Tarkkaa työtä kouluaidoissa

Maanantain "nopeasta läpiratsastuksesta" tuli melkoinen via dolorosa kun Hupi tuntui olevan aivan totaalisen jumissa ja täysin haluton tekemään vasemmalle mitään, kaatui ja liirasi vaan oikeaa pohjetta vasten, ja kuskikin oli vähän laiminlyönyt oman venyttelynsä. Jalustimet ristiin kaulalle ja tsiljoona avotaivutusta, pohkeenväistöä ja vastalaukka, niin pääsin lopulta lopettamaan siihen pisteeseen mistä mielelläni olisin aloittanut. Ratsastuksen jälkeen hevosta venytellessä totesin että oikea lapa oli ai-van jumissa ja kireä. Yleensä vasen lapa on ollut se murheenkryyni, mutta se oli nyt suht normaalin tuntuinen, sen sijaan oikeaa Hupi ei olisi millään antanut venyttää. Reilun vartin jumppa, hieronta ja venyttely sai lopulta jumit sen verran auki, että sain sormet lapaluun alle ja hevosen venyttämään samalla kaulaa rennosti eteen ja alas suht normaaliin tapaan. Mistä lie jumi tullut, olisiko liukastunut laitumella vai vaikuttiko pitkä kengitysväli jotenkin (nimenomaan oikea etunen oli se pahiten ylikasvanut). Joka tapauksessa, jos ongelma ratkesi näin helposti niin hyvä niin. Hieroja on joka tapauksessa onneksi tulossa ensi viikolla.

Tiistaina ohjelmassa oli Hannan valmennus Pohtiolammella. Kiva päästä välillä vieraaseen paikkaan ratsastamaan muutenkin kuin vain kisoissa. Hupi rutinoituu koko ajan enemmän ja enemmän kisatilanteisiin, mutta vaikka se alkaa olla jo kisaverkassa suht lähellä sitä mitä kotonakin, niin itse radalle siirtyminen tuottaa edelleen ongelmia. Sekä paikan vaihto (verkasta radalle) että ne kamalat valkoiset aidat aiheuttavat jännittymistä, joten tämän päivän valmennus vieraassa paikassa kouluaidoissa oli juuri sitä mitä oltiin kaivattukin.

Pohtiksen kentän pohja oli valitettavasti liukas ja vähän liejuinen sateiden jäljiltä. Oppii taas arvostamaan omaa kenttää, joka kestää sateen ihan käsittämättömän hyvin, vähän kova se ehkä on mutta ehdottomasti pitävä (jopa ihan hypättävässä kunnossa) vielä näidenkin kaatosateiden jälkeen. Liukkauden vuoksi jätettiin laukkatyöskentely tänään kokonaan tekemättä, ja keskityttiin raviin ja siihen miten hevonen kannattaa esittää kisoissa jos vastaavanlaiset olosuhteet joskus tulee eteen. Meillähän viimeksi Nokian kisoissa oli juuri tälläinen tilanne, että rata muistutti hieman uima-allasta.


Kun kouluaidat kirjaimineen oli kerran kasattu, niin keskityttiin ratsastamaan tehtäviä tarkasti pisteissä ja tiet huolellisesti pisteestä pisteeseen. Ongelma numero yksi meillä on ollut ja oli edelleen oikea kierros ja hevosen saaminen kouluaidan viereen. Hupin tapa puskea ja kaatua oikeasta pohkeesta läpi korostuu kun se vielä samalla kyttää vasemmalla puolellaan olevaa valkoista hirviötä (lue: kouluaitaa). Suorilla urilla päästiin suht nopeasti yhteisymmärrykseen reitistä, mutta kulmissa puskeminen jatkui vaikka kuinka yritin ratsastaa sisäpohjetta läpi. Lopulta ongelma korjattiin nopealla ulko-ohjalla (juuri sillä missä viimeksi yritin koko ajan roikkua), mutta niin että ohjasote oli nopea ja suuntautui ylöspäin tasapainottaen hevosta juuri ennen kulmaa ja tarvittaessa vielä uudelleen kulmassa - ja yhtäkkiä se oikea pohjekin löysi tehonsa vaikken sen suhteen mitään muuttanutkaan. Kovin pienen tuntuinen korjaus, mutta jos edellispäivänä taistelin oikean pohkeen läpimenon kanssa tunnin verran ja nyt sama asia vietiin läpi noin 15 sekunnissa, niin aika iso asia lopulta.


Tunnin aikana käytiin läpi erilaisia asioita, jotka toistuvat kouluohjelmissa. Aluksi tultiin pituushalkaisijalle pysähdykseen, molemmista suunnista ja tehden pysähdyksiä sekä I:hin että G:hen. Oikeasta kierroksesta oli helppo tulla, sen sijaan vasemmasta suoristus täytyy tehdä tosi huolellisesti ettei takaosa lennä ulos ja oikealle. Pysähdystä tehdessä taas auttaa kummasti kun pitää molemmat jalat kiinni. Edelleen kuskilla oli välillä vaikeuksia löytää rytmi ja se askel mistä pysähdyksen lopulta lähtee tekemään. Oma (vai myös hevosen?) vinous myöskin näkyy siinä, että teen aina pysähdyksen niin että pysäytän ensin hevosen vasemman etujalan ja sitten oikean. Rivien välistä voi myös lukea että takajalkojen sijaan pysäytän nimenomaan sitä etuosaa... Jos takaosa on alla ja pohje kiinni niin takajalat tulevat lähes automaattisesti hyvin, mutta pienikin ongelma näissä kahdessa asiassa kostautuu, ja ilman että välttämättä edes huomaan asiaa. Täytyy joskus nostaa tämäkin kissa pöydälle.

Jos vasemmalta pituushalkaisijalle kääntäminen oli vaikeampaa niin sitä oli myös vasemmasta kierroksesta diagonaalille kääntäminen. Toukokuussa Vesilahden kisoissa tämä ongelma näkyi kaikkein selvimmin, kun viimeinen laukkadiagonaali muistutti lähinnä kännissä olevan käärmeen kiemurtelua. Nyt oli kuitenkin työkalut olemassa (takaosa kuriin, ei saa liirata, oikea pohje kiinni) ja sain tehtyä joka kerta aika lailla sen tien mitä halusinkin. Siirtymiset saatiin suht hyvin pisteisiin, alkutunnista kulman jälkeen ensimmäisessä pisteessä oli vaikeaa ehtiä tehdä asioita kun kulmassa itsessään oli vielä ongelmia. Temponlisäyksessä diagonaalilla täti yritti kerran sortua vanhaan perisyntiinsä eli selittelyyn, ei mennyt läpi tarinat säntäämisongelmista vaan ihan koko diagonaali piti ratsastaa eteen, ihan alusta asti. Ja kas, juuri se seuraava toisto oli päivän paras... Kaarevat urat ja taivutukset oli tänään kohdillaan, myös vasemmalle. Kiemuraurilla vasemmasta kierroksesta suoristaminen oli vaikeampaa kuin oikeasta - ongelma oli sama ja korjaus tehtiin kuten pituushalkaisijalle kääntäessä.

Summa summarum:
- Vasen kierros paljon toimivampi kuin edellispäivänä. Oikean lavan jumi oli ilmeisesti isoin syy ongelmiin.
- Ihan alkua lukuunottamatta takaosa oli aktiivinen ja tarmokas 
- Tahti tasainen ja riittävän rauhallinen läpi tunnin (ei jaksanut kipittää raskaalla pohjalla?)
- Muoto oikein hyvä, saatiin yllättävänkin paljon kehuja
- Oikea pohje on (edelleen) avain onneen (lue: suoruuteen)!

Niin, Hupi possuili oikein koko kevään edestä menomatkalle lastatessa. Vieras koppi, ensimmäisenä sisään, "älkää edes kuvitelko". Kaksi liinaa sai lopulta mielen muuttumaan ja hevosen astelemaan koppiin sisälle. Pohtiksen päässä sentään oli jo helpompaa. Mukaan reissuun suurta maailmaa ihmettelemään tullut, elämässään vain muutaman kerran aiemmin matkustanut ponilapsi puolestaan käveli mennen tullen suoraan sisään...

Rennompi viikko

Ennen otsikon rennompaa pätkää käytiin tosin vielä kerran Hannan tunnilla. Pyynnöstäni aloitettiin tällä kertaa laukkatyöskentelyllä, että pääsin kerrankin työstämään laukkaa ennen kun Hupi alkaa väsyä liikaa. Laukka pyöri kivasti, oli Hannan sanojen mukaan enemmän ylämäkeen kuin koskaan aiemmin, tosin oikea lapa oli jälleen vähän hukassa. Ravissa vinous kostautui vähän enemmän kun tehtävänä oli avotaivutukset ja väistöt. Joka tapauksessa hyviä pätkiä oli paljon ja huonoihin löytyi hyvät korjauskeinot, kotiläksyjä jälleen siis. Saatiin myös lupa tulla seuraavan kerran kanget päässä tunnille, muoto alkaa olla sen verran hyvä ja vakaa :)  Mielelläni starttaisin niillä seuraavan HeA-luokankin, mutta ennen kun valmentaja on nähnyt meidät edes kerran kangilla niin en uskalla radalle asti lähteä kokeilemaan.

Viime viikonloppu ja kulunut viikko ollaankin otettu sitten vähän rennommin, paljon maastoillen ja kentällä hevoselle mieluisaan puomityöskentelyyn painottaen. Kaviotkin ehtivät kasvaa niin hurjasti että tuli ylikasvaneiden kavioiden ja irronneiden naulausten vuoksi parin päivän pakkoloma, vaikkei edellisestä kengityksestä ollut kuin kuusi viikkoa. Kavioille hyvä asia, allekirjoittaneen lompakolle vähän vähemmän hyvä.

Maastossa ollaan käyty sekä niin kävelemässä, kiipeilemässä kuin karauttelemassakin. Lisäksi Hupi kunnostautui tallin nuoren ponin turvahevosena ensimmäisellä harjulenkillä, ja kun edellä oli varma ja tuttu hevonen niin ponilapsi tuli rohkeasti perässä tienylitykset, jyrkät mäet ja vesilammikotkin.

Kentällä tosiaan ohjelmassa on ollut paljon puomityöskentelyä, takaosaa saa jumpattua ilman että hevonen edes oikeastaan tajuaa tekevänsä töitä, niin hauskaa sillä on. Alla kaverin ottamia kuvia yhdeltä puomijumppapäivältä, laitoin kaarevalle uralle viisi laukkapuomia peräjälkeen lyhyehköillä (keskeltä alle 3m) väleillä, niin että hevonen joutuisi oikeasti ponnistamaan ja kantamaan laukkaa takaosallaan, sen sijaan että reuhtoisi etupainoisena menemään. Nyt kun puomeja oli riittävän monta peräkkäin, niin Hupi keskittyi selvästi paremmin, ja laukkaan pääsi vaikuttamaan myös tehtävän aikana. Plussana myös se, että hevosen (ja kuskin?) silmä on kehittynyt vuoden takaisesta, ja laukassa alkaa olla voimaa ja säädeltävyyttä nyt sen verran että askel tuntui osuvan suht helpon tuntuisesti.

Parin lomapäivän ja yhden maastokävelyn jälkeen tänään olisi tarkoituksena palautella Hupia vähitellen takaisin työmoodiin, ja huomenna ratsastaa sitten kentällä kunnolla läpi, mahdollisesti kangilla. Tiistaina ohjelmassa on sitten Hannan valmennus, tällä kertaa tosin oman seuran järjestämänä ja tietyllä teemalla, eli sinne mennään vielä nivelellä.

Pitkästä aikaa valvovan silmän alla

Lähes kuukauden tauon jälkeen oltiin viime torstaina taas valmennuksessa. Tauko venyi vähän turhan pitkäksi mutta ihan oikeita asioita oltiin tehty kotonakin. Alku oli vähän haastava kun ehdin verkata kentällä, mutta kaatosade ajoi meidät maneesin puolelle, ja siellähän olikin sitten ihan uudet möröt. Erityisesti Hupi kyttäsi kouluradan kirjaimia merkanneita muovitötsiä, mutta pari paikalta poistumista sai riittää ja ruuna palasi ruotuun hyvin vikkelään.

Olin suunnitellut että ottaisin joskus puheeksi meidän voltista-vitonen-syndrooman. Tavallisten volttien pitäisi olla niitä helpommasta päästä olevia tehtäviä radalla, ja niin vaan tasaisen varmasti nakutetaan niistä vitosella alkavia numeroita, ja videoiden perusteella ihan ansaitusti. En ehtinyt nostaa kissaa pöydälle, koska aloitettiin työt tekemällä ravissa 10 metrin voltteja tarkasti kirjaimiin. Isoimmaksi ongelmaksi ainakin tällä kertaa paljastui kuskin katse joka oli tiukasti hevosen niskassa, ja sen seurauksena hevonen valui katseen mukana alas, ja tie oli mitä sattui. Sanoin Hannalle, että itsellä on tunne että ohjailen etuosaa ja takaosa liiraa perässä potkien kuin uimarin jalat. Korjaus tehtiin samalla tavalla kuin avotaivutuksissakin, täti irti ulko-ohjasta ja sisäpohje töihin. Kun sain sisäpohkeen läpi, pääsin tekemään sillä kaikenlaisia jänniä asioita, kuten taivuttamaan, ratsastamaan volttiin pyöreyttä ja pyytämään sisätakasta enemmän alle. Jännä juttu... Erityisesti oikeassa kierroksessa kuskilla oli joku pakottava tarve roikkua ulko-ohjassa.

Tehtiin ravissa myös avotaivutuksia, ja tuo sama vasen ohja vähemmälle, oikea pohje töihin toimi siinäkin. Olin vähän hukannut fiilistä mikä avossa on silloin kun hevonen taipuu kunnolla eikä vaan tarjoa liioiteltua poikitusta. Nyt kun se fiilis löytyi, niin pitää yrittää tehdä säännöllisesti avoja taas kotitreenissäkin että saa liikemuistin ohjelmoitua uudelleen, niin hevoselta kuin itseltänikin.

Suurin osa päivän töistä tehtiin ravissa, ja lopussa kun otettiin laukkaa mukaan, alkoi Hupi jo selvästi väsyä. Hannan ensimmäinen huomio meistä kuukauden paussin jälkeen oli se, että hevonen kantaa itsensä selvästi aiempaa korkeammassa muodossa (ja muodon nostaminen oli yksi kesän tavoitteistakin), ja on toki aivan luonnollista ettei se jaksa työskennellä tuossa muodossa yhtä pitkään kuin matalampana. Lepokäynti-tauoilla se myös nykyään selvästi vie turpaa pitkälle eteen ja alas, ja venyttää koko ylälinjaansa, eli ilmeisesti ihan oikeat lihakset tekevät töitä. Laukassa tehtiin voltteja ja loivia vastalaukkoja, laukan pyörittämisessä alkoi väsyneellä hevosella olla jo ihan täysi työ, ja otettiinkin yksi ylimääräinen käyntitauko väliin, että saatiin viimeinenkin tehtävä suoritettua onnistuneesti.

Valmennuksen jälkeen Hupi liikkui muutaman päivän kevyemmin ja maastopainotteisesti. Tehtiin pari maastokävelylenkkiä, toinen maasta käsin ja toinen selästä, vietiin samalla naapuritallin vähän arempi ratsukko harjulle käymään. Hupi ehti myös kunnostautua polttariratsun töissä, sankari pääsi hevoskyydillä tallinpihasta harjumontulle asti, ja tuulisesta säästä huolimatta Hupi käyttäytyi täyden kympin arvoisesti :)

Huomenna mennään taas Hannan tunnille, joten tänään ohjelmassa oli kevyt läpiratsastus, nopeasti vaan suht pitkässä muodossa askellajit läpi. Hupi alkaa löytää vihdoin laukassa uutta vaihdetta, se vähitellen on hoksaamassa että laukata voi myös hitaasti, rennosti ja matalassa muodossa. Aiemmin se on joko ollut jännittynyt ja hengästynyt/väsynyt siksi nopeasti, tai sitten tiputtanut tosi helposti raville, mutta nyt vähitellen selvästi alkaa saada juonesta kiinni. Laukka on Hupille kuitenkin parempi ja helpompi askellaji raviin nähden, joten mielelläni ottaisin verkassakin laukkaa suht nopeasti, vaan kun hevonen on yleensä ollut melko kireä ja jännittynyt jos nostan laukat liian aikaisin.

Työntäyteinen juhannus

Kun muut käänsivät auton nokan kohti mökkiä niin me Hupin kanssa otettiin kolmen päivän työrupeama.

Tämä pysähdys tehtiin laukasta!

Perjantaina kävin naapuritallin kentällä "simuloimassa kisatilannetta" eli ratsastamassa vieraassa paikassa ja vielä sopivassa hälinässä kun pihassa viriteltiin jo juhannustunnelmia. Alkuverkassa oli ensin vähän jännittynyt mutta rentoutui aika nopeasti ja oli ihan asiallinen, joskin hieman turhan etupainoiseksi pyrkivä. Välikäyntien jälkeen heitti sitten hetkeksi ihan hanskat tiskiin, "mä tein jo töitä, eiks se muka riitä" mutta peruutusten, siirtymisten ja avojen avulla sain vähitellen takajalatkin takaisin mukaan ja lopussa Hupi oli - jo siinä vaiheessa päälle painavasta väsymyksestään huolimatta - oikeinkin yritteliäs.

Ravissa tein väistöjä ja voltteja ajatuksella että saisin painoa siirrettyä enemmän takaosalle, nyt tuntuu välillä siltä että ohjailen vain sitä mikä on satulan etupuolella ja takajalat hiihtelee perässä. Hupi yritti kovin mieluusti kiihdyttää vaan tahtia ja jännittyä, joten alkuun jouduin tekemään kokoamiset liioitellusti, että pääsin käyttämään pohjettakin. Vähitellen hevonen kuitenkin alkoi vastata puolipidätteisiin toivotulla tavalla ja jännittymisen sijaan oikeasti otti enemmän painoa taakse. Tästä asiasta ilmeisesti täytyy hätähousun kanssa keskustella koko loppuelämä.. :)

Laukassa keskityin vastalaukkatehtäviin kun tilaa oli omaa kotikenttää enemmän. Tein ensin loivia kaaria pitkältä sivulta sisälle (ei ongelmia, paitsi kuskilla tien kanssa, että kaari pysyy tasaisena...), välissä pysähdyksiä laukasta pituushalkaisijalle (pitäisi pystyä istumaan kunnolla siirtymisen läpi että hevonen ei rojahda etupainoisena pysähdykseen) ja lopuksi täyskaarto-puoliympyrä-kuviota (yllättäen oikeassa laukassa huomattavasti helpompi!). Kuuma päivä ja suht rankka treeni sai sekä hevosen että kuskin hikiseksi ja puuskuttavaksi, mutta hyvä mieli jäi. En ehkä saanut Hupia missään kohtaa sen tuntuiseksi että "nyt olisi hyvä startata kisaradalle" mutta toisaalta nyt se oli seissyt edellispäivän, ja kisaa edeltävänä päivänä teen normaalisti aina kevyen läpiratsastuksen.

Kumpaankohan sitä ryhtiä pitikään saada lisää?

Kaula venyyyy loppukäynneillä :)

Lauantaina oli sitten vuokraajan vuoro ratsastaa, itse olin mukana puominnostajan tehtävissä. Aloitettiin kolmen laukkapuomin tehtävällä, jatkettiin puomi-ristikko-pysty-innariin ja lopulta pysty-askel-okseri-tehtävään. Hupi oli yllättävänkin innoissaan, se on aiemmin ollut esteillä vähän jopa tuupattava, ehkä epävarmuuttaan, ehkä jostain muusta syystä. Nyt se loppua kohti alkoi ottaa kierroksia vähän turhankin paljon, oli koko ajan tosi hyvin menossa itse eteen ja jopa imi esteelle. Estekorkeudet oli rimakauhuiselle kuskille ja vähän hyppytaidottomalle putelle ihan riittävä, viimeinen okseri mitattiin 60-senttiseksi, paljon isompaa en ilman turvakannattimia uskaltaisi hypyttääkään. Pääasia ei kuitenkaan ole korkeus, vaan hevosen jumppaaminen, niin kropasta kuin korvienvälistäkin.

Sunnuntaina palattiin sitten koulutreenien pariin, tällä kertaa kanget päässä. Vuokraaja oli mukana ja tällä kertaa vaihdettiin roolit niin päin että itse kiipesin selkään, ja vuokraaja oli videokameran kanssa kentän laidalla. Hupi oli parin päivän suht rankan liikkumisenkin jälkeen oikein mielellään menossa, alkukäynneillä tallin omaa harkkalenkkiä kiertäessä nähtiin pikku-ukkoja vähän enemmän kuin laki sallii, mutta kentällä onneksi keskittyi sitten heti töihin. Ravi oli suht kivan tuntuista alusta asti, pysyi tahdissa eikä kipittänyt juurikaan. Laukassa huomasi edellispäivän hyppäämisen vaikutuksen, kun takaosa oli vähän jumissa eikä laukka aluksi pyörinyt tai kantanut ihan toivotulla tavalla.

Jatkoin samantyyppisillä tehtävillä kuin perjantainakin. Ravissa edelleen väistöt vähän laahaavia, täytyy alkaa jumppaamaan samaan tapaan kuin käynnissäkin, jyrkkyyttä ja asetusta vaihdellen. Vastalaukan rikkoi kerran raville (kun yritin koota laukkaa jota ei alun alkaenkaan ollut riittävästi...), vähän etupainoista ja voimatonta oli yhtä lukuunottamatta kaikilla kerroilla, mutta varmasti osin ihan vaan edellispäivien jumeista johtuen. Ennen raviin siirtymistä täytyisi vielä päästä kokoamaan vähän että saa siirtymisen tehtyä siirtymisenä eikä raviin putoamisena.

Nyt kun oli videokamera mukana niin tein myös jonkun verran takaosakäännöksiä, että pääsin vähän kartalle siitä missä niiden kanssa mennään. Olen ollut vähän epävarma takareiden kanssa, kun pelkään että tapan takaosan poljennan, takarit kun tuntuu olevan yksi niitä harvoja liikkeitä missä Hupiltakin meinaa loppua eteenpäinpyrkimys kesken. Olen tehnyt tähän asti takarit tarkoituksella aika laajoina, että askellus säilyy varmasti. Nyt videolle tarttui muutama yllättävänkin hyvä käännös, mutta mukaan mahtui myös sitten sellaisia missä takajalat jäävät taakse (riittämätön kokoaminen?) tai astuvat ristiin, yhteensä kymmeneen videoituun takariin mahtui onneksi vain yksi ainoa ruuvaava askel, eli siinä mielessä oikealla tiellä mennään. Isoimmat ongelmat on kokoamisen vaikeus (jännittyy ja poikittaa sen sijaan että ottaisi takajalat alle), vasemmalle taivuttaminen ja kuski jonka paino valuu koko ajan ulos.

Ratsastin lopuksi vielä ensimmäistä kertaa Helppo A:1 -radan läpi. Ei tuolla nyt huimia pisteitä olisi kisoista saanut mutta mitään valtavan suuria ongelmia ei vastaan myöskään tullut. Alkutervehdykseen saa tulla kummassa laukassa haluaa, ja vasemmasta laukasta pysähdys ei tuottanut ongelmia. Sen sijaan lopputervehdykseen joutuu tulemaan oikeassa laukassa ja vielä pitäisi pystyä ratsastamaan viimeiseen pisteeseen asti, siinä oli jo vähän enemmän tekemistä. Hupi myöskin kovin mielellään olisi tarjonnut lisää laukkaa jokaisen pysähdyksen jälkeen... Väistöissä pitäisi saada pysymään paremmin ryhdissä, ja väistöt oli myös vaikeita saada ratsastettua niin että ne loppuisivat täsmällisesti oikeaan pisteeseen. Volttien alussa takaosa laahaa, molemmat paranee loppua kohti. Käynti on jännittynyttä ja takareista ne kaksi ylivoimaisesti huonointa osui tälle videolle, molemmissa ulkotakanen on luvattoman laiska. Ja ne paremmat on videoituna myöskin, jos joku ei usko! Oikeassa laukassa tulee vähän (lue: paljon) sisäpohjetta vasten mutta vastalaukka on suht ok, siirtyminen vähän putoaminen. Vasemmassa laukassa kämmään itse vastalaukkakaarteen tien ja olin itse asiassa aivan varma että Hupi pudottaa raville, mutta niin vaan jatkoi laukassa ja tästä päästiin tekemään jo vähän parempi siirtyminen alas. Keskilaukat molemmat tuli vähän juosten, sen sijaan viimeisen pituushalkaisijan laukannosto näytti (joskaan ei tuntunut) aika vaivattomalta, vaikka piti vielä nostaa suoralta uralta se vaikeampi laukka. Työmaata riittää, mutta kyllä tästä vielä kisakelpoinen saadaan :)

Videolta löytyy radan lisäksi myös tallin hevosten sairaskertomukset jalkavaivoista ruokatorven tukokseen, sekä syväanalyysi kouluratsastuksen arvostelusta ;)





Sain myös muuten viimein lisättyä sen HeA-kisaradan videon tuonne aiempaan postaukseen.

Lomamoodi

Nokian jälkeen Hupi sai jäädä erittäin ansaitulle lomalle, viikon aikana ohjelmaan kuului yksi puolen tunnin maastokävely, yksi ilman satulaa hölköttely ja yksi kevyt juoksutus - ja paljon syömistä, nukkumista ja nautiskelua. Ruunalauma pääsi samalla myös laitumelle ympärivuorokautisesti, siihen asti olivat yöpyneet vielä tarhoissa ja kuivalla heinällä. Hupi on vähän yllättäen ottanut johtajan paikan laumassa, porukassa on Hupin lisäksi kaksi aika kovaluonteista ruunaa ja yksi vastaruunattu - ja sitten tämä lapanen on siellä kukkona tunkiolla! Oikein sopuisa lauma tuosta syntyi, rapsuttelevat kaikki vuorotellen toisiaan ja juuri mitään nahistelua ei ole näkynyt.

Varsinkin tämän toisen sh-ruunan kanssa Hupi on kyllä niin hyvää pataa että taisi löytyä kertaheitolla talvikaudellekin tarhakaveri. Kun kaveri lähtee liikenteeseen niin Hupi päivystää portin läheisyydessä, saattaa välillä vähän hamuta ruohoa mutta lähinnä vaan odottaa ja torkkuu, ja huutelee aina silloin tällöin että joko kaveri tulisi takaisin. Tiedä sitten johtuuko siitä kun talven joutui epäonnisten sattumien vuoksi olemaan yksin vai miksi nyt takertuu näin kovasti kiinni, ainahan Hupi on tullut toimeen "kaikkien" kanssa mutta koskaan se ei ole näin selvästi osoittanut kiintymystä yhteenkään toiseen hevoseen.

Lomaviikon jälkeen olen vähitellen alkanut laittaa hevosta takaisin töihinkin, mahdollisimman vaihtelevilla tehtävillä. Maanantain maastoreissulla törmättiin kaikenlaisiin jännittäviin juttuihin - laukkamäessä vastaan tullut pyöräilijä kuitattiin pienellä sivuloikalla ja harjumontulla värikuulasotaa pelannut polttariporukka telttoineen ja asusteineenkin aiheutti vain pientä trööttäilyä ja jännittymistä (välimatkaa onneksi oli sen verran ettei ihan vierestä tarvinnut mennä) - mutta se kaikkein pahin tuli vastaan sitten kotimatkalla tien varressa. Ensin vasemmalla puolen oli kaksi kivenlohkaretta siirretty ai-van väärään paikkaan vaanimaan, ja juuri kun heppareppana yritti niitä väistää ja varoa niin se huomasi oikealla puolen jotain vielä pelottavampaa.

Melkoisen hieno perhe! Jälkikasvua odotellessa?

Yhden talon pihaan on ilmestynyt ensin heinästä tehty ukko penkille istumaan, sitten akka siihen viereen, ja lopulta vielä hevonen pariskunnan taakse. Kuvan ottamisen jälkeen hevoselle on ilmestynyt vielä komeat vanhat kiesit perään. Aina tallille ajaessa saa jännittää että josko taas olisi ilmestynyt jotain uutta. Kaikki kylän hevoset kuulemma pelkäävät tätä ilmestystä, eikä Hupi todellakaan kuulunut poikkeuksiin, melko vauhdikkaat poikita-pyöri-taakse-poistu-kuviot esitettiin tiellä, onneksi ei tullut autoja mistään. Itsellä oli kaiken naurun keskellä tekemistä selässä saada hevoseen edes jotain tolkkua ja suunta taas tallia kohti...

Tiistaina laitettiin parin kaverin kanssa kentälle pieni puomi-kavaletti-tehtävä. Ensin kaarevalla uralla viisi ravipuomia ja sitten kaarelle kolme laukkakavalettia. Viime vuonna tämä oli alkuun ihan ylivoimaisen vaikea tehtävä hevoselle joka ei oikein hallitse jalkojaan ja kuskille joka ei osaa katsoa etäisyyksiä ollenkaan.Olikin kiva huomata että vaikka koko kevät on keskitytty lähinnä koulupuoleen, niin nyt tuli yksi ainoa kämmi (ja sekin ihan puhtaasti kuskin) ja muuten tultiin yllättävän sujuvasti ja suorastaan helpon tuntuisesti kaikki tehtävät. Seuraavaksi pitäisi saada liikettä vähän hitaammaksi ja kootummaksi tuohon tehtävään, että hevonen oikeasti kantaisi takaa ja ponnistaisi takajaloillaan, sen sijaan että vauhti korjaa virheet ja reuhdotaan ja kipitetään etupainoisena kolistellen yli.

Yhden vapaapäivän jälkeen päätin torstaina laittaa pitkästä aikaa kanget ja kuten kaverille tallinpihassa sanoin, "leikkiä kouluratsastusta". Vaan Hupihan yllätti olemalla lomailun jälkeen oikein mukava ja yritteliäs, ja suoritti hienosti kaiken mitä vaan keksin pyytää. Ravissa tehtiin temponvaihteluita mahdollisimman nopeilla reaktioilla, muutama askel kooten, muutama eteen, ja taas takaisin. Alkuun tahti kärsi kun vaadin nopeaa reaktiota, mutta hyvin äkkiä alkoi hevonen tulla pohkeen eteen ja sitä myötä tahtikin säilyä. Laukka vasemmalle oli vaivatonta ja helposti säädeltävissä (milloinhan tämän fiiliksen saisi kisoihin asti, vielä ei ole näkynyt...), tein pitkille sivuille loivaa avotaivutusta, päätyihin voltteja ja lopulta HeA:1-ohjelman vastalaukkakuviota (täyskaarto ja puoliympyrä vastalaukassa), vähän yritti heittäytyä etupainoiseksi mutta nopea jalka (ja nopea reaktio, kiitos ravityöskentelyn) korjasi asian. Oikea laukka oli sekin suht ok, kivasti pyörivää mutta Hupi olisi kulkenut mielellään vaan pitkänä ja vähän etupainoisena. Jatkoin oikeallekin loivia avoja laukassa että saisin sisätakasta kantamaan ja ottamaan painoa. Alkuun Hupi heittäytyi täysin oikeaa pohjetta vasten, ei auttanut vaikka teki voltin ennen avoa vaan aina hevonen suorastaan rojahti sisäetujalalleen. Pyysin sitten yhdellä pitkällä sivulla muutaman askeleen ajan terävämpää reaktiota raipalla pohkeen taakse muutaman askeleen ajan koskien (ja siis todellakin vaan naps, kevyt hipaisu joka askeleella) - ja palaute tuli välittömästi kivan pienen kierrepukin muodossa... Hetken aikaa täti keräili itseään kaulalta takaisin, mutta kun jatkoin tehtävää niin kylläpä muuten oli otj alla ja kantamassa. Tämän jälkeen samat kuviot oikeassa laukassa, ja nyt oikea laukka kantoi niin hyvin että vastalaukkakuvio oli jopa helpomman tuntuinen näin päin. Tästä suoraan kiitos ja loppuverkat, ja hevonen suihkun kautta takaisin laitumelle.

Ensi viikolla toivottavasti päästäisiin taas valvovan silmän alle, tälle viikolle olin ehtinyt jo sopia muuta menoa sille päivälle kun tilaisuus olisi ollut.

Ensimmäinen HeA kunnialla takana!

Hyvin (huonosti) nukuttu yö teki terää ja vaikkei itseluottamus varsinaisesti ihan pilvissä ollut vielä aamullakaan niin paljon paremmalla mielin kuitenkin heräsin. Pientä lisäjännitystä aamuun toi pari viime hetken poisjääntiä meidän ekaan luokkaan joiden seurauksena aamun jo ennestäänkin tiukka aikataulu muuttui vielä pykälää tiukemmaksi. Aikataulut oli tehty vielä "hauskasti" niin että menin ensin HeA-radan ja vasta myöhemmin HeB:n. Olisin alunperin toivonut HeB-luokan ensimmäiseksi, mutta lopulta olosuhteiden vuoksi tämä järjestys oli ihan ehdottomasti parempi. Luokkina oli siis A- ja B-merkkirataohjelmat - joista kumpaakaan en muuten ollut koskaan aiemmin missään ratsastanut...

Vielä vuosi sitten rehellisesti lastausongelmainen Hupi kuitenkin yllätti aamulla kävelemällä suoraan koppiin sisään ennen kuin ehdittiin oikeastaan edes liinoja nostaa. Koko kevään ajan lastaaminen on ollut kerta kerralta helpompaa, mutta ihan näin hienosti lastautuvaa hevosta en ole uskaltanut edes toivoa. Hupi tykkää selkeistä rutiineista, ja nyt kun ollaan yhtä kisaa vaille koko kevät kuljettu samalla kopilla ja samassa seurassa, niin kai se vaan oppii näin nopeasti että tässä ei kannata jännittää turhia. Hieno hevonen!

Kisapaikalla oltiin ihan aikataulun mukaisesti, mutta yhtään ylimääräistä aikaa ei ollut - koppi oli parkissa tasan 45 minuuttia ennen kun piti olla radalla. Hevoset ulos, kaveri kansliaan käymään, Hupille satula selkään, akalle kisakamppeet päälle ja sitten kyytiin. Ensimmäisen vartin verran Hupi jännitti ihan kaikkea ja huuteli kavereille minkä ehti. Puuskittainen tuuli ei onneksi tällä kertaa aiheuttanut ongelmia vaan jännitys johtui lähinnä kavereiden puutteesta. Vähitellen rentouskin alkoi löytyä ja puolen tunnin verkka oli lopulta oikein sopiva, olin omasta mielestäni valmis noin kolme-neljä minuuttia ennen omaa vuoroa. Edellispäivien kaatosateet oli kuitenkin tehneet sen, että toinen kisakenttä (se missä HeA-luokat ratsastettiin) oli melkoista mutaliejua, upotti paikoitellen vuohiseen asti (osa jätti tämän takia ilmeisesti jopa ihan starttaamatta kokonaan). Verkkakenttä oli osittain kalteva ja ihan asiallinen mutta tuo Nokian "hiekkalaatikko" oli vähän sellainen mutakylvyn ja uima-altaan risteytys, upotti pahimmillaan vuohiseen asti tai jopa yli - mutta toki samanlainen kaikille. Vesilätäköitä Hupi ei onneksi väistele ollenkaan, mutta kyllähän sillä takaosasta loppui voima ja kantokyky ihan kokonaan.

Tällä kertaa kävin viime kisan vahingosta viisastuneena näyttämässä tuomaripäädyn molemmissa kierroksissa. Alkurata oli suht ok, voltit vähän voimattomia ja sisään kaatuen, vaihtouralla tuli kiire suoristamisen kanssa. Raviväistöt yllättävänkin sujuvasti (jopa yksi 6,5), ensimmäinen vähän ponneton, toinen terävämpi mutta asetus vasemmalle ei mene läpi vaan kaula on mutkalla ja ulkolapa hukassa. Keskiravi meinasi lähteä (olkoonkin että aika "sännäten") mutta sitten täti tarrasi taas reidellä ja hevonen hyytyi mutaan. Pysähdys-peruutus, jalka jäi irti ja hevonen pohkeen taakse, pysähdys ei ollut tasan ja peruutus kädellä. Käyntipätkät oli vaivalloisia ja vähän jännittyneitä, käyntiä tuntumalla täytyy nyt oikeasti alkaa harjoitella, turha ottaa pistemenetyksiä näistä kohdista. Sen sijaan vastalaukat nousi vaivattomasti (ensimäistä kertaa koko viikolla! aiemmin niin helppo tehtävä alkoi tökkiä keskiviikkona eikä löytynyt uudelleen ennen kuin h-hetkellä kisaverkassa) ja suoraan linjalla ollut tuomari kehui niitä myös suoriksi. Sen sijaan laukkavoltit ja keskilaukkaympyrät tehtiin ihan pahimman mutaliejun kohdalla, ja laukka ei pyörinyt niin sitten yhtään. Ensimmäisen laukan rikoin vielä raville kun suoristin uralle tullessa liikaa, jälkimmäisen laukkavoltin jälkeen taas hevonen alkoi ihan tosissaan sihdata aidan yli vierestä alkavalle maastopolulle ja olin hetken niin tyytyväinen kun sain sen ylipäätään pysymään radalla että meinasin unohtaa koko keskiympyrän. Muutenkin jouduin sitten rikon jälkeen ratsastamaan laukkaan varmuuden vuoksi vähän enemmän vauhtia että askellaji edes säilyisi kun Hupi ei yksinkertaisesti vaan enää jaksanut koota laukkaa. Loppu oli siis vähän sellainen läpijuostu versio. Toinen tuomari kirjoitti kiltisti "harmillisista säikähdyksistä" mutta tällä kertaa nuo olivat kyllä kyttäämisen sijaan ihan puhtaita kuskin virheitä.

Numerot oli pitkälti tasaisesti välillä 5-6, lopputuloksena 55,3% ja lopulta sijalla 20./29, eli tavoitteet täytetty. Ensimmäisenä tavoitteena oli päästä rata kunnialla läpi ilman isoja rikkoja, ja toinen vähän varovaisempi toive oli saada yli 55% (mikä on muuten rajana pronssimerkille ;). Oikein hyvillä mielin olin siis radan jälkeen, varsinkin kun kyseessä oli HeA-debyytti, vaativissa olosuhteissa ja vielä suoraan aluetasolla.

Parin tunnin lepotauon jälkeen vielä uudelleen selkään ja HeB-radalle, onneksi tämä kisarata oli selvästi paremmassa kunnossa eikä yhtä raskas pohjaltaan kuin aamuinen. Hetken mietin jo ihan tosissani perumista kun Hupi vaikutti aika väsyneeltä, mutta kun nyt oltiin odotettu se parituntinen niin päätin sitten mennä. Laskin meille vain vajaan vartin verkka-ajan (en ole koskaan aiemmin mennyt radalle alle puolen tunnin verkalla!), mikä olisi ollut juuri sopiva, koska olin valmis täsmälleen luokan alkuperäisellä alkamishetkellä. Jostain syystä kuitenkin edellisluokan palkintojenjakoa odoteltiin melkein vartti ja meidän startti myöhästyi sitten saman verran. Jo ennestänkin väsynyt hevonen väsähti vielä vähän lisää ja oli radalla jo sitten tosi puskettava. Ravi ei kantanut enää kunnolla (kommenteissa "lisää energiaa", "energisemmin", "lisää terävyyttä, ajatusta eteenpäin") ja laukannostot jouduin tyrkkäämään että edes nousi, ja ratsastamaan aika reippaassa tempossa että laukka pyörisi. Keskityin ratsastamaan tarkat ja pehmeät siirtymiset ja siistit tiet, ja oli ilo huomata että rutiini riittää todella väsyneelläkin hevosella vielä ihan asialliseen suoritukseen (loppukommenteissa "siistiä ratsastusta", "hyviä tasaisia pätkiä"). Ponneton ja vaivalloinenhan rata oli mutta perus-siisti kai sitten kuitenkin. Tuloksena 60,5% mikä jäi kuitenkin muutamia pisteitä sijoista ja oltiin lopulta 11./28.

Hyvin kävi myös ilmi näistä kahdesta radasta, että miten iso ero HeB ja HeA välissä oikeastaan onkaan. HeB-tasolla pystyn keskittymään siihen miten esitän mitkäkin asiat, liikkeiden ja tehtävien laatuun, eikä radalla tule kiire vaan ehdin valmistella ja suunnitella ratsastusta. HeA-radalla taas suurin osa energiasta meni siihen, että pystyin edes esittämään vaaditut tehtävät siinä missä piti, oikeastaan ainoat kohdat missä ehdin miettiä muutakin oli väistöt ja vastalaukat (mikä muuten näkyi sitten numeroissakin). Treeniä ja rutiinia niin kai se sieltä löytyy vielä. Video seuraa joskus perässä kun ehdin siirtää koneelle, tosin HeB-rata jäi kuvaamatta kun kamerassa oli jäänyt tallennus päälle ja se oli luukku kiinni surrannut kortin täyteen...

Hupi saa nyt jäädä erittäin ansaitulle laidunlomalle, se oli niin loppu jälkimmäisen radan jälkeen etten ikinä ole nähnyt sitä niin väsyneenä. Käveli (jälleen!) suoraan koppiin sisään, kai se tajusi että nyt pääsee kotiin. Kotona oli toki virtaa juosta laitumella muiden kanssa, mutta kyllä tästä täytyy se päätös tehdä, että tänä kesänä ei ainakaan ihan heti mennä kahta rataa samana päivänä. Viime vuonna HeC ja HeB oli oikein onnistunut kokeilu, mutta HeB ja HeA samana päivänä raskaissa olosuhteissa oli selvästi liikaa, sekä hevoselle että kuskille.Nyt lomaillaan viikko tai pari, paljon vapaapäiviä ja muutenkin ainakin ekan viikon osalta liikutukset rajoittuu rentoihin maastolenkkeihin. Sen verran äärirajoilla kevät on kokemattomalle hevoselle menty (neljä kisaa kahden viikon välein ja treenit päälle) että henkinenkin puoli kaipaa varmaan reilusti palautumisaikaa. Katsellaan sitten heinäkuussa seuraavan kerran Kipaa, saattaa olla että seuraava kisa venyy jopa elokuulle asti kun heinäkuu on perinteisesti aika tyhjä.

Onks pakko jos ei taho?

Itseluottamus nollassa, elämän ensimmäinen HeA-startti noin 10h päästä. Ei hyvä. Eikä oikeastaan mitään syytäkään, hevosessa ei ole mitään varsinaista vikaa, ainakaan sellaista mitä ei olisi ennenkin pystytty korjaamaan.

Nyt pitäisi jostain kehittää valtava draivi ja usko omaan tekemiseen, saunasta sitä ei löytynyt, ehkä peiton alta?