lauantai 19. helmikuuta 2011

Back to basics

La 19.2.2011

Meni maanantaina ilmeisesti liian hyvin paussin jälkeen että piti tiistaina sitten taas kuvitella että voi jatkaa suoraan samasta pisteestä mihin maanantaina jäätiin, ja vielä kiireessä. No ei voinut. Ensin hevonen ei reagoinut apuun ollenkaan, sitten kun pyysi isommin niin ylireagoi oikein kunnolla. Ja täti ei malttanut tehdä mitään rauhassa ja loppuun asti vaan yritti saada kaiken tänne heti nyt. Tuloksena oli alta pois kipittävä hevonen ja turhautunut täti ja paha mieli molemmilla.

Sitten tuli taas kahden päivän pakkoloma kun auto hajosi, silloin harmitti mutta taisi tulla lopulta oikein hyvään väliin. Eilen palattiin sitten ihan perusasioihin ja rakennettiin hommaa pala kerrallaan ja kas kummaa, se toimi. Meni varmaan 45 minuuttia ennen kun otin ensimmäistäkään raviaskelta mutta sitten se ravi oli hyvää ihan siitä ensimmäisestä askeleesta lähtien.


Tehtiin käynnissä todella vaativia tehtäviä ja harjoituksia...
- Pohkeesta eteen. Nyt eikä huomenna. Mutta rauhassa eikä kiirehtien ja kipittäen.
- Pidätteestä takaisin. Ja nopeasti. Ei seitsemän askeleen jälkeen valuvia pysähdyksiä vaan heti.
- Asetus säilyy vaikkei täti roikukaan siinä narussa koko ajan. Asetus, myötäys, ja asetus säilyy silti.
- Suoristus. Ei viskata sitä asetusta ja taivutusta puolelta toiselle miten sattuu vaan suo-ris-te-taan välissä. Rauhassa, huolella, myös se takaosa sieltä oikealta liiraamasta sinne mihin se kuuluukin.
- Kaksi ohjaa, kaksi pohjetta, kaksi istuinluuta. Ei pelkästään suoralla vaan myös kaarteessa. Täti ei jää nypeltämään yhtä ohjaa vasemmassa ja toista oikeassa vaan ratsastaa molempia puolia molemmissa kierroksissa. Helpottaa muuten yllättäen suoristamistakin...
- Ratsasta jokainen askel, älä matkusta puolta kierrosta välissä ja kuvittele sitten vaativasi yhtäkkiä jotain taikatemppua sekunnissa "naps". Ei onnistu.

Ja sitten kun tämä lista oli käyty läpi niin yhtäkkiä hevonen oli oikein päin, suorana ja tasaisesti molemmilla ohjilla ja liikkui rentona. Ja sama tunne säilyi ravissa ja osin laukassakin. Ravi oli hyvää molempiin suuntiin, laukassa oikea oli vähän heikompaa ja jopa nelitahtista, mutta vasen laukka tuntui megahyvältä, hidasta, ilmavaa ja pyörivää. Suunniteltiin jossain kohtaa kaverin kanssa että tehdään vaihtarit ja ratsastetaan hetki toistemme hevosia mutta enhän minä malttanut tulla tuolta kesken alas vaan piti nautiskella :)

Pakkasta oli lopettaessa -21 mutta kuskilla pieni hiki päällä ja hevonenkin aavistuksen valkoisen huurun peitossa. Mutta molemmat niiiiiin tyytyväisiä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti