Tulin voittamaan

Super-Hupi on tehnyt paluun. Vaikka olikin vain seurakilpailu, pieni luokka ja tosi kiltti skaala niin silti: 64,600% ja sinivalkoinen rusetti ei ole enää pelkkiä säälikutosia. Itse asiassa ne kutoset oli paperin heikoimmat numerot, seiskoja tuli mm. toisesta takarista, keskikäynnistä ja laukannostoista.

Ihan yhtä super fiilis ei ollut radalla kuin treeneissä (ja verkassa) parhaimmillaan, mutta ehdottomasti hyvä silti. Aitojen kyttäämisestä ei ollut enää jälkeäkään ja hyytyminen radallekin vain pieni murto-osa siitä mitä viimeksi (ja nyt uskalsin tehdä asialle jotain!). Joka tehtävän pystyin ratsastamaan ja osan ihan oikeasti esittämäänkin, laukka kantoi hienosti läpi yhden pehmeän ja upottavan mutaliejukulman. Ihan viimeisetkin arvostelukohdat oli ratsastamista eikä maaliin selviytymistä. Loppukommenteissa todettiin että takaosa ei ihan vielä aina kanna mikä näkyy erityisesti alaspäin siirtymisissä (uusi mutta ehdottomasti oikea kommentti, ja herätti heti ajatuksia, olin tiedostanut ongelman voimanpuutteessa ja alaspäin siirtymisissä mutten osannut yhdistää näitä näin suoraan) mutta kehuttiin siistiä yhteistyötä ja luottamusta.

Ja ettei kehuminen jäisi tähän, niin kehutaan nyt samalla sitten vielä vähän lisää. Hupi jäi koppiin syömään heiniä matkaseuralaisen lähdettyä jo verkkaan. Ja sitten kolmisen varttia ennen omaa starttia purin hevosen, laitoin varusteet ja lähdin verkkaan - yksin, ilman apukäsiä ja ilman ongelmia.

Kunnon videota tästä radasta valitettavasti ei ole. Videokamera oli kyllä mukana ja akkukin ladattuna mutta muistikortti oli jäänyt kotiin, samoin kuin autossa aina kulkeva varamuistikortti. Kaveri otti sentään kännykällä radan talteen, katsotaan onko jälki julkaisukelpoista.

Hyvät treenit alla, hyvä kisa perään, hyvä mieli molemmilla :)