Kisaviikon treenit olivat melkoisen kaukana suunnitellusta. Tai sisältö meni suunnitelmien mukaan, mutta hevonen tuntui kaikkea muuta kuin hyvältä, ja kun vielä valmennuskin peruuntui niin olo oli kaikkea muuta kuin varma ja luottavainen. Maanantaina liinan päässä hölkkäsi rento ja tyytyväisen oloinen hevonen, mutta tiistaina ratsastaessa sitten joka kerta kun yritin yhtään koota, niin Hupi heitti hanskat tiskiin, selän alas ja kipitti alta pois. Kiva. Keskiviikkona tein sitten vain palauttavaa jumppaa siinä muodossa missä hevonen mielellään liikkuu. Torstaina uusi yritys kunnon treenistä, tällä kertaa maneesin pohjilla, ja pienillä toivonpilkahduksilla höystettynä.
Ja paluumatkalla se sitten välähti: olin edeltävänä viikonloppuna tarkistanut satulan istuvuutta ja fyllännyt pädiä vähän uudelleen. Omaan silmään istuvuus on nyt parempi, mutta Hupihan on tunnetusti todella tarkka satulasta, ja monesti myös sen mielestä hyvä ei ole se omasta mielestäni paras. Fyllit takaisin vanhalle mallille, ja perjantaina onnistunut "hyvänmielen hölkkä", lyhyesti ja ilman vaikeita asioita mutta silti paljon paremmalla fiiliksellä.
Ja sitten itse siihen kisaan. Oltiin Takkulassa pienten aikataulusäätöjen vuoksi lopulta etuajassa, mutta omalle pääkopalle ylimääräinen aika yleensä tekee vain hyvää. Nytkin olin aamulla saanut oman jännitykseni tartutettua hevoseen, ja matkalla ehkä jossain määrin vielä kaveriinkin, joten ihan hyvä vaan että ehti vähän rauhoittaa ja kasata ajatuksia.
Starttasin luokassa viidentenä, ja menin verkkaan suunnitelmien mukaisesti vähän jo alle kävelleellä hevosella aavistus ennen luokan alkua. Verkkakentän pohja oli ikävän kova, mutta kisakentälle onneksi pääsi parin ratsukon ajaksi valmistautumaan. Tein verkan puolella ensin ravissa jumppaa matalassa muodossa ja miltei alitempossa, että sain Hupin jännittämistä vähän hallintaan ja kunnollisen yhteyden hevoseen. Kun pahin kyttääminen ja jännittäminen oli saatu pois, niin otin pieniä pätkiä myötä- ja vastalaukkaa, edelleen mahdollisimman rauhallisessa tempossa. Väliin vähän kävelyä pitkin ohjin ja sitten hyvissä ajoin kisakentän laidalle mörköjä ihmettelemään. Yllättäen tuolla puolen mörköjä olikin sitten jo vähemmän, joten ehdin tehdä suunnitelman mukaisesti kaikki radan asiat kerran läpi, kävellä pienen hetken vähän pidemmässä muodossa ja sitten oltiinkin jo valmiita radalle. Fiilis ihan ok, muttei ihan super kuitenkaan.
Radalla oli mukavan reilusti aikaa ennen pillin vihellystä, ja ehdin näyttää kaikessa rauhassa kulmien möröt (lue: yleisön) läpi. Valmentajan kanssa on työn alla systeemi, millä saisin hevosen rentoutumaan ravissakin, mutta nyt joudun vielä ottamaan käyntiin tai jopa seis, että saan Hupin ihan oikeasti odottamaan ja rentoutumaan. Radassa oli paljon normaalia ja odotettua: edelleenkin kiireinen raviohjelma ja koko radan ajan enemmän tai vähemmän oikean pohkeen päällä makaava hevonen, mutta toisaalta mukavan sujuva laukkaohjelma. Osa asioista onnistui taas sitten paremmin kuin treeneissä: kaikki kolme pysähdystä oli tasan ja myös suht tasapainossa (myös se oikeasta laukasta tehty!), ja keskimmäisestä tarjottiin jopa kasia. Toisaalta sitten taas muutama ennalta ajatellen vahva kohta meni enemmän tai vähemmän penkin alle (väistöissä takaosa jää, ja takarit on miltei ala-arvoiset kun hevonen "joka ei koskaan ruuvaa takareissa" ja tekee ne yleensä hyvin, ruuvaa sitten oikein huolella).
Ja pitihän se viimeinen linja mennä huonolla (lue: olemattomalla) valmistelulla sössimään... Tosin kerrankin olin lukenut ohjelman oikeasti huolella läpi, ja kun oikean sijaan nousikin vasen laukka, niin päätin nopean korjauksen sijaan nostaa vähän oikean laukan rauhassa ja vähän kootumpana, että ehdin esittää sen erillisenä arvostelukohtanaan olleen lopputervehdyksen kunnolla. Kannatti, rikotusta nostosta tuli ansaitusti kolmosta ja nelosta mutta lopputervehdyksestä tulikin sitten kaksi kertaa seiska ja kerran 6,5.
Alakerta kutosta ja seiskaa, mieltä lämmitti erityisesti jokaiselta tuomarilta saatu kuskin seiska (vaan mitä ihmettä noille nouseville heiluville käsille oikein pitäisi tehdä?). Ps. askellajeista yksi (vähän ehkä ansaitsematon) seiska ja kaksi kutosta ;) Loppukommenteista allekirjoitan joka sanan.
C: "Ratsu vaikuttaa varsin tyytyväiseltä ja yhteistyöhaluiselta. Miellyttävä kokonaisuus."
H: "Puhtaat askellajit. Liikkuu aika kiireisesti, jolloin tahdikkuus katoaa helposti. Hyvä muoto."
M: "Ravissa takaosa paremmin alle. Laukka sujuvaa."
Radan jälkeen olin melko varma, että viimeisen linjan rikko maksoi ja paljon. Harmitti ihan pirusti, kun viimeiseen lävistäjään asti olin ratsastanut rauhassa ja ajatuksella joka kohdan (ehkä poislukien takareiden ongelmat jotka olisi pitänyt pystyä verkan perusteella kyllä ennakoimaan), ja sitten piti mennä laskettelemaan ilman mitään valmisteluita siihen yhteen radan vaikeimmista tehtävistä. Mutta eipäs vaan maksanutkaan, vaan aluetason ennätysprosenteilla 61,731% mentiin kirkkaasti toiselle sijalle. Ja kun se yksi, vastoin ennakko-odotuksia, ei mennytkään ohi, niin sen "maksimisuoritus-pronssin" sijaan yhtäkkiä tarjolla oli hopeaa ja vielä sijoitus kaupan päälle. Palkintojenjakoa jouduttiin odottamaan jonkun aikaa, mutta kyllä kannatti!
Totuuden nimissä täytyy toki sanoa, että kisasta puuttuivat esimerkiksi kaikki Ypäjän ratsukot, eikä taso ollut ollenkaan sitä mitä yleensä Hämeessä (toisaalta, ei se kuitenkaan ole häpeä olla toiseksi paras paikalle saapuneista). Ja eteenpäin on menty: viime vuonna melkein nappiradalla tulos oli tasan 59%, ja nyt taas parinkin rikon kanssa kaikkea muuta kuin nappiradalla 61,7%.
Meidän kisakausi 2014 oli nyt tässä, ei olisi voinut paremmin lopettaa :)
Onnittelut hienosta menestyksestä!
VastaaPoistaEi puuttuvien ratsukoitten kannata antaa yhtään himmentää ansaittua mitalia, sehän on ainoastaan heidän häpeänsä. Kyllä tuohon menestykseen onkin kiva päättää kisakausi.