Joulukuinen seuravalmennus tuli hyvään väliin, kun juuri oli taas löytynyt vähän fiilistä ja varmuutta tekemiseen. Puhuin Hannan kanssa tuntuman ongelmista ja kuolainasioista, ja Hannan selkeä mielipide oli se, että raskas etuosa ja tuntuma on tällä hetkellä ihan selvästi meidän ongelma numero yksi ja isoin este kehittymiselle - allekirjoitan tämän kyllä täysin. Olen käyttänyt syksyn valmennuksissa pelkästään kolmipalaa, koska talvikaudella treenataan perusratsastusta ja perusratsastuksen täytyy onnistua perussuitsituksella. Hanna toivoi kuitenkin, että kokeilisin joskus kimblewickiä myös sileällä, ja ihan vaan katsoisin mitä se antaa seuraavalle päivälle kun taas vaihtaa takaisin kolmipalaan. Tällä hetkellä tilanne kun on kuitenkin se, että nivelsuitsituksella en saa laukassa hevosta riittävän kevyeksi ilman taistelua, ja huonoja toistoja tulee paljon enemmän kuin hyviä toistoja. On ehkä kuitenkin reilumpaa opettaa hevoselle asiat sillä keinolla mikä molemmille on helpoin. Hupilla kuitenkin ihan selvästi riittää voima ja kantokyky, se vaan on oppinut makaamaan kädellä, kun kuski on siihen tilaisuuden antanut. Peiliin katsomisen paikka, ja aika kova pala purtavaksi vannoutuneelle kolmipalan kannattajalle, mutta toivottavasti löytyy ratkaisu.
Itse valmennus sitten oli tällä kertaa oikein onnistunut. Edelleen sain itseni muutamia kertoja rysän päältä kiinni tarjoamasta hevoselle raskasta tuntumaa ja hidasta kättä, mutta onneksi ainakin nyt tiedostan asian. Pyysin myös Hannaa muistuttamaan tästä aina kun näyttää siltä että kohta on vetokisa päällä.
Aloitettiin tekemällä ennen jokaista kulmaa pysähdys, että hevonen malttaa odottaa kulmassa kääntäviä ja taivuttavia apuja, eikä vain juokse sisäpohjetta vasten kulman läpi. Meillä ehkä tätä isompi ongelma on suoristus, missä Hupi mielellään lähtee kiihdyttelemään, joten vaihtelin pysähdyksen paikkaa ja tein pysähdyksiä ennen ja jälkeen kulman. Vähitellen pysähdykset sai jättää pois, ja pelkkä puolipidäte ja ajatus pysähdyksestä sai hevosen tasapainoon ja odottamaan, ja kulmat pääsi ratsastamaan hyvässä tempossa ja silti avuilla. Seuraavaksi lisättiin tehtävään avotaivutukset pitkille sivuille, suoristus ennen kulmaa ja taas kulmassa huolellinen sisäpohje. Hanna pyysi tekemään avon sisällä paljon temponvaihteluita, kokoamaan ravia paljon, ja ratsastamaan siitä lähes keskiravia ajatellen eteen, edelleen taivutus säilyttäen. Avo alkaa vihdoin ja viimein olla meillä sen verran vahvalla pohjalla, että molemmat taivutukset tuntuvat vaivattomilta, ja pystyn kumpaankin suuntaan säätelemään niin taivutusastetta kuin tempoakin. Vielä lokakuussa puolierot olivat selkeitä, ja edelleen toki joudun tekemään eri asioita vasemmassa vs. oikeassa kierroksessa, mutta nyt saan kuitenkin ratsastamalla tehtyä avon suht samanlaiseksi molempiin suuntiin.
Jossain kohdin Hanna kysyi, miltä Hupi tuntui, ja totesin että "se on jossain ihan jäntevän ja jännittyneen rajamailla mutta vielä antaa vaikuttaa itseensä". Hannan mielestä se kantoi itseään paremmassa muodossa kuin koskaan ennen, ja että tuohon tilaan se pitäisi tämäntyyppisissä treeneissä pyrkiäkin ratsastamaan. Jos joskus roiskuu yli niin sitten korjataan, mutta tuota rajaa pitäisi uskaltaa hakea rohkeammin, koska silloin kaikkeen tekemiseen kuitenkin tulee enemmän laatua. Koska Hupi kantoi itsensä niin hurjan hyvin, niin annoin sille jokusen ylimääräisen lyhyen paussin pitkin ohjin, ettei mene lihakset liian hapoille.
Seuraavaksi lisättiin tehtävään avotaivutuksesta käännettävät voltit, ensimmäisellä voltilla laukannosto, toinen laukassa ja kolmannella takaisin raviin siirtyminen. Tällä kertaa oikea laukka tuntui selvästi helpommalta ratsastaa, nostot oli teräviä ja raviin siirtymisessä muoto ei venähtänyt (pahasti). Vasemmassa kierroksessa vähän etupainoisia laukannostoja korjattiin vastataivutuksen kautta - vastataivutus läpi, suoristus ja samasta tai seuraavasta askeleesta laukannosto. Tuttu tehtävä, tuttu teho, heti tuli hurjan hyviä nostoja myös näin päin. Vasemmasta laukasta raviin siirtymisessä Hupi mielellään katkaisee ylälinjan ja jättää takajalat jonnekin kauas taakse. Tein alas siirtymisessä joko heti vastataivutusta ravissa, tai sitten nopean ja voimakkaan eteenratsastuksen, siis jotain missä pääsen vaikuttamaan takaosaan. Ja kas, muutaman toiston jälkeen pelkkä siirtyminenkin alkoi olla jo laadukkaampi.
Loppuun tehtiin vielä vähän samalla ajatuksella keskiraveja lyhyille diagonaaleille. Kirjaimeen voltti missä tällä kertaa väistätettiin takaosaa voimakkaasti sisälle, suoraan voltilta diagonaalille keskiraviin, ja kirjaimessa uralle tullessa toiseen suuntaan voltille, missä väistätettiin heti takaosa taas sisälle. Tarkoituksena oli siis aktivoida takajalkoja sekä ennen että jälkeen lisäyksen. Hupi oli ylimääräisistä käyntipausseista huolimatta jo vähän (paljon) väsynyt tässä kohdin, mutta tehtävä oli yllättävän toimiva, eikä kertaakaan kuulunut maneesin laidalta "lisää", "enemmän" tai "rohkeammin". Jos edellisestä valmennuskerrasta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset, niin tällä kertaa oli taas hyvä mieli lopettaessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti