Ahkeraa työntekoa, part II

Ti 1.2.2011

Koulureenien lisäksi ollaan pidetty välillä kunnolla hauskaakin. Tai siis, patoutuneena pilkunviilaajana allekirjoittanut on ihan oikeasti sitä mieltä että kunnon koulutreeni on oikeasti hauskaa eikä Hupi the Työmyyräkään sitä tunnu pahakseen panevan. Mutta ollaan siis tehty muutakin kun kierretty kotikenttää päivästä toiseen.

Toissaviikonloppuna oltiin iltasella maneesilla ja kaveri oli mukana laittamassa pieniä puomi- ja estetehtäviä. Hävettävän kauan taas edellisestä kerrasta, ellei niitä Niihaman muutamia hyppyjä lasketa. Ja on niistäkin jo hetki jos toinenkin.

Hupi nuokkui vielä tallinkäytävällä silmät puolitangossa ja oli yleisen naureskelun kohteena, "herää eläin, sun tarvis kohta jaksaa pompata". No heräsihän tuo. Maneesimörköjä oli tänään liikkeellä laumoittain ja ensimmäisen parin minuutin aikana Hupi ehti yrittää paeta a) puomia, b) tolppaa, c) kouluaidan palasta, d) muutamaa ihmistä, e) toista hevosta, f) koiraa, g) maneesin päätyä, h) paskakasaa, i) riimunnarua ja j) loimea. Mutta täytyyhän toista ymmärtää, ne kaikki vaanivat ihan hiirenhiljaa pientä hevosparkaa. Rentoudesta oli siis ihan turha haaveilla joten keskityttiin sitten työntekoon. Jalasta eteen ja sitä rataa, vähän reippaammassa tempossa niin ei ehdi tuijottaa niin paljoa. Muut möröt vähitellen kaikkosi, vaan se maneesin pääty oli vaarallinen vielä ihan loppukäynneissäkin :D

Tehtävät pidettiin hyvin helppoina mutta silti tuntui olevan ihan riittävästi tekemistä. Ensin yksittäistä laukkapuomia ympyrällä molempiin suuntiin, ei ongelmia, hyvä etenevä laukka ja kaarevalla uralla lähestyminen niin askelkin osui. Sitten suoralla uralla kolme puomia peräkkäin ja vähitellen kavaleteiksi nostaen, alkuun vielä ok mutta sitten alkoi laukka levitä jo vähän etupainoiseksi ja matalaksi ja säätövaran hukkuessa hukkui sitten vähän paikatkin. Hupi ei juuri itse paikkoja katso (eikä se tietenkään ole sen tehtäväkään) eikä korjaa sitten enää väleissä, siis jos ensimmäiselle puomille ei osu niin ei sitten osu lopuillekaan (kuskikin tietysti saisi korjata jos ehtisi). Toistoja, toistoja ja toistoja. Lopussa vielä muutamia hyppyjä molemmista suunnista, ensin ristikolle ja sitten pystylle. Puomimöröt oli kai palanneet maisemiin kun Hupi varmuuden vuoksi loikkasi ensimmäisen ristikon yli niin ettei varmasti koske puomeihin. Ei se kovin korkealla käynyt mutta hypyn lakipiste oli ainakin metrin verran esteen takana, oli tätillä tekemistä yrittää mennä mukaan... Muutaman kerran piti ottaa lähestyminen ravissa että varmasti osuu, kun kämmin itse laukassa paikat ja jäin vähän suuhun kiinni (Hupi hyppää mieluummin liian kaukaa kun juuresta), ettei vaan ala hevonen epäröidä. Kaveri tuli vielä lopussa okseria, me jätettiin väliin kun pystylle tuli muutama onnistunut hyppy peräjälkeen ja Hupi alkoi vaikuttaa jo todella väsyneeltä. Pää olisi vetänyt kyllä mutta laukka oli jo tosi etupainoista niin ei viitsinyt riskeerata hyvää mieltä.

Siitä Hupi on valtavan kiltti että se ei kiellä eikä mene ohi. Ei varsinaisesti ime esteelle koska jännittää ja ehkä tuijotteleekin vähän aina, mutta ei kyllä myöskään jarruttele pätkääkään, ja tykkää touhusta ihan hurjasti. Nytkin kävelin pitkin ohjin aina välissä kun kaveri hyppäsi, ja samantien kun aloin keräillä naruja käsiin niin poni oli täpäkkänä menossa jo. Pitäisi saada vaan toooosi paljon enemmän hyppykertoja että tulisi rutiinia, molemmille. Pienillä esteillä ja puomeilla vaan paljon toistoja. Kesää ja omaa estekalustoa odotellessa...

Esteiden lisäksi hauskanpitoa on jatkettu tottakai maastossa. Tai vähän ehkä kontrolliharjoituksiksi naamioituna, käytiin siellä samaisella suoralla pitämässä pieni neuvottelu missä Hupi oli vuokraajalta lähtenyt lapasesta jokunen viikko sitten. Hyvän alkuverkan jälkeen päästin sen suoralla täyteen vauhtiin, pyysin (lue: käskin) takaisin ihan hitaaseen laukkaan, taas uudestaan kovaan laukkaan ja taas takaisin. Pari ensimmäistä jarrutusta ei ehkä ollut ihan oppikirjan mukaisia, mutta hyvin äkkiä poni muisti että silloin kannattaa hidastaa kun kuski vetää naruista, ja sitten pidätteeksi riittä vanhaan malliin taas se että puristi vähän nyrkkiä kiinni ja nousi itse pystympään. Kun jarrut oli säädetty niin päästeltiin sitten palkintona yksi suoranmitta kokonaan isoa kovaa. Tallille palatessa alla oli hikinen ja väsynyt mutta hyvin tyytyväinen hevonen.