Pomppufiilis

Auto saatiin kuin saatiinkin kuntoon, ja pääsin sinne viimeviikkoiseen Hannan valmennukseen. Oli varmasti hyvä ajatus aloittaa tauon jälkeen työnteko valvovan silmän alla, sen verran tuntui olevan ihan perustekemisessäkin korjattavaa. Tai mitään suurta ongelmaa ei kuulemma päälle päin näkynyt, itsellä oli vaan sellainen fiilis että sekä hevonen että ennen kaikkea kuski olivat aivan liian hitaita koko ajan.

Tehtiin paljon uudenlaisia harjoituksia, ja pysyttiin (melkein liiankin) iso osa tunnista oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Alkuun jumpattiin hevosia ympyrällä taivuttamalla ravissa kaulaa muutamiksi askeleiksi oikein liitoitellusti sisään (ilman että ulkolapa tai -kylki karkaa), väliin suoristus ja taas uusi taivutus. Hetken päästä taivutukseen lisättiin takaosan väistätys ulospäin, ja silti edelleen ulkolapa piti pysyä hallinnassa. Aloitettiin hyvin pienessä ravissa, ja kun homma sujui siinä, lisättiin ravin tempoa vähän, ja taas sama homma alusta. Kolmen kerran jälkeen olin varma ettei isompaa ravia enää löydy ainakaan niin että a) pystyisin siellä istumaan, b) pystyisin samalla vielä vaikuttamaan hevoseen tai c) hevonen pystyisi suoriutumaan taivutuksista ja väistöistä tempon säilyttäen. Ja mitä vielä, vasta siinä kaikkein isoimmassa ravissa Hupi alkoi pärskiä tyytyväisenä, ja väisti edelleen pyydettäessä ihan sujuvasti. Tämä tehtävä otetaan ehdottomasti ohjelmistoon mukaan, loistavaa jumppaa selälle ja takaosalle - ja hevonenkin tuntuu tykkäävän.

Toinen uusi ja erittäin toimiva tehtävä oli peruutukset suoraan käynnistä ja ravista, siis ilman pysähdystä siinä välissä. Alkuun oli vaikeaa saada liike-energia säilymään ohi tuon ohitetun pysähdyksen, mutta vähitellen Hupi hoksasi mitä siltä pyydetään ja suoritti hienosti, kunhan vana muistin itse elää tarpeeksi käden kanssa, yhdeksikin askeleeksi lukittunut käsi sai heti aikaan (täysin oikeutettua) vastustelua. Hanna ei heti kertonut mitä ajaa takaa tehtävällä vaan antoi meidän ensin vähän miettiä asiaa itse. Oikeaoppisessa peruutuksessa kokoamisaste on yllättävänkin suuri ja hevonen käyttää takaosaansa oikein: siirtää painon taakse ja koukistaa takajalkojen niveliä. Muutaman tämän tehtävän toiston jälkeen hevonen alkaa reagoida jo siihen ensimmäiseen pidätteeseen samansuuntaisesti, energia ei katoa vaan hidastuminen muuttuukin kokoamiseksi, eli (puoli)pidäte onkin kokoava apu, kuten sen kuuluu olla. Testasin tätä uudelleen seuraavalla itsenäisellä maneesikeikalla, ja parin kerran jälkeen voin väittää ensimmäistä kertaa tunteneeni Hupin kanssa miltä ravin kokoamisen pitäisi oikeasti tuntua - tikittämisen sijaan tahti säilyi, energia säilyi, ja ravi suorastaan pomputti ylöspäin kuin kumipallo.

Hurjan raskas harjoitus tuo on tottumattomalle hevoselle, ja montaa kertaa en edes pyytänytkään, mutta kun talven aikana päästään tekemään riittävän monta toistoa niin hyvä tulee :)  Yllättävän nopeasti sain myös itse apuni järjestykseen niin, että pystyn tekemään eron siihen, milloin pyydän pysähdystä, ja milloin haluankin peruutuksen suoraan liikkeestä. Alkuunhan Hupi alkoi tarjota peruutusta joka kerralla, mutta kun (jos) olen itse riittävän nopea reagoimaan niin ehdin pysäyttää liikkeen halutessani paikalleenkin. Ja on muuten takajalat alla sitten siinä pysähdyksessä!

Laukkatyöskentely jätettiin aika vähiin, ympyrällä asetuksen siirtoa puolelta toiselle, ja lopuksi siirrettiin vähän takaosaakin ympyrän kaarelta sisälle. Voiman kasvaessa Hupilta tuntuu katoavan laukka aina ihan kokonaan, ja nyt ollaan taas siinä vaiheessa. Se laukkaa kyllä ihan puhtaasti ja kolmitahtisesti, mutta tasapaino on uudessa vähän isommassa liikkeessä niin hukassa ettei kokoamaan pysty lähes ollenkaan. Joka kerta laukka on kuitenkin tullut takaisin parin kuukauden sisällä, ja entistä parempana, joten nyt täytyy vaan kuskin malttaa.