Vaikka yleisesti ottaen valmennuksiin kuluu rahaa, niin välillä valmennuksissa käymällä voi myös säästää rahaa. Tästä tarkemmin lopuksi, ensin kuitenkin se ratsastuksellinen puoli. Tai itse asiassa ihan ensin valmennusta edeltänyt vuoristorata: ensin Hupi marssi maneesille rohkeasti pellon reunaan parkkeeratun ja toisella puolen pellolla käynnissä ja liikkeessä olevan puimurin välistä. Sitten se maneesissa pakeni maassa olleita vikeltäjätyttöjen reppuja ja jumppamattoja juosten totaalisesti kaikista avuista läpi.
Vikeltäjät lopettivat samaan aikaan kun me sitten oikeasti aloitettiin, ja keskiviikkoillan luksusta oli täyspitkä maneesi ja vain kaksi ratsukkoa ryhmässä. Tilanteesta otettiinkin kyllä sitten kaikki ilo irti, ja samalla sekä hevonen että kuski revittiin paikoin todella kauas omalta mukavuusalueelta. Tehtiin töitä pääasiassa laukassa, ja vasta ihan loppuun pieni pätkä ravia.
Aloitettiin laukkaamalla koko maneesia ja tehtiin pitkille sivuille loivaa avotaivutusta mutta vasta-asetuksessa. Varsinkin oikeassa laukassa perä meinaa lentää helposti sisälle - ja varsinkin oikeassa laukassa missä aloitettiin, tämä oli Hupille vaikeaa. Pari kertaa se ratkaisi tehtävän rikkomalla raville, mutta vähitellen tuli ihan hyviäkin askeleita. Vasemmalle pääsin tekemään pidempää pätkää, oikeassa laukassa piti suoristaa ennen kuin paketti leviää, ja ottaa sitten taas uusi pätkä.
Seuraavaksi lisättiin tehtävään pitkälle sivulle keskilaukka, kokoaminen tehtiin edelleen samalla ajatuksella ja vähän "yli", niin että laukan haitari oli mahdollisimman suuri. Täytyy uskaltaa vaatia paljon eikä vaan tyytyä siihen kokoamiseen mitä hevonen helposti tarjoaa - se pystyy parempaan! Tehtiin tämä tehtävä vain oikeassa laukassa, missä säätövaraa on selvästi vähemmän kuin vasemmassa. Pari kertaa sain maistiaisia siitä mitä ehkä tulevaisuudessa on tarjolla - "ohhoh! ai tämä kokoaa näin paljon". Näiden tehtävien jälkeen Hupi oli jo hiestä märkä, ja tuntia oli takana vasta reilu kolmannes. Sopivasti lyhyillä käyntipätkillä tauotettuna se kuitenkin jaksoi hienosti loppuun asti.
Seuraavaksi tultiin päädyn jälkeen puolirata leikkaa, vastalaukassa toisen päädyn läpi, ja keskilaukassa 3/4 diagonaali toiseen suuntaan, ja viimeisen kirjainvälin aikana kokoaminen. Kun ongelmia ei ollut, niin parin toiston jälkeen yhdistettiin kuviot siten, että tehtiin suoraan 3/4 diagonaali keskilaukassa, kokoaminen vastalaukassa ja raviin siirtyminen viimeisessä kirjaimessa. Molempiin suuntiin Hupi suoritti nämä tehtävät tasapainossa ja vaivattomasti. Keskilaukkaan pitää vaan kuskin uskaltaa pistää vielä enemmän kierroksia, ja antaa edestä raamille tilaa venyä ettei kaula jää lyhyeksi. Vastalaukkatehtävät sen sijaan alkavat olla meidän selkeä vahvuusalue - nyt on sitten vaan se hetki kun ei saa tuudittautua siihen "onpas helppoa" -fiilikseen, vaan pitää alkaa ratsastaa lisää laatua näihin tehtäviin.
Lopuksi tehtiin vielä HeA:1 raviohjelman kuvioita (keskiravi-väistö-voltti). Laukkatehtävistä oli saatu hevoseen siinä määrin kierroksia, että nyt ehkä suurin vaikeus oli osata olla tekemättä liikaa. Ettei pumppaakaan sitä väistöä joka (toisella) askeleella lisää, vaan siirtää vähän jalkaa ja vähän painoa, ja antaa hevosen vaan liukua sivulle.
Keskiravi on edelleen liikaa alamäkeen ja (siksi?) kiireistä, mutta nyt siinä on jo jossain määrin oikeanlaista yritystä ja eroa. Jokunen viikko sitten menin ilman satulaa korotettuja ravipuomeja reiluhkoilla väleillä, ja koska halusin pysyä kyydissä ja siperia opettaa niin sain ehkä vähän fiilistä siitä mihin suuntaan istuntaa pitäisi kehittää. Työmaata ravilisäyksissä toki riittää, mutta nyt se ei ole enää mörkö tai peikko. Isoin tekijä tässä kehityksessä on ehkä kuitenkin maneesin pohja, joka nykyään joustaa riittävästi, ja on silti pitävä. Muutama maistiainen oikeaan suuntaan, muutama oikeaan hetkeen ajoitettu kehu ja kiitos hevoselle, ja positiivinen kierre on valmis. Kotikentällä en enää keskiaskellajeja treenaa. Tilaa on liian vähän ja pohja liian kova, joten mitään hyvää en siellä ainakaan saa aikaan.
Loppuverkassa pyrittiin saamaan Hupi venyttämään mahdollisimman pitkälle mutta mahdollisimman rauhallisessa ravissa. Juoksuttaessa tämä moodi on löytynyt alkukesästä, ja selästäkin saan jo pätkissä hienoja venytyksiä. Valitettavasti muistin vasta tässä vaiheessa että niin pitikös sitä FilmMe-rannekettakin kysyä tänään käyttöön. Harmi, olisi ollut kiva nähdä tämänpäiväset pätkät videona.
Valmennus loppui vasta ysin pintaan, joten kotimatkalle korkattiin heijastinkausi, ja kuljettiin pimeää peltotietä tietä näyttävän jäniksen perässä takaisin tallille - alkuun Hupia vähän huolestutti, mutta hetken päästä se seurasi korvat hörössä rentona johtajajänöä. Kaikkien huoltotoimien jälkeen taisi olla lähempänä yhtätoista kun ehdin kotiin, mutta mihinkäs lomalla on kiire.
Mutta niin, se rahansäästö. Mainitsin valmennuksen jälkeen Hannalle, että Hupi on tänä vuonna ollut vähän vempula suustaan kankien kanssa. Se pelaa suullaan ja on vähän yliherkkä kankiohjalle, kumpaakaan ongelmaa ei ole aiemmin ollut. Olin jo miettinyt babykangen tai muotoillun kuolaimen ostamista (itse asiassa kerran se taisi olla jo verkkokaupan ostoskorissakin), mutta jättänyt hankinnan sitten kuitenkin Ypäjän sh-viikonlopulle. Hanna tsekkasi suitsituksen ja sanoi sitten lopulta että ihan ensin hän kuitenkin kokeilisi nostaa bridongia, että nahka lienee venynyt kun aiemmin näissä rei'issä hyvällä paikalla ollut kuolain roikkuu vähän turhan alhaalla. Ja että turparemminkin nahka on venynyt siihen malliin että niiden parin tai muutaman sormen sijaan sinne menee tällä menolla kohta koko nyrkki. Jälkeenpäin ajatellen saatoin kankikuolainta nostaa vähän keväällä, mutta silloin vielä näytti näin kai sitten ihan hyvältä?
Uutta reikää ja pientä säätöä ja tänään päästiin sitten testaamaan - ja johan toimi suu taas vanhaan malliin. Vähän halvempi ratkaisu kuin vaikkapa Sprengerin terapiakanki...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti