Umpihankihiihtoa

Ajoissa tulleesta talvesta on otettu jo nyt irti kaikki mahdollinen. Maneesikeikat on jääneet aika vähiin sen jälkeen kun viikko sitten saatiin hevoselle tilsakumit vihdoin alle. Kenttä on ollut välillä jopa ihan loistokunnossa, ja maastossa on pyöritty ahkerasti.

Hupilla on selässä joka talvi aina muutama tukkeutuva hiki/tali/jokurauhanen, joiden kohdalle ilmestyy pienenpieni patti, joka vuosi täsmälleen samaan kohtaan. Näitä on eläinlääkärikin katsonut eikä nähnyt aihetta huoleen kun eivät ole aristavia eivätkä muutenkaan reagoi mihinkään. Nyt kuitenkin huomasin että molemmin puolin yksi pateista oli lähtenyt kasvamaan normaalia enemmän. Säädin vähän satulan alla olevaa Mattesin padia (ihan korvaamaton kapistus meillä) ja nyt näyttää taas tilanne normalisoituvan, penkki istuu selvästi taas paremmin. Kun vielä osin pakkasten vuoksi, osin tämän vuoksi, osin ihan sattuman vuoksi mentiin jokunen päivä peräkkäin myös ihan ilman satulaa, niin nuo huolestuttavasti kasvaneet patit ovat taas menneen talven lumia.

Tämän talven lumia taas testattiin oikein kunnolla eilisellä maastolenkillä. Lähdettiin tallikaverin suomiruunan kanssa maastoon, tarkoituksena käydä vähän lähiseudun pikkuteitä ravailemassa. Päädyttiin lopulta kiertämään Kortesuon metsälenkki ja harjun kautta takaisin. Alussa ja lopussa mentiin hetken matkaa aurattua tietä, mutta yli puolet matkasta taittui joko hangessa olevia rekiuria pitkin tai sitten ihan puhtaasti umpihangessa joka ulottui välillä jopa yli polvenkin. Vähän enemmän auki olevia pätkiä ravattiinkin mutta muuten käveltiin enimmäkseen. Suomiruunat olivat ihan elementissään lumisessa metsässä, pärisivät tyytyväisinä ja umpihankihiihtivät tasan kuuden kilometrin lenkin lopulta läpi alta tunnissa. Kaverin sairasloman jäljiltä vähän huonommassa kunnossa oleva hevonen oli lopussa jo vähän väsähtänyt (mikä ei tosin vauhdissa tai menohaluissa näkynyt sitten pätkääkään), Hupi sen sijaan oli tallipihaan palatessa edelleen aivan yhtä fressinä kuin lähtiessäkin.

Pomppufiilis

Auto saatiin kuin saatiinkin kuntoon, ja pääsin sinne viimeviikkoiseen Hannan valmennukseen. Oli varmasti hyvä ajatus aloittaa tauon jälkeen työnteko valvovan silmän alla, sen verran tuntui olevan ihan perustekemisessäkin korjattavaa. Tai mitään suurta ongelmaa ei kuulemma päälle päin näkynyt, itsellä oli vaan sellainen fiilis että sekä hevonen että ennen kaikkea kuski olivat aivan liian hitaita koko ajan.

Tehtiin paljon uudenlaisia harjoituksia, ja pysyttiin (melkein liiankin) iso osa tunnista oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Alkuun jumpattiin hevosia ympyrällä taivuttamalla ravissa kaulaa muutamiksi askeleiksi oikein liitoitellusti sisään (ilman että ulkolapa tai -kylki karkaa), väliin suoristus ja taas uusi taivutus. Hetken päästä taivutukseen lisättiin takaosan väistätys ulospäin, ja silti edelleen ulkolapa piti pysyä hallinnassa. Aloitettiin hyvin pienessä ravissa, ja kun homma sujui siinä, lisättiin ravin tempoa vähän, ja taas sama homma alusta. Kolmen kerran jälkeen olin varma ettei isompaa ravia enää löydy ainakaan niin että a) pystyisin siellä istumaan, b) pystyisin samalla vielä vaikuttamaan hevoseen tai c) hevonen pystyisi suoriutumaan taivutuksista ja väistöistä tempon säilyttäen. Ja mitä vielä, vasta siinä kaikkein isoimmassa ravissa Hupi alkoi pärskiä tyytyväisenä, ja väisti edelleen pyydettäessä ihan sujuvasti. Tämä tehtävä otetaan ehdottomasti ohjelmistoon mukaan, loistavaa jumppaa selälle ja takaosalle - ja hevonenkin tuntuu tykkäävän.

Toinen uusi ja erittäin toimiva tehtävä oli peruutukset suoraan käynnistä ja ravista, siis ilman pysähdystä siinä välissä. Alkuun oli vaikeaa saada liike-energia säilymään ohi tuon ohitetun pysähdyksen, mutta vähitellen Hupi hoksasi mitä siltä pyydetään ja suoritti hienosti, kunhan vana muistin itse elää tarpeeksi käden kanssa, yhdeksikin askeleeksi lukittunut käsi sai heti aikaan (täysin oikeutettua) vastustelua. Hanna ei heti kertonut mitä ajaa takaa tehtävällä vaan antoi meidän ensin vähän miettiä asiaa itse. Oikeaoppisessa peruutuksessa kokoamisaste on yllättävänkin suuri ja hevonen käyttää takaosaansa oikein: siirtää painon taakse ja koukistaa takajalkojen niveliä. Muutaman tämän tehtävän toiston jälkeen hevonen alkaa reagoida jo siihen ensimmäiseen pidätteeseen samansuuntaisesti, energia ei katoa vaan hidastuminen muuttuukin kokoamiseksi, eli (puoli)pidäte onkin kokoava apu, kuten sen kuuluu olla. Testasin tätä uudelleen seuraavalla itsenäisellä maneesikeikalla, ja parin kerran jälkeen voin väittää ensimmäistä kertaa tunteneeni Hupin kanssa miltä ravin kokoamisen pitäisi oikeasti tuntua - tikittämisen sijaan tahti säilyi, energia säilyi, ja ravi suorastaan pomputti ylöspäin kuin kumipallo.

Hurjan raskas harjoitus tuo on tottumattomalle hevoselle, ja montaa kertaa en edes pyytänytkään, mutta kun talven aikana päästään tekemään riittävän monta toistoa niin hyvä tulee :)  Yllättävän nopeasti sain myös itse apuni järjestykseen niin, että pystyn tekemään eron siihen, milloin pyydän pysähdystä, ja milloin haluankin peruutuksen suoraan liikkeestä. Alkuunhan Hupi alkoi tarjota peruutusta joka kerralla, mutta kun (jos) olen itse riittävän nopea reagoimaan niin ehdin pysäyttää liikkeen halutessani paikalleenkin. Ja on muuten takajalat alla sitten siinä pysähdyksessä!

Laukkatyöskentely jätettiin aika vähiin, ympyrällä asetuksen siirtoa puolelta toiselle, ja lopuksi siirrettiin vähän takaosaakin ympyrän kaarelta sisälle. Voiman kasvaessa Hupilta tuntuu katoavan laukka aina ihan kokonaan, ja nyt ollaan taas siinä vaiheessa. Se laukkaa kyllä ihan puhtaasti ja kolmitahtisesti, mutta tasapaino on uudessa vähän isommassa liikkeessä niin hukassa ettei kokoamaan pysty lähes ollenkaan. Joka kerta laukka on kuitenkin tullut takaisin parin kuukauden sisällä, ja entistä parempana, joten nyt täytyy vaan kuskin malttaa.

Elonmerkkejä

Päivitystauko on venynyt pidemmäksi kuin aikoihin, mutta allekirjoittaneen operaatio Tohtorinhatun Metsästys kai luetaan hyväksyttävien syiden joukkoon. Hupi puolestaan on viettänyt rentouttavan pariviikkoisen lomailun, hieronnan ja estehyppelöiden merkeissä.

Hupi vaikutti marraskuun puolivälissä vähän nuutuneelta. Se teki kyllä töitä ihan asiallisesti, muttei ehkä antanut kuitenkaan ihan kaikkea itsestään vaan lintsasi enemmän kuin mitä tuon työmyyrän tapoihin kuuluu. Siinä mielessä paussi tuli varmasti ihan täydellisen oikeaan aikaan. En edes laskenut miten monta vapaapäivää parin viikon sisälle mahtui, itse en tuona aikana käynyt selässä kuin yhden kerran, vuokraaja hoiti liikutuksen siltä osin kun muilta menoiltaan ehti. Loma teki varmasti hevoselle hyvää, nyt voidaan sitten ottaa taas kunnon treenijakso ennen tammikuun lopulla tulevaa vuosittaista rokotuslomaa.

Ennen lomaa tuttu hevoshieroja kävi tsekkaamassa Hupin läpi. Vakio-ongelmakohdat (lavat ja lanne) olivat tällä kertaa hyvällä mallilla, sen sijaan uusista - joskaan ei kovin yllättävistä - paikoista löytyi pientä kireyttä. Kaulan ylälinjaa tukevat (tai tekevät) lihakset olivat vähän kireähköjä, ja takaosassa oli myös pientä jumia, ja juuri näihin paikkoihin syksyn aikana on tullut lisää lihasta ja voimaa. Kertoo ainakin siitä että oikeita asioita on tehty, toisaalta muistuttaa myös sitten allekirjoittanutta lihashuollon tärkeydestä, ei pelkästään tutuissa ongelmakohdissa vaan myös siellä missä muutoksia tehdään. Oikein hyvään paikkaan osui siis Hupin treffit hierojan kanssa, hevonen pääsi viettämään lomaansa ilman kireyksiä ja jumeja, ja päästään taas paussin jälkeen jatkamaan treenejä hyvillä mielin puhtaalta pöydältä.

Täysin lomailua ei sentään tuo kaksiviikkoinen Hupillekaan ollut, vaan vuokraajan kanssa olivat viikko sitten estetunnilla, ja sen jälkeen eilen Niihaman Drive In -estekisoissa ristikoita ylittämässä. Kyseessä oli vuokraajan ensimmäinen "oikea kilpailu" vieraassa paikassa, ja hevosen todennäköisesti ensimmäinen kerta kun se edes näki jotain muutakin kuin tavallisia tolppia ja puomeja (oli muuten komeasti koristellut johteet ja esteet muutenkin!). Jo valmennuksissa näki, että Hupin silmiin syttyi ihan uusi loiste, ja parin vähän epävarman hypyn jälkeen itseluottamus lähti hurjaan nousukiitoon. Joka hyppy oli edellistä varmempi, ja imua estettä kohti alkoi löytyä ihan oikeasti. Pelottava kirkuvanvärinen okseri ylitettiin ekalla kerralla varuiksi tuplakorkeudelta tarvittavaan nähden, mutta yhtään kertaa hevonen ei epäröinyt vaan ajatus oli aina esteen yli (neliraajajarrutuksia ja tökköjähän tuo ei harrasta mutta ohi saattaa mennä helposti). Niihaman kisaradalla kakkos-kolmos-linja oli jo etukäteen hankala (suora suhteutettu ilman laidan tukea), muuten joka este ylittyi sujuvasti ja laukka rullasi paremmin kuin koskaan. Kuski ja hevonen pääsivät kotimatkalle tyytyväisinä punavalkoisen ruusukkeen kanssa. Lastaukset hoidettiin pitkästä kuljetustauosta johtuen suosiolla yhden liinan avustuksella, mutta pienellä liinan paineella avitettuna Hupi lastautui sujuvasti ja jopa suhteellisen rentona.

Huomenna toivottavasti touhu jatkuu Hannan valmennuksella. Kaksi viikkoa pois selästä ei ehkä ole se paras lähtökohta valmennukselle, mutta kun ei enää malta poiskaan pysyä. Pieni kysymysmerkki tosin vielä leijuu valitettavasti ilmassa, kun auto on korjaamolla, toivottavasti valmistuu aikataulussa (ja mieluiten niin että ehtisi tänäänkin selkään ettei ihan suorilta sinne valvovan silmän alle tarvitsisi mennä).

Tasaista arkea

Viikko-ohjelmaan on mahtunut muun muassa:

Talliestekilpailut
Vuokraaja kävi taas ylittämässä ristikoita (ja itsensä) naapuritallin harjoituskilpailuissa. Molemmilla näytti olevan hauskaa, ja hevonen suorastaan keräsi kierroksia verkkahypyistä. Hupi tuntui olevan myöskin ihan kotonaan ruuhkaisessa kisaverkassa missä poneja suihki ohi edestä, takaa, oikealta ja vasemmalta, osa ratsastajan kanssa ja osa välillä ilmankin.

Maneesireissuja
Maneesikortti on ollut ahkerassa käytössä kun oma kenttä on vuoronperään kuravelliä tai umpijäätä (tulisi se lumi nyt jo...). Harmittavasti en ole saanut aikoihin kaveria mukaan videokameran varteen, viimeiset videot omasta ratsastuksesta on syyskuun alusta kisaradalta. Olisi hauska nähdä (tai sitten ei?) onko muutosta oikeasti tapahtunut. Perushommiin ollaan joka tapauksessa keskitytty, hevosen osalta siirtymisiin ja kuskin osalta istuntaan. Viime kerralla keräsin ohjat "sillaksi" käsien väliin, niin että molemmat ohjat tulivat molempien käsien kautta eikä kädellä päässyt nypeltämään ylimääräistä. Jestas että tuntui hankalalta aluksi (nimim. kova käsi?) mutta varsinkin laukassa hevonen kiitti tasaisesta tuntumasta, pyöristyi kauniisti ja pärski rentona ja tyytyväisenä (ja teki valtavan hienoja siirtymisiä!).

Kuskin kuntokuuri
Hevonen piti (ensimmäisen) omansa alkusyksystä, vähitellen on käynyt aika karusti ilmi että nyt olisi sen toisen osapuolen vuoro. Jos ensi kauden tavoite oikeasti on siellä HeA-tasolla niin ei riitä matkustaminen ja sinne päin -tekeminen, vaan omakin kroppa pitää saada toimimaan niin että voi hevosta riittävästi auttaa. Kuski käy kiltisti lenkillä tallivapaapäivinään, ainakin sen pari kertaa viikossa, ja hevosen kävelypäivät hoidetaan tästä lähtien maasta käsin. Arvatkaa vaan kumpi meistä puuskutti eilen harjun päällä... Positiivista on ollut huomata, että ihan niin rapakuntoinen en ole kuin mitä pelkäsin, vaan jaksoin juosta (etanan vauhdilla) neljän kilometrin lenkin kokonaan, eikä tuntunut edes pahalta.

Pientä pintahikeä

... eikä mitään muuta tuloksena tunnin maneesitreenistä. Hyvin pääsee hengittämään klipatun alueen kautta eikä hikoa näin ollen juuri muualtakaan. Lihakset on myös pysyneet hyvin pehmeinä ja hevonen normaalin notkeana, eli ei ole Hupi myöskään palellut öisin. Loimituksena tällä hetkellä ulkona fleecevuorellinen fullneck-sadetakki ja tallissa nakuna.

Muita huomioita maneesikeikasta:

• Jos kuski ei venyttele, hevonen heijastaa vinoudet välittömästi. En ollut mielestäni edes pahasti jumissa, mutta vasemman laukan nosto vastalaukkana meinasi kadota kun kuskin paino valui oikealle. 

• Vajaassa puolikkaassa maneesissa neljä eri askellajia eri suuntiin menevää ratsukkoa on oiva treeni omalle katseenkäytölle. Tulee yhteentörmäyksiä jos oma katse ei nouse sieltä hevosen niskasta ylös. Ruuhkainen maneesi voi siis olla myös positiivinen asia.

• Sen niskaantuijotuksen vuoksi tehty yksi tiukahko laukkavoltti ja siinä harvinaisen onnistunut laukka-käynti-siirtyminen oikeasta (= huonommasta) laukasta avasi kuskin silmät. Muille muistan kyllä aina sanoa, että jos hevonen jää siirtymisessä painamaan niin aseta, taivuta tai jopa käännä niin kevenee heti. Miksihän samaa neuvoa on niin kamalan vaikea muistaa noudattaa myös itse? Hahmottelin heti mielessäni kivoja laukka-käynti-harjoituksia seuraavaa kertaa varten. 

•  Jos maneesilla käy viimeisen tunnin aikana kun sinne vielä pääsee ennen ratsastuskoulutuntien alkua, treeni täytyy suunnitella järkevästi. Vaikka hevonen olisi kuinka hyvän tuntuinen, älä ala tehdä vaikeita asioita vartti ennen kun täytyy lähteä. Jos ei onnistukaan, niin jää paha maku suuhun molemmille. Nyt maltoin mieleni ja lopetin järkevästi ja ajoissa. Siperia on opettanut?

•  Kaveriheppa tekee ihmeitä. Puuskittainen tuuli ja pimeä kotimatka ei aiheuttanut kuin pieniä sydämentykytyksiä, kun kaveri oli tammallaan seurana.

Puolikarvaton puolilaatuhevonen?

Hupin hiirenharmaa iho on jälleen paljastettu. Josko tällä klippauksella saataisiin kuriin

se kaikkein pahin hikoilu. Ainakin tämänpäiväinen treeni sai aikaan pientä hengästymistä

muttei tippaakaan hikeä. Koomisen näköinenhän tuo vähän on, mutta näin ei tarvitse

talliin loimittaa kuten kokonaan klipatun joutuisi.

Kuva kertoo ehkä kaiken tarpeellisen klippauksen tarpeesta. Kuvassa on allekirjoittaneen 

etusormi, mistä voi nähdä karvan pituuden (ja lisäksi se on tiheä!)

Kun sen oikein oivaltaa...

...ratsastus on ihanaa?

Hannan tämänkertainen valmennus toi mukanaan oivalluksia ja ahaa-elämyksiä. Hupilla oli alla viime valmennuksen jälkeen viikon syysloma, joka sisälsi lähinnä vapaapäiviä ja kevyttä maastoilua tai ilman satulaa humputtelua. Loman jälkeen pari ensimmäistä työskentelykertaa oli tutusti vähän hankalampia (ehkä tosin enemmän kuskin jumeista johtuen), mutta nyt Hupi tuntui heti verkasta alkaen tosi lupaavalta. Se oli suora, joustava, ehkä vähän turhankin pyrkivä ja innokas, mutta sataprosenttisesti kuulolla.

Aloitettiin, kuten käytännössä aina, tarkistamalla perustyöskentelyn laatu ympyrällä. Pysähdyksiin ja alaspäin siirtymisiin oli tullut viime kerrasta paljon ryhtiä ja takaosa oli hyvin mukana, Hanna kiitteli että selvästi korjausten eteen on selvästi tehty töitä (mikä todellakin pitää paikkansa). Käynti-ravi-siirtymisissä piti heti siirtymisen jälkeen muutaman kerran koskettaa raipalla takaosaa, ja näin raviin tuli vähän enemmän energisyyttä ja ilmaa. Muistin kyllä ratsastaa ravia aktiivisemmaksi, mutta vasta muutaman askeleen matkustelun jälkeen.

Seuraavaksi tehtiin kulmiin voltit ja pitkät sivut ratsastettiin avotaivutuksessa. Jostain syystä nyt sekä aina vaikea vasen taivutus että yleensä helppo oikea taivutus olivat molemmat hukassa. Oikeassa kierroksessa vika löytyi siitä ettei oikea pohje ollut kunnolla läpi, vasemmalle taas luulen vihdoin löytäneeni sen fiiliksen mikä tuohon vaikeaan ja jäykempään suuntaan pitäisi olla. Vasemmalle avot on monesti tosi epätasaisia, ensin ei taivu kunnolla, sitten taipuu mutta samalla poikittaa ja työntää ulkolapaa liikaa eteen-alas. Olen koittanut viime aikoina kiinnittää erityishuomiota omiin käsiini (jotka tekevät aivan liikaa koko ajan), ja kun lukitsin ulkokyynärpään kylkeen ja pidin ulkokäden omalla paikallaan niin lapakin pysyi hallinnassa. Jännä ilmiö, että jos omaa ulkokättä työntää eteen ja pudottaa alas niin lapakin menee perässä sinne samaan suuntaan. Ylipäätään pitäisi paremmin muistaa aina, että hevonen heijastaa kyllä hyvin tunnollisesti sitä kuskin omaa ryhtiä ja asentoa, ja ongelmissa tarkistaa ensin oma kroppa.

Laukassa tehtiin loivia kiemurauria. Vastalaukka on nyt pykälää isompaa ja oli hieman holtitonta näin pitkillä pätkillä, osa ongelmista tosin selittyy sillä että Hupi oli jo vähän väsynyt eikä olisi jaksanut kantaa laukkaa itse vaan painoi koko ajan vähän ohjalle. Laukan rytmi pitäisi saada aavistuksen nopeammaksi, ettei Hupi joutuisi harppomaan vastalaukassa pidempiä askeleita mihin se oikeasti pystyy. Lyhyemmillä askeleilla ja nopeammalla rytmillä vastalaukassakin säilyy tahti ja tasapaino paremmin. Molemmissa suunnissa tehtiin laukassa myös diagonaalit ja raviin siirtymiset lopussa, laukka säilyi helposti ja pystyin molemmissa kierroksissa kokoamaan laukkaa riittävästi, tekemään siirtymisen haluamassani kohdassa ja ratsastamaan ravia tahtiin ja jopa eteenpäin heti.

Viimeisenä tehtävänä tehtiin vielä lävistäjille keskiraveja. Olin alkuviikosta maneesilla itsekseni ratsastamassa, ja tein loppuverkassa temponlisäyksiä lävistäjille, ja kaikkiin aiempiin yrityksiin nähden Hupi suorastaan lensi kaikki seitsemän yritystä. Se tarvitsee vielä voimakkaan tuen edestä, pienen asetuksen oikealle (ettei oikea lapa karkaa) ja se selvästi levittää takaa, eli edelleen voimaa puuttuu, mutta syksyn tehotreeni on kyllä tuottanut huimasti tulosta. Kerroin Hannalle, että hevonen on ehkä viimein saanut juonen päästä kiinni, ja että teen tämän vuoksi mieluiten keventäen, etten ainakaan häiritse. Ensimmäisen diagonaalin jälkeen kommentti oli "ohhoh, tuu vielä uudestaan", ja toisen jälkeen "hyvä, tosi hyvä, taputa ja anna pitkät ohjat, sille riittää", oikeaan suuntaan ollaan siis menossa. Lisää rutiinia ja vielä lisää voimaa, niin saa tehtyä siirtymisetkin paremmin, ja kuskille lisää vatsalihaksia niin ehkä joskus pystyy istumaan alaskin.

Loppuverkassa Hupi oli edelleen vähän turhan innokas ja kierroksilla, eikä meinannut millään malttaa venyttää kunnolla. Lopulta löytyi vähän rauhallisempi tahti ja matalampi muoto, kun sitkeästi tein suunnanvaihdoksia ja kaaria koko ajan.

Tunnin jälkeen Hupi oli hiestä aivan läpimärkä, ja lopun väsyminen varmasti selittyy osin tällä. Olin suunnitellut pitäväni turkiseläimen luomuna kahden aiemman vuoden tapaan, mutta näin valtava hikoaminenkaan ei ole kyllä enää järkevää. Tarkoitus on valmentautua viime talvea aktiivisemmin, ja käydä maneesilla vähintään kerran-kaksi viikossa, ja näillä kerroilla Hupi on kyllä poikkeuksetta näin hikinen. Toisaalta en halua talliin joutua loimittamaan, koska kahden klippaustalven kokemusten perusteella Hupin iho kuivuu ja kärsii selvästi jatkuvasta loimen alla hautumisesta, eikä kesäkarvakaan kasva tällöin hyväksi. Ratkaisuksi taitaa pakostakin tulla se kammottavan näköinen vauhtiraita tai loimiklippaus, kokonaan en missään nimessä klippaa mutta ei tämänhetkinen tilannekaan ole se oikea ratkaisu. Kaverilla sattuu olemaan klipperi lainassa vielä alkuviikkoon, ohjelmassa on tänään hikitreeni maneesilla, perään kunnon pesu ja kuivattelu yön yli, ja maanantaina karvat saa kyytiä. Voi tulla koomisen näköinen otus kun talvikarvalla on mittaa kuitenkin varmasti useampi sentti. Mutta tärkeintä kai on kuitenkin käytännöllisyys ja hevosen hyvinvointi.