maanantai 19. elokuuta 2013

On the road again!

Sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan herätessä epäilemättä hieman mietitytti, että onkohan tässä mitään järkeä lähteä yhden seurakilpailustartin takia reissaamaan pari tuntia suuntaansa. Mutta kun kyyti oli tarjolla loistoseurassa, startti piti saada alle ja lähiseudulla tarjonta oli mallia HeC-KN niin Asikkalaan tiemme vei. Asikkalan seurakisoissa tarjolla oli siis HeB:0, joka on HeB-ohjelmista yksi suosikkejani koska siinä on riittävästi tekemistä koko ajan. HeA olisi ollut myös tarjolla, mutta tuo ponien yhden tähden kenttäkisaohjelma on jostain syystä sellainen mistä en tykkää sitten yhtään. Ja tällä treenillä se HeB oli ehkä ihan fiksu valinta.

Tähän mennessä pisin matka mitä Hupi on minulla ollessaan reissannut, on reilusti alle tunti kotoa Nokialle, mutta kun matkaseurana oli tuore laidunkaveri-tyttöystävä-ponitamma (johon Hupi on ihan silminnähden kiintynyt) niin matka taittui mukavasti, ja perillä kopista kurkisti kaksi tyytyväistä hörökorvaa. Niin, ja lastaukset muuten oli ehkä helpoimmat ikinä. Kotona kaveri ehti nostaa liinan ylös kun Hupi oli jo kopissa, ja kisapaikalla ei sitten edes viritetty koko liinaa, ja hevonen marssi rauhassa tyytyväisenä suoraan sisään, pienintäkään hetkeä epäröimättä.

Matkaseuralaisen luokka oli ennen omaamme, joten kisapaikalla kulutettiin aikaa taluttelemalla hevosta hiekkateitä pitkin. Ötököitä oli niin paljon, ettei edes paksunahkaisen Hupin kanssa voinut jäädä pitkäksi aikaa paikalleen. Hupi hörhötti kaikille laiduntaville hevosille, ja tanssahteli välillä narun päässä kuin mikäkin ori. Ja sitten se lopulta tajusi, että yhdellä laidunlohkolla ei ollutkaan hevosia vaan ylämaankarjaa - voi sitä tuijotuksen ja puhinan määrää kun heppareppana yritti ottaa selvää että mitä ihmettä nuo oikein ovat.

Koska Hupi oli kävellyt melko paljon ennen verkkaa, niin varasin lopulta varsinaista verryttelyaikaa noin 25 minuuttia. Aluksi etenevää ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, reilun mittainen käyntipätkä väliin, ja sitten siirtymisiä, pari lisäystä ravissa ja laukassa, pieni keskustelu kokoamisista (joo-o, täytyisi ihan oikeasti tulla myös takaisin), ja valmista tuli. Ihan kamalan hätäinen ja yli-innokashan hevonen luonnollisesti oli, ja sille en pystynyt mitään näin lyhyessä ajassa tekemään. Liioitellun isosti kokoamalla ja siitä eteen päästämällä sain tahdin aina hetkeksi rauhoitettua, mutta vaikutus oli säälittävän lyhyt, ja kohta oli ponilla samanlainen kiire taas. Päätin hyvin nopeasti että olkoot tasaisen kiireinen, ja korjataan hätäily sitten ajan kanssa kotona.

Kotitallilla on sen verran paljon hälinää ja virikkeitä, että siirtyminen rauhallisesta verkkamaneesista kisakentälle ihmisten, hevosten, polkupyörien, buffan ja äänentoiston sekaan ei vaikuttanut Hupiin oikeastaan millään tapaa, kuten ei myöskään se kun meitä edeltävä ratsukko ilmeisesti jotain säikkyessään keilasi takaviistossa kouluaitaa nurin. Rataa kiertäessä varmaan itse jännityin vähän, koska Hupi spottasi hienosti kaikki möröt ja esitti perinteiset kylkimyyrynsä tuomaripäädyssä. Jotain on mennyt kuskillekin perille, koska nyt uskalsin uskoa, että tässä tilanteessa ihan oikeasti meille paras askellaji on laukka - laukassa tuomaripäädyn läpi molemmista suunnista, ja mörköjä ei enää ollut.

Rata oli, kuten ennakoinkin, kautta linjan kiireinen, ja varmaan yhtään puolipidätettä en saanut läpi kunnolla. Keskiraveissa oli vähän ajatusta sinne päin mutta molemmat jäi kesken (jälkimmäinen siksi, että yksi mörkö sittenkin kurkisti vielä kerran), voltit veeeenyi ja muutenkin raviosuudessa oli ihan tyhmiä huolimattomuusvirheitä. Käynti oli edestä lyhyttä ja jännittynyttä (ja meinasin sen vielä ekasta kulmasta itse rikkoa), ja näkyi myös laukannostossa. Laukkaohjelma oli siistimpi ja aavistuksen rauhallisempi, vaikka laukassa näkyikin selvästi vielä takaosan jäykkyys kun sisätakanen ei haluaisi kantaa. Keskilaukat tein vähän (liiankin) käsijarru päällä, kun en ollut ollenkaan varma että tuleeko hevonen koskaan takaisin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin suht rikkeetön rata, ja kunhan tahti saadaan rauhoitettua ja sitä myötä takaosa kantamaan niin suunta on taas ihan hyvä. Kiltillä seurakisa-arvostelulla tästäkin suorituksesta irtosi 63,2%, ja lopulta kotimatkalle lähdettiin sinivalkoisen rusetin kanssa. Nyt sitten tiivistä treeniä, Vesilahden aluekisoissa ensi kuun alussa "välistartti", ja rohkeasti syyskuun lopulla aluemestaruuksiin. Hämeen alueen taso suomenhevosissa on niin kova, että menestystä sieltä on ihan turha haikailla, mutta jos saisi ehjän siistin radan eikä ihan häntäpäässä olisi, niin voisi olla tyytyväinen.

Ja niin, pienen seuran pienet kisat, mutta kaikki toimi ihan kympin arvoisesti. Jos joku harkitsee Vesikansan Ratsastajien kisoihin lähtemistä niin voin lämpimästi suositella :)

Ja lopuksi toki myös video radasta.


lauantai 17. elokuuta 2013

Taas mennään

Eikös hevosella voi aivan hyvin ilmoittautua kisoihin kun sillä on ehtinyt sairasloman jälkeen viikon kevennellä ja kevyesti laukata suoria uria, ja pari kertaa tehdä kevyen koulutreenin? Kun tilaisuus tarjoutui niin noin puolen sekunnin harkinnan jälkeen päätin että tottakai voi. Ehdittiin kuitenkin ennen kisaa jopa tuplata treenikertojen määrä neljään, ja toisaalta kyseessä on kuitenkin vain seurakisojen HeB-luokka. Joten huomenna nuttura kireälle ja menoksi :)

Kuukauden sairasloman jälkeen Hupi ei suoranaisesti ole ollut kovin nautinnollinen ratsastaa. Tai siis, sanotaanko että siinä riittää työmaata. Asenne on kyllä kohdillaan mutta välillä pitää vähän vakuutella hevoselle että kyllä, sinä oikeasti pystyt tähän kun vain yrität. Ja toisaalta tämän viikon aikana puolipidätteitä on mennyt oikeasti läpi noin nolla kappaletta, intoa ja virtaa on enemmän kuin laki sallii.

Alkuviikko pysyttiin hevosen mukavuusalueella, paljon laukkaa, vähemmän ravia, paljon siirtymisiä ja vähän kokoamisia. Eilen sitten päätin ottaa pienen riskin ja tehdä ihan kunnollisen ja raskaan treenin. Alkuverkat vanhaan tapaan mutta sitten paljon kokoamisia, jumppaa (vastalaukkoja suht jyrkilläkin teillä) ja jokaisesta ohjalla roikkumisesta tai läpimenemättömästä puolipidätteestä seis, myötäys, ajatus vähän peruutusta ajatellen (muttei välttämättä takaperin, vain paino takaosalle) ja sitten uusi yritys. Aika paljon liikuttiin mukavuusalueen ulkopuolella, joten vähän epävarma olo jäi luultavasti molemmille. Kuitenkin joskus aiemmin - toki valmentajan avustamana - tämä on kantanut hyvin hedelmää seuraavina päivinä.

Ja toimihan se, tänään oli ihan eri hevonen alla. Notkea ja malttavainen (puolipidätteistä jo valtaosa meni ainakin jollain tasolla jakeluun), toki vähän juminen takaa edellispäivän runsaiden kokoamisten jäljiltä, mutta luultavasti palautuu ihan riittävästi huomiselle. Tänään tehtiin pääsääntöisesti helppoja asioita ja suht lyhyesti. Tähän asti koko kesän yötäpäivää ulkoillut Hupi jäi varsin tyytyväisenä talliin huilimaan ja heinää syömään. Siinä kaatosateessa kastuneita varusteita pestessä mietin itsekseni, että hevosten heinänä rouskutus on ehkä yksi maailman rauhottavimmista äänistä :)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Hyvänmielenhevonen

Hyvänmielenhevonen tulee laitumelta vähän uneliaana, käy haistamassa ja tervehtimässä tallinpitäjän kikattavaa pikkutyttöä ja nuokkuu narun päässä kun tyttö ajaa kolisevalla-rämisevällä leikkitraktorillaan vierestä.

Hyvänmielenhevonen lompsii menemään soratietä puolipitkin ohjin kun kuski puhuu puhelimessa, ja reagoi kahteen takaa tulleeseen mopoon ja samaan aikaan vastaan tulleeseen avolava-autoon kääntämällä vasemman korvansa kysyvästi taakse, "onko ok". Pohje sanoi kevyesti että on, ja hyvänmielenhevonen lompsi rentona eteenpäin. Mopotytöille muuten täysi kymppi siisteistä rauhallisista ohituksista :)

Hyvänmielenhevonen seisoo kauniisti paikallaan kun kaksi marjastajaa käy sitä taputtelemassa ja ihastelemassa.

Hyvänmielenhevonen kuuntelee valppaasti pää pyörien ja korvat tikkana pystyssä harjulla kanssaliikkujen askelten ääniä, milloin minkäkin puskan tai harjanteen takaa, mutta talsii silti aina rentona ja tyytyväisenä eteenpäin.

Hyvänmielenhevonen on pienen sairaslomansa jälkeen täynnä puhtia ja energiaa, ja purkaa sen täysin oikeisiin asioihin. Ravia ei tänään harrasteta oikeastaan ollenkaan, koska se on tämän hevosen heikoin askellaji. Laukka sen sijaan pyörii ja rullaa ensimmäisestä nostosta lähtien kevyenä ja helppona. Nostoja, myötälaukkaa, vastalaukkaa, joustavalla askeleella, selkä ylhäällä ja rennolla pitkällä kaulalla. Oliko ratsastus oikeasti näin helppoa?

Hyvänmielenhevonen bongaa jo kaukaa samaa harjumonttua lähestyvät tallikaverit, luvan saatuaan seisahtuu, jää tarkkana tuijottamaan kurviin mistä kaverit ilmestyvät, ja on silminnähden tyytyväinen kun saa lähteä kavereiden mukana kotia kohti.

Hyvänmielenhevonen päästää tallin maskottishetikan ihan viereen syömään kupistaan tippuneita kauranjyviä.

Hyvänmielenhevonen laitumelle päästyään huomaa ensin että melkein koko lauma on portin vieressä kulmauksessa, tähystää hetken, bongaa yksinäisen kaveriponinsa laitumen takanurkasta ja ravaa ystävänsä viereen laiduntamaan.

Hyvänmielenhevonen kruunaa hienon päivän, ja tarvittaessa pelastaa sen huonommankin.


 

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Säikähdyksellä selvittiin

Turhat ja melkein turhat klinikkareissut ovat niitä parhaita klinikkareissuja.

Hupi tuli siis pari viikkoa sitten viikonloppuna laitumelta könkäten vastaan. En ollut itse tallilla vaan vuokraaja oli lupautunut menemään kengittäjää vastaan, kun itse olin Parvelan koulukansallisissa kameran kanssa heilumassa. Hupi liikkui todella epämääräisesti, ja ongelmaa oli ilmeisesti vähän vaikea paikantaa mihinkään tiettyyn jalkaan. Mitään ulkoista vammaa ei missään ollut näkyvissä, joten siinä mielessä oli oikein hyvä että kengittäjä oli tulossa, koska päästiin samantien sulkemaan pois kavioista johtuvat ongelmat. Hupi, joka yleensä on edestä täysin moitteeton kengitettävä, nyppi vasenta etujalkaansa ihan jatkuvasti, mutta mitään kaviopaiseeseen viittaavaa tai muutakaan syytä ei löytynyt mistään jalasta. Kengityksen jälkeen liikkuminen oli vielä pykälää vaivalloisempaa. Ja tämä hevonen oli siis tähän päivään mennessä ontunut yhtä kaviopaisetta ja yhtä naulanpainamaa, mutta ei millään tavoin esimerkiksi muutaman vuoden takaista hankkarivammaansa.

Tulin itse illemmalla Parvelasta palatessani tsekkaamaan tilanteen, ja tässä vaiheessa oikea etujalka oli lähtenyt selvästi keräämään nestettä. Koska turvotuksen alku saatiin "rysän päältä kiinni", oli helppo todeta että se alkoi paikallisesti jalan sisäsäären puolivälin paikkeilta, puikkoluun seudulta. Kaiken sai painella läpi, mitään Hupi ei aristanut mutta otti jalalla selvästi lyhyempää askelta käynnissä ja ravissa suorastaan nyökki ja ontui omalla skaalallaan aika rajusti. Pahinta peläten jätettiin hevonen lepoon ja sovittiin vuokraajan ja ihanien tallikavereiden kanssa kylmäysvuoroja siten, että jalka kylmättiin kolmesti päivässä. Ensimmäinen ajatus itsellä oli että joko hankkarissa tai puikkoluussa (tai molemmissa) on jotain sanomista. Päätin kuitenkin odotella jokusen päivän että turvotus laskee, että sillä klinikkareissulla sitten saadaan kaikki tsekattua kerralla. Hupi sai jäädä edelleen yötä päivää laitumelle, koska se todennäköisesti riehuisi tallissa tai pienessä tarhassa yksinäisyyttään paljon enemmän kuin rauhallisen laidunkaverin kanssa.

Parissa päivässä jalka alkoi vastata kylmäykseen ja viiden päivän kuluttua se oli taas kuiva kuin varsan jalka, mutta siinä kohdassa mistä turvotus oli alkanut, oli pieni kova patti. Samassa ajassa ontuminenkin oli lieventynyt pieneen epäpuhtauteen siten, että sisäetujalkana oikean etusen liike oli vielä vähän hätäinen ja lyhyt mutta ulkoetujalkana täysin normaali. Klinikkapäivän aamuna jalka oli rutikuiva ja liikkuminenkin levosta johtuvaa jäykkyyttä lukuunottamatta lähestulkoon normaalia. Reissuun lähdettiin joka tapauksessa, koska ikipäivänä en olisi uskaltanut lähteä treenaamaan hevosella josta en voi olla varma onko se terve.

Teivossa eläinlääkäri katsoi jalan ensin ulkoisesti läpi ja totesi saman kuin itsekin olin todennut, jänteet ja hankkari ovat aristamattomat (myös sen "patin" kohdalta), ja hän ei niistä löytänyt myöskään mitään epänormaalin tuntuista. Liikkuminen katsottiin ympyrällä ja suoralla, ja oikea etunen oli sisäjalkana ja suoralla ihan pienen aavistuksen verran epäpuhdas, mutta niin minimaalisen vähän ettei lähdetty puuduttamaan - varsinkaan kun todennäköinen syyn sijainti oli jo tiedossa. Seuraavaksi otettiin suunta röntgeniin, missä jalka kuvattiin parista eri kulmasta. Super-Hupi selviytyi röntgenistä rauhottamatta, ja ainoastaan isompi kattokiskoilla liikkuva kamera oli aavistuksen jännä.

Kuvien jälkeen voitiin lopulta todeta, että taivaankappaleet olivat tällä kertaa oikeassa asennossa. Puikkoluu oli ottanut aika isoa kolhua, ja patti osoittautui alkuperäisten aavistusten mukaisesti reilun kokoiseksi luuliiaksi. Mitään edes hiusmurtumaa iskukohdasta ei kuitenkaan löytynyt, vaikka ainekset sellaiseen epäilemättä olivat olemassa. Liikaluun kasvu koitetaan saada pysähtymään kortisonilla, ja jos tämä onnistuu niin mitään haittaa tuosta ei pitäisi jatkossa olla. Viereisessä jalassahan Hupilla on ihan vastaava ja vastaavalla tavalla hoidettu luuliika, ja se on ainakin pysynyt oireettomana.

Viikko kävellään, viikko otetaan kevyesti ravia ja laukkaa pätkissä, ja jos takapakkia ei tule niin siitä sitten vähitellen normaaliin liikuntaan. Tämä työnarkomaaniponihan on viimeisen viikon tullut portille vastaan siinä toivossa että pääsisi lenkille - normaalitilanne kun on se että se vihellyksestä nostaa päänsä, katsoo kerran ja toteaa että kävele sinä, minä syön sillä aikaa vielä vähäsen.

Jos kaikki menee putkeen niin tässähän ehtii vielä kisoihinkin tällä kaudella. Kesäpaussi venyi melkoisesti suunnitellusta, mutta ei juuri harmita tällä hetkellä. Aluemestaruuksiin tarvittaisiin pari starttia alle rutiinin löytämiseksi, että uskaltaisin lähteä ensimmäistä kertaa kokeilemaan. Seuranmestaruuksiin sen sijaan pitäisi ehtiä varmasti.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Se siitä normaalista

Sano taikasana...
... normaali
... treeni
... kisakalenteri
... hyvä ratsastaa

... ja odota hetki niin hevonen tulee laitumelta kolmella jalalla vastaan.

Toinen etunen on paksu kuin tukki ja Hupi ontuu sitä ravissa. Painellessa ei arista mistään, kävelee ihan "ok" ja varaa jalalle painoa kyllä ihan normaalisti. En kuitenkaan uskalla edes ajatella mitä sieltä on mennyt, tämä hevonen kun ei esimerkiksi muutaman vuoden takaista hankkarivammaansakaan (joskin lievää sellaista) ontunut päivääkään. Tämän viikon agenda on sitten ollutkin kylmää aamulla, kylmää päivällä ja kylmää illalla, ja kunhan pahin turvotus laskee niin sitten klinikalle ultraan.

Positiivisella puolella, herra hevosen hammaslääkäripäivä oli onnistunut. Jos jossain muualla onkin sanomista niin hampaat tällä on priimat, vuoden raspausväli ja "vähän jotain ihan pientä epätasaisuutta, ei muuta". Ja mitä tekee ahne hevonen pienessä päiväkännissään kun se talutetaan karsinaansa tokenemaan? No menee tietysti ruokakuppia tarkistamaan, vähän horjuen mutta suunta oli kyllä heti selvä. Mitään ei arvatenkaan löytynyt joten Hupi jäi sinne rakkaimpansa luokse nukkumaan, turpa kupin pohjaan tiukasti nojaten.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Paluu normaaliin päiväjärjestykseen

Viimein ollaan pääsemässä taas takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, kun ainakaan toistaiseksi ei enää uusia ylläreitä ole tullut. Jalka alkaa olla suht kunnossa, ehti tosin lopulta kuitenkin kasvattaa sen verran liikalihaa, että huomisen raspauksen yhteydessä eläinlääkäri saa vilkaista sitäkin ja sanoa mielipiteensä että annetaanko olla vai tehdäänkö jotain.

Reilu viikko sitten oltiin nopealla varoitusajalla vieraan valmentajan silmän alla, ja varsin mielenkiintoisia ja osuvia havaintoja kyllä tuli. Viidessä minuutissa oli käyty läpi a) kuskin vinous ja sen suurimmat syyt, b) kuskin pakottava tarve tehdä koko ajan jotain ja "auttaa" hevosta (ja tehdä siitä samalla kiireinen) ja c) hevosen tapa nojata sisäpohkeeseen kun kuski sen nojan siihen kerran tarjoaa. Keskityttiin oikeastaan lähinnä siihen koko aika, että ensinnäkään en näperrä mitään ylimääräistä, ja toisekseen siihen että käytän ulkoapuja. Hupi oli aluksi vähän hukassa kun sisälle "kaatuessa" sisäpohje ei ollutkaan ottamassa vastaan ja tarjoamassa tukea. Tilalle tarjottiinkin nyt riittävästi puolipidätteitä (odota!) ja ulkopohje vaikutti edessä ja käänsi lapoja, ja hevonen sai hakea ihan itse oman tasapainonsa sisäpuolen kanssa. Alkuun tuntui siltä että kaadan vaan hevosta sisäkylki edellä kurviin, mutta kun se alkoi itse ottaa vastuuta omasta tasapainostaan, niin vähitellen alkoi kuskikin hoksata mitä tehtävällä haettiin. Suurimmat ahaa-elämykset taisivat tulla vasta myöhemmin, kun systemaattisesti jatkoin samalla tavalla, ja yhtäkkiä oikeassa laukassa tapahtui joku *naps*, ja alla oli suora ja tasapainoisen tuntuinen hevonen. Kävi ainakin melko selväksi että toukokuun kisan sisäpohjetta vasten heittäytyminen oli ihan itse kerjätty...

Viime viikolla Hupi pääsi vuokraajan kanssa Pohtiksen keskiviikkokisoihin hyppäämään pikkupikkuristikoita ja hauskaa näytti olevan. Jokaista estettä tuijoteltiin korvat pystyssä ja silmät suurina, ja jokaisesta mentiin yli oikein loikalla. Alkuradasta Hupi esitti teatraalisen suuria loikkia, loppuradasta sitten ei enää jännittänyt esteet niin paljoa niin keilasi sitten pari viimeistä takasilla alas. Oman radan jälkeen Hupi sai odotella pari tuntia tallikaverin ratoja ennen kotimatkaa, ja ei näyttänyt herraa paljon kisapaikan vilinä stressaavan. Se maisteli välillä vähän vihreää ja nukkui sitten taas pää melkein polvissa roikkuen - väsynyt mutta onnellinen.

Lauantaina jatkettiin viime valmennuksen asioita, ja itse asiassa tuo oikean laukan kohdilleen loksahtaminen tuli juuri tällöin, ja tarttui jopa videollekin. Tämän jälkeen otettiin pari päivää vähän rennommin - tai siis itse asiassa sekä sunnuntaina että maanantaina tein ihan kunnon koulutreenit mutta ilman satulaa. Kiva huomata miten oma tasapaino ja itseluottamus on kehittynyt siten että pystyin tekemään ihan kaikki asiat - keskiraviyrityksiä myöten - kuin olisin tehnyt satulankin kanssa. Kovin monella muulla hevosella en varmasti samaan pystyisi, mutta Hupi tuntui turvalliselta jopa "hui-apua-kana" -sivuloikkineen.

Tänään suunnitelmissa on sitten joko laittaa kanget (ihan liian) pitkästä aikaa, tai sitten jos joku sattuisi samaan aikaan innostumaan niin voisi rakentaa jotain pientä puomi-este-tehtävää. Vaikka kyllähän viimeksi kesken kankitreenin kaveri tuli pystyttämään esteitä kentälle, eikä tarvinnut paljon yllyttää että lyhensin jalustimia muutamalla reiällä ja vaihdoin lajia.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Virtapiikkejä havaittavissa

Hupin jalkatilanne alkaa - luojan kiitos - normalisoitua. Kun on eläväinen ja mielellään lenkille lähtevä eläin, niin näköjään jo parin päivän kevyempi työ saa esille varsin mielenkiintoisia ominaisuuksia. Ei ole laidunlaiskuudesta kyllä sitten tietoakaan. Liikutus oli viime viikolla jalan vuoksi lähinnä kävelyä ja kevyttä hölkkää. Juhannusaattona lähdin tekemään kymmenen kilometrin "rauhallisen rennon käyntimaaston". Tai siis, luulin lähteväni. Hupi-velikulta vaan oli vallan toista mieltä.


Kuvassa näkyy päivän ensimmäinen mörkö - tien yli menevä sähkötolpan varjo, kuski ei vaan tiedä vielä tätä. Rennosta käynnistä pitkin ohjin jännittyminen, stoppi varjon eteen, trööt-puuh-trööt, ja teatraalinen loikka varjon yli. Just just. Fiksumpi olisi voinut ehkä tästä arvata jo mitä tuleman pitää, allekirjoittanut sen sijaan keskittyi juhannusaaton teeman mukaisesti bongaamaan mahdollisimman monta erilaista kukkaa tien varrelta.
 

 Näin umpeen kasvaneella polulla täytyy asua paljon mörköjä. Yhtään loikkaa tai pyrähdystä ei tullut mutta tiukasti eteenpäin suunnattu korvien asento kertoo kaiken tarvittavan hevosen valppausasteesta.


Let the show begin! Edessä on silta, joka ollaan ylitetty noin kymmeniä jollei kohta jo yli sata kertaa. Vaan tänään herra hevonen päätti että sillan alla purossa asuu alligaattoreita, ja jokainen fiksu hevonen pakenee paikalta. Päästiin aina melkein etuset sillalle asti kunnes hevonen hyppäsi aina yläkautta ympäri ja yritti paeta tulosuuntaan. En uskaltanut kovin rajusti käskeä eteenkään, kun pelkäsin että Hupi päättää hypätä lopulta sillalle ja kaatuu kosteilla lankuilla. Pakko oli lopulta luovuttaa ja tulla selästä alas, ja sitten mentiinkin siltaa ees-taas-ees-taas ihan muutama kerta, ensin maasta ja sitten selästä käsin. Kele.


 Metsän möröistä selvitty, kilometrin verran mennään asfalttiteitä pitkin. Isoimmat kauhistukset tällä pätkällä olivat kaksi leikkivää poikaa (korvat kääntyivät) ja polttopuukasan peitteenä ollut lepattava pressu (puuh!).


Ja sitten onkin jo tutun harjumetsän möröt edessä.  Hupi ei voi käsittää miksi laukkamäkeä ei laukatakaan tällä kertaa. Ehkä tästä (ja paarmoista) suivaantuneena seuraavalla pikkupolulla esitettiinkin sitten päivän suurin show. Kymmenen metrin päässä ylempänä rinteessä pururadan varressa penkillä oli päivän pahin pelotus - voitteko kuvitella - ihminen. Siis ihan oikea ihminen. Kehtasi istua penkillä ja olla vaan. Pakene tai kuole! Hupi onnistui lietsomaan itsensä ihan oikean paniikin rajamaille, ja sen mielestä oikein sopiva ratkaisu tilanteeseen oli tehdä uukkari ja paeta kinttupolkua alamäkeen laukalla. Eihän se pitkälle päässyt kun jarrut toimivat tässäkin tilanteessa, mutta niin virittyneessä mielentilassa hevonen oli että vähän melkein jo pelotti. Se käytännössä istui takaosansa päällä, ja melko rajuja pakoreaktioita, osa eteen ja osa taakse, tuli varmaan lähemmäs kymmenen ennen kun päästiin kohdasta ohi. Luulin tuntevani hevoseni mutta tämä tuli kyllä aika puskista. Onhan se ennenkin säikkynyt olemattomia, välillä rajustikin, mutta tilanteen tajuttuaan sitten ollut yleensä lähinnä nolostuneen oloinen. Nyt pakoreaktio oli niin voimakas ja jäi ihan päälle, niin että olisin voinut kuvitella puskassa vaanivan karhun tai jonkun vastaavan pedon. Mutta että ihan ihminen...


Melkein kotona, tien päässä näkyvän metsäsaarekkeen takaa löytyy kotitalli, nyt voi Hupikin jo vähitellen rentoutua. Eikun mikäs tuolla pihassa on, hui sentään! Pienet puhinat kohdistettiin vielä oksasaksien kanssa aitaa leikanneeseen poikaan, pystyyn nostettuihin kottikärryihin ja kompostoriin. Ei tämän hevoseläimen kanssa kyllä aika pääse tulemaan pitkäksi. Onneksi nyt juhannuksen jälkeen päästään taas takaisin normaaliin päiväjärjestykseen ja kunnolliseen liikuntaan kun jalka alkaa olla kunnossa ja liike puhdasta.