Ne neljä kirjainta joita jokainen hevosenomistaja pelkää

Ähky.

Hupilla ei kuuden vuoden aikana ole ollut yhden yhtä ähkyä, ja olen aina tyytyväisenä naureskellut omistavani teräsmahaisen hevosen. Sunnuntaina olin itse Helsingissä reissussa kun illalla puhelin piippasi. Omaani en edes kuullut mutta seuraava viesti napsahti miehen puhelimeen, joka onneksi huomasi: "Käske Eevaa soittaan heti, Hupilla luultavasti ähky".

Hupi oli jättänyt iltaheinänsä koskematta, mikä ei tämän hevosen kohdalla todellakaan ole normaalia. Tallinpitäjä sai onneksi vuokraajan kiinni, joka sitten ilmeisesti toisella kädellä viestitteli minulle ja toisella kädellä puki tallivaatteita päälleen. Soiteltiin tarkemmin kun vuokraaja oli päässyt tallille asti, Hupi oli tosi apaattinen ja väsyneen oloinen, ei syönyt, ei juonut, ja lämpöä oli yli 39. Päivystävän eläinlääkärin ohjeiden mukaan hevoselle tuupattiin tallin lääkekaapista kipulääkettä, puettiin loimet niskaan ja lähdettiin kävelyttämään.

Päivystävä sattui olemaan naapurikunnassa, ja pääsi siten suht nopeasti tulemaan paikalle. Tähän mennessä Hupi oli jo vähän piristynyt kipulääkkeestä, ja oli ulostanut kerran muttei suostunut juomaan mitään. Ell tutki hevosen, totesi että suolessa on pelkkää löysää massaa, ja muutenkin "kilisevät" suolistoäänet ja aavistuksen turvonnut olemus viittasivat melko selkeästi kaasuähkyyn. Hupi sai letkulla nesteitä suoraan mahaansa ja sen jälkeen enää seurattiin hevosta. Ja siis itsehän olin tässä vaiheessa vielä moottoritiellä jossain Helsingin ja Tampereen välimaastossa, mutta puhelimeen tipahteli raportteja tasaisin väliajoin.

Pääsin tallille lopulta vähän yhden jälkeen yöllä, missä vuokraaja oli edelleen paikan päällä. Hupi oli päästellyt ilmaa useampaan otteeseen, ja päästi vielä yhden melko mojovan pierun kuin vielä todistaakseen minullekin että homma on menossa parempaan suuntaan. Todella väsynythän se oli, mutta ylähuuli kävi jo taskulla tuttuun tapaan, korvat oli eloisat ja muutenkin olemus oli jo normaalimpi. Jätettiin hevonen talliin toipumaan, ja lähdettiin itse kotiin "nukkumaan" (totaalisesta väsymyksestä huolimatta uni ei todellakaan ollut tulossa...). Tallinpitäjä kävi vielä kolmen maissa yöllä toteamassa että kaikki näyttää normaalilta.

----------

Maanantaiaamuna Hupi oli jo pirteämpi eikä sen pieneen päähän todellakaan mahtunut se, että miksi muut pääsevät ulos ja hän ei. Edes seuraneidiksi jäänyt (toinen potilashevonen) ei paljon lohduttanut. Heinää aloin antaa varovasti pienissä erissä, aloittaen ihan kourallisesta. Vesi - edes melassivesi - ei meinannut ensin maistua ollenkaan, mutta kun nappasin hevosen naruun ja vein sen pihaan maisemia ihmettelemään niin joi viitisen litraa. Käytiin vähän kävelyllä kentällä, jatkettiin heinän antamista pienissä erissä ja juotettiin melassivettä. Lämpö oli koko ajan muutaman kymmennyksen normaalia korkeammalla mutta muuten Hupi vaikutti jo suht normaalilta. Vähän se ehkä oli väsynyt mutta söi mielellään, joi suht ok ja kakkasi.

----------

Tiistaina Hupi pääsi taas ulos. Vesi ei ollut yön aikana maistunut juurikaan mutta aamuheiniin kävi kiinni heti ja oli kakannut yön aikana useamman kasan. Päivän aikana kuitenkin jätti heiniä kesken, ei juonut tarjottua melassivettäkään, joten lähdin sitten kesken päivän tallille tsekkaamaan tilannetta. Kun kurvasin tallinpihaan niin Hupi oli heinälaatikolla syömässä, mutta kymmenen minuuttia tästä eteenpäin se heitti maihin tarhassa. Nappasin nopeasti hevosen narun päähän, tsekkasin lämmön joka oli noussut taas vähän yli 39 ja hevonen oli vähän mutta kuitenkin selkeästi kaasuinen. Puhelin toiseen kouraan, soittoa eläinlääkärille (tottakai kello oli juuri kääntynyt niin että päivystävälle meni puhelu) ja kentälle kävelemään. Reilun tunnin kävely helpotti jo vähän Hupin oloa mutta eläinlääkäri kävi käytännössä toistamassa sunnuntai-illan toimenpiteet ja samalla kipulääkitsi hevosen. Tähän väliin on pakko sanoa, että vaikka päivystävistä eläinlääkäreistä kuulee välillä kaikenlaisia kauhutarinoita, niin meidän kohdalle osui kyllä molemmilla kerroilla niin loistotyyppi (asiansa osaava, puhuva ja kuunteleva hevoslääkäri) ettei voisi parempaa toivoa.

----------

Keskiviikkona ajelin ennen töitä tallille tsekkaamaan taas tilannetta. Vastassa oli pirteän oloinen hevonen jolle maistui sekä varoen tarjottu heinä että myöskin vesi. Olin päättänyt kuitenkin jo edellisiltana että kolmatta soittoa päivystävälle en enää halua, joten soittelin heti aamusella Teivon klinikalle, että miten nopeasti päästäisiin selvittämään syitä. Ei-koskaan-ennen-ähkyillyt hevonen oli saanut kolmen päivän sisään kaksi selkeästi toisiinsa liittyvää ähkyä ja mitään syytä näille ei oltu keksitty. Jos voi huonon tuurin keskelle osua hyvää tuuria niin sitä tällä kertaa kyllä oli. Kaverin hevonen oli menossa Teivoon Ekohepoon hoidettavaksi, klinikalta löytyi sopivasti samoille kellonlyömille vapaa aika suosikki-eläinlääkärilleni, kopissa oli tilaa toiselle hevoselle ja vetoautokin oli sellainen että se suoriutuu talvikeleilläkin kahdesta hevosesta. Muutama puhelu eri suuntiin ja klinikkareissu oli sovittuna.

Ilme kertoo kaiken: "Voi paska"

Klinikalla tsekattiin ensin hevonen ulkoisesti. Ainoa normaalista poikkeava seikka oli oikealta ylhäältä hieman kaasuisen kuuloiset suolistoäänet. Lämpö, syke ja hengitystiheys olivat normaalit (vaikka omaan silmääni Hupi aluksi puuskutteli jännitystään melkoisesti). Rektaalitutkimuksessa ei löytynyt mitään poikkeavaa, limakalvo ok, suolen asento ok, uloste ok. Otettiin myös verikokeet ja seuraavaksi suunnattiin sitten sinne hiekkakuvaan mistä oletin/odotin/toivoin jotain selvyyttä löytyvän.

Ja löytyihän sieltä. Suoliston etuosassa oli "merkittävä muttei valtava" hiekkakertymä, suurimmasta kohdasta kooltaan noin 4x26cm. Ihan varmaa ei ole, että onko tämä(kään) riittävä selittämään ihan kaikkia oireita, mutta tätä nyt ainakin voidaan lähteä hoitamaan. Ensin toki täytyy saada hevosen nestetasapaino ja olemus muutenkin kuntoon, mutta sitten yritetään psyllium-kuurilla saada hiekka poistumaan. Hupilta ei ole koskaan ennen (tietääkseni) otettu hiekkakuvia, joten tämä hiekkakakku on mahdollisesti koko hevosen 13-vuotisen elämän aikana kerätty. Kyllähän tuo melkoinen imuri on, ja yhden yhtä heinänkortta tarhaan ei varmasti jää, mutta siksipä se syökin heinänsä isosta laatikosta eikä maasta. Laatikko on kuitenkin ollut käytössä vasta noin vuoden verran, ja kertymä on eläinlääkärinkin mukaan varmasti melko pitkältä ajalta.

Hiekkakakku.

Läksiäislahjaksi Hupi sai vielä letkulla nesteitä, suoloja ja hieman öljyä mahaansa, ja kotiinviemisiksi psyllium-pönikän sekä metacam-kuurin (yksi teoria oli että hiekka ärsyttää suolistoa -> pieni tulehdus/kipu suolen seinämässä -> ähky). Ohjeistuksessa oli että psylliumin syöttö pitäisi aloittaa lauantaina, mutta taidan kuitenkin venyttää ajoitusta sen verran ettei ihan pyhää vasten aloittaisi. Ei olisi nimittäin ensimmäinen tuntemani hevonen joka kehittää hyvästä vesihuollosta huolimatta ähkyn psylliumkuurin alkajaisiksi...

----------

Tänään eli torstaina aamulla vastassa olikin sitten jo erittäin pirteä hevonen, ja lämpökin oli ihan normaali. Oli kuulemma ollut tekemistä että saatiin riimut ja loimet puettua ilman että livahti oma-aloitteisesti ulkoilemaan. Yöksi jätetty vesi (12 litraa) oli mennyt kokonaan ja mahdollisesti automaatista vielä lisää. Oli saanut aikaisin aamulla pariin otteeseen pienet määrät heinää, ja kun kannoin sitten tarhaan itse vähän lisää niin se hirnumisen ja hörinän määrä oli uskomaton. Ilmeisesti oli ihan nälkäkuoleman partaalla heppareppana?

Että tälläistä meillä. En uskalla vieläkään sanoa että koko show on ohi, mutta toistaiseksi näyttää varovaisen lupaavalta. Menee varmaan viikkoja ennen kuin uskallan pitää tallivapaan ja vielä pidempään että opin olemaan säikähtämättä jokaista puhelimen piippausta. Mutta kyllä vaan on ihan mahtavia ihmisiä ympärillä niin tallilla, kotona kuin työpaikallakin. Jos joku tätä kautta bongaa niin vielä kerran ihan valtavan iso kiitos jokaiselle mukana olleelle: niille jotka soittivat hevosen oudosta käytöksestä, taluttivat sitä yömyöhään, soittivat eläinlääkäriä paikalle, lainasivat koppia, auttoivat kyydissä klinikkareissulle, vastasivat puhelimeen (tietäen että taas tulee vuodatusta...), tai ihan vaan auttoivat ja ymmärsivät tilanteen. Toivottavasti tälle tarinalle ei tule enää suurempaa draamaa sisältäviä jatko-osia.