Niihaman kisan jälkeen buranalla radalle pumpattu kuski makasi pari päivää peiton alla, ja loppuviikostakin liikutus hoidettiin maastossa. Sunnuntaina laitoin sitten hevoselle kanget päähän ja kävin tekemässä oikein onnistuneen treenin maneesilla, alkujähmeyden jälkeen alla oli herkkä ja notkea hevonen joka teki elämänsä parhaat vastalaukat. Kuski tajusi istua keskellä ja ottaa laukan puolen lavan mukaan myös vastalaukkakurveissa asettamalla ennemmin pois laukasta kuin laukan suuntaan - ja lopulta tehtiin jopa suht helpon tuntuisesti kolmikaarista ja kahdeksikkoja laukassa. Maanantaina oli sitten jumissa ja tosi vinossa sekä hevonen että allekirjoittanut, joten ohjelmaan kuului pitkä maastokävely ja kevyttä jumppaa kentällä kaikissa askellajeissa.
Tiistaina sitten taas nokka kohti maneesia ja tunnille mars. Sanoin heti alkuun tuosta maanantain vinoudesta ja Hanna totesi huomanneensa saman verkkaa sivusilmällä seuratessaan. Työt aloitettiin siis nostamalla jalustimet ristiin kaulalle - jos kuski suoristuu niin hevosellakin on ainakin mahdollisuus kulkea suorana.
Kokeile, riko rajoja, ole rohkea
Aloitettiin työskentely pitkille diagonaaleille tehdyillä pohkeenväistöillä. Alkuun yritin tarjota pikkunättiä väistöä missä tapahtuu mahdollisimman vähän, ei yllättäen kelvannut. Lähdettiin siirtämään asetusta väistössä puolelta toiselle ja välillä myös jopa siirtämään takaosaa ja taivuttamaankin hevosta. Pointtina oli se, että hevosen täytyy olla notkea ja rehellisesti avuilla ja pohkeen edessä, että sillä voi kuvitella ratsastavansa tasaista väistöä. Tasainenkin väistö vaatii pitkällä diagonaalilla jatkuvia korjauksia pysyäkseen tasaisena, ja jos avut eivät mene läpi niin korjaaminen on mahdotonta. Vaikeimmalta itselle tuntui oikealla pohkeella vasemmalle väistättäminen, vasen lapa karkaa ja asetus oikealle ei ole rehellisesti läpi vaan kaula kenottaa mutkalla. Korjauksena asetus väistön suuntaan, väistättävällä pohkeella takaosa vähän edelle (otj töihin!), ja sitten asetuksen siirto takaisin väistöstä pois - ja yhtäkkiä kaikki palaset olikin paikoillaan kun oikea takajalkakin oli joutunut ottamaan painoa. Muutaman askeleen päästä joutui tekemään saman korjauksen uudelleen, mutta kerta kerralta avut menivät nopeammin läpi. Itsestä tuntui vaan hassulta tehdä korjauksena asia mitä aina oikeastaan on pyrkinyt välttämään, mutta niin vaan toimi.
Ulkopohje ratsastaa ulkoetujalkaa
...eikä lepata irti kyljestä mitään-tekemättömänä. Ulkopohje on mukana säätelemässä väistön jyrkkyyttä ja ratsastaa ulkoetujalkaa eteen ja korkeammalle askeleelle, ettei väistö laahaa maita myöten vaan kinttu nousee ylös ja lavat tulevat irtonaisemmiksi.Lopulta väistöt alkoivat olla sillä mallilla että asetuksen sai siirtää ilman että sata muuta asiaa muuttui samalla, ja kun hevonen oli kunnolla takaosallaan niin muotokin alkoi olla hyvä. Ja ikään kuin huomaamatta sekä kuski että hevonen oli suoristuneet niin että molemmat suunnat olivat ihan yhtä helppoja.
Nopeita siirtymisiä myös askellajin sisällä
Viimeisestä väistöaskeleesta tehtiin päätyyn laukannosto ja jatkettiin laukkaa aina hetki pääty-ympyrällä. Nosto piti saada teräväksi niin että laukka on takaosalla heti ensimmäisestä askeleesta lähtien (ei sukelluksia!). Ympyrällä tehtiin kokoamisia ja eteenratsastuksia mahdollisimman nopeasti, muutama askel kooten, muutama askel eteen ja taas uusi kokoaminen. Askellajien välillä osaan jo vaatia reaktion heti, mutta askellajin sisällä jään helposti puolen ympyrän ajaksi kyselemään että josko hevonen viitsisi kuunnella, täytyy vaatia reaktio paljon nopeammin myös askellajin sisällä tehtävissä siirtymisissä. Kun puolipidätteet ei oikein menneet alussa läpi niin tehtiin muutama korjaus ottamalla sitten kokonaan seis, niin äkkiä alkoi mennä viesti perille, ja samalla taas myös eteenratsastus helpottui kun hevonen teki töitä takaa.
Pienten välikäyntien (ja jalustinten mukaan onkimisen, huh!) jälkeen jatkettiin hetki töitä ravissa, tällä kertaa kuviona kaksi lyhyttä diagonaalia joille molemmille keskiravi, ja väliin aina kokoaminen. Ihan samalla teemalla jatkui kuin laukassakin, hevosen pitää lähteä eteen paljon voimakkaammin, reaktio jalkaan täytyy tulla heti eikä huomenna. Ensin haettiin nopea reaktio, vaikka sitten muodon ja tahdin kustannuksella, ja vasta kun hevonen on rehellisesti pohkeen edessä, aletaan ajatella muita asioita. Kokoamisen aikana saa ja pitää kasata painetta, ei toki niin että ammutaan selkä alhaalla lyhyenä ylitahtiin, mutta kuitenkin sen verran paljon, että sillä hetkellä kun etujalat irtoavat uralta, niin hevosella on riittävästi energiaa takana ja se odottaa jo lupaa lähteä venymään. Tätä ei lähdetty sen kummemmin hiomaan, tarkistettiin missä mennään ja etsittiin vähän työkaluja kotitreeniin.
Älä välttele virheitä vaan opettele korjaamaan ne
Välikäyntien jälkeen haettiin hevosta takaisin kuulolle ja takajalkoja töihin ympyrällä laukka-seis-peruutus-käynti-laukka-siirtymisillä. Kerta kerralta laukka tuli helpommin alas, mutta ennen kun siirtymisiä voi alkaa oikeasti kutsua siirtymisiksi eikä jarruttamisiksi, niin akan pitäisi kyllä opetella istumaan siellä satulassa myös niiden aikana. Jos siirtymisessä perse irtoaa penkistä ja yläkroppa kaatuu etukenoon niin ihan turha kuvitella että hevonen tekisi tasapainoisen siirtymisen. Kun laukka oli taas kuosissa niin lähdettiin tekemään kiemurauraa laukassa, ei ihan kolmikaarista vaan sen verran tilaa jättäen, että leveässä maneesissa pystyi tekemään vastalaukkakaarteesta tasapainottavan voltin ulos. Kaarre tehtiin ikään kuin kahdessa osassa, tai jos laukka tuntui huonolta niin sitten useampi voltti väliin ja aina vasta kun tuntui hyvältä niin kaarretta eteenpäin.
Sanoin lopussa Hannalle, että koska laukka ei ollut yhtä hyvää kuin sunnuntaina, ja Hupi alkoi selvästi olla jo väsynyt, niin en olisi yksinäni missään nimessä lähtenyt tekemään vastalaukkaharjoituksia. Toisaalta kuitenkin asioiden harjoittelu vain silloin kun ne muutenkin jo tuntuvat helpoilta, ei vie kovin pitkälle, niin nyt löytyi laatikollinen uusia työkaluja siihen, miten laukkaa saa ratsastettua paremmaksi silloin kun se tuntuu huonolta. Kun yrittää rohkeasti ja tekee virheitä, niin korjaamalla ne oppii paljon enemmän kuin vaan ratsastelemalla tiukasti mukavuusalueensa rajojen sisäpuolella ja tekemällä vain helppoja asioita. Toki tällöin on syytä olla joku katsomassa vieressä ja vahtimassa että touhussa on järkeä, mutta nyt kun löytyi korjaussarja aika moneen ongelmaan, niin uskaltaa treenata niitä kotonakin.
Sen verran tehotreeni oli tämänkertainen, että Hupi, joka yleensä töhöttää kotimatkan ainakin puoleenväliin ihan ylikierroksilla, lompsi menemään ihan kaikessa rauhassa koko matkan maneesilta kotipihaan. Ei raukka jaksanut enää kytätä, sen verran paljon joutui töihin. Ja jos hevonen oli väsynyt niin oli kyllä kuski myös. Tänään varmaan nappaan hevosen liinaan ja lähden ensin maasta käsin lenkille (omat paikat auki) ja sitten pieni juoksutus eteen-alas (hevosen paikat auki).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti