Onnistunut Vesilahden kisareissu

Kotipihassa lähtövalmiina.

Sunnuntaiaamun ohjelmassa oli herätys ennen kukonlaulua ja nokka kohti tallia. Kaverin startti Vesilahdella oli heti aamun ekassa verkkaryhmässä ja mekin oltiin Hupin kanssa lähtönumerolla 10, tien päällä oltiin siis jo reilusti ennen kasia. Meillä alkaa olla vuokraajan kanssa tosi toimiva systeemi kisapäivisin, ei oikeastaan tarvitse juurikaan miettiä että onko kaikki hoidossa, suurin osa pakataan edellisiltana, ja kisa-aamuna vuokraaja letittää ponin ja itse katson että kaikki tarvittava tulee mukaan. Eli käytännössä kyselen että "tulikohan se-ja-se pakattua" ja vuokraaja nauraa vieressä että hoidossa on.

Myös Hupi alkaa selvästi jo vähitellen tottua kisarutiineihin, vielä viime vuonna se oli aamuherätyksistä heti selvästi stressissä ja hermostunut. Eilen se söi aamuheiniään kärrystä oikein rentona, ja alkoi oikeastaan heräillä vasta kun oli suojat jalassa liinan päässä ja koppi kurvasi pihaan. Lastaus menee nykyään rutiinilla - liinat taakse, pieni kysely hevoselta että muistathan miten homma toimii, ja yleensä noin minuutissa hevonen on kopissa sisällä, ilman taistelua ja edelleen täysin rentona. Allekirjoittaneen kisajännitys putoaa puoleen kun ei tarvitse enää miettiä että päästäänkö ylipäätään ollenkaan matkaan.

Vesilahdella on aika ahdas kisapaikka, kopin parkkipaikka oli aika lailla kulkureitin varrella, joten kansliakäynnin jälkeen otettiin hevoset äkkiä ulos ja silta takaisin ylös. Verkkaan pääsi muutamaa ratsukkoa ennen omaa vuoroa, mutta tiellä oli tilaa verrytellä käynnissä, joten lopulta meillä ainakin oli verkka-aikaa jopa liikaa. Olen nyt kevään kisoissa kiivennyt (jo maasta kävelleen hevosen) selkään kolme varttia ennen omaa starttia, ensin noin vartti käynnissä taivuttelua ja sitten varsinainen verkka. Viime kaudella tämä oli juuri sopiva, mutta nyt tuntuu siltä että aina olen ollut valmis jo 5-10 minuuttia ennen omaa vuoroa. Kiireestä ja liian lyhyestä verkasta ei tule kuin stressiä mutta jospa vähän rohkenisi ensi kerralla lyhentää. Tein verkan samaan tyyliin kuin pari viime päivää olin ratsastanut kotitallilla, rennolla ja mieluummin vaikka vähän löysällä hevosella, sen suurempia vaatimatta, niin että hevonen säilyy tyytyväisenä eikä ala hätäillä.

Rata oli aika haasteellisessa paikassa, maneesin takana, yleisö lähes kiinni radassa, ja kenttä ja aika täsmälleen 20x40 kokoinen, eli päätyyn ei mahtunut valmistautumaan, vaan vasta edellisen ratsukon lopetettua ehti muutaman kerran kiertää ympäri. Tein sen virheen rataa kiertäessä että kävin tuomaripäädyssä vain oikeassa kierroksessa (mikä sitten vähän kostautui radalla vasemmalle ratsastaessa kun möröt olikin ihan uusia). Hupia myös vähän jänskätti kavioista kouluaitoihin rapiseva hiekka, ei ehkä menty missään kohtaa varsinaisesti aitoja nuollen... Tavoitteena oli siis parantaa viimekertaisesta, päästä eroon kiireisyydestä ja saada hevonen (ja kuski...) pysymään rentona radan läpi.

Tehtiin varmaan ekaa kertaa, ainakin omasta mielestäni, parempi raviohjelma kuin laukkaohjelma. Sisäänratsastuksen tein tällä kertaa huolella, pysähdys oli tasapainossa (C/M - 7/6,5), päädyn läpi mentiin tosin sitten jotain epätahti-kyttäys-ravia. Ensimmäinen keskiravi näytti huonosta valmistelusta huolimatta siltä että olisi voinut jotain tapahtuakin - ja sitten kuski tarrasi reidellä kiinni ja hevonen kiltisti jarrutti...(6/5) Toisessa ei sitten tuttuun tapaan tapahtunut yhtään mitään (5/5,5). Voltti vasemmalle ok (6/6), oikealle ei taipunut alussa vaan pullahti ulos (5/6). Kolmikaarinen tasainen tahdiltaan mutta hevonen ei oikein pohkeen edessä, sellainen pikkunätti (6,5/6). Lävistäjän alussa meinasi pudota käyntiin (kun teet puolipidätteen niin pidä please se jalka kiinni) mutta siirtyminen paljon paremman näköinen kuin miltä tuntui (7/6,5). Käynti edelleen ilman yliastuntaa, ei vaan ole selän läpi kunnolla, mutta nyt antoi kuitenkin ratsastaa kuitenkin jalalla ilman että alkoi tahdittaa (6/6).

Laukannosto oli vähän tasajalkapomppu (7/6) ja kulmassa tuntui siltä että pudottaa raville, voltti vähän muotopuoli ja läpi taisteltu (6,5/5,5), koko ajan punki ihan sisäpohjetta vasten niin ettei päästy päätyyn, keskilaukkaan tyrkkäsin liian äkkiä ja mentiin vaan "isoa kovaa laukkaa" eikä edes ihan sitäkään (5/5). Takaisin sentään tuli, ja joku optimisti voisi sanoa että raviin tehtiin siirtyminen eikä jarruttaminen (5,5/5). Pysähdys suht ok, peruutus lähti hyvin mutta sitten tuli hätä ja hoppu (5/5,5). Vasen laukannosto hevosen osalta siisti, kuski ei ihan ole liikkeessä mukana (7/6,5), laukkavoltilla laukka ei pyöri ihan niin hyvin kuin voisi mutta muuten ok (7/6,5). Lävistäjällä kiemurreltiin koko matka puolelta toiselle, hevonen sihtasi portille ja täti yritti naputtaa oikealla jalalla aika tuloksetta (5/5, siirtyminen 5/5,5). Edelleen vanha ongelma puskee esille, hevonen pullahtaa oikeasta pohkeesta läpi, oli suunta kumpi hyvänsä. Lopputervehdykseen tultiin suht suoraan, mutta tällä kertaa en itse (kai?) säätänyt vaan hevonen päättää ihan oma-aloitteisesti lähteä korjaamaan kinttujaan (6,5/5). Alakerta C-tuomarilta (Munsterhjelm) välille 6-7, M-tuomarilta (Nikkilä) 5,5-6. Alla rata myös videoituna, noille kuskin käsille ihan oikeasti täytyy tehdä jotain...






Itsellä oli radan jälkeen vähän sekavat fiilikset. Raviohjelmaan olin tyytyväinen mutta laukassa tuntui siltä että oli kyttäämisen takia täyttä taistelua saada edes vaadittavat tiet ratsastettua, saati sitten että olisi esittänyt niillä jotain asioita vielä. Lopputuloksena oli kuitenkin 59.4% millä oltiin noin parinkymmenen ratsukon jälkeen sijalla 4. Varmistin että jos sattuu niin "onnettomasti" käymään että ollaan sijoilla vielä luokan loputtua, niin palkintojenjakoon saa tulla ilman hevosta (melkein 6h kestävä yli-iso 43 ratsukon luokka ja oma startti luokan alussa), ja pakattiin hevoset koppiin. Kaverin hevoselle meinasi tulla hätä kun Hupi ei juossutkaan samalla sekunnilla mukaan koppiin, vähän alkaa pelottaa että näiden kahden läheisriippuvaisuus vielä jossain kohtaa estää yhteiset kisareissut. Kaksilla kisamatkatreffeillä nuo on nyt olleet ja rakkaus roihuaa niin ettei sitä voi olla huomaamatta...

Rakastavaiset kopissa.

Tätä ennen olin tosin esittänyt melko näyttävän paluun traikkualueelle, maassa oli tien vieressä niinkin pelottava mörkö kuin satula. Hupi lähti kasvamaan korkeutta ja otti sen ilmeen, että ehdin juuri sanoa vieressä kävelleelle kaverille että "älä tuu ihan noin vieressä, me esitetään varmaan kohta jotain tosi mielenkiintosta", ja sillä sekunnilla akkaa sitten vietiinkin jo isoa kovaa. Ei siinä montaa askelta mennyt ennen kuin jarrut taas löytyi, mutta aika hienot ruopimisjäljet kyllä jätettiin tiehen siihen kohtaan mistä lähdettiin... Käveltiin sitten loppukäynnit suosiolla taluttaen ettei pilata kenenkään rataa kevätjuhlaliikkeillämme.

Tallilta soittelin sitten vielä kisapaikalle että kannattaako ajella takaisin, sillä hetkellä olin edelleen kuudentena kun 11 sijoittuu, joten pikkupösön nokka kääntyi taas kohti Vesilahtea. Jännäksi meni lopulta, kun pari ratsukkoa ennen loppua putosin sijalle 11 mutta siinä pysyttiin sitten loppuun asti (huimalla puolen pinnan marginaalilla seuraavaan sijaan). En kyllä varsinaisesti odottanut sijoitusta tuolla radalla ja alle 60% tuloksella, mutta oliko sitten tiukka linja, matalampi taso vai molemmat, pahoillani toki en tietenkään ole.

Alkavalla viikolla tarjolla on hermolepoa ja paljon maastoilua, ja toivottavasti päästään laidunkausikin korkkaamaan. Kesäkuun alussa olisi vielä Nokialla aluekisat, vähän mieli tekisi kokeilla A-merkkiä mutta katsellaan nyt. Toisaalta en halua missään nimessä ahnehtia liikaa liian nopeasti, toisaalta taas noita kaikkein helpoimpia HeA-ratoja ei ihan joka kerta ole noin lähellä tarjolla.