Ke 4.5.2011
Päivitystauko ei johdu - luojan kiitos - siitä että poni olisi edelleen potilas vaan ihan yksinkertaisesti allekirjoittaneen laiskuudesta. Kaatumisesta selvittiin vajaan viikon huililla.
Ja kun hevonen oli kerran kunnossa niin laitoin suunnitelmien mukaisesti ilmon Niihaman aluekisojen HeC-seuraluokkaan. Megakisoihin tuli lopulta niin paljon lähtöjä että seuraluokkakin jouduttiin jakamaan kahtia ja kisojen alkua aikaistamaan. Aikatauluksi muodostui siis: paljon ennen kukonlaulua ylös, vähän ennen kasia Niihamassa ja ysin maissa startti.
Varasin varmuuden vuoksi vähän reilusti aikaa lastaamiseen mutta harjoituksista on näköjään ollut hyötyä, ja kun laitettiin liinat pieneksi paineeksi taakse niin Hupi käveli sekä kotona että kisapaikalla aika lailla suoraan koppiin. Niihamassa oli verkka pienessä maneesissa ja radat isossa, etukäteen vähän mietitytti että niinköhän hukkuu kaikki siinä parinkymmenen metrin matkalla ja niinhän siinä kävi - mutta tällä kertaa positiivisessa mielessä. Hupi oli koko verkan tosi jännittynyt, teki kyllä mitä pyydettiin mutta katseli yläkautta silmiin aina kun ehti. Vaan kun vaihdettiin pari ratsukkoa ennen omaa vuoroa isoon maneesiin niin koko hevonen rentoutui kuin nappia painamalla. Mietin juuri ennen kun ratsastin radalle, että jos saisin valita millaisella Hupilla menen radalle niin tämä on juuri se hevonen. Rataa kiertäessä vielä kulmassa asui poikituksen, trööttäyksen ja melkein-poistumisen arvoisia mörköjä mutta nekin katosivat sieltä ennen suoritusta.
Rata oli siis kiva-kiltti-HeC:2 missä saa alkuun ravata paljon kaarevia uria (ympyrä-täyskaarto-ympyrä-täyskaarto) ja rentouttaa hevosen. Hupi tosin oli ihan samanlainen radalla kun mitä verkan lopussa vuoroa odotellessa, mikä on ihan valtavan iso plussa. Tehtiin oikeastaan juuri sellainen rata mitä oli tarkoituskin, tasainen ja siisti, ei yhtään rikkoa, joskaan ei mitään loistokkuuttakaan kun en yhtään riskejä halunnut ottaa. Tasaista kutosta, pari vitosta, pari seiskaa, tuloksena tasan 60.0%. Pari kohtaa (toka temponlisäys, pysähdys-peruutus ja toka laukannosto) kämmäsin itse kun unohduin tyytyväisenä matkustelemaan ja en ehtinyt valmistella siirtymisiä kunnolla. Eniten sanomista tuli tahdista ja suoruudesta, asioista jotka olivat jo tiedossakin että niissä on parantamisen varaa.
Joka tapauksessa pian kävi selväksi että paikalla päivystetään sitten vähän pidempään kun kovin montaa 60% ylitystä ei luokassa tullut. Lopulta oltiin 22 ratsukon joukossa jaetulla neljännellä sijalla, vaivaiset 2 pinnaa voittajalle hävinneenä. Valitettavasti hyvänä päivänä kuuluu kai jotain mennä pieleenkin ja tällä kertaa se oli se, että kamera makasi autossa lukkojen takana koko kisan ajan. Ikuistamatta jäi siis niin rata kuin myös palkintojenjako missä kuulutuksia, musiikkia ja kaikkea muutakin pelännyt poni meinasi tiputtaa tätin tantereeseen :D
Hyvä mieli jäi kaikenkaikkiaan, josko sitä uskaltaisi jossain kohtaa jotain helppoa alue-beetä kokeilla :)
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Poni Potilas
Su 20.3.2011
Näinhän se menee. Kisakausi alkamassa ja poni päättää järjestää itselleen sairaslomaa. Tällä kertaa sentään taidettiin selvitä oikeasti ihan vaan säikähdyksellä (vrt. kahden aiemman kevään klinikkareissut ja kuukausien sairaslomailut).
Hupi oli osallistunut tarhassa järjestettyihin Jyväskylän suurajoihin ja oli kai sitten mennyt seitsemännen erikoiskokeen tiukka mutka vähän pitkäksi ja heppareppana nurin. Jalat kaikki ok, toinen kylki turvoksissa. Ihmettelin tarhasta hakiessa kun kylki oli ihan märkä ja sitten ihmeteltiin lisää kun hevonen oli mallia pallokala, siis vielä muutamaa pykälää enemmän kun yleensä. Kylkiluiden päällä olevan kudosnesteen tunsi ihan käteen kunnolla ja kylki oli selvästi aristava. Pierupukkilaukkasessioille oli useampi silminnäkijä joten laskettiin yhteen 1+1 ja todettiin että maakosketus on se todennäköisin selitys.
Summa summarum, eihän tuollaiselle raaski satulaa tai kuskia selkään laittaa, ja pari päivää oli jopa vähän ep kun ei mahtunut tuomaan takasta alle kun turvonnut kylki oli edessä. Taisi ravin täryytyskin tuntua vähän ikävältä. Tehtiin sitten pitkiä talutuslenkkejä melkein viikon verran, käveli kuitenkin oikein mielellään - ja vauhdilla, täti sai pistellä tossua toisen eteen ihan tosissaan että pysyi mukana.
Nyt alkaa turvotus olla laskenut ja hevonen liikkuu ihan puhtaasti, tänään olisi tarkoitus kokeilla tehdä jotain pientä ravihölkkää selästä käsin ja katsoa miten reagoi. Jumissa tuo on ainakin, ikuinen murheenkryyni lanneselkä on ilmeisesti ottanut nokkiinsa kun on varonut kipeitä paikkoja. Jumppaa, jumppaa siis.
Näinhän se menee. Kisakausi alkamassa ja poni päättää järjestää itselleen sairaslomaa. Tällä kertaa sentään taidettiin selvitä oikeasti ihan vaan säikähdyksellä (vrt. kahden aiemman kevään klinikkareissut ja kuukausien sairaslomailut).
Hupi oli osallistunut tarhassa järjestettyihin Jyväskylän suurajoihin ja oli kai sitten mennyt seitsemännen erikoiskokeen tiukka mutka vähän pitkäksi ja heppareppana nurin. Jalat kaikki ok, toinen kylki turvoksissa. Ihmettelin tarhasta hakiessa kun kylki oli ihan märkä ja sitten ihmeteltiin lisää kun hevonen oli mallia pallokala, siis vielä muutamaa pykälää enemmän kun yleensä. Kylkiluiden päällä olevan kudosnesteen tunsi ihan käteen kunnolla ja kylki oli selvästi aristava. Pierupukkilaukkasessioille oli useampi silminnäkijä joten laskettiin yhteen 1+1 ja todettiin että maakosketus on se todennäköisin selitys.
Summa summarum, eihän tuollaiselle raaski satulaa tai kuskia selkään laittaa, ja pari päivää oli jopa vähän ep kun ei mahtunut tuomaan takasta alle kun turvonnut kylki oli edessä. Taisi ravin täryytyskin tuntua vähän ikävältä. Tehtiin sitten pitkiä talutuslenkkejä melkein viikon verran, käveli kuitenkin oikein mielellään - ja vauhdilla, täti sai pistellä tossua toisen eteen ihan tosissaan että pysyi mukana.
Nyt alkaa turvotus olla laskenut ja hevonen liikkuu ihan puhtaasti, tänään olisi tarkoitus kokeilla tehdä jotain pientä ravihölkkää selästä käsin ja katsoa miten reagoi. Jumissa tuo on ainakin, ikuinen murheenkryyni lanneselkä on ilmeisesti ottanut nokkiinsa kun on varonut kipeitä paikkoja. Jumppaa, jumppaa siis.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Turhautumista...
... omaan kroppaan. Kun ei tottele niin ei tottele. Palikat väärissä paikoissa. Kiristää kaikkialta. Eniten kai korvien välistä.
Hevonen tekee minkä kykenee. Ja ignooraa väärät signaalit minkä pystyy. Ja on silti ihan käsittämättömän herkkä niille oikeille. On se kiltti.
Hevonen tekee minkä kykenee. Ja ignooraa väärät signaalit minkä pystyy. Ja on silti ihan käsittämättömän herkkä niille oikeille. On se kiltti.
maanantai 28. helmikuuta 2011
Tunnilla taas
Ma 28.2.2011
Oltiin samalla viikolla vielä toisenkin kerran tunnilla että saisi vahvistettua asioita ennen kun urautuu taas takaisin vanhoihin tapoihinsa. Ei ollut ihan yhtä helppoa kun edelliskerralla, olkoonkin että videolla touhu näyttää kuitenkin paremmalta kuin miltä se tuntui.
Tilanne oli varsinkin käynnissä ja hetkittäin ravissakin se, että kuskilla oli jarru ja hevonen määräsi kaasun määrän. Siis olisi kipittänyt kovaa-kovaa-kovaa ja itse yritin väleissä jarrutella että ei ihan noin kovaa. Otettiin siis tarkoituksella hevonen vähän turhankin hitaaksi että pääsin hölläämään reilusti ohjasta ja itse ratsastamaan jalalla eteen. Vähän haitariliikettä siitä tuli kun aina eteenratsastaessa Hupi olisi halunnut painua raskaaksi kädelle ja juosta matalana alta pois, sen sijaan että olisi työntänyt takaa enemmän. Vastaavasti taas puolipidätteeseen vastasi alkuun jännittymällä ja lyhentämällä kaulaa kilometrin verran ja tuntui kysyvän koko ajan että "joko tehdään jotain? mitä me tehdään? kerro vaan niin mä teen jo? haluatko tätä? vai tätä? vai mitä?", sen sijaan että olisi malttanut odottaa mitä kuski mahdollisesti pyytää.
Vuokraaja oli tosiaan kameran kanssa kentän laidalla niin saatiin pitkästä aikaa vähän videonpätkääkin. Hupi tuntui tosi epätasaiselta ja löysältä, mutta ei oikeastaan videolla näytä lainkaan niin pahalta miltä selkään tuntui. Epätasaisuutta löytyy lähinnä kuskin kädestä (keventäessä käsikin menee hienosti ylös-alas...), ravi on vähän hidasta mutta toisaalta pointtina olikin saada hevonen odottamaan.
Video on sitten ääniraidan(kin) osalta sensuroimaton, sulkekaa korvanne ;)
Oltiin samalla viikolla vielä toisenkin kerran tunnilla että saisi vahvistettua asioita ennen kun urautuu taas takaisin vanhoihin tapoihinsa. Ei ollut ihan yhtä helppoa kun edelliskerralla, olkoonkin että videolla touhu näyttää kuitenkin paremmalta kuin miltä se tuntui.
Tilanne oli varsinkin käynnissä ja hetkittäin ravissakin se, että kuskilla oli jarru ja hevonen määräsi kaasun määrän. Siis olisi kipittänyt kovaa-kovaa-kovaa ja itse yritin väleissä jarrutella että ei ihan noin kovaa. Otettiin siis tarkoituksella hevonen vähän turhankin hitaaksi että pääsin hölläämään reilusti ohjasta ja itse ratsastamaan jalalla eteen. Vähän haitariliikettä siitä tuli kun aina eteenratsastaessa Hupi olisi halunnut painua raskaaksi kädelle ja juosta matalana alta pois, sen sijaan että olisi työntänyt takaa enemmän. Vastaavasti taas puolipidätteeseen vastasi alkuun jännittymällä ja lyhentämällä kaulaa kilometrin verran ja tuntui kysyvän koko ajan että "joko tehdään jotain? mitä me tehdään? kerro vaan niin mä teen jo? haluatko tätä? vai tätä? vai mitä?", sen sijaan että olisi malttanut odottaa mitä kuski mahdollisesti pyytää.
Vuokraaja oli tosiaan kameran kanssa kentän laidalla niin saatiin pitkästä aikaa vähän videonpätkääkin. Hupi tuntui tosi epätasaiselta ja löysältä, mutta ei oikeastaan videolla näytä lainkaan niin pahalta miltä selkään tuntui. Epätasaisuutta löytyy lähinnä kuskin kädestä (keventäessä käsikin menee hienosti ylös-alas...), ravi on vähän hidasta mutta toisaalta pointtina olikin saada hevonen odottamaan.
Video on sitten ääniraidan(kin) osalta sensuroimaton, sulkekaa korvanne ;)
torstai 24. helmikuuta 2011
Ahaa-elämyksiä ja maaperätutkimuksia
To 24.2.2011
Oltiin piiiitkästä aikaa Hupin kanssa tunnilla tiistaina. Parin tallikaverin tuttu käy pitämässä heille tunteja ja hypättiin porukkaan mukaan kun aikataulut sopi yhteen. Koulutusta tällä kaverilla ei ole mutta näkemystä ja silmää senkin edestä.
Meillähän on Hupin kanssa ollut ongelmana käytännössä aina se, että voin tehdä vain yhden kunnollisen työskentelyjakson per ratsastuskerta, jos annan välissä pitkät ohjat niin sen jälkeen aloitetaan uudelleen nollasta, ellei jopa pakkasen puolelta. Haittaa melkoisesti tuntien suunnittelemista kun pitäisi tehdä työt sen verran nopeasti että hevonen jaksaa mutta taas sen verran perusteellisesti että menee kuitenkin perille asti. Ja kuten edellisestä postauksesta huomaa, alussa taas menee helposti käyntihommiin hurjan pitkä aika että hevonen on avuilla. Tottakai asiat täytyy tehdä perusteellisesti mutta onhan tuo aika turhauttavaa.
Käytännössä isoimmat ongelmat on tasaisen tuntuman löytäminen (Hupi tykkäisi joko jäkittää alakaula pullollaan tai roikkua kädellä pää polvissa) ja niskan rentouttaminen. Olen yrittänyt houkutella ja maanitella ja lopulta oikeastaan aina onnistuenkin, mutta aikaahan siihen saa kulumaan ihan tuhottomasti. Nyt lähestyttiin asiaa vähän eri kantilta ja kerrottiin hevoselle että tässä kohtaa kun nenä on alhaalla ja niska rentona, tulee myötäys, mutta missään muualla ei. Jos jäkitti vastaan niin pidin vähän jopa kovan tuntuman, ja heti kun hellitti niin oikein liioiteltu myötäys. Jos taas yritti valua alas kuolaimen alle ja taakse niin heitin kokonaan tyhjäksi edestä. Yllättävän äkkiä meni viesti perille ja jäi lopulta tasaisena ja kevyenä, ja itse asiassa oikein tyytyväisenkin oloisena siihen muotoon mihin haettiinkin. Suurta eroa vanhaan ei ollut, niskaa haettiin ehkä muutama sentti alemmas mutta kun muotoa saatiin aavistus pyöreämmäksi niin a) kaulan pituus kasvoi, b) selkä nousi kun koko ylälinja rentoutui, c) moottori lähti ihan eri tavalla käyntiin ja d) lapojen liike kasvoi kun tuli tilaa liikkua. Tuo pari postausta takaperin oleva ratsastuskuva kertoo oikein hyvin sen vanhan tilanteen. "Ihan kiva" joo mutta jotenkin kuitenkin tosi kireä ja joustamaton ja liikkeeltään hyvin vaatimaton töpö.
Vaikka isoin ero liikkumiseen tuli varmasti ravissa niin ratsastettavuudeltaan käynti parani kuitenkin selvästi enemmän. Vanha tiki-tiki-ennakoin-poikitan-jännityn-moodi hävisi kuin tuhka tuuleen ja käyntiä sai ihan oikeasti ratsastaa niin että se pysyi silti rentona. Siirtymisissä hävisi välillä vähän ohjalta mutta pienellä asetuksella ja nopealla sisäpohkeella tuli hyvin äkkiä takaisin. Ja välissä sai heittää täysin pitkät ohjat, kun keräilin narut takaisin käsiin niin kierroksen aikana oli taas kuulolla.
Seuraavana päivänä oli pakko jäädä kentälle kokeilemaan että toimiiko sama homma yksinäänkin ratsastaessa. Ihan yhtä tasaista ja vakaata tuntumaa en löytänyt, mutta fiilis siitä mitä pitää tehdä oli tallessa edelleen. Ja toisaalta nyt tein paljon enemmän siirtymisiä (missä tunnillakin hukkasin homman aina hetkeksi) ja ravin pääasiassa alas istuen (vrt. tunnilla käytännössä kokonaan keventäen).
Muttamutta, ennen kun päästiin kentälle ollenkaan niin piti kiivetä toisenkin kerran kyytiin. Tulin maastosta alkukäynneiltä pitkin ohjin ja muistaakseni vielä ilman jalustimiakin, ja lantalan kohdalla sitten yhtäkkiä kaivelinkin itseäni lumihangesta. Mutta kun siellä lantalassa oli tappaja-jäälohkare (saaviin jäätynyt vesi kopautettu saavista pois ja jäälohkare viety lantalaan), vaani siellä ihan hiljaa pahaa-aavistamattomia hevosparkoja. Kumman helposti onnistuin putoamaan, kyllähän tuo harrastaa noita täyskäännöksiä ja pieniä paikaltapoistumisia (trööt-ympäri-tulosuuntaan) lähestulkoon päivittäin, ei vaan tullut pieneen mieleenikään että tuossa kohtaa pitäisi olla jotenkin varuillaan. Onneksi oli paksut toppavaatteet päällä ja pehmeä hanki alla niin ei sattunut kuin korkeintaan itsetuntoon ;)
Oltiin piiiitkästä aikaa Hupin kanssa tunnilla tiistaina. Parin tallikaverin tuttu käy pitämässä heille tunteja ja hypättiin porukkaan mukaan kun aikataulut sopi yhteen. Koulutusta tällä kaverilla ei ole mutta näkemystä ja silmää senkin edestä.
Meillähän on Hupin kanssa ollut ongelmana käytännössä aina se, että voin tehdä vain yhden kunnollisen työskentelyjakson per ratsastuskerta, jos annan välissä pitkät ohjat niin sen jälkeen aloitetaan uudelleen nollasta, ellei jopa pakkasen puolelta. Haittaa melkoisesti tuntien suunnittelemista kun pitäisi tehdä työt sen verran nopeasti että hevonen jaksaa mutta taas sen verran perusteellisesti että menee kuitenkin perille asti. Ja kuten edellisestä postauksesta huomaa, alussa taas menee helposti käyntihommiin hurjan pitkä aika että hevonen on avuilla. Tottakai asiat täytyy tehdä perusteellisesti mutta onhan tuo aika turhauttavaa.
Käytännössä isoimmat ongelmat on tasaisen tuntuman löytäminen (Hupi tykkäisi joko jäkittää alakaula pullollaan tai roikkua kädellä pää polvissa) ja niskan rentouttaminen. Olen yrittänyt houkutella ja maanitella ja lopulta oikeastaan aina onnistuenkin, mutta aikaahan siihen saa kulumaan ihan tuhottomasti. Nyt lähestyttiin asiaa vähän eri kantilta ja kerrottiin hevoselle että tässä kohtaa kun nenä on alhaalla ja niska rentona, tulee myötäys, mutta missään muualla ei. Jos jäkitti vastaan niin pidin vähän jopa kovan tuntuman, ja heti kun hellitti niin oikein liioiteltu myötäys. Jos taas yritti valua alas kuolaimen alle ja taakse niin heitin kokonaan tyhjäksi edestä. Yllättävän äkkiä meni viesti perille ja jäi lopulta tasaisena ja kevyenä, ja itse asiassa oikein tyytyväisenkin oloisena siihen muotoon mihin haettiinkin. Suurta eroa vanhaan ei ollut, niskaa haettiin ehkä muutama sentti alemmas mutta kun muotoa saatiin aavistus pyöreämmäksi niin a) kaulan pituus kasvoi, b) selkä nousi kun koko ylälinja rentoutui, c) moottori lähti ihan eri tavalla käyntiin ja d) lapojen liike kasvoi kun tuli tilaa liikkua. Tuo pari postausta takaperin oleva ratsastuskuva kertoo oikein hyvin sen vanhan tilanteen. "Ihan kiva" joo mutta jotenkin kuitenkin tosi kireä ja joustamaton ja liikkeeltään hyvin vaatimaton töpö.
Vaikka isoin ero liikkumiseen tuli varmasti ravissa niin ratsastettavuudeltaan käynti parani kuitenkin selvästi enemmän. Vanha tiki-tiki-ennakoin-poikitan-jännityn-moodi hävisi kuin tuhka tuuleen ja käyntiä sai ihan oikeasti ratsastaa niin että se pysyi silti rentona. Siirtymisissä hävisi välillä vähän ohjalta mutta pienellä asetuksella ja nopealla sisäpohkeella tuli hyvin äkkiä takaisin. Ja välissä sai heittää täysin pitkät ohjat, kun keräilin narut takaisin käsiin niin kierroksen aikana oli taas kuulolla.
Seuraavana päivänä oli pakko jäädä kentälle kokeilemaan että toimiiko sama homma yksinäänkin ratsastaessa. Ihan yhtä tasaista ja vakaata tuntumaa en löytänyt, mutta fiilis siitä mitä pitää tehdä oli tallessa edelleen. Ja toisaalta nyt tein paljon enemmän siirtymisiä (missä tunnillakin hukkasin homman aina hetkeksi) ja ravin pääasiassa alas istuen (vrt. tunnilla käytännössä kokonaan keventäen).
Muttamutta, ennen kun päästiin kentälle ollenkaan niin piti kiivetä toisenkin kerran kyytiin. Tulin maastosta alkukäynneiltä pitkin ohjin ja muistaakseni vielä ilman jalustimiakin, ja lantalan kohdalla sitten yhtäkkiä kaivelinkin itseäni lumihangesta. Mutta kun siellä lantalassa oli tappaja-jäälohkare (saaviin jäätynyt vesi kopautettu saavista pois ja jäälohkare viety lantalaan), vaani siellä ihan hiljaa pahaa-aavistamattomia hevosparkoja. Kumman helposti onnistuin putoamaan, kyllähän tuo harrastaa noita täyskäännöksiä ja pieniä paikaltapoistumisia (trööt-ympäri-tulosuuntaan) lähestulkoon päivittäin, ei vaan tullut pieneen mieleenikään että tuossa kohtaa pitäisi olla jotenkin varuillaan. Onneksi oli paksut toppavaatteet päällä ja pehmeä hanki alla niin ei sattunut kuin korkeintaan itsetuntoon ;)
lauantai 19. helmikuuta 2011
Back to basics
La 19.2.2011
Meni maanantaina ilmeisesti liian hyvin paussin jälkeen että piti tiistaina sitten taas kuvitella että voi jatkaa suoraan samasta pisteestä mihin maanantaina jäätiin, ja vielä kiireessä. No ei voinut. Ensin hevonen ei reagoinut apuun ollenkaan, sitten kun pyysi isommin niin ylireagoi oikein kunnolla. Ja täti ei malttanut tehdä mitään rauhassa ja loppuun asti vaan yritti saada kaiken tänne heti nyt. Tuloksena oli alta pois kipittävä hevonen ja turhautunut täti ja paha mieli molemmilla.
Sitten tuli taas kahden päivän pakkoloma kun auto hajosi, silloin harmitti mutta taisi tulla lopulta oikein hyvään väliin. Eilen palattiin sitten ihan perusasioihin ja rakennettiin hommaa pala kerrallaan ja kas kummaa, se toimi. Meni varmaan 45 minuuttia ennen kun otin ensimmäistäkään raviaskelta mutta sitten se ravi oli hyvää ihan siitä ensimmäisestä askeleesta lähtien.
Tehtiin käynnissä todella vaativia tehtäviä ja harjoituksia...
- Pohkeesta eteen. Nyt eikä huomenna. Mutta rauhassa eikä kiirehtien ja kipittäen.
- Pidätteestä takaisin. Ja nopeasti. Ei seitsemän askeleen jälkeen valuvia pysähdyksiä vaan heti.
- Asetus säilyy vaikkei täti roikukaan siinä narussa koko ajan. Asetus, myötäys, ja asetus säilyy silti.
- Suoristus. Ei viskata sitä asetusta ja taivutusta puolelta toiselle miten sattuu vaan suo-ris-te-taan välissä. Rauhassa, huolella, myös se takaosa sieltä oikealta liiraamasta sinne mihin se kuuluukin.
- Kaksi ohjaa, kaksi pohjetta, kaksi istuinluuta. Ei pelkästään suoralla vaan myös kaarteessa. Täti ei jää nypeltämään yhtä ohjaa vasemmassa ja toista oikeassa vaan ratsastaa molempia puolia molemmissa kierroksissa. Helpottaa muuten yllättäen suoristamistakin...
- Ratsasta jokainen askel, älä matkusta puolta kierrosta välissä ja kuvittele sitten vaativasi yhtäkkiä jotain taikatemppua sekunnissa "naps". Ei onnistu.
Ja sitten kun tämä lista oli käyty läpi niin yhtäkkiä hevonen oli oikein päin, suorana ja tasaisesti molemmilla ohjilla ja liikkui rentona. Ja sama tunne säilyi ravissa ja osin laukassakin. Ravi oli hyvää molempiin suuntiin, laukassa oikea oli vähän heikompaa ja jopa nelitahtista, mutta vasen laukka tuntui megahyvältä, hidasta, ilmavaa ja pyörivää. Suunniteltiin jossain kohtaa kaverin kanssa että tehdään vaihtarit ja ratsastetaan hetki toistemme hevosia mutta enhän minä malttanut tulla tuolta kesken alas vaan piti nautiskella :)
Pakkasta oli lopettaessa -21 mutta kuskilla pieni hiki päällä ja hevonenkin aavistuksen valkoisen huurun peitossa. Mutta molemmat niiiiiin tyytyväisiä :)
Meni maanantaina ilmeisesti liian hyvin paussin jälkeen että piti tiistaina sitten taas kuvitella että voi jatkaa suoraan samasta pisteestä mihin maanantaina jäätiin, ja vielä kiireessä. No ei voinut. Ensin hevonen ei reagoinut apuun ollenkaan, sitten kun pyysi isommin niin ylireagoi oikein kunnolla. Ja täti ei malttanut tehdä mitään rauhassa ja loppuun asti vaan yritti saada kaiken tänne heti nyt. Tuloksena oli alta pois kipittävä hevonen ja turhautunut täti ja paha mieli molemmilla.
Sitten tuli taas kahden päivän pakkoloma kun auto hajosi, silloin harmitti mutta taisi tulla lopulta oikein hyvään väliin. Eilen palattiin sitten ihan perusasioihin ja rakennettiin hommaa pala kerrallaan ja kas kummaa, se toimi. Meni varmaan 45 minuuttia ennen kun otin ensimmäistäkään raviaskelta mutta sitten se ravi oli hyvää ihan siitä ensimmäisestä askeleesta lähtien.
Tehtiin käynnissä todella vaativia tehtäviä ja harjoituksia...
- Pohkeesta eteen. Nyt eikä huomenna. Mutta rauhassa eikä kiirehtien ja kipittäen.
- Pidätteestä takaisin. Ja nopeasti. Ei seitsemän askeleen jälkeen valuvia pysähdyksiä vaan heti.
- Asetus säilyy vaikkei täti roikukaan siinä narussa koko ajan. Asetus, myötäys, ja asetus säilyy silti.
- Suoristus. Ei viskata sitä asetusta ja taivutusta puolelta toiselle miten sattuu vaan suo-ris-te-taan välissä. Rauhassa, huolella, myös se takaosa sieltä oikealta liiraamasta sinne mihin se kuuluukin.
- Kaksi ohjaa, kaksi pohjetta, kaksi istuinluuta. Ei pelkästään suoralla vaan myös kaarteessa. Täti ei jää nypeltämään yhtä ohjaa vasemmassa ja toista oikeassa vaan ratsastaa molempia puolia molemmissa kierroksissa. Helpottaa muuten yllättäen suoristamistakin...
- Ratsasta jokainen askel, älä matkusta puolta kierrosta välissä ja kuvittele sitten vaativasi yhtäkkiä jotain taikatemppua sekunnissa "naps". Ei onnistu.
Ja sitten kun tämä lista oli käyty läpi niin yhtäkkiä hevonen oli oikein päin, suorana ja tasaisesti molemmilla ohjilla ja liikkui rentona. Ja sama tunne säilyi ravissa ja osin laukassakin. Ravi oli hyvää molempiin suuntiin, laukassa oikea oli vähän heikompaa ja jopa nelitahtista, mutta vasen laukka tuntui megahyvältä, hidasta, ilmavaa ja pyörivää. Suunniteltiin jossain kohtaa kaverin kanssa että tehdään vaihtarit ja ratsastetaan hetki toistemme hevosia mutta enhän minä malttanut tulla tuolta kesken alas vaan piti nautiskella :)
Pakkasta oli lopettaessa -21 mutta kuskilla pieni hiki päällä ja hevonenkin aavistuksen valkoisen huurun peitossa. Mutta molemmat niiiiiin tyytyväisiä :)
tiistai 15. helmikuuta 2011
Oikein ajoitettu rokotusloma
Ti 15.2.2011Hupi sai influenssapiikin kaulaansa viikko sitten sunnuntaina ja seuraavan viikon alussa allekirjoittanut että vuokraaja viestittelivät toisilleen "kuumeessa, ei pysty". Hyvä ajoitus siis. Rokotusloma oli sitten muutaman päivän osalta ihan totaalilomaa, Hupi tuskin oli pahoillaan. Loppuviikosta saatiin hevonen sitten vähitellen takaisin hommiin, varakuskin ja juoksutuksen avulla. Loma teki varmasti hevosellekin hyvää, se oli taas astetta yritteliäämpi ja työteliäämpi, tosin ehkä aavistuksen tahmea, siitä huolimatta että se söi täydet väkirehut koko ajan. Toiset tuntuu keräävän ylimääräistä energiaa vapaapäivistä, tämä sen sijaan laiskistuu ihan selvästi. Tai siis tekee kyllä mitä pyydetään ja on tietyllä tapaa jopa herkempi, mutta oma moottori käynnistyy selvästi hitaammin.
Keskiviikkona Hupi kävi vain pienellä päiväkävelyllä vuokraajan kanssa (joka toipui flunssastaan vähän nopeammin). Torstaina lainakuski hyppäsi kyytiin ja teki kevyen treenin kotikentällä. Allekirjoittaneen mieltä lämmitti kovasti kommentit "hyvin ratsastetusta ja avuilla olevasta hevosesta" (kiitos! jos tätä satut lukemaan), olkoonkin että en ole ehkä ihan valmis tuota täysin allekirjoittamaan ;)
Perjantaina raahauduin pikkukuumeesta huolimatta juoksuttamaan hevosen, sen verran hyvä mieli jäi että kannatti. Hupi on liinan päässä yleensä vähän jarrujen säätöä vailla ja siirtymiset ravista käyntiin on kestäneet parhaimmillaan (pahimmillaan) kymmenisen kierrosta. Ottaa hermon päälle hokea pyrrrrrrrrkääääääääyyyyyyntiiiiiiiin sitä seitsemättätoista kertaa kun hevonen silmät loistaen hölkkää narun päässä ilman pienintäkään aikomusta hiljentää. Se ei siis missään tapauksessa juokse kovaa, pistää vain vastaanottimen pois päältä ja hölkkää täysin omissa maailmoissaan vähän ilkikurinen katse silmissään. Ja tätin hermoja koetellaan. Tämän takia juoksuttaminen ei koskaan ole oikein ollut meidän juttu. Mutta nyt kun yleismoodi oli vähän tahmeahko ja miellyttämisenhalu kuitenkin täydet sata prosenttia, niin tehtiin käynti-ravi-siirtymisiä molemmin päin siististi merkistä, temponvaihteluita ravissa ja jopa muutama laukannosto, sen normaalin ajamisen "laukka! eeeeikun lllllaukka! prkl!" sijaan. Hyvä mieli voitti illalla takaisin nouseen kuumeen sata-nolla.
Viikonloppu oli sitten vuokraajan heiniä, olivat menneet lauantaina kevyesti kentällä ja sunnuntaina paukkupakkasen vaan talutellen maastoon. Maanantaina olin itse vihdoinkin taas siinä kunnossa että pystyi kuvittelemaan kiipeävänsä kyytiin. Pakkasta oli parikymmentä astetta, mutta tänä talvena on kylmään sen verran hyvin jo totuteltu että tuossa lämpötilassa meillä tehdään työt vielä suht normaalisti. Tervekeuhkoinen hevonen ja huolelliset alku- ja loppuverryttelyt niin ei ole ollut mitään ongelmia. Käytiin kaverin kanssa kolmen vartin alkukäynnit ja -hölkät maastossa ja siihen päälle sitten kevyt puolen tunnin koulutreeni vielä kentällä. Sekä kuski että hevonen on valuneet lomaillessaan taas vähän vinoiksi joten teemana oli siirtyminen, väistö, suoristus, siirtyminen, väistö, suoristus. Vähän päämäärättömäksi haahuiluksi se kai meni mutta molemmat tultiin talliin tyytyväisinä, se riitti tällä kertaa.
Vähitellen alkaisi nuo pakkaset kyllä jo tälle talvi-ihmisellekin riittää. Ratsastaa tarkenee kyllä kun pukee kunnolla päälle, ja täällä Pirkanmaalla päivisin lauhtuu kuitenkin aina sinne -20 tienoille. Mutta kun talli jäätyy. Hevoset on vielä tarhanneet aamusta iltamyöhään (loimet päälle ja heinää eteen niin eivät ole vielä illallakaan portilla norkoilemassa) ja lämmittävät tallin illalla nopeasti takaisin plussalle, mutta jos kovasti vielä kiristyy niin joutuu kohta sen vuoksi seisottamaan noita sisällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)