Hei, me valmentaudutaan!

En tiedä uskallanko sanoa ihan ääneen, mutta jos ihan vaan kuiskaan että tällä hetkellä näyttäisi siltä että sekä hevonen että kuski ovat taas kunnossa.

Meillä oli tällä viikolla ohjelmassa ensimmäinen Hannan valmennus sitten tammikuun, ja ensimmäinen valmennus ylipäätään sitten huhtikuun alun. Onnekkaiden sattumien seurauksena päästiin lopulta Hannan silmien alle sekä tiistaina että torstaina, ja näin jälkikäteen sanottuna erittäin hyvä näin. Kahdesta peräkkäisestä valmennuksesta jää niin paljon enemmän käteen kuin kahdesta yksittäisestä.

Pahoittelen jo etukäteen, teksti on pidempi kuin nälkävuosi, mutta ihan jo itsenikin vuoksi haluan laittaa tärkeimmät asiat paperille (tai siis blogiin) ylös nyt kun ne ovat vielä tuoreessa muistissa.

Lähtökohdat tiistaille eivät olleet ihan optimaaliset. Hupi oli liikkunut muuten kuin käynnissä vasta vähän reilun viikon, ja koska oma polveni tosiaan otti vähän reippaammin osumaa tuossa edellisviikon maakosketuksessa (ja koska onnistuin sen vielä viime viikonloppuna kisatalkoillessa uudelleen telomaan..) niin olin itse selässä ensimmäistä kertaa putoamisen jälkeen. Hupi oli tämän välin liikkunut joko liinassa tai sitten melko kevyesti vuokraajan/apukäsien kanssa.

Tiistaina verkkasin Hupin melko lyhyesti: käynnissä vähän taivutteluja, väistöjä ja pidätteet läpi, ravi kokonaan välistä pois ja kevyessä istunnassa laukkaa isoilla kaarilla molempiin suuntiin. Hyväksi en hevosta saanut mutta tällä tavalla sillä oli edes jotkut edellytykset tehdä töitä valmennuksen alusta lähtien. Tehtiin aluksi avotaivutuksia pitkälle sivulle siten, että ensimmäinen ja viimeinen kolmannes tultiin myötä-avossa, ja keskimmäinen vasta-avossa. Ensin käynnissä, sitten ravissa. Hupin puoliero on taas huomattavasti selkeämpi kuin mitä se oli vielä talvella, ja oikea kylki on paljon vaikeampi saada venymään. Hukkasin varsinkin käynnissä takaosan helposti, kun ulkopohje ei ollut riittävän lähellä ja aktiivisena. Ravissa oli paljon helpompi pitää molemmat jalat lähellä. Aluksi taivutuksen vaihdot oli vaikea tehdä riittävän nopeasti mutta silti pehmeästi, mutta toisaalta tehtävä oli hyvä juuri hevosen vertymisen kannalta. Kun Hupi alkoi vähän vertyä ja joustaa ristiselästäänkin niin homma helpottui.

Laukassa tehtiin loivia vastalaukkakiemuroita ensin myötä- ja sitten vasta-asetuksessa. Tässä kohtaa tuli jo sitten ilmi se, että Hupin kunto on talven ja kevään sairasteluiden myötä laskenut melkoisesti, ja jouduin pitämään paljon ylimääräisiä lyhyitä kävelytaukoja. Käytännössä tein aina pari-kolme toistoa, annoin hevosen kävellä puolipitkin ohjin vajaan minuutin, ja uudelleen töihin. Lopulta kuitenkin alkoi tuntua siltä ettei nämäkään palautukset enää riitä, vaan takaosasta loppuu yksinkertaisesti paukut kokonaan, joten jossain kolmen vartin paikkeilla todettiin että tälle riittää, ja siirryin sivummalle loppuverkkaamaan.

-----

Keskiviikkona Hupi käveli reilusti ja liikkui lyhyesti liinassa. Alussa koko takaosa oli silmin nähden jumissa edellispäivästä, mutta ravi-laukka-siirtymillä koko hevonen lähti vertymään lopulta aika kivasti. Alussa narun päässä oli jäykästi takajalat vähän levällään kipittävä hevonen, lopussa alkoi löytyä jo vähän joustoakin liikkeeseen.

En ole aiemmin saanut näin isoa muutosta liikkumiseen juoksuttamalla, mutta nyt taisi löytyä vihdoin toimivat säädöt apuohjien kanssa. Sivuohjilla Hupi jää helposti jännittyneeksi. Sivuohja ei ilmeisesti jousta sen mielestä tarpeeksi vaan nyppää yhtäkkiä -> jää jäkittämään kovaa tuntumaa vasten koko ylälinja jännittyneenä). Joustochambonilla joka tulee kiinni etujalkojen väliin se taas hakee kivasti pitkälle kaulalle eteen mutta dippaa liian alas eikä jaksa pysyä siellä, vaan tulee tosi epävakaaksi muodon kanssa. Joustochambon juoksutusvyön renkaisiin kiinnitettynä taas ei taas oikein ohjaa oikeaan suuntaan ollenkaan, Hupi ei hae eteen vaan ennemmin etsii apuohjan myötäystä tulemalla lyhyeksi. Nyt kiinnitin joustochambonin juoksutusvyön sivuille alas solkiin, ja johan alkoi toimia! Muoto oli vakaa ja rento, eikä mitään taistelua apuohjaa vasten ollut oikeastaan missään vaiheessa.

-----

Torstaina matkattiin sitten uudelleen Pohtiolammelle mutapainim... ei kun siis valmentautumaan. Yöllä alkanut reipas sade ei hellittänyt pätkääkään päivän aikana, ja epäilemättä hevosta koppiin pakatessa kävi mielessä että joku siisti sisäharrastus olisi ihan jees. Pohtiksen kenttä oli aivan lätäköillä ja todella liukas, mutta onneksi yläkenttä oli sentään ihan käyttökelpoinen, joskin melko epätasainen. Hupi on yleensä arastellut liukkaita ja/tai upottavia pohjia, joten veden valuessa norona niskaa pitkin mieliala ei ollut ihan kamalan korkealla, varsinkin kun (lyhyeksi jääneessä) alkuverkassa hevonen vielä otti asiakseen kytätä ja tuijottaa ihan joka ikistä puskaa ja pikkulintua...

Aloitettiin tekemällä takaosakäännöksiä, ensin neliöllä ja sitten kolmiolla kulmat takarina kääntäen, ja välissä sivut loivassa avotaivutuksessa. Oikealle kääntäessä takaosa karkasi heti ulos ja hevonen pitkäksi jollen ollut tosi terävänä ja lähellä ulkopohkeen kanssa. Vasemmalle alkuun oli enemmän vaikeuksia, kun Hupi jännittyi ja vastusti pidätteitä. Lopulta kun tein pari takaria niin, että pysäytin, käänsin askeleen, pysäytin uudelleen, käänsin askeleen tai kaksi (Tarkkalan Tiinan valmennuksista jäi siis hyviä työkaluja käteen!), niin hevonen selkeästi antoi periksi ja pehmeni. Lopussa vasempaan tuli ehkä jopa ne parhaat käännökset.

Ravissa tehtiin pitkille sivuille avotaivutuksia niin, että avon sisällä tultiin ihan koottuun käyntiin, ja siitä takaisin raviin. Pari ensimmäistä käyntisiirtymistä piti tehdä melkein pysähdykseen asti, että pääsin käyttämään jalkaa myös käynnissä, mutta vähitellen siirtymiset alkoivat olla pehmeitä ja mukavan helpon tuntuisia. Jälleen oikealle taivuttaminen oli paljon vaivattomampaa. Vasemmalle takaosa pyrki alkuun karkaamaan taas ulos, ja Hupi olisi mieluusti vaan poikittanut taipumisen sijaan. Ihan en mielestäni saanut vasenta pohjetta kunnolla läpi missään vaiheessa, mutta koska hevosen jaksaminen alkoi olla jo vähän siinä ja tässä, ja ulospäin suuria ongelmia ei näkynyt, niin tyydyttiin vasemmassa kierroksessa sellaiseen "ihan kiva" -malliin nyt. Kaiken kaikkiaan avot on kuitenkin jo aika kivalla mallilla nyt, kun pystyn helposti tekemään siirtymisiä tehtävän sisälle, niin askellajien välillä kuin sisälläkin. Kaikki energia ja keskittyminen ei mene itse taivutuksen ylläpitämiseen, vaan pääsen tekemään paljon (hieno)säätöä tehtävän sisällä.

Loppuun laukattiin vielä lyhyitä pätkiä ympyrällä, tavoitteena tehdä tarkkoja siirtymisiä pisteissä ravin ja laukan välillä. Vaihtoehtoina oli joko laukannosto joko liian pitkänä tai sitten vähän jännittyneenä sisäpohjetta vasten nojaten, mutta ilmeisesti edelleen ulospäin ei näyttänyt yhtään niin pahalta. Vasemmalle tehtiin useampia nostoja, välikäyntien jälkeen oikealle yksi onnistunut ja siitä taas vähän ennenaikaisesti loppuverkkaamaan, kun Hupi oli jo selkeästi väsynyt.

Ihan täysi kymppi täytyy kyllä antaa hevosen työmoraalille tältä päivältä. Varomisen sijaan se luotti pohjaan ihan täysin ja liikkui siinä oikeastaan aika kivasti (Hannan ensimmäiset kommentit raviin siirtyessä olivat "hieno muoto ja hieno ravi"). Ylipäätään alla oli ihan eri hevonen kuin tiistaina, nyt Hupi antoi vaikuttaa, ja oli lähtökohtiin nähden rento ja pehmeä. Eiköhän tästä taas peli tule, kun päästään treenaamaan säännöllisesti.

Vaikka alkujaan valmennuksen olosuhteet mietityttivätkin, niin lopulta tästä jäi kyllä paljon enemmän käteen kuin tiistain reissusta. Kun tiistaina sain hevosen ratsastettua läpi ainakin jollain tapaa, ja keskiviikona juoksutettua paikat auki, niin ihan jo perusliikkuminen oli niin paljon parempaa ja läpi kropan, että asioita pystyi työstämään kunnolla. Ja toisaalta - meillä ei ole maneesia kotitallilla, ja syksyisin vastaavat treeniolosuhteet ovat valitettavasti välillä ihan arkipäivää, joten oli hyödyllistä saada vähän apuja siihen, miten saan tälläisissäkin oloissa Hupin ratsastettua kivaksi.

Pari tuntia tallille paluun jälkeen, viimeisiä suojia pestessäkään ei vielä harmittanut että tuli lähdettyä.