Aikataulujen kanssa oli pientä säätämistä, kun kisapaikalla kävi ilmi että verkkaryhmässä oli kolme poisjääntiä ennen omaa vuoroani (kiire), sitten yhteen ratsukkoon kuluikin tolkuttoman kauan aikaa (aivan liikaa aikaa hukattavaksi) ja lopulta kun olin valmistautuva ratsukko, niin tuomari kysyi voisinko startata heti kun meitä edeltävä ratsukko ei ollut ehtinyt vielä juuri verkata. Verkka oli muutenkin jo vähän turhan pitkä, joten ihan mielelläni menin radalle. Kuitenkin sen pari minuuttia lisää olisin kyllä kaivannut tuohon väliin vielä aikaa, että olisin ehtinyt herätellä hevosen takaisin avuille (suunnitelma luonnollisesti tehdä tämä edeltävän suorituksen aikana).
Rata oli lyhyesti kuvattuna siisti mutta hyvin vaatimaton ja jopa vähän veltto. Viime kerran singertahtisen radan jälkeen tavoite numero yksi oli rauhallinen tahti ja pykälää tai vaikka paria rennompi hevonen. Tämä tavoite täyttyi, tosin kaupanpäällisinä tuli sitten pohkeen taakse jäävä ja etupainoinen ratsu. Mitään rikkoja ei tullut (huonoin numero 5,0) mutta mitään loistokastakaan ei esitetty (paras numero 6.5). Raviohjelma oli aika lailla sitä mitä yleensäkin, nyt vaan jäi se yleensä pykälää parempi laukkaohjelma tulematta. Lisäksi kuskilta hölmöjä huolimattomuusvirheitä - kolmesta pysähdyksestä nolla kappaletta tasan, ja siirtymisiä saisi mielellään vähän joskus valmistellakin. Positiivista kuitenkin tosiaan se, että puolipidätteet meni nyt läpi (siltä osin kun muistin ne tehdä), ja vastoin ennakko-odotuksia Hupi ei kytännyt juurikaan Vesilahden montussa olevan ison kentän "yläpuolella" käveleviä ihmisiä.
Lopputulos oli ihan oikeutettu 59,5%, ja kun luokan puolivälissä olin toiseksi viimeinen sijoittunut, ja useita vahvoja nimiä jäljellä, niin lähdettiin kotimatkalle. Lähtiessä heitin vitsinä kaverille että "jos nyt tapahtuu maailman kahdeksas ihme niin otatko ruusukkeen", mutta ihan oikeasti en uskonut sijoitukseen sitten pätkääkään. Ei vitosella alkavalla tuloksella sijoituta.
Mutta niin vaan sijoituttiin, ja suureksi häpeäkseni en sitten tietenkään ollut edes pyytänyt tuomarilta lupaa olla pois palkintojenjaosta - no en tietenkään kun en kuvitellut sinne koskaan edes päätyväni. Ihana kisajärjestäjä kämmistäni huolimatta antoi kaverille punaisen ruusukkeen mukaan. Kyllä nolottaa. Illan ohjelmassa oli sitten pahoitteluviestin kirjoitus kisajärjestäjälle, ja tutulta tuomarilta täytyy pyytää anteeksi sitten kasvotusten vielä kun nähdään.
Lopuksi vielä aamusumuinen video radasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti