Note to self: Jos aiot lähteä lokakuussa iltaseitsemän maissa maastoilemaan niin heijastimien lisäksi se otsalamppu kannattaa muistaa ottaa mukaan.
Takaisin ei silti käännytty, kyllähän hevonen näkee, kuskin tehtävä on vaan pysyä mukana. Alku oli tosin vähän haastavaa kun kerkesin juuri miettiä että onpas kivan rentoa ravia ja sitten maassa olikin muovinpala-mörkö jota varmuuden vuoksi väistettiin teatraalisella sivuloikalla. Sen jälkeen täti otti vähän tukevampaa asentoa selässä ja totesi että rentous saa tänään olla toissijainen asia.
Tehtiin yhteensä tunnin lenkki pilkkopimeässä harjussa. Tutuilla reiteillä uskalsi kuitenkin ravata ihan hyvin kun pitoa tuntui riittävän, kiitos sunnuntaina alle laitettujen hokkikenkien. Ravattiin harjua ristiin rastiin puolisen tuntia, välissä käveltiin vaan ihan pahimmat paikat ja jyrkät alamäet. Hupi tuntui olevan mielissään kun sai edetä reippaassa tempossa, ja yllättäen ravasi rauhassa myös perinteiset laukkapätkät, missä se yleensä oma-aloitteisesti yrittää tarjota laukkaa. Alussa ravi oli vähän jähmeää mutta parani ensimmäisen kilometrin aikana ihan selvästi, ja oli lopussa oikein hyvää.
Syksyn ensimmäisillä pimeillä autojen ohitukset tiellä on aina vähän jännittäviä. Nyt otettiin ihan rauhassa ja pysähdyttiin aina kun tuli auto vastaan, varsinkin kun ilman sitä omaa pientä tuikkua ei todellakaan nähnyt auton valojen ohi lainkaan. Muuten koko lenkin ainoaksi möröksi jäi se paha-paha-muovipussinriekale, normaalisti puhinaa aiheuttavat vastaantulijat pilkkopimeässä metsässä taas olivat tällä kertaa ihan ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti