Toisenlaista treeniä

Kotiseuran eli Kangasalan Ratsastajien kenttäkilpailut työllistivät allekirjoittanutta viimeisen viikon ajan niin paljon että Hupin liikutukset jäivät aivan minimiin ja lähinnä vuokraajan vastuulle. Huoltoviikkoa vietettiin sen verran, että alle saatiin uudet kengät, ja purukalusto laitettiin kuntoon oikein sähköraspilla. Jälkimmäistä suosittelen lämpimästi kaikille, säännöllisesti noin puolen vuoden välein raspatulta ja aina ongelmattomaksi todetulta hevoselta löytyi pienten "normaalien" epätasaisuuksien lisäksi alatakahampaista pienet koukut joita ei tavallisella raspilla olisi saanut mitenkään pois.

Mutta niihin kenttäkisoihin. Sillä välin kun hevonen lomaili niin itse harrastin vähän toisenlaista treeniä. Aamut menivät koulukokeita ja tulospalvelua pyörittäessä ja iltapäivisin ehdin ulkoiluttaa kameraakin. Sunnuntaina kuvasin helpon ja vaativan luokan, ja muistin noin vartti helpon luokan alkamisen jälkeen laittaa Sports Trackerin päälle. Jos pelkästään tuosta 2,5h kestäneestä kahden luokan kuvaamisesta - olkoonkin että kiersin maastoradan kauimmaisenkin päädyn kertaalleen - kertyy jo yli 8km niin viikonlopun saldo luultavasti yltää jonnekin 20-30km välille. Ehkä se sunnuntai-iltainen pizza oli oikeasti ansaittu ;)

Aivojumppaa

Kankitreeni vaihtui tänään pikapäätöksellä aivan toiseen suuntaan kun tarjoutui mahdollisuus lastausharjoituksiin. Koppi oli sama kuin kuukauden takaisella Pohtiksen reissulla, jolloin lastaaminen ei varsinaisesti mennyt ihan putkeen. Kaverin perässähän kisareissujen lastaukset ovat olleet täysin ongelmattomia, mutta ensimmäisenä kahden hevosen koppiin meno on oikeastaan aina ollut ongelmallista.

Nyt aloitin avaamalla väliseinän että tilaa olisi enemmän, yhden hevosen koppiin Hupi on aina lastautunut helpommin. Tarkoituksena ei siis ollut missään vaiheessa sulkea takapuomia vaan saada hevonen seisomaan rauhassa ja rentona kopissa sisällä (että sen takapuomin saa sitten aikanaan rauhassa laittaa kiinni). Aloitettiin noin samasta tilanteesta kuin edelliskerralla, Hupi ilmoitti selvästi että "ei huvittais just nyt" samantien kun etuset olivat sillalla. Muutama reipas peruutus, uusi yritys eteen ja taas takaisin ennen kun hevonen ehtii edes ajatella peruuttamista - siis kopin ulkopuolella töihin ja kopissa huilitaan. Alle kymmenessä minuutissa Hupi käveli koppiin perässä epäröimättä, mutta etupuomin ali en päässyt sukeltamaan, vaan silloin meni aina pakki päälle. Lopulta totesin että tällä rajallisella aikataululla en lähde tätä korjaamaan, vaan olin tyytyväinen siihen, että hevonen tuli kuitenkin perässä etupuomiin asti. Lopuksi vielä väliseinä kiinni ja sama homma näin. Kerran epäröi ja pakitti, sen jälkeen yhtä sujuvasti ja ennen kaikkea rennosti sisään-ulos-sisään-ulos. Onnistunut harjoitus, hyvä mieli.

Ja kun kerran vauhtiin oli päästy niin jatkettiin sitten vielä vähän aivojumpan parissa sen sijaan että olisin kiivennyt selkään. Kaivoin kentälle kumimaton palasen, joka ensin aiheutti teatraalisia trööttäyksiä, mutta muutaman minuutin päästä Hupi käveli sujuvasti maton yli. Vaihdoin maton aukirevittyyn jätesäkkiin (rapisevat ja lepattavat pressut on meillä ollut välillä aika iso mörkö), ja muutamassa minuutissa mentiin siitäkin yli rennosti sekä käynnissä että ravissa. Tähän hätään en muuta enää keksinyt, mutta eiköhän aivojumppaa jatketa toisenkin kerran.

Ensimmäinen kankistartti ja hyvä mieli

... ja ei jää varmasti viimeiseksi, niin paljon paremmin Hupi oli kangilla ratsastettavissa niveleen verrattuna.

Oltiin paikalla hyvissä ajoin kun matkakaverin startti oli jo tuntia aiemmin. Ehdittiin ihmetellä paikkoja, tai siis kuski ehti venytellä kunnolla ja Hupi ottaa kauneusunensa. Vielä reilu vuosi sitten se saapui aina kisapaikalle tanssahdellen ja ensimmäisen vartin muille huudellen, nyt kopista peruutti (rauhassa!) ulos unisen oloinen hevonen joka otti ensimmäiset torkkunsa kopin vieressä suojat vielä jaloissaan. Ei ainakaan stressaa enää turhia :)

Verkka oli tuttuun tapaan maneesissa ja radat ulkona. Niihaman ison maneesin uusi kuitupohja on ihan uskomattoman hyvä, ja Hupi tuntui verkassa - jos mahdollista - vielä paremmalta kun parina edellispäivänä. Vähän oli kyllä itsellä verkassa sellainen olo että minnehän sitä on tullut itsensä järjestettyä. Samaan aikaan oli kaksi HeA-luokkaa ja yksi VaB-luokka joten ympärillä pyöri käytännössä pelkästään hienoja isoja puoliverisiä kanget päässä. Vaan kun hevonen tuntui hyvältä niin itseluottamus kasvoi koko verkan ajan. Tein paljon temponvaihteluita sekä lapojen avaamiseksi ravissa muutaman väistön jyrkkyysastetta vaihdellen ja jonkun verran vastalaukkaa. Vajaan puolen tunnin verkka kuumassa maneesissa oli kävelytaukoineenkin vähän liikaa, olisin ollut valmis siirtymään ulkokentälle jo 20 minuutin jälkeen.

Ulkokentällä valitettavasti hyvä fiilis katosi kuin tuhka tuuleen kun Hupi oli sitä mieltä että työt on tältä päivältä tehty. Tavallinen hiekka tuntui kuidun jälkeen kamalan raskaalta, vaikka olikin ihan asiallinen, ja hevonen hyytyi ihan pohkeen taakse ja pitkäksi sekä alkoi myös kyttäämään sadettajia, yleisöä ja kaikkea mitä ikinä vaan keksi. Onneksi ulkokentällä oli vielä kymmenen minuuttia aikaa omaan starttiin ja omassa päässä Hannan perjantaiset neuvot takaosan aktivointiin nopeilla takaosan väistätyksillä. Aika riitti, ja sain tehtyä ne korjaukset mitä halusinkin, olkoonkin että ihan verkan veroista fiilistä ei enää löytynyt.

Rataa ehdin kiertää sen verran että sain näytettyä tuomaripäädyn molemmissa kierroksissa, mutta ei sitten tullut mieleenkään että tänään ne möröt asuukin siellä toisessa päädyssä. Onneksi HeA:2-radassa A-päädyn läpi ei tarvitse ratsastaa kertaakaan kokonaan, kun nyt jo ihan sieltä pituushalkaisijallekin kääntymiset aiheutti vasemmassa kierroksessa pientä päänvaivaa.

Sisäänratsastus oli siisti, suora ja tasapainoinen pysähdys (olkoonkin ettei ihan tasan takaa) ja ok liikkeellelähtö (7/7). Keskiraveista ei ole lapsille kerrottavaa (4,5/6 ja 5/5,5 ja siirtymiset 4/5,5 ja 4,5/5,5), tämä on seuraava kissa mikä nostetaan pöydälle valmennuksissa. En usko että voimaakaan puuttuu niin paljon että siitä olisi kiinni. Väistöt sen sijaan oli molemmat ihan siistejä, ensimmäinen parempi (7/6,5), toinen vähän maahansidotumpi (6,5/6). Laukannosto ja ympyrä ok (7/7), ensimmäinen keskilaukka etupainoinen ja aika rajusti perä sisään poikittaen (6/5, siirtymiset 5/5). Täyskaarto ja vastalaukka kivassa tasapainossa mutta jostain syystä kuski jäi vanhaan ulko-ohjaan roikkumaan (6/6,5). Käynnin kautta vaihdossa oli tulossa parin raviaskeen kautta käyntiin mutta jätin sen viimeisen pienen pidätteen tekemättä ja valahti pari raviaskelta lisää. Maltoin esittää käyntiaskeleet ja nosto oli ok mutta alassiirtymisestä rokotettiin ihan aiheesta (5/4). Toisella laukkaympyrällä kuskin rillit meinasi pudota hiekkaan ja jouduin ottamaan hetkeksi ohjat yhteen käteen, näkyy vähän tiessä ja asetuksen hukkumisessa muuten ihan asiallisella ympyrällä (6/7). Toinen keskilaukka suorempi kuin ensimmäinen (6/6) mutta sitten löytyi se A-päädyn pieni vihreä mies. Hupi yritti paeta ja hypätä ympäri sisäpohkeen läpi, kerkesin tajuta mutten korjata. Matka jatkui sinne suuntaan mihin pitikin, mutta pudotti raville, mutta tokihan tästä rokotettiin siirtymisten arvosanassa (4/4). Täyskaartoon sain nostettua uuden laukan ja se oli ihan ok (6/5,5) mutta ehkä alun säädöstä rokotettiin vielä. Raviin siirtyminen vähän (paljon) kädellä ja ravipätkä jäi vaatimattomaksi (6/5,5). Keskikäynti oli sitä samaa aktiivista mutta lyhyttä kuin ennenkin (7/6), vapaassa käynnissä kuskille olisi joku saanut huutaa että päästä ne narut oikeasti pidemmiksi (5/5), yllättäen sain kerätä ohjat kuitenkin takaisin ilman että hevonen alkaa tikittää ja stepata (6,5/6). Raviin siirtyminen jäykkä kun Hupille tuli taas perinteinen käyntipätkän kakkahätä (6/6). Pituushalkaisijalle vasemmalta taas vähän pitkäksi liiraten ja jouduin korjaamaan linjaa, muuten tultiin suht suoraan loppuun asti ja pysähdys oli ehkä jopa parempi kuin alussa (6/6). Alakerta muuten kaikki kutosta mutta lennokkuus ("tosi" yllättäen) 5/5,5. Kommenteissa kehuttiin "siistiä ja mukavaa yhteistyötä", hevosen kuuliaisuutta ja suorituksen täsmällisyyttä, ja toivomisen varaa oli ravin osalta laadussa ja takaosan työskentelyssä, ja sitten ihan vaan kuskin rohkeudessa esittää keskiaskellajit kunnolla (myönnetään, laukassa oli kyllä käsijarru päällä kun pelkäsin etten saa muuten koottua takaisin vaan pudotaan raville).

Summa summarum, suht tasainen rata, yksi isompi virhe ja ne ennalta vaikeat asiat juuri niin vaikeita kun oletinkin. Lopputulos 57,414% eli eka tavoite (parantaa edellisestä) täytetty, ja puolisen prosenttiyksikköä eli aika täsmälleen sen yhden rikon verran jäätiin "jos kaikki menee nappiin" -tavoitteesta joka oli 58%. Sijoitus oli luokan viimeisessä kolmanneksessa mutta mukana oli paljon vaativaa ja/tai kansallista kisanneita ratsukoita - ja ensisijaisestihan me lähdettiin voittamaan itsemme. Positiivisena asiana voi varmaan myös todeta sen, että papereissa oli melko täsmälleen saman verran seiskoja kuin nelosiakin, tästä on paljon helpompi lähteä parantamaan kuin tasaisesta 5,5 -radasta. Jotain asioita tehtiin oikein hyvin, joissain taas on todella paljon parannettavaa. Ja jos kesäkuista Nokian rataa en ole uskaltanut videolta katsoa kuin kerran läpi, niin tämä ei tee ollenkaan niin pahaa enää.

Kuskille/kisakaverille kiitos kyydeistä, vuokraajalle superluokan kisahoitajatyöstä - ja Hupi kiittää P-tammaa maailman parhaasta matkaseurasta. Jos se yksinään on hankala ja liinoilla lastattava, niin tämän tamman perässä se suorastaan juoksee koppiin :)

Viimeisenä vielä video kaiken kansan kauhisteltavaksi ;)

Ensimmäistä kertaa kangilla valmennuksessa

Saatiin viime valmennuksessa (tai oikeastaan toissakerralla jo) lupa tulla seuraavan kerran kanget päässä tunnille. Suunnitelmissa on startata viikonlopun HeA kangilla, joten halusin tunnille kerran "kisavarustuksessa", vähän sillä ajatuksella että tuleeko täystyrmäys vai vihreää valoa. Hupi kun on ollut kangilla vähän joko-tai, se herkistyy vielä muutamalla pykälällä, ja jos vireystila lyö yli niin tuloksena on katastrofi. Kuluvalla viikolla tein kotitreenit kaksi kertaa kangilla, eka kerta meni sille katastrofiosastolle, toinen yritys torstaina taas oli varsin onnistunut.

Tuli vähän kiire ja olin Tavelassa vasta kymmentä vaille, mutta edellisen ryhmän kanssa venyi sen verran että ehdin verkata hevosen oikein sopivasti ja vielä kävelläkin välissä. Hanna tsekkasi suitsituksen, teki pari ihan pientä muutosta (kankiketjua arvoin itse kahden renkaan välillä, valitsin yhden, Hanna valitsi sen toisen) mutta oli muuten ihan tyytyväinen. Meillä on kangissa tavallinen kolmipalabridong (nivelsuitsituksessa tavallinen kolmipala) ja kankikuolaimena sulovilen-kun-halvalla-sai suora "ranskalainen" kanki normaalivarsilla, joka sitten osoittautui oikein sopivaksi Hupille.

Aloitettiin tekemällä päätyjen läpi käyntiä, kulmaan isoimman taivutuksen kohdalle pysähdykset ja pitkän sivun keskeltä laukannosto, keskiympyrä, ja takaisin käyntiin uralle palatessa. Nostot oli siistejä, pienestä loppua kohti tulleesta ennakoinnista huolimatta, takaisin käyntiin siirtymiset vasemmasta laukasta ihan asiallisia, oikeasta en oikein saanut koottua laukkaa riittävästi niin vähän rojahti etupainoiseksi ja ravin kautta. Laukkaan piti ratsastaa nopeampaa rytmiä ja enemmän energiaa sisätakaseen (varsinkin oikeassa laukassa) ja samalla sitten kokoaminenkin helpottui.

Seuraavaksi tehtiin pitkille sivuille keskiravia, aluksi lyhyttä pätkää keskikirjaimen molemmin puolin, vähitellen matkaa pidentäen. Pitäisi pitää siirtymisissä jalka edessä ja varsinkin alaspäin siirtyessä muistaa pitää jalka lähellä että energia säilyy eikä ravi vain "hiivu pois". Lyhyen sivun keskeltä tultiin aina pituushalkaisijalle ja tehtiin keskelle pysähdys. Pysähdykset oli hyviä ja tasan, linja vähän hukassa varsinkin vasemmalta kääntäessä (oikea pohje edessä!), ja liikkeellelähdöt saisi olla terävämpiä. Liikkeellelähtöä korjatessa Hupi tarjosi ensin hämmennyksissään laukkaa, mutta lähti sitten seuraavat kerrat aika kivan energisesti eteenpäin.

Kunnon välikäyntien jälkeen jatkettiin taas laukassa, nyt siten että pitkä sivu ratsastettiin keskilaukkaa, ja sen jälkeen juuri ennen kulmaa voltti jonka aikana laukka otettiin takaisin, parin askeleen ajaksi jopa ihan liioitellun hitaaksi, josta sitten takaisin harjoituslaukkaan. Kuvittelin ratsastavani oikeinkin rohkeat keskilaukat mutta kovin kummoista eroa niissä ei kuulemma ollut, riittävä kuitenkin. Kokoamiset puolestaan onnistuivat yllättävänkin helposti, nostava terävä ulko-ohja ja nopea pohje, niin Hupi tuli kerta kerralta nopeammin ja helpommin ihan muutaman askeleen aikana takaisin. Seuraavaksi muutettiin tehtävää niin, että voltin sijaan tehtiinkin täyskaarto ja jatkettiin vastalaukassa viimeiseen kirjaimeen, jossa vasemmasta laukasta siirtyminen raviin ja oikeasta käyntiin (kuten sunnuntaisessa HeA:2-kisaohjelmassa). Raviin siirtyminen oli helppo, tosin ravin laadun ratsastaminen heti ensimmäisestä askeleesta lähtien meinasi unohtua alkuun. Suoraan käyntiin en ihan oikeasta laukasta saanut siirtymistä tehtyä, mutta kun muistin koota laukkaa tarpeeksi, niin oikeastaan homma jäi kiinni lähinnä omasta yläkropan hallinnasta (heilahdan eteen -> hevonen putoaa etupainoiseksi -> raviaskeleita ihan turhaan).

Lopuksi tehtiin vielä väistöjä pituushalkaisijalta uralle. Hupi oli jo selvästi väsynyt ja tarjosi kiireistä ravia, mutta aika helposti sai tahdin rauhoitettua. Samalla vähän katosi ravin energiaakin mutta mieluummin vähän löysä ja tahdissa kuin kipittävä ja kiireinen. Väistöt tuntuivat vähän vaivalloisilta, ehkä juuri puuttuvan energian vuoksi, mutta kuulemma näyttivät ihan asiallisilta. Täytyy muistaa tehdä vaan pienet tasapainottavat ja kohottavat puolipidätteet oikeastaan joka askeleella, ja jalalla vähän tahdittaa väistöä sen sijaan että jäisi puristamaan.

Hupi teki hurjan hyvin töitä koko tunnin, vaikka suorastaan valui hikeä, ja jo viimeisissä laukkatehtävissä alkoi selvästi vähän väsyä. Hannan ensimmäinen kommentti oli, että "onpas se paljon parempi kangilla, taitaa olla aika iso ero ratsastettavuudessa", eli rivien välistä löytyi myös se vihreä valo kangilla starttaamiseen. Pääsen kyllä tosiaan vaikuttamaan paljon tehokkaammin ja pienemmillä avuilla, ja monessa tilanteessa ratkomaan ongelmat ihan parilla pienellä korjauksella, kun nivelellä saattaa mennä pahimmillaan pitkät pätkät taisteluun jostain ihan yksinkertaisesta asiasta. Ja kotiläksyksi tuli paljon aiempaa enemmän kankitreeniä, kun siinä hevonen käyttää vielä astetta tehokkaammin oikeita lihaksia, ja saan asiat helpommin läpi - ja sitten kun uusi asia on selkäytimessä niin nivelelläkään ei joudu taistelemaan enää ollenkaan. Kaikki kevyemmät ja helpommat treenipäivät ja tottakai maastoilut sitten jatkossakin aina nivelellä.

Hyvillä mielin katse kohti sunnuntaita!

Valtavan hyvä fiilis jäi kyllä valmennuksesta. Ehdittiin käydä läpi oikeastaan kaikki kisaradan asiat, ja monessa löytyi se fiilis että miten mikäkin tehtävä pitäisi oikeasti ratsastaa. Sitähän en tiedä miten paljon lopulta tositilanteessa tätä pystyn toteuttamaan, mutta kyllähän itseluottamus nousee kuitenkin muutamalla pykälällä kun edes tietää mitä pitäisi tehdä.

Tänään ohjelmassa on vain kevyt pieni hölkkä, eiliset jumit pois ja hyvä mieli molemmille. Ajattelin jättää satulan taas kokonaan pois ja mennä ilman, kun viime kertojen kokemusten perusteella ilman satulaa hölkkäilyiden jälkeen Hupi on seuraavana päivänä poikkeuksetta oikein notkea ja suora - johtuen varmaan siitä että ilman satulaa ei tule tehtyä liikaa vaan keskittyy hyvin perusasioihin.

Kun pyytää vähän niin saa paljon

Hupilla oli allekirjoittaneen kuninkuusravireissun vuoksi hyvin kevyt viikonloppu, käytännössä ihan lomailua kolme päivää putkeen kun eilenkin meni töissä niin pitkään etten ehtinyt tallille ollenkaan. Tänään ajattelin sitten ottaa kevyesti ja ihan vaan jumppailla hevoselta paikkoja auki käynnissä. Monesti saan itseni kiinni siitä että yritän tehdä ihan liian paljon ihan liian aikaisin, kun hevonen oikeastaan vaan tarvitsisi aikaa. Siispä sovin itseni kanssa että nyt jumpataan perusteellisesti käynnissä kaikki asiat läpi, ja jätin vielä satulankin pois että selällä olisi varmasti kaikki vapaus toimia.

Alkuun Hupi tuntuikin aika jäykältä ja kankealta, ja käytti energiansa lähinnä kentän viereen muuttaneiden kanojen ja muiden mörköjen tuijottamiseen. Tein mahdollisimman monipuolista jumppaa, avotaivutuksia, pohkeenväistöjä, pysähdyksiä, peruutuksia, ympyröitä, voltteja, väistöjä, pyrkien samalla matalaan ja rentoon muotoon. Samalla yritin keskittyä itse siihen että käytän kättä hyvin vähän, ja tuntuma olisi kevyt ja rento. Vähitellen työ alkoi tuottaa tulosta ja Hupi vertyä, ja kolmen vartin jumppaamisen jälkeen alla oli jo varsin notkean tuntuinen hevonen.

Otin sitten vähän ravia molempiin suuntiin, ja kunnon jumpan seurauksena molemmat suunnat tuntuivat täsmälleen samanlaisilta, hevonen oli oikein suora ja notkea, kivasti pohkeen edessä mutta silti rento. Kun homma toimi niin hyvin, en voinut vastustaa kiusausta vaan nostin vielä laukankin - ja sama vau-fiilis vaan jatkui. Molemmat laukat pyörivät yhtä hyvin, ja ilman satulaa istuen takajalkojen poljennan oikein tunsi. Vähän oli itsellä tekemistä istunnan kanssa, kun olin herkistellyt käynnissä tietysti hevosen viimeisen päälle avuille, ja ravissa ja laukassa en sitten enää pystynytkään hallitsemaan omaa kroppaa samalla tavalla. Pari tahatonta siirtymistä tuli, mutta muuten oikeastaan laukassakin oli varsin helppo ja mukava istua. Paljon en ravissa ja laukassa töitä tehnyt, vaan kiitin hevosta hyvästä työstä ja lopetin.

Vaikka suunnitelmallisuus on treenissä varmasti hyvä asia, niin välillä taidan suunnitella asioita liiankin tarkkaan, enkä sitten osaa joustaa suunnitelmasta jos hevonen ei tunnu siltä miltä haluan. Nyt kun suunnitelma oli tehdä "vain käynnissä vähän kevyttä jumppaa", niin yhtäkkiä Hupi oli paremman tuntuinen kuin aikoihin. Joskus vähemmän on enemmän :)

Hupi-hepan harjuretki II

Hupi-hepan harjuretki I suoritettiin talvella, nyt oli kesäretken vuoro. 

 Pihatiellä, taas mennään :)

Asuinalueella, ohitettiin juuri ongelmitta tiellä olleet rekka ja kaivuri!

Pieni pätkä metsäpolkua asuinalueen ja Asemantien välissä.

Tästä metsästä löytyy joka kerta vähintään yksi mörkö.

Nyt tarkkana! Molemmin puolin lyhyttä asfalttitien pätkää on omakotitalot, joissa asuu 

mörköjä. Edessä näkyy Asemantien ylityspaikka, näkyvyys tosin on valitettavan huono.

 Harjun merkitty ratsastuspolku - ja molemmin puolin 

ihan valtavat määrät kypsää mustikkaa!

 Pitkän alamäen jälkeen ollaan tulossa vasemmassa reunassa pilkottavalle

harjumontulle. Edessä olevan alamäen jyrkkyys ei valitettavasti näy kuvasta.

Harjun toinen reuna laukattiin ylös, mäen päällä vähän jo puuskututti. 

 Edessä iso suppa eli jääkaudella syntynyt monttu. Jyrkät rinteet tarjoavat loistavan 

paikan kiipeilytreenille. Tässäkään rinteen jyrkkyys ei valitettavasti näy.

 Kirkkoharjun päällä. Täällä on tämän hevosen kunto rakennettu. 

Yhtä mäkeä ylös, toista alas ja taas seuraavaa ylös.

 Kirkkaana päivänä harjun päältä näkee uskomattoman pitkälle. Etualalla vasemmalla

näkyy harjumonttu, takana kauempana oikealla Vesijärvi.

 Kotia kohti. Juuri ennen kuvan ottamista joku sankari päätti testata moottoripyöränsä kiihtyvyyttä Asemantiellä, ja pakoputki paukahti tietysti juuri meidän kohdalla. Onneksi oli sekä itsellä että

kaverilla fiksut hevoset alla. Videon lopussa kuuluu juuri ennen loppua lähestyvän pyörän ääni, 

vauhtia oli satasen verran ellei ylikin, harmi kun ehdin painaa tallennuksen juuri pois...

 Nopeusrajoitus koskee sitten myös Hupia. Ja niitä motoristeja...

 Enää ei jakseta tuijottaa heinähevostakaan. Hetken aikaa joutui houkuttelemaan 

että sai hevoselle edes korvat pystyyn kuvaa varten. Edellisen kuvan jälkeen 

pariskunnalle tuli kuin tulikin jälkikasvua, ja hevonenkin on saanut kärryt.

Loppuun vielä klipetiklop-video :)

Tarkkaa työtä kouluaidoissa

Maanantain "nopeasta läpiratsastuksesta" tuli melkoinen via dolorosa kun Hupi tuntui olevan aivan totaalisen jumissa ja täysin haluton tekemään vasemmalle mitään, kaatui ja liirasi vaan oikeaa pohjetta vasten, ja kuskikin oli vähän laiminlyönyt oman venyttelynsä. Jalustimet ristiin kaulalle ja tsiljoona avotaivutusta, pohkeenväistöä ja vastalaukka, niin pääsin lopulta lopettamaan siihen pisteeseen mistä mielelläni olisin aloittanut. Ratsastuksen jälkeen hevosta venytellessä totesin että oikea lapa oli ai-van jumissa ja kireä. Yleensä vasen lapa on ollut se murheenkryyni, mutta se oli nyt suht normaalin tuntuinen, sen sijaan oikeaa Hupi ei olisi millään antanut venyttää. Reilun vartin jumppa, hieronta ja venyttely sai lopulta jumit sen verran auki, että sain sormet lapaluun alle ja hevosen venyttämään samalla kaulaa rennosti eteen ja alas suht normaaliin tapaan. Mistä lie jumi tullut, olisiko liukastunut laitumella vai vaikuttiko pitkä kengitysväli jotenkin (nimenomaan oikea etunen oli se pahiten ylikasvanut). Joka tapauksessa, jos ongelma ratkesi näin helposti niin hyvä niin. Hieroja on joka tapauksessa onneksi tulossa ensi viikolla.

Tiistaina ohjelmassa oli Hannan valmennus Pohtiolammella. Kiva päästä välillä vieraaseen paikkaan ratsastamaan muutenkin kuin vain kisoissa. Hupi rutinoituu koko ajan enemmän ja enemmän kisatilanteisiin, mutta vaikka se alkaa olla jo kisaverkassa suht lähellä sitä mitä kotonakin, niin itse radalle siirtyminen tuottaa edelleen ongelmia. Sekä paikan vaihto (verkasta radalle) että ne kamalat valkoiset aidat aiheuttavat jännittymistä, joten tämän päivän valmennus vieraassa paikassa kouluaidoissa oli juuri sitä mitä oltiin kaivattukin.

Pohtiksen kentän pohja oli valitettavasti liukas ja vähän liejuinen sateiden jäljiltä. Oppii taas arvostamaan omaa kenttää, joka kestää sateen ihan käsittämättömän hyvin, vähän kova se ehkä on mutta ehdottomasti pitävä (jopa ihan hypättävässä kunnossa) vielä näidenkin kaatosateiden jälkeen. Liukkauden vuoksi jätettiin laukkatyöskentely tänään kokonaan tekemättä, ja keskityttiin raviin ja siihen miten hevonen kannattaa esittää kisoissa jos vastaavanlaiset olosuhteet joskus tulee eteen. Meillähän viimeksi Nokian kisoissa oli juuri tälläinen tilanne, että rata muistutti hieman uima-allasta.


Kun kouluaidat kirjaimineen oli kerran kasattu, niin keskityttiin ratsastamaan tehtäviä tarkasti pisteissä ja tiet huolellisesti pisteestä pisteeseen. Ongelma numero yksi meillä on ollut ja oli edelleen oikea kierros ja hevosen saaminen kouluaidan viereen. Hupin tapa puskea ja kaatua oikeasta pohkeesta läpi korostuu kun se vielä samalla kyttää vasemmalla puolellaan olevaa valkoista hirviötä (lue: kouluaitaa). Suorilla urilla päästiin suht nopeasti yhteisymmärrykseen reitistä, mutta kulmissa puskeminen jatkui vaikka kuinka yritin ratsastaa sisäpohjetta läpi. Lopulta ongelma korjattiin nopealla ulko-ohjalla (juuri sillä missä viimeksi yritin koko ajan roikkua), mutta niin että ohjasote oli nopea ja suuntautui ylöspäin tasapainottaen hevosta juuri ennen kulmaa ja tarvittaessa vielä uudelleen kulmassa - ja yhtäkkiä se oikea pohjekin löysi tehonsa vaikken sen suhteen mitään muuttanutkaan. Kovin pienen tuntuinen korjaus, mutta jos edellispäivänä taistelin oikean pohkeen läpimenon kanssa tunnin verran ja nyt sama asia vietiin läpi noin 15 sekunnissa, niin aika iso asia lopulta.


Tunnin aikana käytiin läpi erilaisia asioita, jotka toistuvat kouluohjelmissa. Aluksi tultiin pituushalkaisijalle pysähdykseen, molemmista suunnista ja tehden pysähdyksiä sekä I:hin että G:hen. Oikeasta kierroksesta oli helppo tulla, sen sijaan vasemmasta suoristus täytyy tehdä tosi huolellisesti ettei takaosa lennä ulos ja oikealle. Pysähdystä tehdessä taas auttaa kummasti kun pitää molemmat jalat kiinni. Edelleen kuskilla oli välillä vaikeuksia löytää rytmi ja se askel mistä pysähdyksen lopulta lähtee tekemään. Oma (vai myös hevosen?) vinous myöskin näkyy siinä, että teen aina pysähdyksen niin että pysäytän ensin hevosen vasemman etujalan ja sitten oikean. Rivien välistä voi myös lukea että takajalkojen sijaan pysäytän nimenomaan sitä etuosaa... Jos takaosa on alla ja pohje kiinni niin takajalat tulevat lähes automaattisesti hyvin, mutta pienikin ongelma näissä kahdessa asiassa kostautuu, ja ilman että välttämättä edes huomaan asiaa. Täytyy joskus nostaa tämäkin kissa pöydälle.

Jos vasemmalta pituushalkaisijalle kääntäminen oli vaikeampaa niin sitä oli myös vasemmasta kierroksesta diagonaalille kääntäminen. Toukokuussa Vesilahden kisoissa tämä ongelma näkyi kaikkein selvimmin, kun viimeinen laukkadiagonaali muistutti lähinnä kännissä olevan käärmeen kiemurtelua. Nyt oli kuitenkin työkalut olemassa (takaosa kuriin, ei saa liirata, oikea pohje kiinni) ja sain tehtyä joka kerta aika lailla sen tien mitä halusinkin. Siirtymiset saatiin suht hyvin pisteisiin, alkutunnista kulman jälkeen ensimmäisessä pisteessä oli vaikeaa ehtiä tehdä asioita kun kulmassa itsessään oli vielä ongelmia. Temponlisäyksessä diagonaalilla täti yritti kerran sortua vanhaan perisyntiinsä eli selittelyyn, ei mennyt läpi tarinat säntäämisongelmista vaan ihan koko diagonaali piti ratsastaa eteen, ihan alusta asti. Ja kas, juuri se seuraava toisto oli päivän paras... Kaarevat urat ja taivutukset oli tänään kohdillaan, myös vasemmalle. Kiemuraurilla vasemmasta kierroksesta suoristaminen oli vaikeampaa kuin oikeasta - ongelma oli sama ja korjaus tehtiin kuten pituushalkaisijalle kääntäessä.

Summa summarum:
- Vasen kierros paljon toimivampi kuin edellispäivänä. Oikean lavan jumi oli ilmeisesti isoin syy ongelmiin.
- Ihan alkua lukuunottamatta takaosa oli aktiivinen ja tarmokas 
- Tahti tasainen ja riittävän rauhallinen läpi tunnin (ei jaksanut kipittää raskaalla pohjalla?)
- Muoto oikein hyvä, saatiin yllättävänkin paljon kehuja
- Oikea pohje on (edelleen) avain onneen (lue: suoruuteen)!

Niin, Hupi possuili oikein koko kevään edestä menomatkalle lastatessa. Vieras koppi, ensimmäisenä sisään, "älkää edes kuvitelko". Kaksi liinaa sai lopulta mielen muuttumaan ja hevosen astelemaan koppiin sisälle. Pohtiksen päässä sentään oli jo helpompaa. Mukaan reissuun suurta maailmaa ihmettelemään tullut, elämässään vain muutaman kerran aiemmin matkustanut ponilapsi puolestaan käveli mennen tullen suoraan sisään...