Ajoissa tulleesta talvesta on otettu jo nyt irti kaikki mahdollinen. Maneesikeikat on jääneet aika vähiin sen jälkeen kun viikko sitten saatiin hevoselle tilsakumit vihdoin alle. Kenttä on ollut välillä jopa ihan loistokunnossa, ja maastossa on pyöritty ahkerasti.
Hupilla on selässä joka talvi aina muutama tukkeutuva hiki/tali/jokurauhanen, joiden kohdalle ilmestyy pienenpieni patti, joka vuosi täsmälleen samaan kohtaan. Näitä on eläinlääkärikin katsonut eikä nähnyt aihetta huoleen kun eivät ole aristavia eivätkä muutenkaan reagoi mihinkään. Nyt kuitenkin huomasin että molemmin puolin yksi pateista oli lähtenyt kasvamaan normaalia enemmän. Säädin vähän satulan alla olevaa Mattesin padia (ihan korvaamaton kapistus meillä) ja nyt näyttää taas tilanne normalisoituvan, penkki istuu selvästi taas paremmin. Kun vielä osin pakkasten vuoksi, osin tämän vuoksi, osin ihan sattuman vuoksi mentiin jokunen päivä peräkkäin myös ihan ilman satulaa, niin nuo huolestuttavasti kasvaneet patit ovat taas menneen talven lumia.
Tämän talven lumia taas testattiin oikein kunnolla eilisellä maastolenkillä. Lähdettiin tallikaverin suomiruunan kanssa maastoon, tarkoituksena käydä vähän lähiseudun pikkuteitä ravailemassa. Päädyttiin lopulta kiertämään Kortesuon metsälenkki ja harjun kautta takaisin. Alussa ja lopussa mentiin hetken matkaa aurattua tietä, mutta yli puolet matkasta taittui joko hangessa olevia rekiuria pitkin tai sitten ihan puhtaasti umpihangessa joka ulottui välillä jopa yli polvenkin. Vähän enemmän auki olevia pätkiä ravattiinkin mutta muuten käveltiin enimmäkseen. Suomiruunat olivat ihan elementissään lumisessa metsässä, pärisivät tyytyväisinä ja umpihankihiihtivät tasan kuuden kilometrin lenkin lopulta läpi alta tunnissa. Kaverin sairasloman jäljiltä vähän huonommassa kunnossa oleva hevonen oli lopussa jo vähän väsähtänyt (mikä ei tosin vauhdissa tai menohaluissa näkynyt sitten pätkääkään), Hupi sen sijaan oli tallipihaan palatessa edelleen aivan yhtä fressinä kuin lähtiessäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti