäenkin edelleen ihan samantuntuinen. Rataa kiertäessä pääsi vähän säikähtämään kun lähetiltä putosi paperi juuri kun oltiin tuomaripäädyssä, ja tottakai sitten pilli soi samantien niin ei ehtinyt oikeastaan asialle enää mitään tehdä.
HeB:0 on siitä kurja rata meille, että siinä on heti kättelyssä kaksi keskiravia, ja sitähän meillä ei tällä hetkellä ole, ei niin sitten yhtään (arvatkaa muuten mikä on kesäkuun treeniteema...). Sisään ihan siististi (pisteet C:6/M:6) mutta sen jälkeen aloitettiin siis hienosti "5 - ei eroa" -tyyliin. Muuten raviohjelma meni suht ok, tasapaksua kipittämistä, saisi edetä enemmän ja tahdikkaammin. Hupi tuijotteli tuomaripäätyä ja vähän muutenkin aitoja ja jouduin oikomaan vähän teitä ettei olisi lähtenyt vallan poikittamaan kytätessään. Volteilla ravi vähän hyytyi (ja voltit veeeeenyyyii, hupsista, 6/6 ja 5/5,5), kolmikaarinen oli ihan sujuva (6/5,5) ja lävistäjän käyntisiirtyminen samoin (6/6). Käynnissä en uskaltanut pyytää yhtään lisää, kerran varovasti kysyin ja jännittyi vähän samantien, ei siis esitetty mitään kovin pitkää ja sujuvaa käyntiä mutta tahti säilyi kuitenkin, ja ainakin toisen tuomarin mielestä rentouskin (5/6).
Oikea laukka nousi merkistä (5/6,5) mutta ei oikein lähtenyt pyörimään missään vaiheessa kunnolla, ja tuomaripäädyssä tuli sitten rikko kun yritin puskea muutenkin huonosti laukkaavaa hevosta sinne kulmaan mitä se koko ajan oli kytännyt. Ei menty kulmaan eikä sitten enää laukattukaan (4/4). Ehdin nostaa laukan ja tuupata vielä lävistäjälle jotain etäisesti keskilaukkaa muistuttavaa. Miinus kuskille kämmistä, mutta plussa siististä korjauksesta ja siitä ettei tullut hätä käteen vaan loppuradan lempikohdat tehtiin ihan suunnitelmien mukaan. Päädyn pysähdys oli vähän kättä vasten mutta tasan ja tasapainossa, peruutus omasta mielestäni hätäinen ja vino mutta tästä saatiin päivän parhaat numerot (6/7,5). Vasemman laukan nosto suora ja eleetön (6/6,5), voltti jo paljon sujuvampi kun ensimmäinen (5/6,5). Keskilaukka tuntui ihan oklta mutta videon perusteella jäi kyllä vaatimattomaksi (5/6), siirtyminen raviin etupainoisena ja vähän pudoten (5/6). Lopputervehdykseen suoraan ja pysähdys nätisti tasan (6/6), alakerta välille 5-6,5.
Kaiken kaikkiaan oikein positiivisin mielin, hengissä selvittiin, plus takkuavasta alusta ja rikosta huolimatta rata parani loppua kohti. Tuloksena lopulta 55,4% (51,6/59,2) ja sijoitus 13./24. Aika iso ero sekä prosenteissa että sijoissa, C-tuomarina olleella Elina Thomanderilla oltiin sijalla 19 (tosi pienet erot pisteissä) ja M-tuomarilla (Minna Leppänen) sijalla 8. Totuus ainakin omasta mielestäni oli jossain tuolla puolivälissä, eli ihan siellä missä keskiarvonkin mukaan, mitään kovin hämmentynyttä oloa ei siis jäänyt isoista eroista huolimatta. Eniten sanomista tuli ravin voimattomuudesta ja yleisestä sujuvuudesta - ja hyytyihän se hetkittäin melkoisesti. Keskilaukat taas olisin saanut itse esittää rohkeammin, turhaan jäin hyssyttelemään, senkun tykittäisi vaan menemään, kyllä se lähtee kun antaa lähteä.
Loppuun vielä video ja pari kuvaa. Videosta kiitos Katille, ja kuvista Minnalle! Samoin Katille kiitos avusta reissussa ja Minnalle ja Artulle kyydistä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti