Syksyn iloja?

Oli tarkoitus aloittaa psylliumkuuri vasta kun maa jäätyy ja lumi tulee pysyvästi. Pienet oireet kasaantuivat kuitenkin siihen malliin etten enää uskaltanut odotella. Onneksi psylliumilla maustettu lämmin melassivesi tuntuu olevan Herra Hevosen suurinta herkkua, joten kuuri uppoaa kivuttomasti. Kolmas päivä on nyt menossa, eikä mitään oireiluita kuurista ole tullut, joten nyt vaan toivotaan sitten, että nuo pienet oireet (pienenpieni haluttomuus liikkua ja käyttää itseä rehellisesti, aavistuksen löysä vatsa, pään kääntäminen joskus rajusti sivulle oikealle pysähdyksissä) katoavat kuurin myötä.

 

Voihan kurakinttu... Hupi kuulemma hoitaa kuulemma oman liikutuksena oikein näppärästi ihan itse - sillä sekunnilla kun heinäkärryjen renkaiden ääni kuuluu niin alkaa raparalli. Ja sen kyllä sitten huomaa... Keskiviikkoiltana loimet olivat helmoista hienosti kurassa, mutarastoilla varustettu häntä solmittu jalkalenkkien kanssa yhteen, ja koko komeus tietysti jäätynyt. Koska sääennusteessa oli miinusmerkillä varustettuja lukemia, niin Hupi pääsi oikein kunnon pesulle. Kuurasin hännän ja jalat ihan hexocilin kanssa, ensinnäkin siksi että pelkkä vesipesu ei tuntunut riittävän mihinkään, ja toisekseen siksi, että jos maaperässä joku pöpö pesii, niin tuleepahan pestyä tässä vaiheessa pois jalkakarvojen seasta pesimästä. 

Illan päätteeksi ruuvailin vielä kantahokit alle, niin oli pitoa eilen illalla alkaneessa lumimyräkässä. Tilsakumit tosin saadaan vasta seuraavaan kengitykseen, joten saa nähdä miten liikutuksen käy. Eilen tuli lumisateen yltyessä sellaiset korkkarit ettei ihan alkua lukuunottamatta ollut mitään toivoa tehdä edes käynnissä hommia. Maneesille on pari kilometriä matkaa, meinasin tänään varustautua kunnon kaviokoukulla ja lähteä kokeilemaan päästäänkö sinne asti turvallisesti.

Hajatelmia eilisestä valmennuksesta

Niin se vaan menee, että paluu ihan perusasioihin on se varmin lääke ongelmiin. Miksi se vaan on niin pirun vaikeaa toteuttaa "kiireessä"? Mikä ihme saa ihmisen ajattelemaan verkassa että "mun pitäis kyllä laukata jo" kun alemmat palaset eivät vielä ole paikoillaan? Arvatkaa onko sen jälkeen mikään paikoillaan.

Kymmenisen minuuttia meni Hannalla palauttaa meidät takaisin ruotuun. Kymmenen minuuttia käyntityöskentelyä. Miksi se on niin vaikeaa malttaa toteuttaa yksin ratsastaessa? Kuka haluaa ostaa yhden kaikki-mulle-heti-tänne-nyt-asenteen, myydään tarpeettomana.

Muutama haja-ajatus ja tehtävä auki kirjoitettuna, lähinnä omaksi muistiinpanoksi mutta aina toki on kiva jos joku muukin saa jotain irti.

Käyntiväistöt pitkille diagonaaleille
Aseta ensin väistön suuntaan, pidä ulkolapa hallussa, pyydä tässä mahdollisimman hitaaseen käyntiin ja odottamaan. Kun malttaa, vaihda asetus väistöstä pois ja pyydä samalla venymään pidemmälle niskalle mutta säilytä maltillinen tahti. Askel voi venyä, kunhan tahti, rentous tai keveys ei kärsi ja ylälinja venyy rehellisesti.

Pysähdykset ravista radan poikki
Nämä olisi tarkoitus siirtää muillekin linjoille, mutta radan poikki tehdessä edessä oleva seinä toimii vähän jarruna, ja tarvittaessa sitä voi hyödyntää ihan oikeanakin jarruna ruman pidätteen sijaan. Tehtävä terävöitti hyvin Hupia rikkomatta edellisessä tehtävässä löydettyä rentoutta. Kokoa ravia riittävästi ennen pysähdystä, napakka istunta, tehokkaat vatsalihakset, raippa pepun päällä opastaa takaosaa niiaamaan (ja nimenomaan päällä, ei sivulla ettei heitä takaosaa sivuun). Liikkeelle lähtiessä terävä pohje ja tarvittaessa kevyt muistutus raipalla, että ponnistaa ekasta askeleesta alkaen. Ei saa silti venyä pitkäksi (ajatuksella ponnistus riittävästi myös ylös, ei pelkästään eteen) vaan täytyy kantaa rehellisesti itse. Uskalla myödätä ekassa raviaskeleessa ja tsekata ettet kanna ohjalla. Jos roikkuu ohjilla, korjaa. Älä peittele ja paikkaa hevosen virhettä vaan korjaa se.

Vastalaukassa 12m voltteja
Huhheijaa. Totuuden nimissä on pakko sanoa että 12 metriä oli hetkittäin vähän venyvä käsite. Laukka kantoi hyvin suoralla ja loivissa kaarteissa, voltilla uskalla olla auttamatta enempää, vaan ole kevyt, pidä paino (liioitellun) takana anna hevosen ponnistaa itse. Jos tunnet että meinaa rikkoa, korjaa rohkeasti ja kehu paljon hyvästä korjauksesta. Tuli pari ihan superhienoa ja vahvaa ponnistusta melkein-rikosta takaisin laukkaan, ja vielä vastalaukka säilyttäen kun olin kerrankin nopea pohkeen ja raipan kanssa. Jos ehtii rikkoa kun ponnistusvoima ei riitä, älä hätistä (valmiiksi hätäistä hevosta) vaan hae ensin hitaaseen raviin ja matalaan muotoon, ja nosta uusi laukka vasta kun odottaa.

Myötälaukassa eteen-alas
Vastalaukasta käännettiin lopuksi vielä isolle ympyrälle myötälaukkaan. Vastalaukkatehtävien jäljiltä molemmat kyljet kantoivat hyvin, ja koko hevonen tuntui jotenkin tiiviimmältä. Tässä laukassa pyydä venymään pidemmälle kaulalle mutta pidä pohje tiiviinä lähellä ja huolehdi että säkä pysyy edelleen ylhäällä vaikka ylälinja venyy. Kun venyttää niin pyydä vähän isompaa laukkaa ja edelleen venytystä. Tarvittaessa kevyt kosketus raipalla pepun päälle jos pohje ei riitä säilyttämään / kasvattamaan energiaa. Muista pitää ulkokylki hallinnassa.

Avo- ja sulkutaivutuksia
Samalla ajatuksella kuin viimeksi mutta aavistuksen pidemmillä pätkillä sulkutaivutusta. Sekä hevosen että kuskin keskittyminen alkoi vähän herpaantua tässä. Molemmissa suunnissa oma paino valuu liiaksi oikealle taakse (vas. krs olen liikkeen "ulkopuolella" ja oik. krs "pudotan" muutenkin helposti putoavaa sisäkylkeä) -> oma keskikroppa kuriin. Vasen sulku tuntui tällä kertaa helpommalta, ristiaskeleet olivat ehkä vaatimattomampia mutta ryhti pysyi paremmin. Oikealle valuu lavan päälle -> lavan liike suppea -> korjaa vasemmalle ylös suuntautuvin puolipidättein (tämä oli itselle jotenkin ihan mahdoton hahmotettava). Ja edelleenkin: älä kanna äläkä peittele hevosen virheitä. Oma käsi alkaa toimia jo paremmin ja joustavammin mutta kun tehdään jotain tehtävää niin alan helposti "ratsastaa" kädellä aivan liikaa.

Loppuverryttely
Venytti ylälinjaansa paremmin kuin koskaan! Uskalsi venyttää pitkälle ja ennen kaikkea uskalsi jäädä sinne minne venytti. Edelleen hakee hetkittäin vähän liikaa luotilinjan taakse mutta takaosan toiminta ja selän jousto säilyy venyttäessä kerta kerralta paremmin. Ihan ei vielä seuraa tuntumaa joustavasti vaan tuntuma lyö helposti tyhjää välillä. Valmennuksessa saavutettu rentous säilyi muuten jollain tasolla läpi kotimatkan, joka yleensä on hätähousuhevosella mallia piffipaffipuffi, mistä syystä yleensä talutan, että palautuu edes jollain tapaa. Ei Hupi nyt koko aikaa täysin rento ollut mutta käveli alusta loppuun asti rauhallista tahdikasta käyntiä ja huomioi pienet möröt lähinnä korvien asentoa muuttamalla, ei jännittymällä kuten yleensä.

Tiesitkö että hevoseni hivuttaa? En minäkään, ennen kun ostin uudet suojat. 

PS. Horse Guardin koulusuojat, I'm in love...

Kouluratsastusta painiotteella?

Tai siltä ainakin tuntui tänään naapuritallin harkkakisoissa. Koitetaan käydä talven läpi rataharkoissa aina kun on tilaisuus, että säilyisi rutiini ainakin jollain tasolla. Tämän päivän teemana tuntui vaan olevan "vanhat virheet ja pussillinen uusia" ja "olipa kerran puolipidäte". Fiilis oli koko radan läpi se, että kannan pohkeen takana olevaa, kiireisenä kipittävää hevosta ohjilla lähdöstä maaliin. Jos positiivista pitää hakea, niin tälläkin radalla paperissa oli 63,2%, toki harkkakisaskaalalla. Ja siis onhan tuolla hyviäkin asioita radassa, mutta miksi ihmeessä pitää alkaa tehdä taas samoja vanhoja virheitä heti kun tulee vähän ongelmia? Jos tuntuu että on kiire niin voisiko harkita puolipidätteiden läpi asti ratsastamista ja edes yhdessä kulmassa käymistä? Ehkä ensi kerralla sitten.





Tule apuun Anj... Hanna! Onneksi on valmennus huomenna, tulee todellakin tarpeeseen.

Vielä vietereistä

En ole vieläkään saanut aikaiseksi piirrellä niitä lupaamiani vietereitä, mutta törmäsin artikkeliin missä sivutaan mielestäni melko hyvin tätä ajatusmaailmaa.

Artikkeliin tästä

Pari treenivideota

Piti nämä videot Hannan valmennuksesta laittaa tänne jo aikaa sitten, mutta jostain syystä ilmestyivät FilmMe:n sivuille vasta pienellä viiveellä niin unohtui sitten. Pari sensuroimatonta muutaman minuutin pätkää viime valmennuksesta, olkaatten hyvä.

Hallitse mieli niin hallitset kehon

Pakkanen ja klippaus ovat saaneet Herra Hevosen tossun kevenemään siinä määrin, että vuokraajan viime maastoreissun jälkeinen puhelu alkoi suurin piirtein sanoilla ”luojalle kiitos norsujarrusta…” Toisaalta energia on näkynyt koulutreeneissä suurimmaksi osaksi positiivisessa mielessä, joten pientä syyspöllöilyä varmaan täytyy vaan sietää. Eikä Hupi paha ole, se on vaan Erittäin Valpas ja Hyvin Huolissaan jokaisesta rasauksesta joka pimeästä kuuluu. Ja haluaa laukata. Paljon. Kovaa.

Pari edellistä treenikertaa on ollut luokkaa ”ihan kiva muttei oikein kuitenkaan”, enkä oikein itsekään ole osannut sanoa mikä puuttuu. Eilen ”se jokin” kuitenkin taas löytyi, ja vaikka alussa oli tosi vaikeaa niin loppua kohti tuli sellaisia pätkiä että näillä elää taas hetken jos toisenkin. Alkuun tuntui siltä etten saa mitään tolkkua hevosen liikkumiseen, se on taas näennäisesti ihan kiva eikä varmasti näyttänyt ulos pahalta ollenkaan. Itsestä kuitenkin tuntui siltä että joka asiasta joutuu huomauttamaan vähintään kahdesti, eikä siltikään mikään mene läpi. Tuntuma oli vähän raskas, joka pidäte aiheutti jännittymistä ja tahdin kiihtymistä. Niin kauan kun en tehnyt mitään niin liikkumisessa oli kuitenkin toisaalta ihan ok tahti, eivätkä pukin ja hevosen päällä keikkuvat vikeltäjät tai ohi suihkivat issikat aiheuttaneet mitään kierrosten nousua.

  

Verkan jälkeen lähdin sitten purkamaan kaikkea ihan palasiin, ja sieltähän se ongelma sitten löytyi. Paljon puhutaan siitä miten oma mieli ja jännitys täytyy hallita että keho voi toimia oikein, mutta vähintään yhtä tärkeää on hallita hevosen mieltä. Hevosen järjenjuoksua ei aina ihan pysty ymmärtämään, eikä sen jännittämät asiat välttämättä ole "järkeviä" - mutta mieti itse miten paljon auttaa omaan jännitykseen se, että joku muu sanoo ettei tuota kannata pelätä.

Töihin siis. Hupi oli näennäisesti ihan kuulolla, mutta sen pääkoppa kävi aivan ylikierroksilla, eikä se ollut millään tapaa ”minun kanssani”. Ensimmäinen apu kaikui kuuroille korville, ja toisesta huomautuksesta se taas jo ikään kuin säpsähti. Melkoinen savu nousi kuskin korvista kun tehtiin varmaan vartin verran käynti-ravi-siirtymisiä ja loivia väistöjä, ainoana ajatuksena saada hevonen odottamaan ja rentoutumaan. Sitten kun se rentous lopulta alkoi löytyä niin pari lyhyttä laukkatehtävää sai puolestaan hevosen korvienvälin sauhuamaan. Ja taas palattiin takaisin alkuun. Kerta kerralta kuitenkin rentous alkoi löytyä laukkatyöskentelyn väleihinkin nopeammin, ja vähitellen sain tehdä laukannostoja tai laukkatyöskentelyä enemmän yhteen menoon ilman että kierrokset kasvoivat.

Loppuverkassa tuli oikeastaan kuitenkin ne kaikkein parhaat hetket. Hupi on oppinut venyttämään ylälinjaansa aika kivasti, vähän hakee vielä välillä luotilinjan taakse, mutta antaa korjata ja säilyttää selän jouston. Sen on kuitenkin saatava ravata melko isosti että se osaa/uskaltaa venyttää, ja touhu on melkoista tasapainoilua hyvin venyttelevän ja alta juoksevan hevosen välillä. Tänään sain ensimmäistä kertaa muuttaa tempoa ihan mielin määrin ilman että ylälinja, tahti tai rentous katosi mihinkään. Hupi tuli isosta ravista aivan pieneen raviin ja takaisin lähes ajatuksen voimalla. Vau. Ja taas pitäisi olla niitä vieterikuvia kuvaamaan fiilistä.

Tämän päivän suunnitelmissa on pitkä harjukävely maasta käsin ja huomenna ohjelmassa on puomeja ja kavaletteja vuokraajan kanssa. Viikonloppuna Hupi jääkin kaverin hoiviin, kun lähdetään vuokraajan kanssa yhdessä kohti Helsinkiä ja Horse Showta - kannattaa osallistua arvontoihin, niistä voi voittaa kaikenlaista kivaa! Edellinen HIHS-keikka oli allekirjoittaneen osalta silloin kun karkelot pyörivät vielä messukeskuksessa (ja Hugo Simonin Apricot D vei sydämeni…), joten oli jo aikakin päästä.

Keritty lammas

Erinäisten aikataulu-arpomisten ja -ongelmien selätyksen jälkeen lammas on taas keritty, kuten aiempinakin vuosina (2013, 2012). Oli alunperin tarkoitus klipata heti kun tulee öiksi sisälle talliin, mutta lopulta karvat saatiin pois vasta viime torstaina. Kuvittelin tosin olevani viime vuotta jäljessä mutta blogitekstit paljastavat että itse asiassa aiemmin ollaan päästy tositoimiin vasta marraskuussa.

Hupi on helppo klipattava, mutta olen silti arastellut jostain syystä sen klippaamista itse. Nytkin oli kaveri henkisenä tukena ja vaikeimpien/näkyvimpien linjojen ajelijana, mutta suurimman osan työstä tein tällä kertaa itse. Seuraavan päivän fiksaukset ja viilaukset (pimeässä illassa ei näköjään ihan jokaista mahanalustupsua nähnyt...) tein sentään jo itsekseni. Joulukuun paikkeille ajoittuvan seuraavan session uskallan varmaan tehdä jo yksinkin, kun rajat on jo valmiina.

Kuten 2011, myös tänä vuonna talviturkki oli ajoissa päällä ;)

 

Olin ostanut puoliviileille syyskeleille ohuen talliloimen, mutta illalla mittari näytti pakkasasteita, joten puin hevoselle suosiolla satagrammaisen tallitoppiksen. Vesi- ja räntäsateet ulkoillaan Rainbusterin fleecevuorellisessa fullneck-sadetakissa, ja pikkupakkasille on viime talven fb-kirppislöytöihin kuuluva Weatherbeetan kevyttoppa. Pykälää paksumpi tallitoppa löytyy, mutta jos paukkupakkaset tulevat aiemmin kuin viime vuonna niin voi olla että vielä joutuu yhden paksumman yöpaidan hevoselle ostamaan. Vielä vaan kun löytäisi istuvan (sekä hevoselle että lompakolle), saa vinkata kohtuuhintaista n. 300g tallitoppaa jossain tositosi pysty lavan leikkaus. Samaten ostoslistalla on paksumpi ulkotoppis. Nykyinen on ihan käyttökelpoinen, mutta vanu alkaa olla niin painunutta että joskus 300g loimi vastaa nykyisellään ehkä maksimissaan puolta alkuperäisestä. Horse Comfortin 300g fullneck istuu kuin nakutettu, jos en mistään bongaa sopivaan hintaan käytettyä koossa 155cm (saa tarjota!) niin täytyy hakea sitten uusi. 

Treenit on jatkuneet kuten aiemminkin. Välillä on hyviä hetkiä ja välillä meinataan valua takaisin vanhaan. Vielä vaan paremmin ja huolellisemmin pitäisi ratsastaa pienet asiat läpi eikä kiirehtiä seuraavaan tehtävään. Toisaalta samoin pitäisi oppia tunnistamaan myös ne semihyvät hetket, eikä vaan hakea kaikessa sitä "täydellistä oikeaa fiilistä" ja kuvitella että se löytyy joka kerta ja joka hetkeen. Viimeksi kiirehdin (turhaan), yritin tehdä kaikkea (ihan liikaa) ja hermostuin (itselleni kun en osaa malttaa). Tänään aion jättää satulan talliin, ja tehdä ajatuksella "ihan vaan kevyt jumppa, käynnissä ja ravissa asiat läpi eikä välttämättä laukkaa ollenkaan". Vähemmän on monesti paljon enemmän, on todettu ennenkin.