Maneesiin kuraa karkuun

Maneesikausi korkattiin tässä kuussa sitten meidänkin osalta, kun maksoin lähiratsastuskoululle maneesikortin. Näin lokakuussa sitä aina välillä miettii miten mukavaa olisi, jos hevonen asuisi maneesitallilla. Vaan kun kokopäivätarhaus kaverin kanssa, mukavan pieni talli ja maneesi ei vaan mahdu samaan pakettiin (saati budjettiin), niin valitaan sitten ne meille tärkeimmät. Kenttähän meiltä löytyy omasta takaa, mutta näin sateisena syksynä se on mennyt paikoin vähän liukkaaksi, joten käydään aina välillä maneesilla tekemässä laukkatyöskentelyä ynnä muuta mihin vaaditaan vähän parempaa pitoa.

Operaatio "isompi moottori" jatkuu edelleen, ja sileätyöskentelyn osalta ollaan nyt keskitytty laukkaan. Laukasta puuttuu vielä paljon kantokykyä ja ponnistusvoimaa, joten Hupi mielellään käyttää "vauhti korjaa virheet" -metodia. Laukka menee helposti vähän ylitempoiseksi, jolloin koko ajan on kiire, ja lisäksi sivullevievät ja taivuttavat avut eivät mene läpi vaan kaikki tarkoittaa hevosen mielestä kaasua.

Hyvä ratkaisu siirtymisiin löytyi niinkin vanhasta tutusta (ja tähän asti jopa turhalta tuntuneesta) asiasta kun etuosakäännökset. Tultiin kulman läpi takaosaa väistättäen (ja niin ettei hevonen roiku ohjassa!) ja siitä suoraan laukannosto - ja kyllä muuten lähti laukka takaosalta ponnistaen. Mitään kouluratakelpoisia nostojahan noin on turha kuvitella tekevänsä, mutta nosto todellakin tulee takajaloilla ponnistaen eikä etuosa edellä laukkaan kaatuen. Ja varmaan osin juuri siksi että takaosa on töissä, myös siirtymiset alaspäin olivat paljon sujuvampia. Tein neliöllä harjoitusta, jossa käänsin etuosakäännöksen kulman läpi, nostin suoralla laukan, laukkasin yhden kulman läpi ja siirryin neliön seuraavalla sivulla suoraan käyntiin, ja heti seuraava kulma taas takaosaa väistättäen. Tässä harjoituksessa Hupi ei kuumunut niin paljon kuin yleensä laukkasiirtymisiä tehdessä.

Tänään sitten ohjelmassa oli siirtymisten lisäksi pitkiä pätkiä laukkaa, tehtäviä koko ajan vaihdellen. Annan itse liian helposti periksi heti jos laukassa tulee joku ongelma, ja korjaan kovin mielelläni uuden noston kautta - vaan kun radalla näin ei voi tehdä, vaan korjaukset pitäisi tehdä askellajin sisällä. Alkuverkassa yritin saada hevosta nopeaksi avuille tekemällä siirtymisiä askeleet laskien - kymmenen käyntiä, kymmenen ravia tai kuusi laukkaa, kaksitoista ravia. Luulin omistavani edes jonkunlaisen rytmitajun mutta uskomattoman vaikeaa oli alkuun. Ja perfektionistia häiritsi kun ei ehtinyt ratsastaa askellajia sellaiseksi kun halusi ennen seuraavaa siirtymistä, mutta ajatuksenahan ei ollut viilata yhtä askellajia kierrostolkulla vaan tehdä useita siirtymisiä yhden ympyrän aikana.

Lopuksi ratsastin molempiin suuntiin laukkaa muutaman minuutin putkeen ilman yhtään korjausta ravin tai käynnin kautta (lukuunottamatta lepopaussia suunnanvaihdon yhteydessä) - suoria linjoja, kaarevia linjoja, isoa laukkaa, kokoamisia, vastalaukkaa loivalla kaarella, kahdeksikkoa ja niin edelleen. Väsyessään Hupi yritti heittäytyä ohjalle kuskin kannettavaksi, mutta vasta-asetuksilla ja vastalaukalla sain sen korjattua yllättävän hyvin takaisin. Vasen laukka oli parempaa kuin oikea, toisaalta ratsastin ensin vasemman laukan ja sitten oikean, eli väsymykselläkin varmasti oli osansa asiassa, koska muutoin Hupi tuntui kivan suoralta. Suoruuteen taas isoin rooli oli varmaan siinä että ensitöikseni maneesiin tullessani pysäytin hevosen kohtisuoraan peilin eteen ja suoristin oman (ylä)kroppani, vasen kylki oli taas lytyssä.

Kohta vuorossa on varmaan taas kevyempi jakso, kohtahan tässä on kuukausi tehty töitä aika intensiivisesti. Pari muutaman päivän vapaata tai kevyempää pätkää Hupi on saanut mutta muuten se on liikkunut kunnolla hikeen noin joka toinen päivä. Vielä on työskentelymotivaatio kohdallaan, mutta paussi lienee syytä pitää ennen kuin suunta kääntyy huonompaan.

Päivän Super-Hupi löytyi tänään maneesimatkalta, kun tutulla reitillä tehdään pohjia uusiksi ja yhdessä risteyksessä vastassa oli pikkukaivuri ja rekka. Hetken aikaa seisoskeltiin ja ihmeteltiin, ja lopulta Hupi seisoi muutaman metrin päässä koneista, valppaana ja vähän ehkä jännittyneenä mutta vailla pienintäkään aikomusta poistua. On se rohkea!