Dr Jekyll & Mr Hyde

Miten hevonen voi samalla lyhyellä ratsastuskerralla olla sekä maailman rasittavin ja hölmöin, ja toisaalta maailman hienoin? Hupi tietää.

Naapuritallin pihassa pörrännyt työkone ja sen talliin kantautunut pärinä sai Hupin eilen jo satuloidessa melko jännittyneeksi, ja tuulinen syyssää ei ainakaan helpottanut tilannetta. Pihasta lähdettiin maastoon alkukäynneille melko valppaassa mielentilassa. Vielä pihatien päässä askellajin tunnisti käynniksi, mutta sen jälkeen tarjolla oli jos jonkinlaista piffiä, paffia ja loikkaa. Tiesittekö, että robottiruohonleikkurin telakointiasemassa palava vihreä ledivalo näkyy 200 metrin päähän, ja se on myös Hupin mielestä se etäisyys, mistä sitä on syytä paeta. Hetki meni hoksata että mistä ihmeestä se valtava puhina, ympäripyörähdykset ja tanssahtelu oikein johtui... Päästiin möröstä ohi rajusti poikittaen mutta tiellä pysyen, ja jatkettiin pieni pätkä ravissa. Tai siis "ravissa", tahti oli jotakuinkin askel-askel-hyppy, kun tätiä vietiin milloin mihinkin suuntaan. Ja siis olihan tien varrella vaaroja joita on syytäkin väistää, koskaan ei voi tietää milloin kivi, varjo tai valkoinen kukkanen hyökkää pienen hevosen kimppuun.

Päästiin lopulta kentälle yhtä matkaa, ja kun kentän mörköjä oli tuijoteltu pari kierrosta, niin energia alkoi kohdistua oikeisiin asioihin. Ravi oli koko ajan vähän lyhyttä ja jännittynyttä, mutta muuten kaikki säädöt toimi hienosti. Hain ravissa nopeita reaktioita pohkeelle, sekä sivulle että eteen. Tein väistöä pitkän sivun alusta muutaman askeleen sisälle päin, nopean suoristuksen kautta väistö takaisin ja askel tai pari ennen uraa taas nopea suoristus, reipas eteenratsastus ja ennen kulmaa taas kokoaminen. Kotikenttä on noin lyhyen radan kokoinen, eli melkoisen nopea sai olla, mutta näillä "asetuksilla" tilaa oli lopulta ihan riittävästi.

Tehtiin myös lisäyksiä suorille linjoille, Hupi oli hyvin pohkeen edessä ja lähti pienestä vihjeestä eteen, mutta tahti kiihtyi ehkä jopa normaalia enemmän. Hurjan vaikeaa vieläkin löytää tämänhetkisessä tilanteessa tasapaino siihen paljonko pyytää eteen (että eroa olisi edes vähän, vrt. Vesilahti), paljonko yrittää tasapainottaa välissä ja missä kohdin taas täytyy pyytää uudelleen eteen. Yritin tehdä nyt lisäykset diagonaaleille kahdessa osassa, heti suoristuksen jälkeen eteen, heti (tai mieluiten vähän ennen) kun hajoaa etupainoiseksi, niin ajatus takaisin päin ja siitä uudelleen eteen (pienen raipanhipaisun auttamana). Näiden kahden viimeisen kisan jälkeen ohjelmassa on taas puomi-kavaletti-jumppajakso, että saisi takaosaan taas pykälän lisää kanto- ja työntövoimaa.

Ravissa hommiin meni noin vartti, ja kun Hupi ei tuntunut lainkaan siltä että olisi tauon tarpeessa, niin ajattelin että teen vähän laukassa töitä heti perään. Nostin päädystä ensin oikean laukan (joka pari päivää sitten oli vähän haastava, ei lähtenyt pyörimään oikein missään kohdin kunnolla), ja heti ensimmäisestä askeleesta tunsi että nyt pyörii ja kantaa. Käänsin päädystä voltille, ehdin voltin aikana miettiä että onpas helppoa ja vaivatonta, ja että mitäs sitten. Ollaan tehty kotikentällä vastalaukkoja lähinnä kahdeksikolla tai sitten koko kenttää ympäri, että saa 40m pitkälle kentälle riittävän laajat kaaret. Nyt laukka tuntui niin hyvältä, että uskaltauduin kääntämään kolmikaariselle, ja kun keskimmäiselle kaarelle otti pari metriä enemmän tilaa kuin muille, niin ei ollut edes vaikeaa. Pari toistoa oikeassa laukassa, yksi rikko kun kämmäsin suoristuksessa ennen vastalaukkakaarretta (puolipidäte ei ole se että vedetään naruista jalka irti...) mutta muuten ongelmitta. Vaihto käynnin kautta vasempaan laukkaan ja sama homma toisinpäin, ei ongelmia. Päästin isojen kehujen säestämänä venyttämään pitkälle kaulalle suoraan laukasta, siirsin raviin, keventelin hetken ja lopetin. Vau.

Ja ettei se toinen puoli ihan vallan pääsisi unohtumaan niin pitkin ohjin kentältä pois kävellessä Hupi pysähtyi portilla maassa (aina siinä) olevan lankun eteen, laittoi kaulan kaarelle ja korvat tötterölle, sanoi puuuuuuh-trööt ja yritti pyörähtää ympäri ;)