Parin viikon kävely, klinikka, parin päivän täyslepo ja vielä siihen päälle viikon kävely, niin alkaa mukavuudenhaluisenkin putteruunan pää hajota. Olen ennen ollut sitä mieltä että Hupin pää kestää hyvin lomailut ja se ei kerää mitenkään erityisesti turhaa energiaa seisomisesta.
Väärin!
Viikko sitten sunnuntaina päästiin siis klinikan jälkeen ensimmäistä kertaa liikkeelle ja Hupi teki heti kättelyssä selväksi että lomailtu on enemmän kuin riittävästi. Iltahämärässä tuulisella säällä suoritettu "rauhallinen käyntimaasto" piti sisällään kaikki mahdolliset korkean koulun liikkeet, ja vaikka hevoseen nykyään jo aika sataprosenttisesti luotankin niin nyt alkoi pari kertaa jo itseäkin hirvittää. Hevosen puolustukseksi voi kuitenkin sanoa että jos lenkki alkaa sillä että joudutaan väistämään lumiauraa lasten pulkkamäen viereen niin vähän kai voikin säpsyä. Mutta että vielä puoli tuntia sen jälkeenkin pitää tuijottaa ojassa olevaa - siis voitteko kuvitella - lumikökkärettä, niin että melkein hypätään auton alle niin alkaa kuskin huumori olla koetuksella. Mutta eihän tuolle voi suuttuakaan kun toinen on niin tohkeissaan ja täpinöissään kun viimeinkin pääsee taas liikkeelle.
Vaikka seuraavien päivien kävelyt sujuivatkin jo selvästi rauhallisemmissa merkeissä niin hevonen suorastaan pyysi päästä tekemään jo enemmän töitä. Ne pätkät mitä tein tuntumalla käynnissä hommia, tuntuivat paremmalta kun pitkiin aikoihin. Takaosa oli heti mukana, hevonen oli luotisuora kyljistään ja kysyi koko ajan että "mitä seuraavaksi, kerro jo". Ja siinä oli sitten taas kuskin korvienväli koetuksella kun piti malttaa mielensä ja sanoa hevoselle että ei oikeastaan vielä juuri mitään kun pitäisi malttaa vielä mielensä muutaman päivän ajan.
Eilen oli vuokraaja päässyt sitten ottamaan ensimmäiset ravipätkät ja hevonen oli kuulemma ollut ravissa juuri niin hyvä kuin mitä käynti lupasi. Itse pitäisi vielä malttaa työpäivän verran että pääsen iltapäivällä kokeilemaan. Kelit on olleet niin loistavia että maastoon taitaa tiemme viedä :)
Jos Hupi on ratsastajan alla ollut innoissaan ja menossa niin osaa se sitten rentoutuakin. Tallilaisilla oli ollut hauskaa katsella kun herra ottaa päiväunia tarhassa. Hupi oli parkkeerannut aidan viereen, laittanut silmät kiinni, nukahtanut, ja alkanut hetken päästä unissaan huojua eestaas. Oli sitten lopulta nojannut ihan reilusti takaosallaan aitaa vasten ja aitahan antoi alta periksi, tuloksena maahan istualleen pyllähtänyt ja aavistuksen hölmistyneenä herännyt hevonen. Ja kentän täydeltä hihittäviä ihmisiä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti