Hupin ähkystä - siis siitä ensimmäisestä - on kohta kolme viikkoa, ja samoin viimeisestä kuumepäivästä. Kaikki asiat huomioon ottaen ehkä todennäköisin syy tämän episodin taustalla oli nyt sitten lopulta jokin virustulehdus, joka nosti kuumeen ja sai Hupin juomaan huonosti, ja se oli sitten se viimeinen korsi joka katkaisi kamelin selän, eli yhdessä sen suolistoon kertyneen hiekan kanssa sitten aiheutti ähkyilyn. Viime viikolla otetuissa verikokeissa ei enää näkynyt tulehdusarvoissa mitään tavallisesta poikkeavaa, joten toivottavasti tämä tarina on loppuun käsitelty kunhan hiekka saadaan hoidettua pois.
Mielipiteet siitä miten nopeasti kuumeilun jälkeen voi palata takaisin normaaliin liikutukseen vaihtelevat melkoisesti. Yleinen nyrkkisääntö tuntuu olevan että jokaista kuumepäivää kohti pidetään viikko lepoa, klinikan ohjeen mukaan taas olisin voinut palata jo viime viikolla vähitellen normaaliin liikutukseen. Kultainen keskitie on yleensä se helpoin vaihtoehto, ja sitä mennään nytkin.
Hupi liikkui klinikkareissun jälkeen päivittäin reippailla kävelylenkeillä noin viikon verran, lähinnä vuokraajan toimesta (superiso kiitos sinne tätäkin kautta!). Selkäänkin olisi saanut mennä mutta kuulemma oli omistajan jobi kiivetä ensimmäisenä purkamaan pommia... Viime lauantaina löysin sitten taas itsekin kunnolla aikaa pidemmälle tallireissulle, ja mieli paloi hevosen selkään niin paljon, että kova puuskittainen tuuli sai luvan käydä maastoilukelistä. Norsujarru hevoselle, puhelin taskuun ja ei kun tien päälle. Ja mitä teki yleensä tuulesta kierroksia ottava hevonen - tallusteli tyytyväisenä rauhassa koko maastolenkin ilman mitään hölmöilyjä. Enimmäkseen käveltiin, mutta otettiin kuitenkin pehmeiden keväisten hiekkateiden innostamana muutamia rauhallisia ravipätkiä. Vähitellen ollaan nostettu liikunnan määrää, mutta kiire ei ole ollut mihinkään. Mennään hevosen ja oman fiiliksen mukaan, puretaan ylimääräiset energiat (hevonen) ja työstressit (ratsastaja) ja keskitytään nauttimaan. Vähitellen jumpataan tauon tuomat jumit ja jäykkyydet pois, ja jatketaan sitten taas treenejä ihan uudelle innolla. Kisakausi oli joka tapauksessa tarkoitus aloittaa vasta toukokuussa, joten sen suhteen ei olla vielä edes aikataulusta jäljessä.
Ahneessa hevosessa on muuten hyvätkin puolensa. Ihan mielenkiinnosta olen kokeillut että missä kaikessa muodossa psyllium Hupille uppoaa, ja vielä ei sellaista ole löytynyt mikä ei kelpaisi lainkaan. Ehdoton suosikki on ison melassivesiämpärillisen seassa juotettu, mutta myös turvotettu psyllium maistuu oikein hyvin, ja paremman puutteessa kelpaa pienissä määrin myös lämpimään veteen ilman melassia sekoitettu psyllium. Ensimmäinen kuuri on nyt syötetty, jossain vaiheessa sitten suunnataan klinikalle kontrollikuviin ja katsotaan miten jatketaan.
Jälkiviisaana voi sitten miettiä että miten kauan nuo hiekkakertymän pienet oireilut oikeastaan ovat olleetkaan näkyvissä - epätavallinen vinous, kädellä roikkuminen, haluttomuus kantaa itseään (= käyttää vatsalihaksia), satunnainen pukittaminen ja niin edelleen. Esimerkiksi tämän valmennustekstin kun lukee nyt jälkikäteen niin kyllähän noista ongelmista yksi jos toinenkin on mahdollisesti johtunut ainakin osin tästä. Aika näyttää miten iso osa, mutta kyllä eilen kun käytiin maneesilla kevyesti jumppaamassa askellajit läpi, niin alla oli Ihan Eri Hevonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti