Sähköjänis kevätretkellä

Päästiin tallikaverin kyydillä Pohtiolammen kentälle seuran kouluvalmennuksiin, ja teki kyllä todella hyvää päästä ratsastamaan ensi viikon kisapaikalle ennen helatorstain starttia. Hupi on viime syyskuun jälkeen ollut vieraassa paikassa tasan kerran (Niihaman kisareissulla), ja sähköä oli ilmassa sen mukaisesti.

Viimekuiset lastaustreenit maksoivat itsensä takaisin tällä reissulla. Kiitos tämän samaisen ihanan ihmisen joka tänään tarjosi kyydin valmennukseen, päästiin huhtikuussa harjoittelemaan lastaamista ajan kanssa. Pitkän kuljetuspaussin jälkeen Hupi oli todella varautunut kopin suhteen, ja jollei nyt suoranaisesti pelännyt niin ainakin oikeasti jännitti tilannetta. Koppi auton perään, kaksi ja puoli tuntia aikaa, paljon toistoja ja vielä enemmän kärsivällisyyttä - ja lopulta Hupi käveli kerta toisensa jälkeen rennosti koppiin perälle asti, odotti kaikessa rauhassa ja antoi siirrellä itseään joka suuntaan vaikka askel kerrallaan.

Eilen sitten laitettiin ensin kaverin poni koppiin, ja Hupi jälkimmäisenä perässä. Koska ylimääräistä aikaa ei ollut, ja treeneistä poiketen väliseinäkin oli nyt kiinni, otettiin liinat avuksi alusta alkaen. Ja mitä teki Hupi? Kävi kerran kurkkaamassa lastaussiltaa, kysyi että onks pakko, liinat takana kertoivat että on - ja hevonen käveli rentona suoraan sisälle lähestulkoon ilman liinojen painetta. Takaisin tullessa ei oikeastaan enää edes kysellyt vaan marssi suoraan sisälle. Hienointa asiassa oli kuitenkin se, että Hupi oli koko ajan rento ja tyytyväinen eikä jännittänyt lainkaan.

Mutta jos kopissa oli rento hevonen niin satulan alla se muuttui sitten sähköjänikseksi johon ei meinannut saada koko päivän aikana mitään tolkkua. En tiedä mikä oli isoin syy vai oliko joku vaan sitten se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Joka tapauksessa 1) vieras paikka, 2) hyttysarmeijan hyökkäys ja 3) takajalkojen pintelit mataliin suojiin tottuneella hevosella ilmeisesti olivat syypäitä siihen että jalat olivat kovin levottomat. Suoritettiin kyllä tehtävä toisensa perään mutta Hupilla oli koko ajan valtavan suuri tarve liikuttaa jalkojaan mahdollisimman nopeasti, ja tehtiin kaikki asiat hirvittävässä ylitahdissa.

Hupi kuuntelee kiltisti ohjeita?

Aloitettiin ympyrällä tekemällä siirtymisiä vähän ylitaivutetulla hevosella. Olin itse ollut koko aamun Teivon varsanäyttelyssä kameran kanssa palelemassa ja koko kroppa oli ihan totaalijumissa ja sitä myöten tosi vino. Jalustimien poisheittäminen auttoi vähän mutta vasemmassa kierroksessa valuin koko ajan ulos ja "vedin" hevosen mukanani. Pitäisi pystyä rentouttamaan vasen pakara että jalka putoaisi paremmin omalle paikalleen. Nyt pakara ja oikeastaan koko lonkka kinnasi vastaan, ja sen seurauksena oikea jalka irtosi kyljestä. Sama vanha ongelma taas kummittelee, kuvittelin että tämä oli jo mennyttä ainakin tässä mittakaavassa. Oikeassa kierroksessa tehtävä oli helppo (kunhan muistin pitää oikean pohkeen suht edessä lapaa "tukemassa"), joten sain vaihtaa toiseen päätyyn vasempaan kierrokseen muiden jatkaessa oikealle.

Hienot ristiaskeleet, kiireisyys ei kuvasta näy

Seuraavaksi tehtiin pohkeenväistöjä, jokainen oman kisaohjelmansa mukaisesti. Meidän kohdalla tämä tarkoitti väistöjä pitkän sivun alusta pitkän radan keskipistettä kohti (lyhyemmässä tilassa vähän soveltaen). Kiireisyys korostui tässä kun olisi pitänyt päästä käyttämään pohjetta sivullevievänä apuna, ja hevonen ylireagoi pohkeeseen jo valmiiksi. Pieni maltin siemen löytyi pysähdysten ja peruutusten kautta (hengitä ulos peruutuksessa, rauhoita tilanne vaikka peruutat, pitkä rauhallinen on parempi kuin lyhyt terävä, peruutus ei ole koskaan rangaistus vaan tässä tilanteessa keino auttaa hevosta ottamaan painoa takaosalleen). Kun kaikki palikat ja valmistelut oli kohdillaan ja tuli fiilis että Hupi antaa vaikuttaa itseensä, tuli ihan hienoja väistöjä. Tahti, tasaiset ristiaskeleet, rentous ja irtonaisuus oli kuitenkin "melko haastavaa" saada samaan pakettiin.

Lopussa tein vielä kisaradan laukkaohjelman pariin kertaan läpi, vajaa 50m pitkässä tilassa vähän soveltaen. Haastavin asia tuossa on varmasti se, että vastalaukat tehdään molempiin suuntiin heti keskilaukan jälkeen, ja varsinkin oikeassa kierroksessa laukka on aika työläs koota riittävän paljon takaisin. Keskilaukat piti ratsastaa vähän käsijarru päällä että oli edes jotain mahdollisuuksia tehdä siirtyminen harjoituslaukkaan. Paljon voltteja ja peruutuksia tehtävien väliin, että Hupi jäi odottamaan eikä ryykännyt itse eteenpäin. Vastalaukat oli ok kun rytmi säilyi eikä päässyt kiireiseksi, varsinkin viimeinen vasen oli jopa helpon tuntuinen. Isoin ahaa-elämys tuli kuitenkin omasta lantiosta, joka oli taas lähtenyt tuuppaamaan laukkaa ihan liikaa eteen-taakse-suunnassa (varmaan osin muista istunnan ongelmista johtuen). Joskus vuosi-pari sitten joku vinkkasi että "ajattele laukassa istuvasi vähän liikettä vastaan", ja ajatus toimi oikeasti. Nyt olin taas valunut selkä pahasti notkolle ja lantio etukenoon, niin vanhat ongelmat puskivat esille. Joka tapauksessa lantion liikettä hidastamalla Hupin laukkakin rauhoittui heti pykälällä.

Vähän ristiriitainen fiilis jäi valmennuksesta. Periaatteessa ihan hyviä pätkiä ja ajatuksia, toisaalta kiireisyys häiritsi koko ajan eikä sellaista helppouden tunnetta tullut kuin ihan pienissä pätkissä. Tänään vähän palauttelua, huomenna kotiläksyjen kertaamista ja tiistaina vielä Hannan silmän alle, tarpeeseen tulee. Keskiviikkona pitäisi ehtiä seuraestekisarumban keskeltä jossain välissä ratsastamaan, ja torstaina sitten aluekisat. Kiirettä pitää mutta kyllähän tätä on pitkään odotettu :)

Kuvista iso kiitos Emilialle, joka (uskokaa tai älkää) piti ensimmäistä kertaa järkkäriä kädessään. Videomateriaalia seuraa perässä kunhan saadaan pahimmat sensuroitua pois...

Voihan notkoselkä ja puristava polvi. Hevonen sentään näyttää kivalta :)