Sunnuntaiajelulla

Yleensä lähtölistoja katsoessa kiroan aikaiset startit, mutta kun Janakkalan kisoihin luvattiin lähes 30 lämpöastetta ja pilvetöntä niin aikainen lähtö oli kyllä ehdottomasti toivottu. Matka taitettiin kaverin kyydissä ja tien päällä oltiin joskus seiskan maissa (ei siis mikään mahdoton herätys edes).

Perillä purettiin hevoset ja aiemmin startannut kaveri lähti jo melko nopeasti verkan suuntaan. Itselläni oli vielä hetken verran aikaa ja lopulta viisi ratsukkoa ennen omaa rataa suuntasin maneesiin. Pientä hässäkkää oli koko ajan aikataulun suhteen, kun ensin ryhmän ensimmäisen ratsukon lähtöajaksi kuulutettiin varttia liian aikainen aika (joka tosin hyvin pian korjattiin), ja sitten hetken päästä kävi ilmi että poisjääntien seurauksena starttasinkin ryhmän ensimmäisenä. Luulisi nyt kuitenkin ettei enää nykyään tuollaiset muutokset vaikuta, mutta niin vaan sain pienen hermostuneisuuden päälle. Verkka jäi tuon myöhäisen poisjäännin vuoksi aavistuksen lyhyeksi ja muutenkin tekeminen oli päämäärätöntä haahuilua. Hupi oli vähän ”pökkelön” tuntuinen, jäykkä kyljistään, hidas jalalle ja raskas kädelle. Jälkiviisaana olisi pitänyt vaan rohkeasti tehdä riittävän pitkään käynnissä töitä (mikä on viime aikoina toiminut oikein mainiosti) ja vain tarkistaa nopeasti ravi ja laukka. Sen sijaan päätin sitten fiksuna tyttönä työstää ravia ja laukkaa ”koska niin kuuluu tehdä verkassa”, enkä lopulta saanut oikeastaan mitään asiaa vietyä läpi ja loppuun asti. Valmistautuessa yritin vielä korjata tilannetta ravi-käynti-ravi-siirtymisillä mutta aika loppui kesken.

Rata (HeB:3) meni pitkälti samalla moodilla kuin verkkakin. Ajelin tiet läpi ilman minkäänlaista keskittymistä. Ei rikkoja, mutta ei kyllä sitten mitään muutakaan. Hevonen makasi vuoronperään ohjalla ja oikean pohkeen päällä kun kerran kuski tarjosi tilaisuuden. Tästä sunnuntaiajelusta tuomarit lahjoittivat 60,227% ja sijan luokan puolivälin paikkeilla. Radan jälkeen ekat kommenttini taisivat olla ”vaikeaa” ja ”saas nähdä meenkö aata ollenkaan”. Purin hevosen varusteista, viilensin sitä vedellä ja yritin (huonolla menestyksellä) saada juomaan. Hetken aikaa odoteltiin varjossa ja kävin taistelua itseni kanssa siitä, että startataanko vielä toinen luokka vai ei. Lopulta päätin sitten että kun kerran tänne asti on tultu, niin ei kai tässä enää mitään häviäkään, eikä nyt ainakaan huonommin voi enää ratsastaa. Lisäksi ohjelmana oli HeA:10, ja halusin päästä näyttämään takarit radalla tuomareille ainakin kerran ennen aluemestaruuksia.  Tuupattiin Hupi koppiin, vaihdettiin nivelet kankiin, kuskille ja hevoselle varusteet uudelleen niskaan ja verkkaan.

Päätin tehdä nyt jo vähän helteestä uupuneella hevosella ihan megalyhyen verkan, mutta tehdä kaikki asiat sitten ihan oikeasti ajatuksella ja huolella. Jo selkään kiivetessä tunsin, että nyt on aivan toinen hevonen alla. En ollut edes koskenut ohjiin, mutta energia ja keveys oli väsymyksestä huolimatta jo paremmalla mallilla. Maneesissa kymmenisen minuuttia töitä: ensin käynnissä jyrkkiä väistöjä ja muutamat takarit, ravissa pari väistöä ja paljon taivutuksia, laukassa nostojen ja vastalaukan tsekkaus, ja valmista on. Kahden ratsukon ajan ihan vain hengattiin ja seisoskeltiin varjossa (tämä ”hellesään palautumistaktiikka” on kotona opeteltu ja toimivaksi todettu) ja yhden ratsukon ajan mitä radan vieressä sai valmistautua, tein muutamia nopeita siirtymisiä ja tsekkasin vielä reagoinnin jalalle nyt kun raippaa ei enää kädessä ollut.

Möröt oli selvästi kytätty ja tuijoteltu ekan radan aikana, ja toista kertaa aitojen sisään kaartaessa fiilis säilyi samana kuin verkassakin. Yleensä rataa kiertäessä pillin vihellys tulee aivan liian aikaisin, nyt ehdin jopa hetken odotella että ”vislaas nyt jo ettei tää väsähdä”. Raviohjelma oli vähän pikkusievä, olisi pitänyt ratsastaa paljon määrätietoisemmin. Varsinkin väistöt, mistä ollaan monesti saatu seiskaakin, harmittavat jälkikäteen. Ihan omaa huolimattomuuttani jätin muutaman pisteen radalle kun en vaatinut riittävästi vaan jätin väistöt etupainoisiksi, turhan loiviksi ja jälkimmäisessä vielä takaosakin jäi matkasta. Toinen harmitus oli käynti, jota nyt vihdoinkin saa oikeasti ratsastaa radallakin ilman tahtirikon pelkoa. Kotona oltiin treenattu siirtymisiä ravista letkeään isoon käyntiin – ja radalla havahduin ratsastamaan sitä käyntiä vasta kaaren jälkeen (ja lisätty käynti oli tietysti vielä kakkosen kertoimella). Takareista ensimmäinen tuntui oikeinkin ok:lta (ja fiilis on selvästi oikea, 6,5/6), toisessa unohdin ulkopohkeen ja tehtiin kolmosen arvoinen napakäännös kun takaosa levisi sivulle alussa. Laukannosto ja oikeastaan koko laukkaohjelma vähän kireä mutta toisen tuomarin sanojen mukaan ”erittäin tarkka”. Vähän meinasi lopussa loppua poweri kesken, mutta päästiin kuitenkin ilman rikkoja loppuun asti. Lopputulos oli tasan 59% ja tässäkin luokassa kovemmassa seurassa jälleen puolivälin paikkeilla.

Hyvä mieli jäi jälkimmäisestä radasta – onneksi päätin mennä. Edellinen alue-HeA-startti oli yli 10 kuukautta sitten, eikä tästä radasta nyt kuitenkaan tarvitse hävetä silmiä päästään. Paljon on kuitenkin työmaata edessä. Niille vaikeille asioille nyt tuskin tämän kauden aikana mitään suurempaa ehtii tehdä, kun suurin osa treeneistä tehdään kuitenkin kuntoa ja voimaa takaisin kevään jäljiltä. Mutta ne ”helpot” asiat, ne pitäisi pystyä esittämään eikä vaan suorittamaan. Varsinkin HeB- mutta myös HeA-radalta puuttui se tarkkuus ja huolellisuus millä nostetaan se varma kutonen seiskaan. Vitosella alkavia numeroita tulee kuitenkin heikommista kohdista aina se jokunen, ja ne pitäisi pystyä kompensoimaan esittämällä vahvuudet oikeasti hyvin. Treeniä treeniä!

Ja hyvä mieli jäi myös Herra Hoon lastaus- ja matkustuskäytöksestä, varsinkin paluumatkan osalta arvosana on 10+. Kyselemättä ja empimättä suoraan koppiin sisään, ja matkustus ventovieraan hevosen seurassa sulassa sovussa ja kaikessa rauhassa (mennessä mietittiin jo kertaalleen että onkohan ne hengissä). Polttavan helteen vuoksi päätettiin kokeilla ajaa takaluukut auki (reitti oli kuitenkin pääasiassa pienempää tietä), ja kun tarkistuspysähdyksellä parivaljakko vaikutti oikein tyytyväiseltä ja rennolta niin jatkettiin loppumatka samalla tavalla. Samalla kokoonpanolla pitäisi ottaa suunta myös Orivedelle.